EI Tom of Finland -postimerkkiä Suomeen!
Kommentoitu viesti
SirkkuV |
#1989 Re: Re: Re: Re: Filatelia vie sotaan Venäjän kanssa31.05.2014 10:11#1979: JuhaniH - Re: Re: Re: Filatelia vie sotaan Venäjän kanssa
Katsoin tuon Massachusetts-ohjelman. Mitä hurjia seurauksia avioliittolain uudistamisesta siinä kerrotaankaan tapahtuneen? - Alettiin järjestää samaa sukupuolta olevien parien häitä. – No, Suomessa on järjestetty (virallisesti) jo vuodesta 2002. - Lukiolaisille alettiin jakaa sateenkaarijärjestöjen materiaalia. – Jaetaan Suomessa jo, Setan edustajat tulevat puhumaan nuorille kun pyydetään. Tärkein valistus tosin tulee opettajien taholta. - Avioliittolain myötä opettajille on tullut mahdolliseksi puhua oppilaille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. – Tämäkin on Suomessa jo todellisuutta, tietenkin! Vastikään yksi Pohjanmaalla työskentelevä opettajakaveri kertoi, kuinka kasiluokkalaiset olivat pohtineet eräästä ihmisestä, oliko tämä mies vai nainen, ja opettajalle oli tullut siinä hyvä tilaisuus kertoa, että kaikki eivät ole kumpaakaan; puhetta oli tullut myös sukupuolenkorjauksista yms. Oppilaat olivat olleet kiinnostuneita ja asiallisia, ja nyt on sielläkin sitten yksi luokka nuoria vähän valveutuneempi. En tiedä, miten asia on tarkalleen mainittu opetussuunnitelmissa, mutta varmasti pidetään tarpeellisena puuttua sellaisen opettajan toimintaan, joka opettajana esittää sesuvähemmistöt paheksuttavina. Tuota King & King -kirjaa olen nähnyt Suomessakin päiväkotilasten luettavana. Juuso Kekkosen Outo homo -monologi kiertää suosittuna kouluissa, jne. Toki vanhemmilla voi olla kaikenlaisia toiveita opetuksen suhteen – yksi ei halua puhuttavan evoluutiosta, toinen Jeesuksesta, kolmas opetettavan ruotsia – mutta tosiaan ei ole mahdollista, että vanhemmat voisivat täysin vapaasti valita mitä lapsille opetetaan ja mitä ei. Valinnaisuuttakin toki on. Ohjelmassa kauhisteltu asia, että samaa sukupuolta olevien avioliitot saa ja oikeastaan pitääkin kouluissa esittää yhteiskunnan hyväksyminä sillä perusteella että ne ovat laillisia, on johdonmukainen. Miten muuten voisi olla? Sesuvähemmistöjä neutraalissa valossa esittelevää kirjallisuutta on – tietenkin – Suomessa koulujen kirjastoissa ja muissa kirjastoissa, joskin täällä se on koulujen ja kirjastojen itsensä hankkimaa eikä (mahdollisesti joitain esitteitä lukuunottamatta) järjestöjen toimittamaa. - Yritysten on huomioitava kaikki avioparit yhtä lailla. – Hyvä homma! – Juristien on tunnettava avioliittolainsäädäntö. – Mikä yllätys, täytyy tuntea lainsäädäntöä! Juristien! – Sateenkaareville on myös oppaita turvaseksistä ja siitä miten toimia parisuhdeväkivaltatilanteissa – hyvä että on, vai eikö ole? – Alaikäisetkin saavat sukupuolenkorjaushoitoja, transtytöt saavat käyttää tyttöjen vessoja jne – niin myös Suomessa. - Ohjelmassa kuvattu uskonnollisten tilaisuuksien häiritseminen on toki paheksuttavaa ja monessa yhteydessä vastoin lakiakin. Mukavaa, ettei Suomessa ole näkynyt merkkejä tällaisesta (No, paitsi homovastaisten tahojen puolelta.) Summaten: lähes kaikki ohjelmassa esitetyt kaameat seurausilmiöt ovat Suomessa jo todellisuutta. Onneksi.
|
Vastaukset
JuhaniH |
#2018 Re: Re: Re: Re: Re: Filatelia vie sotaan Venäjän kanssa2014-06-01 12:08:43#1989: SirkkuV - Re: Re: Re: Re: Filatelia vie sotaan Venäjän kanssa Hyvä kun katsoit sen ohjelman TV-7-kanavalta. Voi, olla että ne vaikutukset ovat Suomessakin arkipäivää, mitä mainitsit. Minä vain elän omanlaistani kristityn elämää ja pyrin sulkemaan silmät ikävän tuntuisilta asioilta. Ja melkein kaikki ystävät ovat kristittyjä, joten en siis käytä paljon aikaa mainitsemiesi asioiden pohtimiseen. Tämä Tom of Finland-postimerkki on eri asia ja tätä olen enemmän miettinyt. Ei liene vähemmistöjen syrjintää, jos ei halua altistaa itseään kaikille asioille. Eihän väkivaltaelokuviakaan ole pakko katsoa, vaikka 90 % suomalaisista niitä katsoisi. Sen Massachusetts-dokumentin pakotin itseni katsomaan ja vaikka se oli kristittyjen tekemä ohjelma, niin oli siinäkin asioita, joita arkielämässä pyrin väistämään ja välttämään. Siis, jos Setan porukkaa kokoontuu marssille tai puistoon ottamaan miestä väkevämpää, niin en minä sinne jää tilannetta ihmettelemään. En siis jäänyt eilenkään Jyväskylässä, kun joku ryyppyporukka oli kokoontunut keskustan puistoon, saattoi olla ihan heteroporukkaakin, ryyppäämään. Olin ostanut jäätelön ja olisin sen siellä puistossa halunnut syödä, mutta kaikki penkit oli varattu ryyppyporukoille; tuollaisen perusteella voisi ajatella, että joku tuomio Suomea odottaa Jumalan taholta, on merkit sellaiset. Kehitys on yleismaailmallinen, suomalaisten alkoholin kulutuskin on lisääntynyt, jo 12 litraa puhdasta alkoholia vuodessa + kotitekoiset ja Virosta tuodut. Oli mies homo tai hetero, niin selvänä hän mielestäni siedettävämpi on, naisista puhumattakaan. Vai pitäisikö minun kirjoittaa juopoistakin vain positiiviseen sävyyn, jotten syyllisty syrjintään ?.
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2025 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1017 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18186 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
437 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1944 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1317 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12810 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
308 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6412 Luotu: 29.11.2023
Mortin männikön puolesta
102 Luotu: 16.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
480 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10494 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024