IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kommentoitu viesti
Martti Peltola |
#765 Re: Erittäin hyviä uutisia Kaakkois-Suomesta27.08.2011 19:08#760: J.Mähönen - Erittäin hyviä uutisia Kaakkois-Suomesta Hienoa J. Mähönen; nythän sitä turvetta sitten riittää mukavasti ilman, että turveyhtiöiden tarvitsee enempää tuhota luonnontilaisia soitamme. Sehän on erinomainen peruste sille, että vapolaiset vetävät viivyttelemättä turvelupahakemuksensa pois kaikilta luonnontilaisilta soilta. Toisaalta, et näytä olevan ollenkaan tietoinen, että täältä pohjalaismaakunnista on tähänkin saakka huomattava osa kerätystä polttoturpeesta viety maakuntiemme ulkopuolelle. Ja suuremmin huolissani en toki ole jo pilattujen soiden turpeenkaivelun osalta; niiden elinkyky on jo menetetty, samoin kuin noiden turveaavikoiden alapuolisten vesistöjen ekologinen elinkyky ja virkistysarvo. Niistä et näytä olevan huolissasi, enkä ihmettele. Kiitokset Mähönen kuitenkin näistä "hyvistä" uutisista. Vaikka toisaalta sen turvevarastojen loppusaldon näemme vasta syyskuun puolella. On hyvä kuitenkin muistaa, että turpeen roudaus (öljyenergialla) satojen kilometrien matkoja muutenkin murentuneilla teillämme ei ole omiaan parantamaan turve-energian kannattavuutta eikä julkikuvaa. Mutta valtion verovaroistahan siihen rahat löytyvät järjettöminä turvetukina ja infrastruktuurin ylläpitona. |
Vastaukset
J. Mähönen |
#766 Re: Re: Erittäin hyviä uutisia Kaakkois-Suomesta2011-08-27 20:08:58#765: Martti Peltola - Re: Erittäin hyviä uutisia Kaakkois-Suomesta Osuit naulan kantaan hyvä Peltola. Luodaan kuvitelma että turve loppuu talvella Suomesta (tätähän sinä suorastaan toivot että voit mollata turve-energian käytön). Lähes kaikki isommat kaupungit sisämaassa käyttävät nykyisin turvetta lämpövoimaloissaan. Turve on korvattava tässä tapauksessa lähinnä kivihiilellä joka tuodaan pahimmillaan toiselta puolen maapalloa. Ajattele mitä tuon kivihiilen louhinta, kuljetus kyseisen valtion sisämaasta satamaan ja lastaus laivaan, laivamatka jopa maapallon toiselta puolelta Suomen satamaan, lastin purkaminen ja siirto välivarastoon satamassa, kuormaus uudelleen kuorma-autoihin, kuljetus rannikolta Suomen sisämaan kaupunkeihin, kuluttaa fossiilista energiaa. Tämä "roudaus" (jota sanaa hienosti käytit) ei kai sitten mielestäsi kuluta lainkaan mainitsemaasi öljyenergiaa?? Ja samoja murenevia teitä pitkin, joiden ylläpitoon kuluu verorahoja, (jonka upeasti myös oivalsit, siitä papukaijamerkki sinulle) kivihiili kuljetetaan samaan voimalaan minne turve olisi tullut siitä lähiseutujen soilta vain pienen matkan päästä. Pienen siksi, koska matka sieltä kaukomailta on mielestäni kaikkea muuta kuin pieni matka. Pieni se on edelleen vaikka verrataan siihen että turve tuodaan vaikkapa viereisestä maakunnasta. Tuon valtavan saastuttamisen lisäksi, mitä kivihiilen tuonnista aiheutuu, kaikki raha valuu ulkomaille eikä hyödytä maamme taloutta pennin....no nykyisin sentin vertaa. Vaikka kivihiilen tilalla olisi esim jotain puuhaketta jota tuodaan ulkomailta on asia aivan samankaltainen. Toivottavasti et ehdota että turve korvataan kotimaisella puulla. Sitä moni on ehdottanut kun lukee kommentteja. Kai kaikki ymmärtävät että puuta ei todellakaan ole tarpeeksi korvaamaan turvetta. Haketettavaa puumateriaalia vaan ei yksinkertaisesti Suomessa riitä lähellekkään korvaamaan turvetta. Turpeen ohessa sitä tietysti kannattaa käyttää ja niinhän nykyisin jo tehdäänkin. Turpeella saadaan korvattua ulkomailta rahdattavaa kivihiiltä aivan kuten täällä nimim. "globaalisti ajatteleva" ansiokkaasti kommentoi. Ja raha jää pyörittämään osaltaan taloutta meillä kotimaassa. Ja sitten niillä verorahoilla voidaan ylläpitää Suomen tiestöä. Olen muuten nähnyt muutakin liikennettä noilla verorahoin tehdyillä teillä kuin vain turvekuljetuksia. Oletko itse koskaan bongannut vaikkapa yksityisautoilijoita Suomen tiestöä kuluttamassa?? :D |
vieras |
#767 Re: Re: Erittäin hyviä uutisia Kaakkois-Suomesta2011-08-27 20:12:59#765: Martti Peltola - Re: Erittäin hyviä uutisia Kaakkois-Suomesta Peltolalle: Mitä erikoista siinä nyt on että turvetta kuljetetaan maakunnan rajan yli toiseen maakuntaan. Puuta on ajettu vuosikymmenet ristiin rastiin ympäri Suomen ja vieläpä pohjoisessa Ruotsista Suomeen ja päinvastoin. Oletko koskaan kuullut tuollaisesta vai missä maailmassa elät? Ja taas menee verorahoja teiden ylläpitoon...... |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50972 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
385 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
160 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1058 Luotu: 25.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
266 Luotu: 10.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
309 Luotu: 03.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
41 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
236 Luotu: 29.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
210 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
33 Luotu: 07.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
855 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11065 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
928 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
127 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022