Ei pakkorokotuslaille
Kommentoitu viesti
Vieras |
#31 Otteita adressista "Vaatimus kansalaisturvallisuuden selvityksistä ja nostamisesta"01.12.2010 21:18Nämä saattavat päteä myös ajatukseen pakkorokotuksista, Määrää rokotukset toimeenpantavaksi sitten Valtioneuvosto ja THL, tai sitten WHO jo allekirjoitetun kansainvälisen sopimuksen nojalla. ("194 maata, Suomi muiden mukana, on allekirjoittanut IHR-sopimuksen (International Health Regulations). Artiklat 21 ja 22 sallivat pakkorokotukset väestölle, kun WHO antaa pandemiamääräyksen. Suomi on yksi sopimuksen allekirjoittaneista maista. SAGEn kokoonpanon ollessa nykyisen kaltainen, pandemiamääräys on helppo antaa. Liian helppo.") Adressista: "Mielestämme Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei ole nykyisellään riippumaton, luotettava ja läpinäkyvä taho, joka voisi antaa kansallisia lääketieteellisiä ohjeistuksia otettuaan vastaan rokotetutkimusrahaa huomattavan suuren summan monikansalliselta lääkeyhtiöltä. Lisäksi yllämainitun lakiesityksen esille tuominen sekä H1N1-pandemian villi mediatiedotus on asettanut kyseenalaiseksi nykyisen Sosiaali- ja terveysministeriön toimintakyvyn. 3. Miten kansalaiset ovat suojattuja mahdollisia bioaseita vastaan, esimerkiksi vaarallisten virusten ja nanoteknologian myötä. Haluamme kuulla oleelliset toimenpiteet, joita tällä hetkellä on aktiivisessa käytössä ja miten kansallista turvallisuutta näiltä osin voidaan lisätä. 5. Kenen tai keiden henkilöiden päätöksellä Pandemrix-rokotetta on suositeltu tutkimattomana alle 3-vuotiaille ja raskaavaoleville ja millä tosiasiallisilla perusteilla. Miksi ihmisiä ei informoitu rokotusten aloituksen yhteydessä, että suojatehoa voi joutua odottamaan 42 päivää tämän ollessa viranomaisten tiedossa. 6. Haluamme riippumattoman selvityksen WHO:n kaikista rahoittajista Me allekirjoittaneet kansalaiset koemme kansalais- ja kansallisturvallisuuden uhatuksi valtion hallintomme toimintakyvyn heikkouden ja läpinäkymättömyyden vuoksi sekä median aiheuttamien tietovääristymien ja suhteettoman kuolemanpelon lietsomisen johdosta. Vaadimme valtion hallintoon monikansallisista yhtiöistä ja valtapoliittisista tavoitteista riippumatonta väliaikaista kontrolloivaa elintä, jossa mukana on myös sitoutumattomia kansalaisaktivisteja sekä kansalaisjärjestöjen että pienpuolueiden edustajia. |
Vastaukset
Ihmiselle pelkkää hyvää Vieras |
#532 Re: Otteita adressista "Vaatimus kansalaisturvallisuuden selvityksistä ja nostamisesta"2010-12-26 18:43:37#31: - Otteita adressista "Vaatimus kansalaisturvallisuuden selvityksistä ja nostamisesta" Tästä tulee mieleen pari kysymystä. Miten voi luottaa ensinnäkään mediaan? Se vaikenee silloin, kun naapurimaassa tapahtuu vakava ydinvoimalaonnettomuus. Selityksenä käytetään sitä, ettei vain syntyisi paniikkia. Toisaalta samainen media (saa) levittää rokotushysteriaa ja paniikkia kaikessa rauhassa ja tehdä tämän nimen omaan silloin, kun mitään todellista vaaraa ei ole. Miten voidaan sitten luottaa terveysviranomaiseen? Se on valmis korjaamaan "virheellistä" infoa silloin, kun kyseessä on huolestuneiden kansalaisten mielenilmaus, mutta ei puutu asiaan, kun liikkeellä on todella törkeää ja asiatonta pelon lietsontaa terveyden asioiden kustannuksella. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10198 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40605 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
802 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
551 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
526 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
633 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
86 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
82 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
53 Luotu: 15.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
806 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
796 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1688 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024