VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Kommentoitu viesti
Vieras |
#4106 Re: Re: Re: Re: Re:12.06.2012 00:20Ei tämä olekaan vaikeaa, me täällä reaalimaailmassa elävät emme tarvitse kysellä kirjaviisailta asennemaakareilta apua tulkitsemaan omia havaintojamme, vaan uskomme ihan omia silmiämme, emmekä elä myöskään enää ensimmäistä tai toistakaan kyselykautta, koska meillä on oma vahva kokemus miten asiat ovat. Osoitin jo mainitun punaisen kirjan (jossa on paljon asiaakin) huvittavat virhetulkinnat mitä tulee ilveksiin ja liitureihin, joten kaikkea ei pidä uskoa mitä eteen syötetään, sama pätee suteen, jossa meillä on lievästi sanottuna näkemyseroa asian todellisesta tilasta. Tätä en ole koskaan ymmärtänyt, että kun syntyy joku oppi osoittautuen myöhemmin ns. vihreäksi valheeksi, jonka jokainen ei-uskovainen näkee kuin lapsi vanhassa sadussa keisarin puuttuvat vaatteet, niin tätä opinkappaletta toistellaan vastoin järkeä ja samalla menetetään omaa uskottavuutta. Tässä täytyy olla jo uskonkiihkoa takana. Onkin melkoinen saavutus, että kun lähes kaikki suhtautuvat luonnonsuojeluun myönteisesti, niin luonnon suojelijoihin nähden suhtautuminen ei ole yksin varauksellista, vaan moni poistaa jo tässä vaiheessa varmistimen pistoolistaan. Tapinreiästä muodostettu maailmankuva on aina rajallinen ja yhden asian liike (nyt epärationaalinen sudensuojelu) sotkee oman pesänsä, koska ihmiset oikeasti tietävät miten asiat ovat ja kovaäänisintä huutoa pitävätkin cityvihreät (tietämättömyyttään), jotka ovat vieraantuneet luonnosta ja sen dynamiikasta pahemman kerran. |
Vastaukset
Vieras |
#4108 Re: Re: Re: Re: Re: Re:2012-06-12 07:33:52Tuntuu vain olevan vaikeaa vastata miksi susi ei ole Suomessa uhanalainen? Mikä kriteeri suden uhanalaisluokituksessa ei pidä? Sen yksinkertaisen vastauksen sijaan tarjoilet edelleen olemattomia väitteitä ilveksistä, liitureista ja vihreistä valheista. Kai se on tätä kun ei tiedä niin pitää mennä tarjoamaan asian sijaan liirunlaarumia cityvihreistä.
Se joka kertoi tietävänsä missä asun niin minäkin tiedän, asun kotona kuten suurin osa muistakin. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45525 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1733 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
728 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
188 Luotu: 30.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
168 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20867 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
135 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025