Ei pakkorokotuslaille
Kommentoitu viesti
Tyttö Tampereelta Vieras |
#285 Re: Miksi kuulen lakimuutoksesta vasta nyt?11.12.2010 00:38#284: Toinen tyttö Tampereelta - Miksi kuulen lakimuutoksesta vasta nyt? Hei sinä toinen tyttö Tampereelta. Tämähän osoittaa todeksi jo aikaisemmin ilmeiseksi käyneen seikan, eli sen, että media on lääketieteen markkinappaikka. Se tekee sitä, mihin saa "ylhäältä käskyt"! Tänään Pohjois-Suomen alueuutisille varattu aika meni suurin piirtein siunailuun Rovaniemen varusmiesten sikaflunssatartunnoista, sekä siitä miten moni varusmies oli jättänyt rokotteen vuosi sitten ottamatta, joten he ovat nyt sitten tautia "levittäviä" yksilöitä!! Viimevuonnakin aalto lähti Rovaniemeltä ja kummasti laantui muualle edetessään. Siellä mahtaa olla THL:n "uskoon" hurahtaneita enemmänkin. Näin tänään flunssatartunnoista mediassa, mutta missään ei ole hiiskahdettukaan koko kansan yksityisyyteen ja ihmisoikeuksiin puuttuvasta laista koko syksynä. Lakimuutos kylläkin on jo käynyt käsittelyn läpi ja on viimeistä allekirjoitusta vailla valmis. Astuu siis voimaan 1.1.2011. Tämä on niin raivostuttavaa valtiovallan taholta, että olen valmis saamaan aikaan massaliikkeen, jossa kukaan ei enää maksa verojaan tälle hallitukselle. Sittenpähän miettisivät, millä pakkokeinoilla saisivat rahat niiden tutkimattomien rokotteiden ostamiseen monikansallisilta rikoskumppanilääkeyhtiöiltään ......... niin ja ministereille torkkupeittoja! |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#287 Re: Re: Miksi kuulen lakimuutoksesta vasta nyt?2010-12-11 01:12:04#285: Tyttö Tampereelta - Re: Miksi kuulen lakimuutoksesta vasta nyt? - Pykälä 12 on ollut laissa ja ainakin vuodesta 2003, ja jo sitä ennenkin, eikä siihen ole tässä uudistuksessa tulossa olennaista muutosta. - Lakimuutoksessa on kyse ainoastaan siitä, että vastuu rokotehankintoja koskevista päätöksistä siirretään THL:ltä STM:lle. (tms.) - "194 maata, Suomi muiden mukana, on allekirjoittanut IHR-sopimuksen (International Health Regulations). Artiklat 21 ja 22 sallivat pakkorokotukset väestölle, kun WHO antaa pandemiamääräyksen. Suomi on yksi sopimuksen allekirjoittaneista maista."
- "Laki hyväksytty eduskunnassa toisessa käsittelyssä 7.12.2010 Hallituksen esitys laiksi tartuntatautilain muuttamisesta ( = vastuu rokotehankintoja koskevista päätöksistä siirretään THL:ltä STM:lle.) Toinen käsittely |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10223 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40687 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
843 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
578 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
535 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
635 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
111 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
89 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
59 Luotu: 15.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
807 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1691 Luotu: 01.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
796 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2752 Luotu: 08.04.2024