HANSON SUOMEEN!

Keväällä 2007 tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Hansonin esikoissinkku MMMBop räjäytti potin. Se sai meidät rakastumaan. Ja siitä asti olemme odottaneet Hansonia Suomeen keikalle.

Olemme luottaneet, kun bändin jäsenet ovat haastatteluissa sanoneet tulevansa Suomeen esiintymään. Sanat eivät kuitenkaan ole tähän mennessä muuttuneet todeksi.

Monet meistä ovat käyneet esimerkiksi Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Britanniassa katsomassa bändin esiintymisiä. Jos Hanson tulee esiintymään länsinaapuriin, niin eikö yhtyettä saisi samalla vaivalla myös meille Suomeenkin? Nyt olisi korkea tuoda Hanson keikalle Pohjolaan!

Moni meistä olisi varmasti valmis maksamaan koko yhtyeen keikkapalkkion, mutta rahamme eivät valitettavasti riitä siihen. Siksi me adressin täyttäneet voimme vakuuttaa, että tulisimme katsomaan Hansonia, jos heidät vain tuotaisiin Suomeen. Ja tulisi moni muukin. Kysyntää kyllä on, vaikka moni toisin luuleekin.

www.hanson.net