Uusi Kakskerran koulu (Turku)

Me allekirjoitamme tämän adressin, jotta Kakskerran uusi koulu rakennetaan niin, että se on käytössä viimeistään syksyllä 2013.

Pohjatiedoksi:

  • Kakskerran koulua on korjattu useaan otteeseen ja koulu suljettiin keväällä 2007 kosteusvaurioiden vuoksi ja opetus siirtyi Hirvensaloon Haarlan kouluun väliaikaisesti.

  • Vuoden 2013 syksyllä Haarlan koulussa ei ole tilaa väliaikaisratkaisulle, joten Kakskerran koulun oppilaat eivät voi siellä enää olla.

  • Vanhempainyhdistys on ajanut uuden koulun rakentamisen asiaa kiitettävästi.

  • Kakskerrassa on ollut koulu, nyt toive on saada samat mahdollisuudet opiskella lähikoulussa, kuin ennen on ollut.

  • Uudelle Kakskerran koululle on kaavoitettu paikka Samppaantien ja Kakskerrantien risteykseen.

  • Satava-Kakskerran alueelle on valmistunut osayleiskaava. Merkittävää väestönkasvua on odotettavissa 2010-luvun viime vuosina ja 2020-luvun alussa. Etukäteen on varauduttava lisäkoulutilojen rakentamiseen kasvualueille. Koululaiset eivät vähene alueelta vaan vuosien kuluessa koululaisten määrä lisääntyy. Koulun rakentamisen aloittamista ei ole syytä siirtää, kun tarve on jo nyt olemassa.

Ohjeeksi allekirjoitukseen:

  • Adressin ensisijainen tarkoitus on koota allekirjoituksia niiltä perheiltä, joiden lapset ovat jo koulussa tai tulevat tulevaisuudessa olemaan Kakskerran koulun oppilaina.

  • Adressin toissijaisena, mutta silti yhtä tärkeänä tarkoituksena on saada allekirjoituksia kaikilta niiltä, jotka kokevat Kakskerran koulun rakentamisen taas Kakskertaan tärkeäksi.

 

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Tero Nummila voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Facebook
Tulisiko valtion leikata menoja?