Säästötalkoot eduskuntaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Säästötalkoot eduskuntaan.
Vieras |
#90111.09.2015 13:53Kansanedustajilla tulisi olla kk palkka, joka perustuu heidän edustamien henkilöiden keskiansioista ja samoista etuuksista. Miten voi edustaa ja ajaa kansan etuja, jos ei kokemukset vastaa toisiaan.. |
Vieras |
#90211.09.2015 13:57Köyhät maksaa talkoot ja tämä adressin läpimeno takaisi myös sen,että päättäjät itsekkin maksaisivat oman osansa esimerkillisesti. Heidän kukkarssaan se kuitenkin tuntuisi huomattavasti vähemmän, kuin eläkeläisten, työttömie, palkansaajien ja lapsiperheiden kukarossa. |
Vieras |
#90311.09.2015 14:28Kaikki osallistuvat säästötalkoisiin! |
Vieras |
#90411.09.2015 14:48Kiitos Kaikki Hyvin, mutta ihmetyttää, että ei ennen ole yritetty "oikeudenmukaisuutta" myös kansanedustajiin. Unohdin, että vaalien jälkeen kansanedustajasta tullee poliitikko, ihmeellistä |
Vieras |
#90511.09.2015 14:58Vähintäänkin kohtuullista on että talkoot koskevat kaikkia palkansaajia, vaikka kansanedustajan eivät varsinaisessa työsuhteessa olekaan. Kulukorvausten osalta (kohta4) asiaa voisi vielä tarkistaa,,mutta muuten olen adressin kannalla. |
Vieras |
#90611.09.2015 15:07Jovain, herroilta pois, niillä on mistä ottaa, eikä nyhdetä kaikist pienituloisimmilta ja tavalliselta duunariporukalta sekä eläkeläisiltä taskut tyhjiks. Voihan sen hirsipuun näköjään näinkin rakentaa. Olis kirveellä töitä! |
Vieras |
#907 Re:11.09.2015 15:38Samat säännöt kaikille |
Vieras |
#90811.09.2015 15:40Samat vähennykset "kansanedustajille " jotka riistävät pieni palkkaisia naisia, ja joiden työpanosta väheksytään! Tulisivat itse tekemään kuukaudeksi hoitoalan työtä, ottamaan vastaan ystävällisesti hymyillen asiakkaita jotka eivät välttämättä ota tarjoamaasi apua hymyillen vastaan.Tekemään 12 tunnin vuoroja saamatta siitä asianmukaista korvausta. Uskon että me hoitajat teemme työtämme muunkin kuin rahan vuoksi.. Mutta tämä on jo hävytöntä. |
Vieras |
#90911.09.2015 16:39Nämä talkoot kuuluu kaikille! |
Vieras |
#91011.09.2015 16:51Saksan mallin mukaan 40 edustajaa olisi ihan riittävä määrä niin asiatkin etenisivät ja kulut pienenisivät paljon. |
Vieras |
#91111.09.2015 17:15Itsenäisyyspäivän juhlat voi myös perua niin säästää siinäkin. Myös itsenäisyyspäivänparatin sen voisi myös perua- Olemmehan EU:ssa. |
Vieras |
#91211.09.2015 17:24Koska Eduskunnassa on varmasti paljonkin mahdollisuuksia säästötalkoisiin1 |
Vieras |
#91311.09.2015 17:29Päätökset ovat aivan järjettömiä. Miksi aina pienituloisilta? Isotuloisilla olisi mistä ottaa, eikä se heillä edes tuntuisi.Vaikka kaikki isotuloiset antaisivat yhden kolmasosan tuloistaan, he pärjäisi ja velkamme vähenisi tuntuvasti. Ei tämä "köyhiltä" ottaminen Suomen tilannetta paljon paranna. |
Vieras |
#91411.09.2015 17:43Voidaanko enää hullumpia päätösiä tehdä ja kyllä tuosta ministerien ja kansanedustajien turhan suurista palkoista on varaa säätöihin siirtää.kylkiäisinä vielä ilmaiset junamatkat ja muut!!! |
Vieras |
#91511.09.2015 17:45Kaikki talkoisiin! |
Vieras |
#91611.09.2015 18:14Mitä pitäis tehdä? Mennä huutamaan kadulle vai, "kaikki talkoisiin"? |
vieras |
#917 Juha Sipilä on vienyt Suomen Vihan aikaan.11.09.2015 18:35Hallitus on kaadettava hinnalla millä hyvänsä sillä se tuhoaa politiikallaan Suomen ja ajaa yhä suurempaan onnettomuuteen koko kansan. Irti kovasta Eurosta näin saadaan Suomeen 300.000 tuhatta uutta työpaikkaa. Ruosalainen ajatteli ostaa Euro hevosen___mutta joutuis antamaan yhdeksän Ruotsalaista hevosta. tämä kertoo vain sen tosi asian , joka on oikea syy Suomen kaaos Työttömyhyteen - Tämä on ainoa keino korjata Suomen talous sekä saada satoja tuhansia uusia työpaikkoja Suomeen.
|
Vieras |
#91811.09.2015 18:43Perus duunarin selästä liikaa raavittu...palkkamaltilla menty 4 vuotta.. |
Vieras |
#91911.09.2015 18:51Puoluetuet myöskin on poistettava! |
Vieras |
#92011.09.2015 19:01Tasa arvoisuutta |
Vieras |
#92111.09.2015 19:15Toi on aika kevyttä siihen verrattuna mitä ne sanelee muille..voisivat tehdä myös melkein joka viikonloppu, joulut ja juhannukset töitä lähihoitajan palkalla alennetuin sunnuntaikorvauksin.. |
Vieras |
#922 Kansalaisaloite11.09.2015 19:18Kaikki kannattamaan kansalaisaloitetta "Kansalaisaloite kansanedustajien palkkioiden muuttamisesta palkaksi ja kulukorvausten kohtuullistamisesta" ja tieto kiertämään myös kavereille, että käyvät hekin allekirjoittamassa aloitteen!!!!! |
Vieras |
#923 kansalaisille eli äänestäjille oikeus tietää oikeat kulut11.09.2015 19:34me jotka äänestämme, haluamme tietää mihin kansanedustajat saavat korvauksia ja kuinka paljon. Jos on täysistunto ja porukkaa di se kiinnosta, menettekö takseilla omille menoille valtion piikkiin? Köytöttekö yhteiskuljetuksia kun menette illalliselle tai muualle vai suhaatteko omilla takseilla? Töysistunnoissa äänestätte ja vaikutatte. Miten se onnistuu jos ette siellä ole? Me kansalaiset haluamme vastinetta sille että annoimme teille äänet. Ei riitä että kuljette reissuilla ja toreilla vaan teidän tehtävä on vaikuttaa - sitä me äänestäjät olemme halunneet . Ehdotan että töysistunto laitetaan pakolliseksi ja jos sinne ei pääse niin perustelut netisivuille eduskunnan sivulle. Näin voimme seurata todellista kiinnostustanne nimenomaan Suomen sisäpolitiikkaan. Kansanedustajien määrä vähemmäksi. 100 riittää. Ministerit myös säästötalkoisiin. Tarkoittaa että tarpeettomia taksikuluja ja kalliita kahvitklaisuuksia voitte välttää. Ostakaa pullat kolmannen sektorin paikoista. Sillä tuette myös yrittäjyyttä. Tilatkaa ruoka myös sieltä. Kilpailutusta sinnekin. Itsenäisyyspäivän juhlat voivat olla iso säästö. Juhlat vain harvoille. Me emme niistä välitä. Välitämme suomalaisuudesta ja rehellisyydestä. |
Vieras |
#924 Re:11.09.2015 19:37 |
Vieras |
#92511.09.2015 19:54Vi***un talkoot!!!! Kaikkein pienipalkkaisilta viedään kaikkein eniten!! Kansanedustajien 3000e mukaantulo on niiden tuloilla aivan naurettavan pieni!!! Kansanedustajat pitää meitä pilkkana!! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10231 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40736 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
853 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
587 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
535 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
112 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
90 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
61 Luotu: 15.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20788 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
808 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
49 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
796 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2752 Luotu: 08.04.2024