Keskuspuistoa ei saa supistaa

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Keskuspuistoa ei saa supistaa.


Vieras

#276

09.04.2016 08:18

Keskuspuisto täytyy säilyttää meille ja tuleville sukupolville. Maata riittää muuallakin.

Vieras

#277

09.04.2016 08:26

Helsingin kaupunginosan Laakson asukkaana olen todella huolissani uuden kaavan muutoksista. Vanha suunnitelma Lääkärinkadun kaupunkivillat on joissakin suunnitelmissa laajennettu jatkuvan aina lehtikuusentielle asti. Suunnitelmassa rakennettaisiin n. 150m olevasta rakennuskannasta Mannerheimintien suuntaisesti metsään päin. Viisihenkiselle perheelle keskuspuisto tarjoaa edellytykset terveelliselle ja vapaalle liikkumiselle. Metsä mahdollistaa jopa pyöräilyreitin aina Laaksosta Pirkkolan maauimalaan esimerkkinä. Voin myös kokemuksesta puhua kaupunkibulevardeja vastaan. Asuintalomme sijaitsee Mannerheimintiellä 50-luvun mallin kaupunkibulevardilla. Bulevardi on leveä, ajoneuvoja vuoden 2014 mittauksen mukaan kulkee n. 35 000 vuorokaudessa. Lasten kanssa ja muutenkin vältämme bulevardia, koska sillä ei ole mielekästä kulkea ilmanlaadun, melun ja liikenteen takia. Kierrämme aina metsän puolelta esim. asioille. Kouluikäisemme joutuu ylittämään Mannerheimintien päivittäin. Yhteen tien ylitykseen ylitettäviä kaistoja tulee kuusi ja lisäksi päälle pyörätiet. Jotta tälläiset kaupunkibulevardit tuntuisivat mielekkäämmiltä ja turvallisemmilta, olisi ajonopeudet laskettava 50 km/h alemmalle 30 km/h tasolle. Keskuspuisto nykyisellään on kuitenkin kaupunkilaisia hellivä kehto, joka kompensoi asioita jotka koetaan rakennetussa ympäristössä negatiivisina. Suojellaan keskuspuisto sellaisenaan.

Vieras

#278

09.04.2016 08:30

keskuspuistoa on jo tarpeeksi pilkottu. se on niin ihmisille kuin eläimille henkireikä.

Vieras

#279

09.04.2016 08:36

Keskuspuistoa ei pidä kaventaa mistään kohdasta

Vieras

#280 Ei mikään rakennusmaareservi

09.04.2016 08:37

Keskuspuisto on Helsingin tärkeimpiä viheralueita, eikä sen metsiin pidä rakennella asuntoja eikä liikenneväyliä. Keskuspuisto ei ole mikään Helsingin rakennusmaareservi.


Vieras

#281

09.04.2016 09:43

Liikun siellä kuntoilumielessä useasti viikossa ja jo periaatteenkin vuoksi vastustan puistojen myymistä markkinoille.

Vieras

#282

09.04.2016 09:44

Luonto on hyvin tärkeä jokaiselle suomalaiselle, myös kaupungissa asuville ihmisille. Helsingin vähäisiä jäljellä olevia luonnonmukaisia alueita ei saa tuhota! Ne ovat elintärkeä osa helsinkiläisten lasten ja aikuisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia! Haluamme elää ihmiselle hyvää tekevässä, vehreässä Helsingissä, jossa on myös luonnonmukaisia alueita. Näin voimme kokea luonnon ihania ihmeitä ja harrastaa terveydelle välttämätöntä liikuntaa luonnon keskellä, vaikka päivittäin.

Ympärivuotiset luontonäkymät pääväylienkin varsilla lisäävät kaupunkilaisten tärkeää henkistä hyvinvointia. Pienenä esimerkkinä, kuinka montaa ohikulkijaa lähiviikkoina Hämeenlinnan väylän varrelle puhkeava Valkovuokkomeri sykähdyttääkään.

Monotonisen kaupunkiympäristöä pilaavan suunnittelun matkimisen sijaan, voimme olla luovia edelläkävijöitä, jossa ihmisten viihtyvyys ja luonnon läsnäolo ovat kärkenä. Säilyttäkäämme Suomen luontoa myös Helsingissä!

Vieras

#283 Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin

09.04.2016 09:50

Vireillä on myös kuntalaisaloite kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi Helsinkiin (www.kaupunkipuisto.fi). Sen on allekirjoittanut jo 75 kaupunginosayhdistystä tai muuta yhteisöä. Ei kai 75 kaupunginosayhdistystä voi olla ihan väärässä?


Vieras

#284

09.04.2016 12:04

Luin tästä addressista lehdestä ja koin sen helsinkiläisenä itselle tärkeäksi.

Vieras

#285

09.04.2016 13:06

Keskuspuiston murentaminen on lopetettava. Nykyinen tilanne jo on paikoin lähellä tilannetta, ettei mitään jatkuvaa puistoa ole. Asuntorakentaminen ei saa olla tekosyynä. Asuntorakentamiseen löytyy alueita pilvin pimein, kun yhdistetään pääkaupunkiseutu yhdeksi kunnaksi ja lopetetaan tämä lapsellinen nurkkakuntaisuus.

Vieras

#286

09.04.2016 14:01

Minä haluan,että Keskuspuisto säilyy koskemattomana virkistysalueena meille tavallisille kansalaisille.

Vieras

#287

09.04.2016 14:01

Olen ehdottomasti sitä mieltä ettei keskuspuistosta saa enää yhtään varastaa rakentamiseen maata. Suomessa on maata vaikka kuinka paljon. Ei kaikkien pidä tänne meren rantaan tunkea.

Vieras

#288

09.04.2016 14:25

Keskuspuisto on tärkeä henkireikä Helsinkiläisille. Ei pidä rakentaa kaikkia paikkoja täyteen asuntoja, pitää olla myös mahdollisuus harrastaa erilaisia asioita.
Ulkoilun harrastaja

#289 Keskuspuito

09.04.2016 14:28

Keskuspuisto on tärkeä henkireikä Helsinkiläisille. Ei pidä rakentaa kaikkia paikkoja täyteen asuntoja, pitää olla myös mahdollisuus harrastaa erilaisia asioita.


Vieras

#290

09.04.2016 14:58

Metsässä liikkumisella on tutkitusti terveys- ja hyvinvointivaikutuksia eli katsoisin, ettei Helsingissäkään ole varaa lisätä ihmisten pahoinvointia/ stressiä ja niiden aiheuttamia sairausmenoja. Muutama lehtipuu kaupunkibulevarin varrella ei ehkä riitä luonnon terveysvaikutusten tuottamiseen. Mikäli Helsinkiä kehitetään epäviihtyisään, yhä betonisempaan tuulitunneleiden suuntaan, tulee jo miettineeksi muuttoa muualle. Luonto ja rauha on yleensä myös se, mitä turistit tuntuvat Suomessa arvostavan, miksi tuhota vetovoimatekijöitä? En myöskään usko, että Keskuspuistoon rakentaminen toisi helpotusta pienituloisten asumiskustannuksiin/ asuntojen tarpeeseen.


Vieras

#291

09.04.2016 15:26

Olen vahvasti sitä mieltä että tällaisia suurempia metsäalueita tarvitaan myös meillä täällä Helsingissä! Sekä me ihmiset tarvitsemme näitä metsiä, mutta myös metsässä asustavat otukset tarvitsevat näitä kodeikseen! Asuin aiemmin Puistolassa jossa minulla oli "oma pieni metsä" henkireikänä, jossa päivittäin ulkoilin ja josta sain voimaa jaksaa. Tästä pienestä metsästä tuli todella pieni asutuksen tieltä kun kaadettiin, ja paljon uusia kuusia kaatui siinä yhdessä kovassa myskyssä kun ei ollut enää reunapuita suojana! Metsästä tuli juuri sellainen että melkein näkyi läpi toiselle puolelle, ei ollut siis enää suoja- ja turvapaikka minullekkaan. Näitä tavitaan!

Vieras

#292

09.04.2016 17:19

Todella tärkeä asia.

Vieras

#293

09.04.2016 18:08

Ainoa vanha suuri puisto kaupungissa. Vanha puusto, oma vuosikymmeniä kehittynyt kasvisto, eläinten ja lintujen viimeinen turvapaikka ja ihmisille lenkkipaikka, rentoutuspaikka, työmatkat taittuvat jalan tai pyörällä luonnossa, lapsille luonto korvaamaton ympäristö oppia elämää. Talot varmasti voi rakentaa muuallekin, törkeää tavallisten ihmisten luontokokemusten riistämistä taas ja asialla suuri raha ja poliitikot. Heillehän asialla ei ole merkitystä, kun on veneet, kesähuvilat, rantatontit ja omakotitalot. Meillä tavallisilla ihmisillä ei ole muuta virkistyspaikkaa kuin KESKUSPUISTO!!!

Vieras

#294

09.04.2016 18:36

Pitääkö Helsinkiläiset ajaa omilla autoillaan pois Helsingistä
löytääkseen hiljaisen metsän, ja tulla takaisin bulevardia pitkin
takaisin kupunkiin.
Tämä lisää likkennettä!


Vieras

#295

09.04.2016 18:49

Sijoittajilla tarve saada rahansa tuottamaan, joten täytyy saada rakentaa arvopaikoille, kuten keskuspuisto kokonaisuudessaan on.
Tuo herkkuja harvoille- ajattelu ei enää tänä päivänä mene läpi missään, varsinkaan Helsingissä.

Vieras

#296

10.04.2016 07:24

Keskuspuisto on ollut aina rakas paikka!

Vieras

#297

10.04.2016 08:11

Tarpeellinen ahneiden päättäjien herättämiseksi ihmisarvoja = terveyttä ja hyvinvointia kunnioittamaan.

Vieras

#298

10.04.2016 08:46

Luonnossa liikkuminen on ihmiselle tärkeääkin tärkeämpää nykyisessä hektisessä elämäntavasta, parasta stressinpoistoa ja toistaiseksi vielä ilmaista ja kaikkien saatavilla rahan ratkaisematta kuka sinne voi mennä! Metsä on myös kaupungin keuhkot!

Vieras

#299

10.04.2016 09:10

Asuntorakentaminen länteen vievän päärautatien ja Pirkolantien väliin Hämeenlinnan väylän itäpuolelle muodostaisi aluksi palveluista (kaupat ym.) eristetyn alueen. Päähaitta on kuitenkin Keskuspuiston selvä kaventuminen.

Vieras

#300

10.04.2016 09:36

Tanskalainen suunnistaja oli iki-ihastunut, kun hän voi fillaroida metsäreittiä Helsingin keskustaan lentokentältä. "Uskomatonta" , oli hänen kommenttinsa. Helsinkiläinen päättäjä.Oletko sinä tulevaisuudessa yksi niistä, jotka ovat tuhonneet Helsingin keuhkot?