Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!


Vieras

#151

08.12.2015 21:52

Lakiesitys tässä muodossa ei sisällöltään vastaa sitä, mitä alunperin on lähdetty hakemaan: freelancereiden työttömyysturvan parantaminen. Tässä on nyt ajettu pahasti päinvastaiseen suuntaan eli karikolle kamat kiville. Ja miksi ei alojen edustajia ole kuultu? Kuulostaa erittäin hämärän salaseuran manipulaatiolta. En tykkää. Olen todella pettynyt.

Vieras

#152

08.12.2015 22:00

20-vuotias poikani on suunnittelemassa muusikon uraa itselleen.
Hallituksen toimenpiteet eivät todellakaan tue niitä suunnitelmia.
Nuoren luottamus tulevaisuuteen, ja yhteiskunnan turvaverkkojen pitävyyteen on hävinnyt.

Vieras

#153

08.12.2015 22:01

Olen työttömänä ja tein yhden freelancer-käännöskeikan. TE-keskus ilmoitti minulle että jos vielä teen vastaavaa, joudun arvioitavaksi olenko yrittäjä. Etukäteen päätöstä tai edes sääntöjä ei saa, joten siihen loppuivat keikkatyöt. En voi riskeerata, että menetän työttömyysturvani tai edes osan siitä. Tilanne on jo ennen heikennyksiä naurettava.

Vieras

#154

08.12.2015 22:09

Monesti taitelijoilla on lyhyitä "työkeikkoja", koska kaikile ei riitä jatkuvaa työtä.

Vieras

#155

08.12.2015 22:11

Olen taiteilija!

Vieras

#156 Re:

08.12.2015 22:13

#154: -  

 Kyse ei ole pelkästään siitä, että jatkuvaa työtä ei riittäisi, vaan siitä että tilaajat/palvelun ostajat/työnantajat tarvitsevat usein nimenomaan lyhyen aikaa työtä. Esim. mainosmalli, keikkamuusikko, opettajan sijainen, urheilutunnin vetäjä, sairasloman sijainen vuodeosastolla tms.

emor

#157 Re:

08.12.2015 22:17

#153: -  

 Viimeiset 5v yrittäjänä, sitä ennen freelancerina vuodesta 1993. Keskimäärin viisi vakkari työnantajaa useiden vuosien ajan. Armoton useiden vuosien taistelu "freelancer verokortista" vs verottaja. Jossain välissä sain verokortin, jossa ei tarvinnut määritellä yhtä päätyöksi ja muita neljää sivutyöksi, joista kaikista maksettiin lisätyöprossa..."Saatiin" samat oikeudet vs. vakituiset työntekijät. Eli kertyy Tyel pätkistä ja kuuluimme työterveyshuollon piiriin, no ne kuuluivat jos työnantajan lakikirja niin sanoi...jeps ja no comments, kaikki täällä tietää mistä kyse :) Pointti, freelancer on se tyyppi, joka on ulkona ihan kaikesta missä tahansa sopparista ja laista ja siksi perustaa oman pienyrityksen mm. jotta saa itse edes jonkinlaisen sosiaaliturvan ja palkkaa työntekijöitä, opiskelijoita, otaa työharjoittelijoita... juu ja on taas ihan out, koska kertynyt hyvällä tuurilla omaisuutta ja ja jos jompikumpi yrittäjäperheen puolisoista omistaa jotain ja toinen sairastuu, ei korvattavuutta, te omistatte puolet vuosi sitten kynnetystä pellosta jne.  Joo oli tosi vitsi :) Ai niin, verot maksettu... Ai niin, ei korvattavuutta, omistatatte..., toinen on työkykyinen jne. nim. pienyrittäjä ja rva, harkkarit, joita ei enää palkata

 


Vieras

#158

08.12.2015 22:20

Hallitus yrittää tuhota Suomen kulttuurialan täysin vastuuttomilla toimillaan

Vieras

#159

08.12.2015 22:27

Olen freelance-valokuvaaja, mutta en uskalla tarjota kuviani lehdille, koska saan saan ehkä kuitenkin paremmin rahaa nauttiessani työmarkkinatukea. Pidän näyttelyitä muissa maissa, hoidan lasta kotona ja kirjoitan. Jos ilmoitan hommistani TE-keskukseen tai Kelaan, tulee ongelmia. Parempi vain pitää matalaa profiilia ja näyttää kuvat jossain toisessa maassa. Olin juuri kolme kuukautta karenssissa, kun tein hyväntekeväisyystyötä kuusi viikkoa mutta lopetin ennen aikojani, koska tuli niin hienot valokuvauskelit. Olihan minun pakko kuvata ne kesän ensimmäiset perhoset ja muut jo dokumentoinnin vuoksi. Ei niitä nähdäkseni kukaan muu kuvannut. Aika surkea maa sellainen, jossa aidot innovaatiot eivät saa kunnioitusta. Anteeksi vaan, mutta en laita rahaa, koska saan luultavasti seuraavat päivärahat vasta ensi vuoden puolella. Olen yksinhuoltaja, mutta lapsen äiti pitää huolen, ettei hätään kuitenkaan jouduta.

Vieras

#160 Re:

08.12.2015 22:41


Vieras

#161

08.12.2015 22:45

Olen freelancerina toimiva valokuvaaja ja oma elanto on täysin riippuvainen pätkätöistä. Määräaikaisen työsopimuksen saaminen on miltei mahdottomuus. Jos työtilanne sattuu itselläni huononemaan jo hankalasta tilanteesta lisää, en uskaltaisi ottaa enää mitään työtä vastaan työttömyysturvan menettämisen pelossa. Yrittäjänä toimiminen laittaisi oman asemani todella heikkoon tilanteeseen henkilönä jolla on myös velkaa asuntolainasta.

Vieras

#162

08.12.2015 22:53

Siksi että tällaiset heikennykset ovat epäoikeudenmukaisia ja järjen vastaisia. Sanelupolitiikkaa ja huonosti valmisteltua kun ei kysytä asianosaisilta mitään. Ala-arvoista kerta kaikkiaan.
Nananas

#163 Roskis ei ole resursseja varten!

08.12.2015 23:06

Heitin vuosien korkeakoulutukseni (ja sitä edeltäneen kolmen vuoden kouluun pyrkimiseni) hukkaan, koska en yksinkertaisesti uskaltanut ryhtyä omatoimisesti harjoittamaan ammattiani oman ja perheen työttömyysturvien menettämisen pelossa. Voin vannoa, että en ole ainut. Minunkaltaisteni hukattujen resurssien kantajien armeija on surullisen suuri. Niin suuri, että moni pelästyisi hahmottaessaan sen todellisen koon. Kantotaakka ei ole vain yksilöillä, vaan koko yhteiskunnalla. Ei ole mahdollisuutta yrittää omatoimisesti, omin avuin ja omia rahoja käyttäen, sillä jos alussa epäonnistuu, siitä rangaistaan mittavasti yhteiskunnan taholta. Se on todella sääli. Itsekin käytin valtavasti resursseja oppimiseen ja olin palkittu opiskelija, jolla olisi ollut valtavasti henkilökohtaista potentiaalia. Korkeakouluttauduin uudelleen toiselle alalle.

Odotan edelleen sitä päivää, jolloin uskallan päivätyöni ohella sivutoimisesti hyödyntää koko osaamisskaalaani ja antaa sen samalla hyödyttää myös Suomea. Sivutoimisuuskin voidaan leimata päätoimisuudeksi. Miten käy, jos päivätyöpaikassa järjestetään yt:t ja sivutoiminen yrittäjä saa lähtöpassit ennen kuin yrittäjyyskuukaudet täyttyvät? Heikosti siinä käy. Miten käy, jos virkailija tulkitsee todellisen sivutoimisuuden esteeksi työttömyyskorvaukselle? Odotan sitä päivää, jolloin Suomi lakkaa haaskaamasta resurssipotentiaalejaan. Sitä päivää ennen poltamme silmät sokeina suuria setelitukkoja ihmetellen, minne rahat katoavat ja miksi rahaa ei tipukaan Suomelle taivaasta. Sitä päivää ennen potkimme sairaalakuntoon ensiaskeleitaan miettivät uudet Sibeliukset ja Tove Janssonit sanoen heille: "Älä vain yritäkään kokeilla tai olet tuomittu". Sitä päivää ennen itsenäisellä Suomella ei ole tarjota kaikille yhdenmukaista ja oikeudenmukaista turvaa. Sitä päivää ennen meillä on mielestämme varaa potkia sekä pahiten potkittuja että tulevaisuuden suuria toivoja. Onko tällöin ulkomaille poistumisessakaan mitään menetettävää?

eijymmärräei

#164 No johan on!

08.12.2015 23:09

Itseni kohdalla ei tule muutosta asian kun toimin osa-aikaisena yrittäjänä. Nyttenkään mitään korvauksia saa päivistä kun ei ole töitä. Itse olen toki tieni valinnut, mutta on se kumma kun enemmän arvostetaan sohvaperunoita, jotka saavaat työttömyyskorvausta kun niitä, jotka nyt koittavat tehdä töitä edes osa-aikaisena omalla kustannuksella. Pahemmaksi näyttää vaan muuttuvan jos tämä riisto tällai laajenee :/ 


Vieras

#165

08.12.2015 23:11

Tässä ajassa itsensä työllistämiseen on kannustettu tai siihen ajaudutaan. Monelle se on ainoa keino ansaita edes pieniä murusia maailmalta. - Näinkö sitä kannustetaan...? *Huokaus


Vieras

#166

08.12.2015 23:14

Koska olen ollut itseni työllistäjä ja tiedän mitä se on sinnittely on.

Vieras

#167

08.12.2015 23:14

Allekirjoitin siksi, että mielestäni aktiivisuudesta ei sa rangaista.
On koko yhteiskunnan etu, jos muuten "kortistossa" olevat onnistuvat työllistämään itsensä.
Kuka siinä voisi hävitä?
Mikä on tään ajan henki, kun onnistumisesta halutaan kusettaa?

Vieras

#168

08.12.2015 23:17

Työskentelen kulttuurin parissa. Kurkkua kuristaa kuulla, että kulttuurin tekijöiltä uhataan leikata taas.

Vieras

#169

08.12.2015 23:18

Freelancerina tämä koskee suoraan minua.

Vieras

#170

08.12.2015 23:20

Laki koskee minua

Vieras

#171

08.12.2015 23:49

Koska tulot ymmärtääkseni vaikuttaa työttömyysturvan suuruuteen (ansiosidonnainen?) ja koska eikö aina freelansertyössä ja työttömyydessä ole joku karenssi aika, jonka jälkeen vasta työttömyysturva alkaa. Ja kun seuraava freelanserkeikka tulee ja senjälkeen taas karenssiaika, niin lopputuloksena työttömyysturva lienee aika matalalla tasolla, monilla. Tästä syystä allekirjoitin adressin. Yrityksen perustaminen ei sovi kaikille ja freelanserverokortilla tilaaja maksaa sotu ym kulut. Eli parempi kun "taiteilijat" tekevät mitä osaavat parhaiten ja tilaajat maksaa palkat ja kulut taiteilijalle ja kulut verottajalle. Kyllä näitä yhden henkilön yrityksiä sitten syntyy, kun kalenterit täyttyy keikoista tulevaisuudessa.

Vieras

#172

08.12.2015 23:53

Tuttavapiirissä työttömiä, jotka saavat tilapäisiä töitä, joilla pystyvät ylläpitämään ammattitaitoansa ja saavat sisältöä elämäänsä. Työtä ei ole kuitenkaan tällä hetkellä läheskään riittävästi turvaamaan säännöllinen toimeentulo. Nytkö parempi vaihtoehto on ottaa pois tuo elämään sisältöä ja arvoa tuova tärkeä osa, jolla pysytään verkostoissa ja pysytään parempia aikoja odotellessa osaavina palaamaan kokoaikaisiksi veronmaksajiksi?

Vieras

#173

09.12.2015 03:14

Olen ollut ahkera pätkätyöläinen/freelance ja hyvä veronmaksaja kohta 30 vuotta. En ole tarvinnut olla työttömänä vieläkään. Enkä ole saanut samanlaisia työetuja kuin muut, esim. terveyspalvelut. Oikeus samanlaiseen turvaan kuin muilla pitää olla itsestäänselvyys jos Suomi haluaa kohdella kansalaisiaan tasavertaisesti. Esitys on hallitukselle hämmästyttävän ruma.

Vieras

#174

09.12.2015 03:45

Poikani on pienyrittäjä jonka töissä on suria suhdannevaihteluja.

Vieras

#175

09.12.2015 04:02

Vaikea hyväksyä, että yritteliäisyydestä rangaistaan. Melko tiukassa on leipä jo muutenkin näinä tiukkoina aIkoina. Etse on kuuluu tuohon ryhmään, mutta olen läheltä seurannut jo vuosia, miten haasteellista on feelanserina toimia, etenkin jos on perhettä..