Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!


Vieras

#626

16.12.2015 13:09

 "Mitä tarkoitat tällä, ison sosiaaliturvan kannalta heikossa asemassa olevan joukon asiaa?"

 

ison joukon (sanajärjestys ehkä ontuva) :)

Iso joukko, joka on sosiaaliturvan kannalta heikossa asemassa. 


Vieras

#627 Re:

16.12.2015 13:12

#626: -  

 ok:)


Vieras

#628

16.12.2015 15:24

Olen itse painiskellut k.o. asian kanssa ja päädyin toiminimen perustamiseen verkkokauppaa, lähinnä pankkien maksupainikkeiden saamista varten.
Juuri yrittäjän 'rankaisua' on tässä maassa aivan tarpeeksi muutenkin. esim. taisi olla 1,5 vuoden jälkeen, kun yrittämisen lopettaa tai menee konkurssiin, ei saa työttömyyskovausta, mikä on aivan järjetöntä. Olisi hyvä aihe seuraavaan tämän asian vastaiseen adressiin.
Eli pitää päättää tänä aikana, aikooko mennä konkurssiin, sen jälkeen on enää myöhäistä, mikäli aikoo elää.

Vieras

#629

16.12.2015 15:38

Sukuni on pitkälti yli vuosisadan työllistänyt itsensä ja monen muun, maanviljelystä, metsätaloudesta aina taiteeseen, manontaan ja tiedottamiseen asti. Me haluamme puurtaa tämän maan, itsemme ja kanssakulkijoimme kanssa edelleen. Antakaa meille edes pieni varmuus, me annamme teille silloin pelottomasti kaikkemme.

Vieras

#630

16.12.2015 18:58

Tähän asiaan pitää saada selkeys nopeasti!


Vieras

#631

17.12.2015 10:24

On väärin, että ihmisiltä otetaan pois ne vähätkin työt mitä he voivat tehdä! Se ei ole kenenkään kannalta hyvä, että jäädään kokonaan työttömäksi jos ei saa vakituista työtä. Yrittelijäisyys pitäisi palkita eikä vielä heikentää huonossa asemassa olevia!! Kyllä kaikkien pitää saada vähän ansaita työttömyyskorvauksen päälle se ei riitä kenellekään elämiseen!

Vieras

#632

17.12.2015 12:15

Meillä olisi itsensä työllistäviä ja yrittäjiä aivan eri lailla,jos näillä olisi alkeelisnkaan turva olemassa.Ei kukaan huvikseen vedä lonkkaa työttömänä.

Vieras

#633

17.12.2015 19:36

Tulevaisuudesta tiedetään jo sen verran, että perinteisen kaltaisia palkkatyösuhteita ei tule riittämään kaikille. Kaiken - hyvinkin erilaisen - työn vastaanottamisesta on tultava helppoa ja aina kannattavaa. Tämä lakimuutos on liike päinvastaiseen suuntaan.

Vieras

#634

18.12.2015 07:09

Työllistymistä ja yrittäjyyttä tulee tukea - ei rangaista!

Vieras

#635

19.12.2015 08:02

Suomessa tapahtuu kummia asioita. Italiassa eräs talousnero aikoinaan huomautti, ettei kulttuuria voi syödä hallituksen leikatessa määrärahoja, maassa joka voisi elää pelkästään kulttuuristaan ja historiastaan. Suomi fItsensä työllistävät ovat myös juuri noita kulttuurin

Vieras

#636

19.12.2015 10:22

Läheinen asia.

Vieras

#637

19.12.2015 18:51

Aktiivisuutta pitää kannustaa, ei lytätä rajoituksilla.

Vieras

#638

19.12.2015 23:11

Ollaan kohta kehitysmaa-asteella, jos kaikkien sosiaaliturvaa heikennetään jatkuvasti.

Vieras

#639

22.12.2015 22:45

Tavoitteenako työttömyyskortistoon lisää jengiä tällaisella järjenvastaisuudella? Koska tämähän tarkoittaa sitä, ettei itseään kannata yrittää työllistää, kun kaikki mahdollisuus turvata toimeentulonsa työttöminä päivinä viedään. En ymmärrä, en...


Vieras

#640

23.12.2015 05:16

Työkkäristä olen kysynyt onko heille tullut ohjeistusta liittyen uuteen lakiin ja mitään ohjeistusta ei ole tullut, ja miksi sitä ei ole annettu? Tämä on törkeää ja hankaloittaa työntekoa!  Tällaista ei voi jättää tulkinnan varaan!


Vieras

#641

24.12.2015 04:19

koska tämänhetkinen hallitus on lainvastainen

Vieras

#642 Kauanko tässä pitää odottaa vielä että saako tehdä töitä?

01.01.2016 22:16

Tämä on ihan idiootti juttu. Ei edistä edes hallitusohjelmaa!

järkyttynyt nro2

#643 Re: Järkyttävää Toimintaa!!

08.01.2016 22:51

#549: Eerikki Peltokorpi -Dj- - Järkyttävää Toimintaa!! 

 Järkyttävää on se ettei itse tiedä mistä puhuu. Kirjoituksessa ei ole mitään todenperäistä:

-Tässähän juuri siirretään yrittäjäksi palkansaaja-asemassa olevat freelancerit, jotka ilman y-tunnusta ovat tehneet laskutettavaa työtä ja saaneet työttömyyskorvausta työttömyysjaksoilta ihan samalla tavalla kuin "muutkin", ainoana poikkeuksena että 2013 alusta se ei enää ole kartuttanut työssäoloehtoa.

Mikä tässä on "uutta" että enää ei katsota onko sinulla y-tunnusta vaiko ei, lukeeko tilinauhassasi "palkka" tai jotain muuta, vaan jos käytät esim. osuuskuntapohjaista laskutuspalvelua sinut katsotaan automaattisesti yrittäjäksi. Tässä ei ole mitään seikkaa siitä asiasta että "kuinka monesta paikasta rahansa saa", riittää että sinulla on em. "epätyypillinen työsuhde" jota ennen sanottiin nimikkeellä "työllistyy omassa työssään" niin TE-toimistolla on nyt ihan lain valtuuttamana työntää tällainen henkilö yrittäjän lokeroon ilman sen kummempia perusteluita joka tässä kaikkein huonoin asia on koska siitä ei voi valittaa. Ei sillä että ne ennenkään olisivat muutoksenhakulautakunnassa mihinkään johtaneet.

Ja kuten tuossa joku jo vastasikin niin yrittäjänä ei ole mitään mahdollisuutta saada työttömyyskorvausta, tuotti yritys sitten mitään tai ei.


Vieras

#644

10.01.2016 19:40

Tämä ei edistä työnsaantia tai aktivoi työttömiä sitten mitenkään. Luvattiin vähentää byrokratiaa ja edistää työllistymistä...mutta tämä on ihan päinvastaista toimintaa. Ketkä idiootit tästä on päättänyt, ne on kyllä täysin vieraantuneet todellisuudesta? Tällainen laki ei voi toimia.Suomi on suistumassa yhä alemmas ojaan...


Vieras

#645

11.01.2016 07:11

Tämä on hyvin tärkeä asia. On hienoa, että on ihmisiä, jotka pystyvät työllistämään itsensä, eikä se saa saattaa heitä heikompaan asemaan työttömyyden uhatessa.

Vieras

#646

11.01.2016 08:57

Vanhin tytär juuri valmistunut musiikkipedagogiksi ja joutuu uuden lain takia rahavaikeuksiin, kun työn tekeminen tehdään noin hankalaksi. Freelancer käsite olisi pitänyt säilyttää ja sen ansaintamalli.

Vieras

#647

13.01.2016 00:13

Työvoimatoimisto on monta kertaa estänyt minua työllistymästä typerillä säännöillään. Sain vain pätkätöitä ja 'työhönvalmentautumistyötä = alle minimipalkkaista riistotyötä'. Sitten sanoin itseni irti heidän palveluistaan ja kaksi kuukautta myöhemmin sain pysyvän työpaikan. Työnantaja arvosti että en ollut työkkärin listoilla.

Vieras

#648

13.01.2016 20:09

Minne tästä voi valittaa?


Vieras

#649

13.01.2016 20:13

Kerroin TE- toimistole, että teen 1-3 tuntia kestävän keikan tässä kuussa ja TE- toimisto laittoi nyt asian selvittelyajaksi max 30pv jolloin olen työttömyysturvan ulkopuolella ja rahat tosi myöhässä millä maksaa vuokra ja ruoka. Onko tämä oikein ja kannustaako työntekoon?


Vieras

#650

13.01.2016 20:16

Tietääkö Sipilä tästä työstä rankaisulaista?