Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!


Vieras

#551

12.12.2015 06:51

Itsensä työllistäviä ei pidä rangaista heidän työttömyysturvaansa heikentämällä. Sen sijaan tulisi turvata heidän työllistymistään tarpeellisilla tukitoimilla.

Vieras

#552

12.12.2015 08:30

Toimin Osuuskunta Tekemonian hallituksen pj:na ja vastaan operatiivisesta itsensä työllistäjien työsuhteista. Meillä on liki 10 v. kokemus its.työll. palkkatulon ja sovitt. pv.rahan yhdistämisestä. Asko Hiltunen.

Vieras

#553

12.12.2015 08:51

Heikennyspäätökset ovat idioottimaisia. Osoittaa nykyisen hallituksemme täysin älytöntä toimintaa!

Vieras

#554

12.12.2015 09:28

Kuulun niihin, jotka yrittävät työllistää itsensä.

Vieras

#555

12.12.2015 09:36

Haluan vaikuttaa tähän asiaan.
Yksinhuoltajan huokaus

#556

12.12.2015 09:59

Media-alan freelancerina eläminen on jatkuvaa taistelemista yhä harvenevista työtilaisuuksista, jokaisen mahdollisuuden eteen on tehtävä valtavasti valmistelevaa työtä (josta noin 70-80% osoittautuu lopulta turhaksi). Oman työpanoksensa myyminen on siis jo nyt haastavaa - eikä vähiten siksi, että oppilaitokset ympäri Suomea suoltavat alalle järjettömän paljon nuoria, jotka ovat valmiita tekemään töitä ilmaiseksi. Älkää tehkö tästä enää yhtään vaikeampaa meille, jotka perheellisinä emme voi enää tuosta vain vaihtaa alaa. Kiitos.


Vieras

#557

12.12.2015 10:39

Musiikkialalla lapset

Vieras

#558

12.12.2015 12:00

Onhan tämä itsensä työllistävien asema ollut aina ihan uhkayritys. Ja yrityksiksi monen mikroyrittäjyys on jäänyt . Nyt sitten halutaan lopettaa kyseinen pienimuotoinen yrittääjyys kokonaan .Itsensä työllistävän ja 1-2 perheenjäsenen miroyrittäjyydestä mitään ymmärtämättömät näyttävät kykenevän torppaamaan kyseiset yritykset monttuun käsittämättömin säätelyin ja epärealistisin rokotuksin . Niistä montuista pienet ihmiset eivät koskaan enää uskalla nousta . Kuka heille sitten työpaikkoja luo joiden perään nyt muka huudellaan .Pienimuotoisessa yrittäjyydessä on aina ensimmäisenä oltu lailla määräämässä kaikenlaisia maksuja ja epärealistisia sääntöjä ennen ensimmäistäkään voitollista kautta. Koittakaa keksiä edes muutaman vuoden pilottiprojekti tähän maahan jolloin tämäkin ikuisuuskysymys saisi virallisen statuksen .Silloin itsensä työllistäjät ja mikroyrityksiä perustavat voivat saada liikeideansa vihdoinkin oikeudenmukaiseen seurantaan josta kaikki voivat oppia ja jopa kaikki jotka haluavat voivat saada työnsä kannattavaksi. Kuinka valtava määrä ihmisiä poistuisi luukulta mikäli olisi realistiset onnistumisen mahdollisuudet työllistää itsensä. Eikö kukaan päättäjä ymmärrä ettei kaikki voi työllistyä sellaisiin ammatteihin joissa on varma työpaikka ja työttömyysturva koko elämäksi ! Kenenkähän mandaatti se olisi luoda ihmisille mahdollisuuksia tässä kysymyksessä?





rauha on vain väliaikaista

#559 Pummeille

12.12.2015 15:16

Tekemällä ahkerasti työtä. Ei mitään työttömyyskorvauksia tarvita.

Maahanmuuttajillekin järjestyy kaikille työpaikat heti maahan saavuttua,koulutus ym.

Puhutaan paljon ratistisoituneista ym. Joku Orpopoika puhuu kansannimeen ja torjuu kaiken suomalaisten itsensä itsellensä rakentaman sosiaaliturvan, tämän kaltaiset jakavat sen kuitenkin juuri näille pakolaisille.

Halonen on puhunut ja tehnyt kaikkensa juuri tämänkaltaisten asioiden toteutumiseksi, onhan meillä pitkät leipäjonot ja työpaikatkit kaikonneet taivahan tuuliin. Vastaanottokeskusten polttaminen ja muu  tuhoaminen on nimenomaan globaalista, -normaalia sodankäyntiä. Maailmanlaajuinen globaali kestävä kehitys. Kautta-aikojen on sodittu ja kaikki tuhottu moneenkin kertaan ja näin tulee myöskin tulevaisuudessa varmuudella tapahtumaan, ettei pidä ihmetellä, ei siinä pitäisi olla mitään outoa ja mitään tuomittavaa.

Paikalliset asukkaat haluavat torjua, olla todellakin viisaita ja järkeviä, ennenkuin on jo liian myöhäistä ja pitää oman rauhallisen isänmaansa omalle elämälleen ja hyvinvoinnilleen.


Vieras

#560 Peto jo syntyessään

12.12.2015 19:09

Tähän asiaan pitää saada selkeys ja reiluus. Lain täytyy olla erittäin selkeästi tulkittava ja oikeudenmukainen. Päättäjien ei tule haitata aktiivisia yrittäjähenkisiä ihmisiä. Myös TE-toimiston toimintaan tulee puuttua ja olla selvä ohjeistus, pois älytön työllistymistä haittaava epäinhimillinen diktatuuri työkkärin tädeiltä. On ihan minimi vaatimus päättäjille tutustua osuuskuntien ja muiden asiantuntijalausuntoihin. Tämä lakiesitys on erittäin huono idea, eikä paranna Suomen taloutta - vaan lisää pahoinvointia, lamaa ja eriarvoisuutta.


Vieras

#561

13.12.2015 02:19

Miksi vaikeuttaa työntekoa? Eihän tässä ole kuin häviäjiä? Tyypillistä SSS-joukoille.

Vieras

#562

13.12.2015 06:55

Tyttäreni työllistää osittain itse itsensä.

Vieras

#563

13.12.2015 07:32

Kannustaa ennemmin työttömyyteen, kuin lisäisi sitä.

Vieras

#564

13.12.2015 08:29

Pitääkö olla täysin työtötön saadakseen työttömyysturvaa ? Eikö
luovan työn tekijöitä ja heidän panostaan yhteiskunnan hyvinvoinnin edistäjinä arvosteta ? Onko parempi että kaikki itsensätyöllistäjät jäävät toimettomiksi?

Vieras

#565

13.12.2015 09:08

No, tietysti koska olen itsekin ollut freelancer nuorena. Sitäpaitsi itsensä työllistävät ovat ESIMERKILLISIÄ!

Vieras

#566

13.12.2015 09:47

Sivutoiminen yrittäjä, palkkatyöt päättyvät vuoden kuluttua.

Vieras

#567

13.12.2015 09:47

Vääryys itsensä työllistymistä kohtaan

Vieras

#568

13.12.2015 10:03

Haluaisin tehdä vapaaehtoista ilmaista orjatyötä, korjausompelua, kotoa käsin, pitäen työmarkkinatuen satakolmepymmpistä viikossa 'palkkana' (tosin ilman eläke- ja muita asianmukaisia etuja). Taitaa kuitenkin olla niin, että minut määriteltäisiin heti 'yrittäjäksi', ja menettäisin työttömyysturvani. Vaikka en ansaitsisi pennin hyrrykäistä. Jos taas todella perustaisin oikean yhden hengen yrityksen, olisin siinäkin pitkälti miinuksella, koska tuloja olisi ainakin ensimmäisinä vuosina luultavasti vain muutamia satasia vuodessa. Onko tarkoituksena nujertaa pienyritteliäisyys ja jatkaa kunkin alan monopolisoimista? Onko maailmassa kohta vain yksi ruokafirma, yksi kuljetusfirma, yksi siivousfirma, jne? Korjausompelukin voisi olla laitonta, polkeehan se tulevan monopolivaatefirman markkinamahdollisuuksia.
Tulevaisuus 0

#569 Järjetöntä

13.12.2015 10:52

Valitsin väärin ja opiskelin Käsi-ja Taidealaa 7 vuotta. Työllistänyt itseäni projektiluonteisesti puvustajana, osuuskunnassa, ryhmien ohjaajana, projektin vetäjänä jne. TE-toimistoista ei töitä ole tarjottu. Kuka tästä lakialoitteestä hyötyy? Harkitsen lähteväni Ruotsiin pakolaiseksi.. 

Kenen etu?

#570

13.12.2015 10:56

Jos halutaan epätasa-arvoa, epäselvää ja turhaa byrokratiaa, joustamattomia työmarkkinoita, lisää katkeruutta ja lisää toivottomuutta, niin tässä on onnistuttu hyvin. 


Vieras

#571

13.12.2015 12:39

Olen kouluttautunut akateemisesti yhteiskunnalliselle alalle, jolla työllistyminen on hyvin epävarmaa ja pätkittäistä. Haluan antaa myös tukeni kaikille kulttuurialan ahkerille.

Vieras

#572

13.12.2015 12:53

Aktiivisena oman alani ammattiliiton hallituksen jäsenenä yritin jo 90-luvulla saada huomiota ja korjausta epätyypilisissä työsuhteissa työtätekevien ja freelancereiden asemaan. Sama kuin olisi seinille puhunut. Mikään ei ole muuttunut, vaikka epätyypilisissä työsuhteissa ja freelancerina työn tekeminen on yleistynyt. Siitä on tullut tavallista, ei ole enää epätyypillistä. Tarvitsee vahvempaa kannanottoa nimenomaan te-keskusten tulkintoihin. Olivat ennekin täyttä mielivaltaa ilman selviä ohjeistuksia ja osaamista. Te-keskusten työntekijöitä on koulutettava ettei väärillä tulkinnoilla aiheuteta muutenkin taloudellisesti ahtaalla elävien luovien ihmisten toimeentulon heikentämistä tai peräti sen menettämistä kokonaa. Jokainen tarvitsee jonkinlaista varmuutta jokapäiväisestä leivästä. Tilanne on valitettavasti epäluotettavissa käsissä. Lain laatijat eivät ole kuunnelleet monilla aloilla olosuhteiden pakosta silpputöitä tekeviä freelancereita. terveisin TA

Vieras

#573

13.12.2015 14:41

Kun talous on huono, niin firmat ei palkkaa vakitöihin, juuri silloin tarvitaan freelancereitä. Siitä on hyöty yrityksille, työttömille, itsensä työllistäville, Suomen taloudelle ja kasvulle. Työnteko ei ole keneltäkään pois. Kaikkea työntekoa tulee kannustaa, ei hankaloittaa.Tämä ei ole mikään leikkaus, vaan verotuloista jää iso osa pois..


Vieras

#574

13.12.2015 14:54

Lastensuojelulaitoksissa keikkarit ovat kultaakin arvokkaampia. Mitä jos heitä ei enää tulekaan hallituksen typerien päätösten vuoksi.

Vieras

#575

13.12.2015 15:03

Elääkö päättäjät 1800-lukua? Ei läheskään kaikilla ole enään jatkuvaa työtä samassa työssä koko elämän. Maailma muuttuu ja ajan hermoilla tulee elää. Pätkätyöt yleistyy koko ajan halusimme sitä tai emme, se on tätä päivää, siihen tulee myös ministereiden tottua, jos ajavat muuta kuin omia asioita...

Ote Suomen perustuslaista  18 § Oikeus työhön ja elinkeinovapaus

Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.

Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.