Esiopetus Lahdessa
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Esiopetus Lahdessa.
Vieras |
#126.08.2016 18:46Lahden kaupungilla ei yksinkertaisesti ole tiloja tai edes mahdollisuutta tuottaa esiopetus+päivähoito -palveluita koko ikäluokan tuhannelle lapselle. Varhaiskasvatuslain tiukimmassa tulkinnassa ei ole ajateltu hetkeäkään lapsen etua vaan pyritty laskemaan eurot ja sekin on tehty väärin kun kerrannaisvaikutukset jätetään huomioimatta. Valitettavasti se ei olisi ensimmäinen kerta kun valmistelevat virkamiehet sortuvat omaan näppäryyteensä ja ovat kykenemättöämiä muuttamaan mielipidettänsä. Tämän jälkeen sivistystoimen kustannukset karkaavat kun jälkikäteen yritetään korjata jotain sellaista mikä ei alun alkujaan ollut edes rikki. |
Vieras |
#209.09.2016 02:27Eskareiden määrä myös sanelee kuinka monta nuorempaa lasta kuhunkin päiväkotiin voidaan sijoittaa. Jos yksityisestä siirretään kunnalliseen eskareita ja hajotetaan perheen lapset eri hoitopaikkoihin. Tämä sama ilmiö jatkuu myös kunnallisessa, sillä eskareiden määrä määrää täysin montako hoitopaikkaa nuoremmille jää. |
Vieras |
#309.09.2016 03:45Tärkeä asia joka olisi koskettanut meitä muutama vuosi sitten. |
Vieras |
#409.09.2016 10:34Väärässä asiassa säästetään. |
Vieras |
#510.09.2016 19:48Aivan uskomaton linjaus kunnalta. Hoitosuhdetta ei saa katkaista, ymmärtäisin jos esiopetus siirtyisi kouluille mutta että päiväkodin vaihto.... Ei voi entisestä kotikaupungista ylpeä olla! |
Vieras |
#611.09.2016 13:34Poikani käy eskaria Montessorileikkikoulussa ja Lahden kaupungin päätöksen vuoksi hoitomaksu on kohtuuton, eikä tunnu myöskään hyvältä vaihtaa muualle tutusta paikasta, jossa on ollut 3-vuotiaasta saakka. Vuoden päästä kouluun meno kuitenkin taas iso muutos. |
Vieras |
#723.09.2016 18:02Koska asia on tärkeä! |
Vieras |
#822.10.2016 16:37Varhaiskasvatuksen monimuotoisuuden säilymisen puolesta |
Vieras |
#922.10.2016 20:31Lapsen etu ei ole joutua eskaria varten pois tutusta päiväkodista. Irtovuosi eskarissa jossakin ja heti seuraavana vuonna kouluun toisaalle. Taas muuttuu tilat, ryhmä ja opettaja. Lapsi ei ole heittopussi. |
hilla |
#1003.11.2016 12:06Näinkö Lahti tukee yksityisyrittämistä? Kokemukseni mukaan eskariopetus on ollut todella laadukasta ja tapahtuu pienessä ryhmässä tutussa ympäristössä ammattitaitoisten lastentarhanopettajien toimesta. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1305 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3462 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
405 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
325 Luotu: 04.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20426 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1702 Luotu: 22.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68602 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
540 Luotu: 01.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1829 Luotu: 09.05.2022
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
675 Luotu: 13.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1462 Luotu: 10.12.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11317 Luotu: 03.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2503 Luotu: 15.07.2023
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
259 Luotu: 17.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
587 Luotu: 01.03.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1840 Luotu: 10.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
757 Luotu: 10.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025