VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Ota yhteyttä adressin tekijään
4172 kommentoi asian ytimeen
Re:
Kävn kerran armeijassa olo aikana ampumssa meton kun äiti pyysi ruoanjatkoa.
Susi Pioneerina ja Konservatiivina
Jos uusi ja helpompi tapa onnistuu, se yleistyy yksilön ja myöhemmin myös koko lajin käyttäytymisessä, ja jos se ei onnistu, uusi toimintatapa ei yleisty syystä, että pioneeriyksilö saattaakin epäonnistua kokeilussaan ja menettää jopa henkensä. Lajitoverit vaistoavat tapahtuneen ja pysyvät entisissä ja hyväksi koetuissa toimintatavoissaan.
Konservatiivinen susiyksilö toimii perimänsä ja oppimansa mukaisesti tavoittelematta jotain sellaista, mitä se ei ole oppinut vanhemmiltaan ja lajitovereiltaan.
Pioneeria sanomme tällä palstalla häirikkösudeksi ymmärtäen kuitenkin sen, että se ei ole arvoluonnehdinta yksilön suhteen (häirikköhän tässä tapauksessa pyrkii vain viemään oman lajinsa kehitystä eteenpäin maailman vanhimmalla oppimismetodilla eli oppimisen ja erehdyksen kautta). Ihmisen suhteen häirikkö -termi puolestaan sisältää moitittavan arvovarauksen, koska häiriköinti saattaa olla tahallista ilman hyötymistarkoitusta.
Miksi sitten emme voi hyväksyä Pioneerisutta puuttumatta sen uuteen toimintatapaan lähestyä ihmistä tätä pelkäämättä ravinnon saantinsa vuoksi (jokainen ymmärtänee, että lähestyminen tapahtuu nimenomaan ravinnon hankkimiseksi eikä minkään muun inhimillistettävän motiivin vuoksi)?.
Jos Pioneeriyksilö oppii helpomman ravinnonhankinnan ihmisen läheisyyttä pelkäämättä (tälläkin palstalla on esitetty jopa suden ruokintaa ihmisen läheisyyteen!), niin johdonmukaista lienee ajatella, että helpomman ravinnonhankinnan omaksuu ajan oloon yhä suurempi osa susipopulaatiosta (ja Konservatiivisusi häviäisi lopulta katoavaksi luonnonvaraksi). Mikä olisi tilanne, jos susikannan käyttäytyminen muuttuisi tuohon suuntaan? Entä jos tarjottua ruokaa ei olisikaan sillä hetkellä ruokintapisteellä? Tai susi muuten vain katsoisi esim. lapset sopivaksi ravinnokseen?
Lienee ymmärrettävissä, että suden ja ihmisen kesken on kuitenkin vallittava tilanne, jossa susi aidosti pelkää ihmislajia, joka onkin sen ainoa luonnollinen vihollinen.
Varmin keino hävittää Konservatiivinen susi onkin olla puuttumatta häirikkösusiin. Luonnossa konservatiivinen sisältää positiivisen arvovarauksen (pitäen käyttäytymisen koetellussa ja toimivaksi havaitussa muodossa) ja pioneerikäyttäytyminen on muutos entiseen, jonka seurauksena voi olla lajin taantuma, jopa tuho, tai myöskin onnistuessaan lajin uuden reviirin valloitus.
Ymmärtääkö kuitenkin jokainen, että susi ei voi valloittaa ihmiseltä reviiriä, teoriassa se voisi olla suloista ja harmonista rinnakkaineloa, mutta käytännössä kestämätön tilanne, joka ei tule toteutumaan. Realismi suden ja ihmisen suhteesta on säilytettävä ja joidenkin tavoittelema ihanne on tässä tapauksessa luonnotonta, vaikka luonnosta puhutaankin.
Häirikkösudet on poistettava välittömästi (niin kuin on tehty vuosituhansien ajan) ja samalla turvataan konservatiivinen susikanta ja saadaan yleinen mielipidekin neutraalimmaksi lajille, nythän mielipiteet suurimmassa osassa maantieteellistä Suomea ovat erittäin kielteiset ja pienellä alueella/pienellä osalla ihmisistä alkaen suurimmista taajamista tilanne on päinvastainen (susi on kingi! susi on päällikkö!) syystä, että asia ei joko kosketa heitä kokemusperäisesti tai sitä ei muutoin ole ajateltu loppuun asti. Maaseudulla suhtautuminen suteen on luonnollista, koska suhde on ollut voimassa vuosituhansia ja kysymys ei siis ole uudesta asiasta tai teoriasta, vaan elinpiiriä koskettavasta konkreettisesta asiasta.
Kaikki Pioneerisudet asutuilta alueilta on poistettava välittömästi ja samalla susiongelma on ratkaistu luonnollisella tavalla ja voidaan keskittyä todelliseen luonnon suojeluun ja ongelmanratkontaan tekemättä tarpeettomasti uusia ongelmia tarpeettomassa asiassa.
terveiset savosta
Re: Tolloa puhetta
eiköhän tälläkin palstalla ole tullut jo esille että liikenteen vaarallisuus joka on sinänsä huolestuttava asia ei oikeuta väheksymästä suden tiedossa olevaa vaarallisuutta mm. lapsille, muutenhan voidaan sanoa että liikenne (ehkä 100 kuolemaa vuodessa) on huolen aihe ja ihmisten hukkuminen (alle 100 hukkumistapausta vuodessa) tai tulipalot (50 kuolemaa vuodessa) aiheuttamat vaarat jääkööt varomatta aiheuttamiensa pienempien vahinkojen vuoksi
tässä ei herkutella suden ja lapsen kohtaamisella, vaan pyritään sitä ehkäisemään, mutta kommentista päätellen oma kantasi enemmänkin on välinpitämätön tällaisen mahdollisuuden ehkäisemiseen
näkyy voivan olla sanojasi siteeraten niin "tolloja ihmisiä" että sotkevat asioita asenteensa sokaisemana, yhtään uhria ei voida perustella periaatteella että joku muu aiheuttaa enemmän uhreja, tämän pitäisi olla tollommallekin selvää
Re:
#4184: - Nämä susivihaajat tuntuvat olevan hyvin aggressiivisia muitakin kuin susia kohtaan.
Joo näin taitaakin tosiaan olla. Ja nämä luonnonsuojelijat ovat sellaisia lauhkeita, suvaitsevaisia ja sivistyneitä. Tääläkin oli sellanen fiksu luontoviisas kirjottelemassa hyvin sosiaalisia ja mukavia kommentteja. Olisko ollut Vänrikki Lissabonista hänen nimimerkkinsä.
Näin vanha kansa viisauksiaan kertoi. Täysin nappiin. Veikkaisin, että nykyään nämä samat viisaudet käännettäisiin muotoon "Kierä kuin vihreä ja röyhkeä kuin aktivisti"
Näinhän ei tietenkään kukaan voi julkisesti omalla nimellään sanoa, koska silloin on suvaitsematon, sivistymätön, rasisti ja ties mitä.
Re: Re:
Kyllä ne luonnonsuojelijat siinä mielessä on lauhkeita,ettei ne aseiden kanssa heilu.Kyllä suurin osa suomalaisista nauraa tämmöselle adressille.Tiedätte varmasti että tää ei tuu onnistuun teidän kannalta.:
terveiset savosta
Re: Re: Re:
niin mikä ei tuu onnistuun, sekö, että susia poistetaan pihapiireistä vai annetaan niiden siellä mesoa vapaasti?
äsken tässä oli rautalankamalli (Erik) mistä asiassa on kysymys, kyllä se lopulta p-aska nousee pintaan ja asialinja astuu tilalle
Re: Re: Re: Re:
Tämä adressilla nimien keräys susien tappamiseen lisää.Ei onnistu.
Re:
Re:
älykästä on tämä argumentointipuoli, olisiko kykyä asialliseen kommentointiin, vaikka vastaväitteisiinkin, jos ne perustuu järjelliseen ajatteluun
Tyhjä viesti.
Turha kirjoittaa. Jotkut on aivopesty valmiiksi. Turha mielipidettänsä kertoa, koska jo eduskunnastakin siitä syystä erotetaan.
Kannabista toki saa sauhutella, se on ok, se on suvaitsevaa vihreätä politiikkaa
Miten ihminen puolustaa itseään suurpetoja vastaan?
Pysymällä 4:n seinän sisällä ja lukittujen ovien takana? Tätä ei voine kiihkeinkään häirikkösusia puolustava näkökulma edellyttää? Kertokaa kantanne. Onko tämä häirikkösusien puolustajien kanta, että näin tulee menetellä? Jos tämä taktiikka valitaan, häiriköt tulevat perässä lopputuloksen ajautuessa umpikujaan, tämä on ymmärrettävissä järjellisellä ajattelulla, ei ehkä kapea-alaisella mielipiteellä?
Toinen tapa puolustautua on väkivalta - jokainen ymmärtänee, että puheet eivät asiassa auta?
Ilta-Sanomat uutisoi pari päivää sitten keski-suomalaisesta naisesta iltakävelyllä, jota karhu seurasi n. 10 metrin päässä yli 1/2 kilometriä naisen pelastauduttua lopulta autiotalon liiteriin. Tämä yksilö oli jo ennestään kadottanut ihmispelkonsa (kokemusperäinen fakta) ja se sai lisäksi kokemuksen, että ihminen väistyi sen edestä. Toivottavasti riistaviranomaiset ja paikallinen poliisi ymmärtävät, että po. karhu tulee poistaa välittömästi, seuraavasta kohtaamisesta ei saateta selvitä enää säikähdyksellä. Lienee myös ymmärrettävissä, että seuraava kohtaaminen on tulossa, koska karhu on oppinut (vahvistaen oppiaan tällä uudellakin kokemuksellaan) että ihmistä ei tarvitse pelätä.
Jos naisen mukana olisi ollut mies (metsästäjä), joka olisi täräyttänyt vaikkapa haulikolla karhun viereen, olisi ainakin teoriassa mahdollista, että karhu olisi paitsi säikähtänyt myös saanut opin, että missä ihminen, siellä ongelma, ja olisi kenties pysynyt sen jälkeen ihmisen suhteen paitsi näkymättömissä myös pois pihapiireistä lopun ikäänsä (terveen villieläimen lailla eli kerralla häiriköstä luonnonmukaiseen käyttäytymiseen).
No, poliisin pyytäessä virka-apua metsästäjiltä saatetaan mainittu karhuyksilö onnistua poistamaan ennen ihmisuhria tai jäädäänkö odottamaan, aika näyttää.
Miten siis puolustaudutaan häirikkösusia vastaan, suojelijat kertokaa kantanne tähän asiaan! Keskustelu on vapaa. Adressin perustelujen mukaan ihmisen puolustautuminen tapahtuu tarvittaessa väkivallan avulla, mikä siis on suojelijoiden perusteltu kanta ihmisen itsepuolustukseen?
| This discussion has been closed. |
Re: Re:
#4161: - Re:
VISSIIN TÖISSÄKIN? Et kuitenkaan ole matkustanut Moskovasta Tupolevilla Siperiaan? Kerroppa paikka,niin tidetään teiskäkin p''''''an puhujista jotakin.Itse kävin JENISEIN rannalla ja siellä nähneenä ja kaikki kokeneenaa teidän näkökulmastasi että v'''''''ulu mielellä täällä esiinnyt. Käy PÄSSI elämän koulua ennenkuin tänne kirjoittelet.