VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE


Vieras

#4376

11.07.2012 19:00

4375 Sen verran on äiti mullekin opettanut ettei leipä tule S- Kaupasta.Kuvasit hyvin pihatilannetta mikä voi kohta olla mahdollista. Entäs sitten ainakin rajaseudulla kun tulee otus mikä lie jollainen ammuttiin juuri Lieksassa. Eihän koululaisiakaan voi aina kädestä taluttaa,

Vieras

#4377 KUMPI ONKAAN VAARALLISEMPI?

11.07.2012 19:32

koira vai susi?

Itse olen koiraihminen, mutta vertailun vuoksi todettakoon että viimeisen viidentoista vuoden aikana koirat ovat aiheuttaneet Suomessa kolmentoista ihmisen kuoleman. Samaa ei voi sanoa susista. Että se siitä susien vaarallisuudesta.

Vieras

#4378

11.07.2012 21:09

4377 Osuit itse juuri asian ytimeen. Eihän kukaan haluakkaan lopettaa susia sukupuuttoon, vaan nämä ihmisten pihoissa liikkuvat häiriintyneet koirasudethan onkin ongelmana. Osaatkos sanoa miksi niistä ei edes kestä keskustella. Eikös olekkin niin ihmisen, koiran, ja ennenkaikkea suden kannalta parasta että ne heti lopetettaisiin. Ja eikös se teekin niistä juuri vaarallisia, että niissä on ihmistä pelkäämätöntä perimää.

Vieras

#4379 Re: KUMPI ONKAAN VAARALLISEMPI?

11.07.2012 23:04

#4377: - KUMPI ONKAAN VAARALLISEMPI? 

Eiköhän tälläkin palstalla ole jo moneen kertaan käsitelty kysymystä, että mitään potentiaalisen hengenvaaran tilannetta (nyt puhumme susista) ei voida sivuuttaa perustelemalla, että on olemassa joku vielä enemmän hengen vaaraa aiheuttava tekijä (vaikkapa koira tai liikenne).  Kysyisin 4377:ltä, että onko hänen vaikea tätä ymmärtää?  Siis vertaamalla johonkin muuhun ei voida saada oikeutusta susivaaran torjumatta jättämiselle.  Vielä rautalankamallia, kun tuntuu näinkin yksinkertainen asia olevan vaikea käsittää:  jos joku pahoinpitelee sinut ja aiheuttaa elinikäisen vamman, niin sekö on hyväksyttävää, koska naapurisi pahoinpideltiin ihan  kuoliaaksi asti?

4378 kysyy ns. hyvän kysymyksen, johon olisi hyvä saada vastaus: mihin tarpeeseen ja kuka näitä ihmispelottomia pihasusia tarvitsee?  Vastauksia voi osoittaa vaikka tälle palstalle. 

Killer

#4380 TÄSSÄ SITÄ OLLAAN....

12.07.2012 10:35

TV1 uutisissa tänä aamuna kerrottiin kuinka EU on heristellyt Suomelle sormea muutamista asioista ja yksi oli LIIALLINEN SUSIEN SUOJELU!Meille valehtelivat päin näköä, että EU vaatii tämän pedon suojelua! JÄLLEEN SITÄ P***AN PUHUMISTA SUOJELIJOILTA! NYT SE ON TODISTETTU TV:n KAUTTA! Lapin Kansa taas kirjoitti, kuinka susi/sudet ajoivat 79 poroa kuolemaan Kuivaniemellä! EIKÄ SE MUKA TAPPAMISEN HALUSTA TAPA! JÄLLEEN FAKTAA VINOSILMÄSTÄ, enkä tarkoita tällä ihmistä!

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

12.07.2012 13:51



Vieras

#4382

12.07.2012 14:06

Tässä linkki tähän 79 poron kivuliaaseen ja tuskalliseen kuolemaan:

http://www.pohjolansanomat.fi/PS-Uutiset/1194753716749/artikkeli/susi%20jahtasi%2079%20poroa%20kuolemaan.html

Joku vissiin edelleen väittää, että susi tappaa kivuttomasti ja nopeasti ja vain sen mitä syö.
Eikös joo?

Vieras

#4383

12.07.2012 14:09

Ja pahemmaksi menee kaiken aikaa, röyhkeämmäksi ja röykeämmäksi. Vuosi vuodelta heräävät myös ne, jotka ovat tähän asti saaneet lintukodossa elellä ilman susia.

Eipä kauaa enää mene kun loppuu se virheellinen jauhaminen, että susi ei ole yhtäkään lasta vienyt. Kyllä ne taas alkaa niitä viedä niinkuin entisaikaankin, susi ei ole muuttunut suvaitsevaisemmaksi 100 vuodessa. Venäjältä saamme katsella videoitakin susien terrorisoinnista.

Vieras

#4384

12.07.2012 17:46

Eiköhän tuo ole ollut aina että suden ruokavalioon kuuluu mm.porot. ihmetyttää kun kuuntelin just radiosta poromiehen kertomaa,että susihavaintoja oli ollut alueella.Niin miksi ne sitten antaneet porojensa olla siellä ilman vartiointia? Ja jälleen kerran ne saa valtiolta ainakin sen 1600e poroa kohtaan.Mun elämä ei pääty jos en syö poron lihaa(on niin kallistakin).Ja jos se poronhoito ei tuota muutenkaan elätä heidän kertoman mukaan elinkeinoa niin miksi ne sitten pitää? No sehän selvä,kyllä valtio maksaa!!!!
ARVAAMATON

#4385

12.07.2012 17:47

YES SUSI!

Vieras

#4386 Re:

12.07.2012 17:57

#4383: - Taidat oikein odottaa milloin vievät lapsen.Suomessa se ei onnistu.Sori vaan.


Vieras

#4387

12.07.2012 18:18

Tämä susikeskustelu on semmonen joka jatkuu samanlailla vielä 3000v.eteenpäin.Ei tällänen adressi poista susiongelmaa Suomesta.Miettikää! ja onko se edes ongelma.Turhautuneille ihmisille se on uhka.Kyllä susipelkoa voi aivan hyvin vedota pelkoa väkivaltaisiin ihmisiin.Miksi ei voi?
ei poromies

#4388

12.07.2012 18:48

Lukihan tuo uutisissa että poromies ei saa vasasta korvausta. Yhdellekin tuli n.30000 eken vahingot. V***TTAA VAAN NUO VINOSILMÄT!

Vieras

#4389 Re:

12.07.2012 19:00

#4384: -

Kirjoittaja on hyvä ja lukee uutiset paremmin ettei väitä kirkkain silmin 1600e:n hinnasta per kisura.Vasasta kun et saa senttiäkään. Valehtelijaksi sinut luokittelen, kun yrität kääntää muiden mielipiteitä itsesi puolelle! OTA ASIOISTA SELVÄÄ!


Vieras

#4390

12.07.2012 19:35

4384 Taidat oikeasti ollakin susien vihaaja joka haluaa provosoida tämän keskustelun oikein kuumaksi, sillä ei kai kukaan voi olla oikeasti noin tyhmä. Että poroille pitäisi järjestää vartiointia susia vastaan.Eikö lopeteta siinä samalla leivän ja lihan tuotanto ja syödään pelkkiä ituja. Tosin on ihan tieteellisesti todistettu että ihmisen aivot alkoivat kasvaa kun se rupesi syömään lihaa. Pitäisköhän sinunkin kokeilla. Suosittelen.

Vieras

#4391

12.07.2012 19:45

Joo kyllä poromiesten pitäs huolehtia eläteistään.Siellähän ne on suoraan suden suuhun tyrkyllä ja sitten ihmetellään kun sus syö niitä.Voi aikoja.Eihän tuota ole kukaan tiennytkään.Suurin osa suomalaisista syö kyllä lihaa mutta poronliha ei ole välttämätön.

Vieras

#4392 Re:

12.07.2012 20:16

#4390: -

miksi porot saavat aiheuttaa tiellä autokolareita joissa menehtyy ihmisiä?Poroelinkeino on näköjään tärkeämpi kuin ihmishenki.Jos susi tappaa poroja niin voi kauhistus!Entä porokolareissa sattuneet vahingot.Niitä ei voi korvata mikään raha.Mutta näinhän se on että asiassa kuin asiassa RAHAlla vain on merkitys.Ikävä kyllä.


Vieras

#4393 Re:

12.07.2012 20:18

#4388: ei poromies -

ei tosiaan  ole aina kivoja.Jos ymmärsin oikein että kinuskeja tarkoitit.Susi on eri kuin vinosilmä,satiainen.


Vieras

#4394 Re: KUMPI ONKAAN VAARALLISEMPI?

12.07.2012 21:22

#4377: - KUMPI ONKAAN VAARALLISEMPI? 

Että tämmöistä vertailua kävit tekemään, jatketaanpa vertailun kommentointia  

1.susitilanne on ryöstäytynyt lopullisesti käsistä aivan viimeisen 1-2 vuoden aikana, siis on väärin verrata 15 vuoden ajanjaksoa, 5 ja 10 vuotta sitten ei susia juurikaan tarvinnut pelätä missään päin Suomea                                                2.jos halutaan todistetta suden vaarallisuudesta, niin otetaan susien verrokiksi vastaava ajanjakso (päättyen vuoteen 1881), jolloin Suomessa dokumentoitiin 193 susien aiheuttamaa lapsisurmaa (FT Antti Lappalainen 2005)                         3.onko siis kirjoittaja sitä mieltä, että annetaan susien temmeltää vapaasti (koska ne eivät hänen mielestään liene vaarallisia)?                                                                                                                                                                        4.jolloin saadaan ajan oloon vertailukelpoista tilastoa sudenkin osalta (susi tuskin lienee suuresti muuttunut 130 vuodessa)                                                                                                                                                                          5.onko kirjoittaja edelleen kannallaan että sutta ei voida pitää vaarallisena, kommentoinet tätä asiaa tarkemmin, että ajatuksesi selviää lukijoille.

 


Vieras

#4395 Re: Re:

12.07.2012 21:28

#4389: - Re:  

 Koko suden suojeluhan perustuu valheeseen, on takapirut, joiden motiivit eivät kestä päivänvaloa, ja sitten höynäytetyt ja asiasta mitään ymmärtämättömät, jotka saattavat uskon ollessa koetuksella heikkona hetkenään kysyä, että eihän susi ole vaarallinen ja kuuluuhan sitä suojella, ja saavat vastauksen, että totta kai sutta kuuluu suojella ja totta kai susi ei ole vaarallinen, lapseni, miksi sitä edes kysyt...


Vieras

#4396

12.07.2012 21:29

HUH HUH....

1. Vasikoista eivät saa senttiäkään, siis 71 poroa susien persiiseen.

2. Tämä adressi EI OLE TURHAUTUNEISUUTTA, vaan tämä adressi ON AINOA LAILLINEN KONSTI VAIKUTTAA PARHAIDEN YSTÄVIEMME PUOLESTA (metsästyskoirat).

3. Eläinten suojelua on monenlaista. Toisten mielestä se on villieläinten suojelua, joita koskaan ei ole nähnytkään muuta kuin eläintarhoissa ja kirjoissa. MINULLE JA MONELLE MUULLE se eläinten suojelu on sen oman uskollisen ystävän suojelua.

-Minulle on pienenä kotona opetettu, että ÄLÄ OTA KANTAA ASIOIHIN, JOTKA EIVÄT SINULLE KUULU.
Metsästyskoiria omistavat luonnonsuojelijat saavat siis keskustella tämän adressin tarpeellisuudesta. Muut pysykööt lestissään.

Vieras

#4397

12.07.2012 21:48

Jaa pysyä lestissään joille asia ei kuulu. Tunkekaa p..een .Huonon kasvatuksen oot kotoa saanut,jos asiat jotka ei kuulu älä ota kantaa.Jopas on ahdasmielinen ajattelutapa.Asioihin pitää ottaa kantaa eikä selkäänsä kääntää olankohauksella että ei mulle kuulu vaikka tuossa naapuria tapetaan.Haloo ja hei!

Vieras

#4398

12.07.2012 22:08

Ja lopuksi tämä adressi ei tule ns.kantamaan hedelmää.Mutta onnea vaan yrityksellenne.Eivät ne sudet lopu vaikka kuinka monta adressia haette,ikävä kyllä.

Vieras

#4399

12.07.2012 23:23

4398 Kyllä elät kaupungissa tai jossakin pöntössä jos kuvittelet että sudet ei lopu vaikka on tämä adressi. Moni hiljaa mielessään ajattelee, että sudet juuri loppuu ilman tätä adressia.Silloin se on hallitsematonta, ja siinä menee korpisudetkn. Minkä aukon koirasudet sinun elämässäsi täyttää. Oletko kateellinen yksityisomistuksesta kun mielestäsi sudet kuuluvat toisten pihoihin.Ajatteletko yleensä tätä asiaa laajemmin?

Vieras

#4400

12.07.2012 23:33

Ei niiden pihasusien takia tämmöstä hälyä tarvi kehittää.Vai lukeeko ne sudet tän adressin,etteivät tule pihoille?Ne on kuitenkin yksittäis tapauksia jotka kyllä voi hoitaa ilman tämmöistä hysteriaa ja lietsomista aivan asianmukaisesti pois.