Tapulikaupungin nuorisotalo tulisi säilyttää kunnallisena

Kaikki on kallista ylläpitää ja jutalla rahapula on.

#1 Nuorisotalo säilyttää

31.03.2012 13:46

Malonen suvaistsevaisuuden periaatteelaan ja pakolaistuvillaan on tukahduttanut suomalaisnuorten mahdollisuudet turvalliseen vapaa-aikaan ja pakottanut syrjäytyneisyyteen,josta puhuu.Ihminen kun puhuu siitä mitä itse ajaa.
Ne ovat puhuneet monikulttuurisuudesta,kovin sekavalta näyttää.

Vieras

#2

31.03.2012 16:13

Miksei nuorisotyötä tekevä järjestö pysty takaamaan nuorille turvallista paikkaa?
Nuorisojärjestöjen työntekijät ovat ihan yhtä ammattilaisia ja koulutettuja kuin kunnan työntekijätkin.
????

#3 Re:

31.03.2012 17:51

#2: -

Voipi olla, mutta järjestöön voi päästä töihin ilman asiantuntevaa koulutusta, kun taas kunnalliseen on se vaatimuksena. Lisäksi pitkäaikaisten ja tuttujen nuoriso-ohjaajien menettäminen alueelta on suuri menetys.

Ja kun kyse ei ole pelkästään turvallisen paikan takaamisesta vaan myös kasvatuksellisen tuen antamisesta nuorille, jotka sitä mahdollisesti tarvitsevat.


Vieras

#4 Tapulin kertsin kasvatti

31.03.2012 18:12

Nuorisotyö on muutakin, kuin pari erää biljardia. Nuorten ja työntekijöiden välillä on vahva molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus, eikä mikään ulkopuolinen taho joka näyttäytyy epämääräisin väliajoin, jatkuvasti vaihtelevalla miehityksellä palvele ketään pitkällä tähtäimellä.

Vieras

#5 Re:

31.03.2012 18:42

#2: -  

 

Esimerkiksi pitkäjänteisyys puuttuu. Työntekijät vaihtuvat ja koulutusta ei tarvita. Pääasia on paperilla olevat mittari, ei ne tuhannet nyanssit mitkä syntyvät pitkäjänteisessä työssä. Lisäksi kaikki rikosrekisteriotteet yms. puuttuuvat, niitä ei tarvita järjestöillä.
by the way

#6 Järjestöt eivät toimi omillaan.

31.03.2012 22:28

Mikään järjestö ei Helsingin kaupungin alueella pyöritä nuorisotaloa omillaan. Sen toimintaa seurataan ja se on talo siinä missä muutkin nuorisotalot nuorisoyksikössää. Se saa myös tukea kaupungilta varallisesti nuorisotyöhön.

Vieras

#7 tietämätön?

01.04.2012 07:49

Mikä ero on järjestöllä ja kunnallisella? Mikä järjestö on kyseessä? Miksei kunnallinen voisi jatkossakin toimia, jos kerta tutut ohjaajat, vai jatkuuko niillä työt joka tapauksessa? Mihin kaikki perustuu?
Äiti

#8

01.04.2012 13:09

Eikö Puistolan puolella olla jo nähty, mihin kunnallisen nuorisotalon lakkautus johtaa. Käsittääkseni alueella on jonkalaista järjestön pitämää toimintaa, mutta milloin, minä päivinä ja missä? Toiminta tuntuu olevan hyvin kaukana kunnallisen nuorisotalon toiminnasta. Perheemme asuu siis Heikinlaaksossa ja poikani käy Tapulikaupungin nuorisotalolla.

--

#9 --

03.04.2012 13:43

Järjestöt tuottavat aivan yhtä laadukasta sekä ammattitaitoista palvelua siinä missä kunnallinenkin. Erikoisosaamista ja koulutusta löytyy todella paljon. Eivät järjestöt ota ketä tahansa töihin. Osaamista ja vastuuntuntoa vaaditaan aina! Ammattitaito/koulutus oltava.
Kunnalisen puolen sekä järjestöjen välinen yhteistyö on erittäin suuri ja monipuolinen voimavara. Yhteistyöllä on mahdollista tuottaa entistä monipuolisempaa sekä rikkaampaa palvelua. Näin pystytään erittäin hyvin vastaamaan alueen tarpeisiin. Mm. Helsingissä on kaupungin tukemia järjestöjen ylläpitämiä nuorisotaloja, jotka toimivat täysin moitteettomasti suurella ammattitaidolla. Ja vielä todella kustannustehokkaasti.

Adressin otsikko/avaus on turhan mustamaalaava järjestöjä kohtaan.

Vieras

#10 Re: --Kuinka määritellään kustannustehokkuus ja kuka siitä hyötyy?

03.04.2012 16:04

#9: -- - --

Kuinka määritellään kustannustehokkuus ja kuka siitä hyötyy? Nyt jo kunnalisen nuorisotalon ja sen kerhojen lisäksi tiloissa toimii monia eri järjestöjä laajalla sektorilla, mutta kuinka monta järjestöä joutuu lopettamaan tiloissa sen jälkeen kun tilan ottaa haltuun muu kuin kunnallinen taustavoima ja pyörittää siellä omaa toimintaansa. Lisäksi tilan vuokraa ulkopuolisille tullaan aivan varmasti nostamaan.


Vieras

#11 Re: --

04.04.2012 11:08

#9: -- - --

Käsittääkseni tällä hetkellä järjestön ylläpitämillä talolla riittää, että yhdellä työntekijällä on työtä vastaava koulutus. Muilta työntekijöiltä koulutusta ei vaadita.


Vieras

#12 Re:

06.04.2012 01:08

#9:

Ei tossa kyllä ketään mustamaalata, taloa voi jatkossa pyörittää kuka vaan jos asiaa aletaan kilpailuttamaan niinkuin hienosti alleviivasit kustannustehokkaasti. Sillonhan se tarkoittaa sitä, että kuka vaan yksityinen yritys, joka myy nuorisopalveluja voi lähteä mukaan kilpailuun, useinmiten sattuvat vain olemaan seuroja tai järjestöjä.


Vieras

#13

06.04.2012 14:44

tapulin nuorisotalon kuuluu säilyä kunnallisena...toiminut tyyliin yhtä pitkään kuin tapuli ollut...ihme toimintaa!!!!!!

Vieras

#14

07.04.2012 22:23

Useasta kommenteista paistaa läpi se, että järjestöjen toimintaa ei tunneta. Monilla Helsingissä toimivilla järjestöillä on jo pitkä historia ja uskallanpa väittää, että Helsingissä nuorten kanssa on työtä tehneet kauemmin järjestöt kuin kaupunki;) Se, että järjestöjen tekemä nuorisotyö ei ole samanlaista kuin kunnan tuottama nuorisotyö, ei tarkoita, että se olisi huonompaa. Kaikki järjestöjen tuottama toiminta ei aina tapahdu talolla, vaan toiminnan muotona saattaa olla retket yms. Lisäksi järjestöjen tuottama omaleimainen nuorisotyö on myös mm. Naalisvaaran toive.

Helsingin kaupungille on myös edullisempaa tukea järjestöjen ylläpitämää nuorisotyötä, kun järjestää se itse. Ja eiköhän ne kaupungin tuet järjestöille verovaroista makseta, eli loppupeleissä ihan meidän kaikkien yhteisestä kassasta :) Ihan samanlaisia ihmisiä ja kuntalaisia ollaan me nuorisojärjestöissäkin työskentelevät.

Olen kokenut, että parhaimmillaan järjestöt sekä kunnallinen nuorisotyö voivat tehdä työtä rinnakkain ja hyötyä toistensa erilaisesta osaamisesta.

Saattaisikohan yksi syy näihin kommentteihin olla ihan inhimillinen pelko oman työpaikan menetyksestä..?

Vieras

#15 Re:

07.04.2012 23:25

#14: -

no ei täällä kuitenkaa ihan 155 Tapulin nuoriso-ohjaajaa ole kannattamassa kunnallista nuorisotyötä.

 

Pointtina ei varmaankaan ole järjestötyön vertailu kunnalliseen vaan se, että alueella on erittäin ammattitaitoiset työntekijät olemassa, joilla olemassa kontaktit alueen nuoriin ja toimijoihin.  Lisäksi pitkän linjan työntekijöillä on jotain sellaista minkä hakeminen kestää pitkään.. Pitkäaikaisuus alueella :)

Säästöt ei saa olla syy, jonkin toimivan ja hienon poistamiseen.. Loppujen lopuksi en usko, että järjestön toiminta luo kovastikaan säästöä verrattuna nykyiseen.

Ja kuten aiemmin joku viittaisikin Puistolan alueen tilanteeseen niin sinne mielellään kunnollista nuorisotalotoimintaa..  Ymmärtämykseni mukaan siellä tekohengitetään edelleen nurkan toiminnan lakkauttamisen jälkeen....


Vieras

#16

08.04.2012 01:05

#14: - Vai ihan vaan se että, tilalle ei haluta ulkopuolisia hämmentämään pakkaa? Kaupungin virasta kun ei käsittääkseni voida potkaista pihalle tämän asian takia, työntekijät siirrettäisiin toiseen taloon töihin?

Tunnettavuuteen saattaa hivenen vaikuttaa asia, että järjestön toimintaa ei tunneta, koska toiminta ei ilmeisesti ole kovinkaan näkyvää. On meidän muksu ihan kunnalisellakin puolella retkeillyt, eli näyttäisi olevan nyt järjestön tyypillä vähän kunnallisen talon tuntemus hukassa.

 


Vieras

#17 Re:

10.04.2012 09:57

#16: -

mitä mitä ? Mikä järjestö ja kuka tyyppi ? Faktoja peliin että tiedetään mitä oikeasti on tapahtumassa !


Vieras

#19

18.04.2012 21:33

Nuoret piiloon ja mielummin hiljaiseksi, joo niinhän monet """aikuiset miettii""". Saa olla mut ei kuulua ja vielä vähemmän näkyä.Kyseinen ajatus maailma ollut aina, eikö olisi jo aika muuttaa mallia onhan meitä jo aika paljon (50-luvulta asti) jotka on "kokeneet" tämän, muistelkaa omaa nuoruuttanne ja suunnatkaa katseenne kohti eduskunnan mäkeä ja miettikää missä
mennään haluatteko jatkaa samaan malliin, päin p......ä !!!!!