Vetoomus Maria Kirbasovan puolesta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Vetoomus Maria Kirbasovan puolesta.

Pulli Petri
Pietari

#26 Ehdotus Suomen valtiolle

11.06.2008 13:59

Ehdotan, että Maria Kirbasovalle myönnetään sukulaissuhteet tänne omaavana sekä elämäntyössään erityisesti ansioituneena henkilönä pikakäsittelyllä Suomen kansalaisuus. Kaksoiskansalaisuushan on nykyään mahdollinen.


Pitää muistaa, että oikein tekeminen maksaa aina itsensä takaisin pitkässä juoksussa.
Eve Rehn
LAPPI

#27 Hyvä Petri!

11.06.2008 15:29

Hyvä ehdotus ja hyvä perustelu.

MInä kannatan!
Juhani Starczewski
Jyväskylä

#28 Inhimillisyyttä kylmyyden sijaan

12.06.2008 07:02

Kansalaisaktivisti Maria Kirbasova (oik.) tyttärensä Kermen Soidun kotona Helsingissä. Suomi aikoo karkottaa iäkkään ja vakavasti sairaan kansalaisaktivistin takaisin Venäjälle.

Suomi kohtelee byrokraattisen tylysti ulkomaisia ihmisiä myös silloin, kun perusteet maahamme jäämiselle ovat ilmeiset jo pelkästään inhimillisestä näkökulmasta. Viranomaisten kriittisyys on sinällään järkevää, mutta ratkaisijoilta odotetaan kykyä joustaviin tulkintoihin.

Venäläinen ihmisoikeusaktivisti Maria Kirbasova aiotaan karkottaa Suomesta. Hän on silminnähden sairas ja apua tarvitseva yksilö. Kirbasovan tytär on Suomen kansalainen, samoin hänen miehensä ja kaksi lastaan. Tytär haluaa huoltaa äitinsä.

Kirbasova on ollut Venäjällä perustamassa Sotilaiden äitien komiteaa. Hän on työskennellyt sotilaiden asiallisen kohtelun puolesta. Hänen sydäntään lähellä ovat lisäksi Tshetshenian taistelujen uhrit. Venäjän hallinto on asennoitunut ongelmiin torjuvasti. Aktivisteja on kohdeltu huonosti.

Maahanmuuttoviraston päätös käännyttää Kirbasova Venäjälle on kylmää ja ahdaskatseista tuijottamista lain pykäliin. Samaa linjaa edustaa Helsingin hallinto-oikeus.

Vakavasti sairaan Kirbasovan asumiselle Suomessa on riittävät syyt. Hän saattaisi joutua Venäjällä turvattomaan tilaan.

Kirbasovan kohteluun on löydettävä myönteinen malli. Se on mahdollinen, mikäli viranomaiset osoittavat tähän tahtoa.

Suomalaisten myötämieli tukee Kirbasovaa. Jos viranomaiset tyrmäävät kansalaismielipiteen, tämä olisi ajattelematonta.

Hengelliset ja muut yhteishyvän organisaatiot ovat auliita Kirbasovan auttamiseen tarpeellisilla ja sivistyneillä menetelmillä. Niinpä on syytä uskoa tyydyttävään tulokseen. Mutta minkä ihmeen vuoksi siihen etenemiseen on kuljettava mahdollisimman mutkaisa reitti?

KESKISUOMALAISEN PÄÄKIRJOITUS TORSTAINA 12.6.2008
http://www.ksml.fi/mielipide/artikkelit/inhimillisyytt%C3%A4-kylmyyden-sijaan(143983).ece#comment
Juhani Starczewski
Jyväskylä

#29 Mikä ei ole kohtuutta, ei ole oikeutta

12.06.2008 16:08

Pääkirjoitus 12.6.2008 helsingin sanomat
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Mik%C3%A4+ei+ole+kohtuutta+ei+ole+oikeutta/1135237105590

Venäläisen kansalaisaktivistin Maria Kirbasovan, 67, oleskelulupahakemuksen hylkääminen ja käännytyspäätös ovat taas nostaneet esiin Suomen ulkomaalaislain sisällön ja sen määräyksiä toteuttavien viranomaisten toiminnan. Laki ja viranomaisten toiminta ovat ristiriidassa yleisen oikeustajun kanssa.

Kirbasova asuu Suomessa tyttärensä luona. Tytär on Suomen kansalainen. Kirbasovalla on useita vaikeita sairauksia, eikä Venäjällä enää asu hänen lähiomaisiaan.

Tämän kaltaisissa ratkaisuissa on kaksi olennaista asiaa. Ulkomaalaislain mukaan oleskelulupa myönnetään lähtökohtaisesti perheenjäsenille tai sitten muille omaisille, jos he ovat "täysin riippuvaisia" Suomessa asuvista omaisistaan. Laissa perhe määritellään ydinperheeksi: vanhemmat ja lapset. Siksi Kirbasovaa kohdellaan "muuna omaisena" ja hänen oleskelulupansa kiteytyy siihen, onko hän täysin riippuvainen tyttärestään.

Vaatimus, että hakijan tulee olla täysin riippuvainen kirjattiin ulkomaalaislakiin 1998. Laissa ei tarkennettu, mitä muotoilulla tarkoitettiin, mutta hallituksen esityksen perusteluihin kirjattiin tiukka tulkinta. Sama muotoilu siirtyi neljä vuotta sitten uudistettuun ulkomaalaislakiin ilman, että sitä täsmennettiin.

Maahanmuuttovirasto on ratkaissut aikuisten lasten luokse tulleiden vanhusten anomuksia sillä perusteella, että vanhenemiseen liittyvä terveyden heikkeneminen ei ole lain edellyttämää täyttä riippuvuutta. KHO on vahvistanut linjauksen.

Ministeriön ja poliitikkojen pitää kantaa vastuunsa. Viranomaiset toteuttavat poliitikkojen siunaamaa tiukkaa linjaa, jolla halutaan estää ulkomailla asuvien vanhusten tulo suomalaisen sosiaaliturvan piiriin. Toisella puolella vaakakupissa painaa täällä asuvien ulkomaalaisperäisten ihmisten ja heidän läheistensä oikeudenmukainen kohtelu.

Pitää uskaltaa tehdä valinta. Yleisen oikeustajun mukaan Kirbasova ja hänen kohtalotoverinsa olisivat Suomeen tervetulleita.
Juhani Starczewski
Jyväskylä

#30 KOLMAS VALITUS MARIA KIRBASOVAN ASIASSA TUOTTI TULOSTA

12.06.2008 16:33

http://autamariaa.blogspot.com/

Helsingin hallinto-oikeus on tänään klo 14:11 antanut päätöksen Kirbasovan tapauksessa, jossa todetaan: ”Hallinto-oikeus kieltää valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpanon siihen saakka, kunnes hallinto-oikeus on ratkaissut asiaa koskevan valituksen tai sitä ennen toisin määrää.”

Maria Kirbasovan avustaja, varatuomari Leo Hertzberg sanoo: ”Ratkaisu on hieno asia. Nyt meillä on aikaa kasata kaikki aineisto tähän valitukseen. Asiakas voi nyt elää rauhassa useita kuukausia.”

Kermen Soitu, Maria Kirbasovan tytär on suuresti helpottunut päätöksestä: ”Itse oleskelulupa asia ei vielä ole ratkaistu. Vasta kun äiti saa luvan jäädä luokseni pysyvästi on juhlan aika.”

”Olen erittäin iloinen hallinto-oikeuden päätöksestä,” sanoo Kirbasovan tukiryhmän vetäjä Pirkko Säilä, ja kiittää samalla kaikkia kampanjassa eri tavoin vaikuttaneita tahoja. Tukiryhmä jatkaa Maria Kirbasovan avustamista, kunnes hän saa pysyvästi jäädä Suomeen.


Juhani Starczewski
Jyväskylä

#31 Maria Kirbasovan karkotus keskeytetty

12.06.2008 16:40

STT, 12.6.2008
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=129569

Helsingin hallinto-oikeus on päättänyt keskeyttää venäläisen ihmisoikeusaktivistin Maria Kirbasovan karkotuksen.

Ulkomaalaisvirasto on aiemmin päättänyt, että Kirbasova karkotetaan. Oikeus kuitenkin kieltää valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpanon.

Maria Kirbasovan avustaja, varatuomari Leo Hertzberg pitää ratkaisua hienona asiana, koska Kirbasova voi nyt elää rauhassa useita kuukausia.

Eilen jätetyn uuden valituksen liitteenä oli psykiatrin tutkimustulokset, joista ilmenee, että 67-vuotias Kirbasova on täysin riippuvainen tyttärestään. Jo aiemmin lääkärintodistuksessa on todettu Kirbasovan olevan niin heikossa kunnossa, että matkustus vaarantaisi hänen terveytensä.

Kirbasova on työskennellyt Venäjällä nuorten sotilaiden ja Tshetsenian sodan uhrien hyväksi. Hän oli perustamassa Sotilaiden äitien komiteaa.

Kerro kaverille Kotimaa Tulosta
Juhani Starczewski
Jyväskylä

#32 KIITOS JUMALALLE! : ))

12.06.2008 16:49

JA ESIVALLALLEMME! :)

Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.
Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.
Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden. Sentähdenhän te verojakin maksatte. Sillä he ovat Jumalan palvelusmiehiä, ahkeroiden virassansa juuri sitä varten.
Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.

Juhani Starczewski
Jyväskylä

#33 Ahtisaari: Kirbasovan kohtalo hävettää

13.06.2008 06:53

Savon Sanomat 13.6.2008
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/kirbasovan-kohtalo-h%C3%A4vett%C3%A4%C3%A4(145058).ece

Jos Suomi haluaa olla länsimainen sivistysvaltio, niin sen on myös käyttäydyttävä sen mukaisesti, sanoo Ahtisaari.
Videot
Martti Ahtisaari kertoo nuoruusvuosistaan Kuopiossa
Seppo Kononen

Presidentti Martti Ahtisaari otti torstaina Kuopiossa voimallisin sanankääntein kantaa sen puolesta, että venäläinen ihmisoikeusaktivisti Maria Kirbasova voisi jäädä Suomeen tyttärensä luokse.

- Minua hävettää, Ahtisaari sanoi alkuviikon uutisista, jonka mukaan Suomi olisi karkottamassa 67-vuotiaan, vakavasti sairaan kalmukkiäidin, joka monien muiden venäläisäitien tavoin on taistellut sotaan joutuneitten poikiensa ihmisoikeuksien puolesta.

Jos Suomi haluaa olla länsimainen sivistysvaltio, niin sen on myös käyttäydyttävä sivistyneesti.

Ahtisaaren mielestä on sydämetöntä lähettää sairasta, viranomaisten kanssa ristiriitaan joutunutta naista kuolemaan Venäjälle - ja semminkin, kun hänellä on vielä Suomessa tytär, joka haluaa pitää hänestä huolta.

Ihmisoikeustaistelija Kirbasovan saama kohtelu Suomessa on yksittäistapaus. Presidentti Ahtisaaren mielestä Suomen pitää näyttää käytännön teoin todellinen paikkansa myös suurissa linjaratkaisuissa.

Läntisenä demokratiana Suomen on liityttävä Natoon päästäkseen valmistelemaan yhteisiä päätöksiä. Pienen maan ei pidä epäillä vaikutusmahdollisuuksiaan suurten seurassa.

- Minä itse olen tehnyt sitä koko elämäni ajan, Ahtisaari sanoi.
Juhani Starczewski
Jyväskylä

#34 VAPAUTTAVA PÄÄTÖS TULI SYNTYMÄPÄIVIEN KYNNYKSELLÄ.

13.06.2008 15:11

13. kesäkuuta 2008
http://autamariaa.blogspot.com/

KATSO AJANKOHTAINEN KAKKONEN tiistaina 17.6. klo 20.50
Ohjelmassa mm. Maria Kirbasova ja Kermen Soitu.

Kaikkien ystävien puolesta Pirkko Säilä antoi Maria Kirbasovalle syntymäpäivälahjaksi hänen lempikukkiaan, pioneja.
"Näitä kukkia isä toi aina äidille", kertoi Kermen-tytär.
Juhani Starczewski
Jyväskylä

#35 Arkkipiispa Leon lausunto.

18.06.2008 12:20

Arkkipiispa Leo: Ulkomaalaislaki ei tunne vanhusten kunnioitusta

Arkkipiispa Leon mukaan vanhusten kunnioitus
olisi saatava osaksi ulkomaalaislainsäädäntöä.

Ortodoksisen kirkon arkkipiispan Leon mukaan vanhusten kunnioitus olisi saatava osaksi ulkomaalaislainsäädäntöä. Hänen mielestään venäläisen ihmisoikeusaktivistin Maria Kirbasovan karkotusta koskevat päätökset kertovat, ettei perhesiteiden monisyisyyttä ymmärretä kunnolla.

Lauantaisessa tiedotteessaan arkkipiispa luonnehtii käsittämättömäksi sitä, ettei nykyinen laki pidä vanhan äidin ja häntä hoitavan tyttären suhdetta sellaisena lähisukulaisuutena, joka oikeuttaisi oleskelulupaan.

- Suomessa olisi syytä aloittaa keskustelu työikäisen sukupolven vastuusta vanhempiensa hoidossa. Kirbasovan tapauksen aikana olen miettinyt, ovatko suomalaiset unohtaneet, että vielä sukupolvi sitten isovanhemmat olivat osa perhettä. Onko hyvin järjestetty vanhusten laitoshoito saanut ihmiset uskomaan, etteivät isovanhemmat kuulu samaan perheeseen vanhempien ja lasten kanssa? arkkipiispa pohtii.

Arkkipiispa otti asian esille perjantaina keskustellessaan maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (r.) kanssa.
Leena Seppälä
Turku

#36 heitteillejättö

18.06.2008 12:45

Ihmettelen suomalaisia byrokraatteja, onko heillä kivi sydämen paikalla..

Heitteillejättöhän on rangastava teko, mielestäni sen pitää koskea myös viranomaisia.

Jos ainoa lähisukulainen asuu Suomessa ja on valmis hoitamaan sairasta äitiään, niin miks asiat tehdään vaikeaks, eikö inhimillisyydellä ole enää paikkaa tässä yhteiskunnassa???
Juhani Starczewski
Jyväskylä

#37 http://autamariaa.blogspot.com/

11.07.2008 19:39

8. heinäkuuta 2008

Valituskirjelmä Maria Kirbasovan asiassa toimitettu Helsingin Hallinto-oikeudelle, 3.7.

Maria Kirbasovan avustaja, varatuomari Leo Hertzberg on 3.7. jättänyt Helsingin Hallinto-oikeudelle valituskirjelmän, jossa on kokonaiskartoitus Maria Kirbasovan tilanteesta.

"Olemme selvittäneet Maria Kirbasovan historiikin, ja hänen kohtaamansa vastaiskut Venäjällä. Olemme myös selvittäneet perinpohjaisesti Maria Kirbasovan hoitomahdollisuudet Moskovassa. Tämäkin selvitys osoitti, että Marian ainoa mahdollisuus on saada hoitoa Suomessa. Lääkärinlausunnot puoltavat tätä kiistatta. Jos vanheva ihminen menee sellaiseen kuntoon, että tarvitsee jatkuvasti hoitoa, sen täytyy voida tapahtua oman perheen piirissä. Marian tapauksessa se tarkoittaa asumista hänen tyttärensä perheen luona täällä Suomessa, sanoo varatuomari Leo Hertzberg".

Päätöstä odotetaan vuoden 2009 puolella

Varatuomari Leo Hertzberg: "Odotan, että saamme kommentoida Maahanmuutoviraston kannanottoa syys-lokakuussa ja sen jälkeen voidaan alkaa odottaa joko suullista käsittelyä tai suoraa päätöstä. Arvelen päätöksen tulevan vuoden 2009 puolella".

Viime kuukaudet ovat olleet hyvin raskaat Maria Kirbasovalle

Kermen Soitu, Maria Kirbasovan tytär kertoo: ”Äiti on taisteluprosessista hyvin uupunut. Hänen täytyy nyt kerätä voimia siltä varalta, että uutta taistelua tarvitaan”.

Suomalaisten tuki on Marian puolella.

Monet suomalaiset ovat tulleet Maria Kirbasovan avuksi. Internetin adressit.com –sivustolla olleessa vetoomusadressissa oli kesäkuun lopussa 1955 nimeä. Myös poliitikot ovat vedonneet Maria Kirbasovan puolesta ja hänen tilanteensa on saanut paljon julkisuutta.

”Kiitän tukijoitamme vielä kerran ja toivotan kaikille oikein hyvää loppukesää”, sanoo Kermen Soitu.

Kiitos myös tukiryhmän puolesta jokaiselle mukana olleelle. Odotamme hyviä päätöksiä, eihän Maria Kirbasovaa voi lähettää olosuhteisiin, joissa hän ei selviydy yksin. Uskon, että suomalaiset viranomaiset lopulta antavat Marian jäädä rakkaittensa luokse Suomeen.

Pirkko Säilä

Juha Mäki-Ketelä
Tampere

#38 Apua tarjolla

02.04.2009 19:55

Onnittelut tämän päiväisistä hyvistä uutisista. Jos tarvitsette asiassanne jotain apua ja arvelette, että voin auttaa, niin sähköpostia vaan tänne päin, kiitos!

Onnea ja menestystä taistelussa mielettömyyttä vastaan!

Ystävällisin terveisin,

J. Mäki-Ketelä
jmakiketela@gmail.com

juhamakiketela.info
Kermen Soitu
Helsinki

#39 Helsingin hallinto-oikeus palautti Maria Kirbasova –asian maahanmuuttovirastolle

03.04.2009 11:23

Maria Kirbasovaa on ehdotettu Nobelin rauhanpalkinnon vastaanottajaksi toimiessaan perustamansa Sotilaiden äitien komiteassa Venäjällä. Toiminnalla vastustettiin Tshetshenian sotaa ja sotilaiden simputuksia Venäjän armeijassa.

Nyt 67-vuotias Maria Kirbasova asuu tyttärensä Kermen Soitun perheen luona Helsingissä. Maahanmuuttovirasto antoi maastakarkotusmääräyksen viime kesänä (3.6.2008). Asiassa vedottiin Helsingin hallinto-oikeuteen, joka antoi karkotuspäätöksen keskeyttämispäätöksen (12.6.08) ja asiassa toimitettiin oikeudelle lisätietoja Marian sairaudesta ja olosuhteista. Nyt asiassa on saatu seuraava päätös.

Varatuomari Leo Hertzberg kertoi Helsingin hallinto-oikeuden 1.4. tekemästä päätöksestä Maria Kirbasovan asiassa.

”Helsingin hallinto-oikeus on päättänyt palauttaa Maria Kirbasova –jutun uudelleen käsittelyyn maahanmuuttovirastoon. Asia ei siis vielä ole lopullisessa päätöksessä”, kertoo Maria Kirbasovan lakiavustaja, varatuomari Hertzberg.

Maria Kirbasovan tytär, Kermen Soitu on uudesta käänteestä tyytyväinen.

”Olemme saaneet väliaikaisen voiton äitini asiassa. Pallo on nyt maahanmuuttovirastolla, eikä ole varmuutta, miten lopullisesti käy. Vaikka perustelut siihen, että äitini pitäisi saada jäädä Suomeen, ovat riittäviä, ei vielä ole varmaa, että maahanmuuttovirasto tekisi nyt myönteisen päätökseen äitini asiassa. Ilman muuta teen kaikkeni sen puolesta, että äitini saa jäädä pysyvästi meidän perheemme luo Suomeen. Tämän prosessin aikana olen kuullut monista vastaavista tapauksista ja kohtaloista”, sanoo Kermen Soitu.

Kermen Soitu aikookin toimia jatkossa myös toisten vanhempien asialla perusteilla olevan ALVA ry:n kautta. Aikuiset lapset vanhempiensa apuna –yhdistys tulee nimensä mukaisesti toimimaan vanhenevien vanhempien apuna viranomais- ja muissa kysymyksissä.

Myös Maria Kirbasovan tukiryhmä jatkaa toimintaansa.

”Ihan tavallisen ihmisen oikeustajua vastaan sotii se, että sairas ihminen käännytettäisiin Moskovaan, jossa hänellä ei ole huoltajaa. Me jatkamme Marian tukiryhmänä ja toivomme hyvää lopputulosta”, kertoo Kirbasovan tukiryhmän vetäjä Pirkko Säilä ja kiittää kaikkia, jotka ovat olleet tukemassa Mariaa.

Monet poliitikot ja muut julkisuuden henkilöt ovat vedonneet Maria Kirbasovan puolesta. Presidentti Martti Ahtisaari on sanonut häpeävänsä olla suomalainen, jos tämä sairas vanha ihminen karkotetaan Suomesta.

Maria Kirbasovan tukiryhmän sivulta www.autamariaa.blogspot.com voi lukea aikaisemmat tiedotteet. Tukiryhmä tiedottaa jatkossa tarpeen mukaan.

Vieras

#40 Re: Onko varatuomari Leo Hertzberg, tutkinut

27.03.2012 16:59