Adressi Israelin tueksi!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Adressi Israelin tueksi!.

Jumalan valinta

#351 Israel-tukimarssilla 2000 ihmistä!

11.06.2010 19:23

Poliisin arvion mukaan noin 2000 ihmistä osallistui Israel tukimarssille torstaina 10.6 Helsingissä.

Tukimarssin syynä oli 31.5 kansainvälisillä merivesillä tapahtunut Gazalaivue-konflikti ja siitä syntynyt Israelin yksipuolinen tuomitseminen eri maiden poliittisten johtajien taholta ja johon myös media faktoja tarkistamatta heti yhtyi. Ihmisiä oli saapunut Helsinkiin eri puolilta Suomea sekä omilla kyydeillään että järjestetyillä bussikyydityksillä.

Kahdentuhannen marssijan kulkue Israelin ja Suomen lippuineen lähti liikkeelle Finlandia talolta edeten Mannerheimintien ja Etelä-Esplanadin kautta Kasarmintorille. Israelin puolesta marssiva ja sille tukeaan osoittava suuri joukko oli hyväntuulinen ja iloinen. Ei vihan purkauksia, ei lippujen polttoa, vaan mielenosoitus totuudellisen ja tasapuolisen tiedottamisen sekä Israelin oikeuden puolesta puolustautua väkivaltaa ja terrorismia vastaan. Laulaen ja kylttejä kantaen ("Lehdistö, pelkäätkö totuutta", "Mediaan tasapuolisuutta", "Pois vääristely Lähi-idän uutisista", "Terrorismin tukijat tilille", "Israel, et ole yksin"...) marssijat näyttivät kuinka Suomessa on lukematon määrä tavallisia ihmisiä, jotka seisovat Israelin rinnalla ja haluavat totuuden julkituloa.

Kasarmintorilla pidetyssä tilaisuudessa puheenvuoroja käyttivät marssin järjestäneen Israel-Ystävyystoimikunnan puheenjohtaja John Remes , ICEJ:n Suomen osaston hallituksen jäsen ja Tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Seppo S. Kosonen sekä useita vuosia Israelissa asunut pastori Harri Kröger. Israelin Suomen suurlähettiläs Avi Granot kunnioitti läsnäolollaan tukimarssia ja osallistui siihen. Tukimarssin lopuksi pidettiin vielä tilaisuus Vanhassa Kirkossa.
(11.6 2010)
 


Anonyymi

#353 SUNNUNTAI 13.06.10

13.06.2010 20:22

1. SAUDI ARABIA antaa Israelin koneille luvan ylittää sen maa-alueen matkallaan pommituslennolle Iraniin, kertoi the London Times lauantaina. Artikkelin mukaan saudi-viranomaiset ovat sopineet USA:n Persianlahdella olevien joukkojen kanssa asiasta, ja että saudi-ilmavoimat ovat tehneet kuivaharjoituksia tilanteesta.

POTENTIAALISINA IAF:n koneitten iskujen kohteina tulisivat olemaan rikastuslaitokset Qomin ja Natanzin lähellä, raskasvesireaktori Arakissa sekä kaasuvaraston kehityslaitos Isfahanissa. Israelin viranomaiset eivät halunneet kommentoida uutista, mutta sotilastiedustelun entinen johtaja vuoteen 2006 asti Aharon (Zeevi) Fargash toteaa, että saudit ovat enemmän peloissaan Iranin ydinaseen valmistumisesta kuin Israel. Fargash on osallistunut simulaatioharjoituksiin ilmaiskuista Iraniin.
ISRAELIN ulkoministeriö on kertonut julkilausumassaan, etteivät YK:n turvallisuusneuvoston Iranin vastaisen uudet sanktiot ole tarpeeksi sitovia.

SAUDI ARABIAN viranomaiset Riyadissa kielsivät lauantaina iltapäivällä London Timesin artikkelin tiedot sanoen, ettei kuningaskunta kyseenalaista maan puolustusta vihollista vastaan eikä mitään lupauksia ole annettu USA:n ulkoministeriölle, kuten artikkelissa väitetään. Tietoja sanattomasta sopimuksesta saudien ja israelilaisten välillä sallia IAF:n koneitten ylilennot saudimaaperällä Iranin pommituslennoilla on liikkunut jo kauan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138017

2. TOIMITTAAKO Venäjä Iranille huippunykyaikaisen ilmapuolustusjärjestelmänsä S-300, on kysymys, josta kiistellään jatkuvasti. Moskova vuoroin myöntää toimituksen tapahtuvan, vuoroin ilmoittaa, ettei Venäjä ole suostunut toimituksiin. Jos ne saataisiin toimintakuntoon Iranin ydinrikastuslaitosten suojaksi, niiden tuhoaminen tulisi ilmeisesti paljon vaikeammaksi ja lisäisi riskiä joutua ohjusten maalitauluksi. Oikea vastaus edelliseen kysymykseen näyttää kuitenkin riippuvan siitä keneltä kysyy.

VENÄLÄINEN viranomainen kertoi Moskovassa perjantaina, että YK:n turvallisuusneuvoston uusin sanktiopäätös kieltää S-300 patteriston toimittamisen Iraniin. Hänen lausuntonsa on ristiriidassa Venäjän ulkoministeriön päinvastaiseen lausuntoon päivää aiemmin. Alkuperäinen sopimus S-300 toimittamisesta Iraniin solmittiin jo 2007, mutta Venäjä on ulkoisesta painostuksesta johtuen viivyttänyt toimituksia saaden Iranin vihat päälleen.

USA:N viranomainen tulkitsee YK:n turvallisuusneuvoston sanktiopäätöstä siten, ettei se suoraan mainitse S-300 järjestelmää, mutta kehottaa jäsenmaita tarkoin tutkimaan, mitä järjestelmiä ne voivat toimittaa Iraniin rikkomatta päätöksen henkeä.
RANSKAN presidentin avustaja sanoi Pariisissa perjantaina, että pääministeri Putin totesi äskeisen tapaamisensa aikana presidentti Sarcozyn kanssa, että Venäjä on päättänyt jäädyttää S-300 toimituksen Iraniin, ”eikä se päätös ollut helppo”. Presidentti Medvedev antanee lähiaikoina selvityksen, jossa yksilöidään, mitä aseita sanktiot koskevat, kertoi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov Moskovassa. (JP)

3. IRAN suunnittelee omia sanktioitaan valtioita vastaan, jotka äänestivät YK:n turvallisuusneuvostossa Iranin vastaisten sanktioitten puolesta. Iranin suuttumus tulisi kohdistumaan myös Kiinaa ja Venäjää vastaan, mutta myöskään Libanon ei säästynyt, joka pidättyi äänestämästä sanktiota vastaan.
IRANIN parlamentin energiakomissio tutkii mahdollisuuksia sanktioitten julistamiseksi YK:n boikottia tukeneita maita kohtaan, kertoo energiakomission apulaisjohtaja Abdollah Kabi Iranin Fars-uutistoimistolle. Hän kertoi, että Kiina ja Venäjä ovat suurimmat kauppakumppanit Iranin kanssa, ja häiriöt siinä tulisivat vahingoittamaan molempia maita. Sekä Kiina että Venäjä ovat investoineet miljardeja USD Iranin infrastruktuuriin ja varsinkin sen nopeasti kasvavan ydinsuunnitelman toteuttamiseen.

LIBANON EI säästynyt Iranin vihalta. Iranin lähettiläs Beirutissa Ghazanfar Rokn-Abadi totesi IRNA-uutistoimistolle, että ystävänä pidetyltä Libanonilta odotettiin parempaa käyttäytymistä. Libanonin hallituksessa mukana oleva Hizbullah kritisoi Libanonin edustajan pidättymistä äänestää päätöslauselmaa vastaan turvallisuusneuvostossa.
Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad sanoi päätöksen olevan tyhjän paperin arvoinen, jolla ei tulisi olemaan mitään vaikutuksia Iranin talouteen.
Periaatteessa YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen mukaan Iraniin matkalla olevat alukset voidaan alistaa tarkastukseen vain, jos sen lipun omistajavaltio suostuu.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138019

4. SAUDIPRINSSI kehottaa Saudi Arabian kuningassukua varautumaan tilanteeseen ,jossa se voi joutua pakenemaan maasta, kertoo PressTV artikkelissaan otsikolla ”Prince warns S.Arabia of apocalypse”, jonka stevequayle.com julkaisi web-sivullaan.

PRINSSI Turki bin Abdul Aziz al-Saud varoittaa, että kuningasperheen tulee ajoissa varautua pakenemaan maasta ennen kuin sotilasvallankaappaus tai kansannousu kaappaa vallan maassa. Wagne News Agencyn julkistamassa kirjeessä tiistaina Kairossa asuva prinssi varoittaa, että tilanne voi kehittyä samaksi, mikä se oli Iranissa (Persiassa) shaahi Mohammad Reza Pahlavin aikana tai Saddam Husseinin aikana Irakissa. Hän kehottaa lähtemään maasta ”ennen kuin kansa katkaisee heidän kaulansa kaduilla”.
Prinssin mukaan saudiperhe ei voi enää laskea kansansuosion varaan, sillä muutokset uskonnollisten tehtävien täyttämisessä, jotka muodostavat saudimonarkian perustan, eivät ole enää hallituksen valvonnassa siinä määrin, että oppositio syyttää nyt hallituksen häiritsevän ihmisten yksityiselämää ja rajoittavan heidän vapauttaan.

PRINSSI Turki kehottaa jättämään maan kansalle, joka ei pidä heistä enää ja muuttamaan joukolla jonnekin ulkomaille, Sveitsiin, Kanadaan tai Australiaan kun ”heillä on vielä tarpeeksi varoja elää missä tahansa maailmalla”, mutta hän kiirehtii tekemään sen ennen kuin on liian myöhäistä. Hän selittää, että on tyhmää luottaa USA:n tai Britannian tai Israelin apuun, koska ne eivät selviydy (taloudellisista?) menetyksistä. Hän sanoo vaaran uhkaavan sisältä, ei ulkoa, vaikka Saudi Arabian kuningasperhe pelkää Iranin nousua enemmän kuin Israel.
Prinssi Turki on mukana ns. ”vapaitten prinssien järjestössä”, joka perustettiin 1950-luvulla, ja jonka jäseninä olevia prinssejä saudikuninkaat pidättivät mutta sittemmin armahtivat.

SAUDI ARABIA toimii islamin pyhien paikkojen, Medinan ja Mekkan sekä puhtaan opin suojelijana, mitä kaikki islamin maat eivät täysin hyväksy varsinkin kuningasperheen loistavan elämäntyylin ja tuhlauksen vuoksi kuorien päältä valtaosan jättimäisistä öljytuloista ulkomaisille pankkitileilleen tai investointeihin ulkomailla. Saudi Arabian virallinen islam-oppi, ns. Wahhabilaisuus, ei erittäin ahtaine traditioineen ole kaikkien mieleen.
http://www.presstv.ir/detail.aspx?id=129692§ionid=351020205

4. UUTISOTSIKOITA
- Puolassa pidätettiin Mossadin agentti, jonka väitetään järjestäneen saksalaisia passeja Dubaissa tapahtuneen Hamas-johtajan murhaan osallistuneille. Israel on pyytänyt, ettei Puola luovuttaisi agenttia Saksalle. (JP)
- EU:n johtajat kehottivat viikonvaihteen aikana Israelia poistamaan Gazan saarron. EU:n ulkoministerit käsittelevät asiaa maanantaina. Espanjan ulkoministeri Luis Rodrique Zapatero lupasi tavattuaan Abbasin, että hän tulee tekemään kaikkensa sekä poliittisella että diplomaattisella sektorilla saadakseen Gazan saarron lopetetuksi. Abbas itse ei ole innostunut saarron lopettamisesta ennen kuin suhteet Hamasin kanssa on hoidettu. Tony Blair esittää, että annettaisiin yleisohjeet, jonka mukaan määritellään kielletyt tarvikkeet, mutta muita saa viedä vapaasti. (JP)
- Israel odottaa edelleen USA:n ja EU:n kantaa kansainvälisen tai Israelin sisäisen tutkimuksen suorittamiseen Freedom Flotillan välikohtauksesta. Obama näyttää kannattavan YK:n asettamaa tutkimuskomiteaa Goldstonen johtaman komitean tapaan. (JP)
- Iranin oppositio vakuuttaa jatkavansa ponnistelujaan maan vapauttamiseksi maan nykyisen hallituksen pakkopaidasta, vaikka massamielenosoitus kansannousun vuosipäivänä peruutettiin. (JP)
- Hamas hylkäsi Abbasi esittämän sovintoneuvottelun. Abbas oli valmis lähettämään delegaation Kairoon jatkamaan välillä katkenneita keskusteluja Egyptin välityksellä, mutta Ramallahista tulleen tiedon mukaan Hamas kieltäytyi osallistumasta islamin maiden painostuksesta huolimatta, mikä voisi auttaa Gazan saarron purkamista. (JP)
- PA ilmoitti yllättäen, että se siirtää ensi kuussa pidettäviksi suunniteltuja paikallisvaaleja, koska Fatah ei pysty sopimaan ehdokkaista. Päätös siirrosta annettiin torstaina, päivä sen jälkeen, kun Abbas ja Obama tapasivat Washingtonissa, jossa Obama lupasi 400 miljoonaa USD PA:n käyttöön ja lupasi myös vääntää lisää Netanyahun kättä myönnytysten saamiseksi. (JP)
- Kaksi rajapoliisia haavoittui palestiinalaisen ajaessa heidän päälleen. Poliisit avasivat tulen surmaten ajajan. Tilanne kehittyi perjantaina Wadi Joz alueella pick-up autolla ajaneen arabin ajettua heidän päälleen Itä Jerusalemissa. Poliisin mukaan autoa ajanut Zeyad Joulani jatkoi ajamistaan ja pysäytettyään autonsa yritti juosta karkuun, jolloin poliisi avasi tulen haavoittaen häntä vaikeasti. Hänet vietiin sairaalaan Itä Jerusalemissa, missä hän menehtyi. Poliisi asetti ikärajoituksia Temppelivuorelle pääseville arabeille perjantaina. (JP)
- Englantilainen Israel-vihaaja George Gallaway lupaa järjestää uusia saarronmurtaja-laivueita Gazan saarron murtamiseksi. (JP)
- Egyptin kerrottiin avanneen Gazan porttinsa, mutta sallii vai 500 henkilöä päivässä jättäen tuhannet odottamaan portin ulkopuolelle. Myös avustuksia kuljettava rekka joutui kääntymään takaisin. (JP)
- Juudean ja Samarian arabiliikemiehet ja –naiset saivat ensimmäisen rotary-kluginsa Jordanian miehityksen jälkeen liittyen siten maailman 1.2 miljoonaan rotaryjäseneen. (JP)
- 43 maata suostuivat periaatteisiin, joitten mukaan natsien varastamia kiinteistöjä palautetaan oikeille omistajilleen. (JP)
- Krakovan Schindlerin tehtaassa avattiin näyttely, jossa esitetään natsiajan hallituksen alla 1939-1945 elävää kaupunkia. Näyttelyn avajaisiin tuli runsaasti yleisöä. Näyttelyssä on 45 huonetta täynnä valokuvia, filmejä, silminnäkijöitten todistuksia sekä multimedian esityksiä. (JP)
- Turkin matkojen jouduttua jyrän alle, Bulgaria on avaamassa oviaan israelilaisille lomanviettäjille. Ministeri Herzog kiittelee, että hinnat Bulgariassa ovat kohtuulliset ja turismiteollisuus on hyvin järjestetty. (JP)
- haaretz.com kertoo, että Israel jarruttaa miehittämättömien UAV-koneitten myymistä sekä niitä valmistavan kahden tehtaan rakentamista Venäjälle. Projektien hinnaksi arvioidaan 200 – 300 miljoonaa USD. http://www.haaretz.com/print-edition/business/military-sources-jerusalem-blocking-multi-million-russia-drone-deal-1.295792
- Armeijan komentaja Ashkenazi eikä hänen varamiehensä ollut virantoimituksessaan Välimerellä sattuneen välikohtauksen aikana, vaan tulivat virkapaikoilleen vasta väkivallan puhjettua. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/idf-chief-was-not-in-command-during-onset-of-gaza-flotilla-raid-1.295846
- PA käyttää EU-logoa TV-ohjelman yhteydessä, jossa se sanoo kuvan esittävän ”Haifan satamaa Palestiinassa”. Kuvaotos liittyi tietovisaan, jossa kuvan yhteydessä annettiin kolme vaihtoehtoa ”palestiinalaiselle rannikkokaupungille”: Ramallah, Betlehem, Haifa. Oikea vastaus oli Haifa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138021


Vieras

#354 MAANANTAI 14.06.10

14.06.2010 17:42

1. TURKIN LIPPU Jerusalemin Temppelivuorella? Silminnäkijät vakuuttavat, että ”freedom flotillan” kanssa samoihin aikoihin suuri Turkin lippu liehui juutalaisten kaikkein pyhimmällä vuorella. Kuvia lipusta Temppelivuorella esitettiin turkkilaisella web-sivulla PLS48.net. INN:n artikkeli kertoo myös erääseen blokkaajaan viitaten, että samoihin aikoihin Yhdysvalloissa nousi suuri kohu muhamettilaisten suunnitelmista rakentaa 13 kerroksinen moskeija-rakennelma lähelle Ground Zero aluetta New Yorkissa, jossa islamistit tuhosivat 11.09.2001 kaksi WTC:n tornia surmaten 3 500 ihmistä. JERUSALEMIN poliisipäällikkö Mickey Rosenfeld vakuuttaa, ettei ole olemassa lakia, joka kieltäisi lipun nostamista temppelivuorella, joten se on lain mukaan sallittu. Kokonaan toinen kysymys on, onko asiallisesti ja uskonnollisesti tai poliittisesti oikein nostaa vieraan maan lippu juutalaisten pyhälle vuorelle, joka hallinnollisesti kuuluu Israelin valvontaan, mutta jonka päivärutiinista vastaa islamilainen wagf-säätiö. ISRAELIN JA EGYPTIN rauhanneuvottelujen aikana 1978 presidentti Anwar Sadat ehdotti, että Saudi Arabian lippu nostetaan kaikkien pyhien paikkojen salkoihin Jerusalemissa, mutta silloinen pääministeri Menachem Begin tyrmäsi ajatuksen. Välittäjänä toiminut USA:n presidentti Jimmy Carter varoitti, ettei Sadat allekirjoita rauhansopimusta, ellei Begin suostu Saudi-lippujen nostamiseen Jerusalemissa ja ehdotti kompromissiratkaisuna, että Saudi Arabian lippu sallittaisiin Temppelivuorelle. Begin sanoi tuohtuneena Carterille tähän tapaan: ”Ei ole mitään mahdollisuutta, että jotain sellaista tapahtuisi Jerusalemissa. Temppelivuori on Jerusalemin kaikkein pyhin paikka. Israelilaiset eivät nosta lippuaan siellä. Kun rauha on saavutettu, arabivaltiot voivat nostaa omat lippunsa jokaisessa lähetystössä, jonka ne avaavat Jerusalemissa.” Carterin selittäessä, että saudilippu nostettaisiin vain moskeijan ylle Temppelivuorella, Begin esitti kitkerän vastalauseen: ”Ei Temppelivuorelle. Olemmeko menettämässä oman-tuntomme? Eikö se riitä, ettemme saa rukoilla Temppelivuorella? Emmekä voi hyväksyä sitäkään kovin kauan. Uskonnollisten lippujen nostaminen Temppelivuorella tarkoittaisi, että me tunnustamme sen kuuluvan muslimeille.” Kun Israelin sotilaat karkottivat Jordanian armeijan miehityssotilaat Jerusalemin vanhasta kaupungista, he innoissaan nostivat Israelin lipun Temppelivuorelle kesäkuun 6. päivänä 1967, mutta se poistettiin armeijan komentajan Moshe Dayanin käskystä muutaman tunnin kuluttua, eikä Israelin lippua ole sen jälkeen nostettu Temppelivuorelle. Wagf jopa vaati, että poliisikomentajan toimiston sisällä oleva Israelin lippu tulee poistaa. Poliisiministerinä silloin toimiva Yosef Burg antoi käskyn palauttaa lippu komentajan toimistoon saaden arabien vihat. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138033

2. MITÄ TEHDÄ Gazan saarron kanssa? on kuuma kysymys, jota pyritään käsittelemään monella taholla, mutta näppejä taitaa polttaa yhdellä jos toisellakin. EU-MINISTERIT pohtivat tahollaan maanantain kokouksessaan pyrkien löytämään tapoja merisaarron helpottamiseksi. Eräs eurooppalainen diplomaatti selitti, että ilman epäilystä sekä Egypti että PA vastustavat saarron helpottamista – vaikka eivät uskaltaisi sitä julkisesti tunnustaakaan – pelätessään sen antavan Hamasille lisäpuhtia valtansa säilyttämiseksi. Saarron poistamisen sijasta hän suosittelee helpotuksia Gazaan meneviin tarvikkeisiin siten, että se vahingoittaa Hamasia mutta hyödyttää Palestiinan Auktoriteettia. Hän uskoi tämän olevan johtotähtenä EU:n 27 maan ulkoministerien kokouksessa Brysselissä tänään. Heidän varsinainen aiheensa koskee Mavi Marmaran välikohtausta Välimerellä, ja keskustelujen jälkeen heillä on tarkoitus julkaista yhteinen lausunto asiassa. ULKOMINISTEREITTEN kokouksessa kosketeltaneen seuraavia aiheita: 1. Helpottaa maakuljetuksia mutta pitää merisaarto toistaiseksi. 2. Pyrkien löytämään formula, jolla valvontavastuu rajaterminaaleissa siirtyisi PA:lle. 3. Turvaten Israelin turvallisuusvaateet, ettei aseita eikä kaksikäyttöisiä materiaaleja sallita Gazaan. 4. Tehden selväksi maailmalla, että elinolot Gazassa ovat parantuneet eikä siten tarvita Turkin tai muitten avustuskuljetuksia merisaarron murtamiseksi. EU:n nimeämätön virkailija selitti, että EU-maitten ministerit ovat kovan sisäisen paineen alaisina, koska Turkin flotillaan osallistui 12 EU-maan kansalaisia.

3. ISRAELIN viranomaiset ovat pyrkineet vahvistamaan EU-maitten käsityksiä, että Hamasin valta on hiipumassa Gazassa ja että se kärsii vaikeista taloudellisista ongelmista. Ulkoministeriön sisäisen raportin mukaan saarto on heikentänyt Hamasia sekä poliittisesti että taloudellisesti. Raportin mukaan Hamas on suuresti riippuvainen Iranin taloudellisesta avusta, mutta että sillä on vaikeuksia saada valuuttaa, koska rajat ovat kiinni sekä Egyptin että Israelin puolella ja salakuljetus on vaikeutunut Egyptin tehostettujen toimien vuoksi. Egypti avasi Rafahin terminaalin Gazaan Mavi Marmaran välikohtauksen vuoksi, mutta rajoittaa henkilöliikennettä eikä salli tavarakuljetuksia. Salakuljettajat olivat jo valittaneet liiketoimiensa kärsivän Rafahin terminaalin avaamisen vuoksi. Aamun uutisten mukaan Egypti sulki Rafahin terminaalin, vaikka sen luvattiin pysyvän auki ilman määräaikaa. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu julkisti eilen tutkimuskomitean jäsenet ”freedom flotillan” tapahtumien vuoksi. Komiteaa johtaa eläkkeellä oleva entinen korkeimman oikeuden tuomari Jacob Terkel; jäseninä lakiprofessori Shabtai Rosen, ja kenraalimajuri Amos Horev, Technion entinen presidentti. Ulkomaisina asiantuntijoina ovat Nobelin rauhanpalkinnon saanut irlantilainen David Trimble sekä Kanadan armeijan entinen pääasianajaja (advocate-general) Ken Watkin. NETANYAHU selitti sunnuntain kabinetin kokouksessa, että hallitus tulee jatkamaan keskusteluja Gazan tilanteen kehittymisestä, mutta että periaatteena tulee olemaan sotilaallisten tarvikkeitten ja aseitten viennin estäminen Gazaan, mutta humanitääristen tarvikkeiden tulee voida kulkea sinne esteettä. (JP)

4. EU:N ERIKOISLÄHETTILÄS Tony Blair kiitteli eilen julkistamassaan lausunnossa Netanyahun selvitystä kuljetuksien laadusta, mikä nostaa Gazan asukkaitten elintasoa ja sallii tuhottujen rakennusten uudelleen rakentamisen. Blair esitti samalla vaatimuksen IDF:n sotilaan Gilad Shalitin vapauttamiseksi välittömästi ilman ehtoja, koska hänen panttivankeutensa on täysin vailla oikeuspohjaa. Netanyahu kehotti liikenneministeri Yisrael Katzia muotoilemaan esityksen kirjalliseen muotoon, jossa hän ehdottaa Israelin sulkevan kaiken yhteytensä Gazaan. Kaikki tavara- ja henkilökuljetukset kulkisivat Egyptin kautta, mukaan lukien merikuljetukset. Egypti tuskin tulee suostumaan tällaiseen esitykseen, mutta ainakin se nostaa Egyptin mukaan tähän soppaan. USA:N YK:n lähettiläs Susan Rice pyöritteli Israelin nimittämän tutkimuskomitean uskottavuutta todeten, että ulkomainen osallistuminen tuo sille lisää laillisuuden tuntua, mutta vihjailee, että USA kuitenkin haluaisi YK:n asettaman komitean muodostamista. Netanyahun nimittämään komiteaan voisi liittyä muitakin ulkopuolisia jäseniä, USA:sta ja EU:sta, tai kvartetista, mutta Venäjä ilmoitti, ettei se ole kiinnostunut asiasta. Netanyahun nimittämän tutkimuskomitean puheenjohtajan Terkelin valinta on saanut jotkut epäilemään hänen sitoutumattomuuttaan, sillä hän julkisti lausunnon ennen valintaa kritisoiden armeijan tiedustelun puutteita Mavi Marmaran valtauksen yhteydessä. (JP)

5. HAMASIN parlamentaarikko Gazassa, Jamal al-Khoudary, suunnittelee rakennusyhtymää, johon kuuluisivat Kreikka, PA ja EU mutta ei Israel, Gazan sataman laajentamiseksi ja syventämiseksi siten, että suuret merialukset pystyisivät purjehtimaan sinne, mikä nyt ei ole mahdollista. Khoudary puhui asiasta Betlehemissä sijaitsevan Maan uutistoimiston kanssa. Khoudary toimii aktiivisesti Gazan merisaarron murtamiseksi. KHOUDARYN suunnitelman mukaan Gazan satamaa laajennetaan sopivaksi kansainväliselle meriliikenteelle. Avaimena suunnitelmassa on Kreikka, jonka kautta Gazaan menevät tavarat kuljetettaisiin. EU:n valvojat tarkastaisivat kaikki Gazaan menevät tavarat ja aineet ennen niiden lastaamista aluksiin. Khoudary ei millään tavoin peittele sitä, että tarkoituksena on ohittaa Israelin mahdollisuudet valvoa ja määritellä Gazan meriliikennettä. ”Laivojen intifada tulee jatkumaan”, hän selitti. Hän sanoo esitelleensä suunnitelmansa Mahmoud Abbasilla ja Hamasin pääministeri Ismail Haniyehille sekä Egyptin presidentille kuitenkaan kertomatta, miten he siihen suhtautuivat. Ranskan ulkoministeri Benard Kouchner totesi äskettäin, että EU on valmis ottamaan vastuun Gazaan menevien tavaroitten tarkastamisesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138036

6. UUTISOTSIKOITA - Terroristit järjestivät väijytyksen tiellä no 60 Jerusalemista Hebroniin ja KiryArbaan. He tulittivat tiellä ajanutta poliisiautoa haavoittaen kahta poliisia vaikeasti ja kolmatta lievemmin. Tulitus tapahtui maanantaiaamuna. Asukkaat toteavat, että IDF poisti tiesulut alueelta ja 3 km:n päässä sijaitsevasta Dahariyan risteyksestä 3 viikkoa sitten. (INN) - Toinen tilanne kehittyi sunnuntaiaamuna lievästi vammaisen juutalaisen ajaessa Alei Zahav kylässä Samariassa Nahal Silon lähellä. Hän pysäytti autonsa poliisivilkulla varustetun auton kehotuksesta. Autossa olleet arabit tulivat hänen luokseen, kiskoivat hänet ulos ja pahoinpitelivät pahoin. He varastivat hänen autonsa ja jättivät hänet tielle. Hän on heikossa kunnossa sairaalassa. Arabiauto ajoi paikalle vain muutama päivä sitten poistetun tiesulun kautta. (INN) - Perjantaina arabi ruhjoi kahta poliisia Wadi Joz lähiössä Jerusalemissa pyrkien sitten pakoon, mutta poliisi ampui hänet. Palestiinalaiset varastivat hänen ruumiinsa sairaalasta ilmeisesti aikoen haudata hänet Temppelivuorelle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138047 - Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa vierailee Gazassa tarkoituksenaan poistaa Gazan saarto. Hän valittaa, ettei Gazan jälleen rakentaminen onnistu niinkauan kuin saarto on vielä voimassa. Hän tapasi Haniyhein ja UNRWA:n paikallisjohtajan. - Parisataa opetusalan päätöksentekijä 40:stä maasta kokoontui Jerusalemin Yad Vashemin museon tiloihin keskustelemaan ja oppimaan holokaustin opettamisesta oppilaille omissa maissaan. Turkki jäi pois. (JP) - Jerusalemin pormestari Nir Barkat julkisti suunnitelman, jonka tarkoituksena on rakentaa halpoja erityisesti nuorille tarkoitettuja asuntoja, joiden hinta alenisi 200 000 – 300 000 NIS asuntoa kohti nykytasosta. Hän asetti erityistiimin asiaa hoitamaan. (JP) - Saudi Arabia kuninkaalliset ilmavoimat (RSAF) ovat tehneet 50 miljoonan USD sopimuksen hävittäjälaivueittensa uudistamisesta ja varustamisesta modernein laittein ja ohjuksin. Kuningaskunnalla on laajat ilmavoimat, ja se on suuresti huolissaan Iranin voimistumisesta peläten, etteivät sen nykyiset ilmapuolustus-laitteet ja välineet pysty estämään Iranin hyökkäystä kriisitilanteessa. (JP) - http://www.debka.com/article/8846/ kertoo, että USA ja sen liittolaiset ovat menettämässä sotansa Afganistanissa, ja että voittaja on Taliban. Artikkelin mukaan monet seikat viittaavat, että USA:n sodanjohto maassa on alistumassa tilanteeseen. Afganistanin tappiolla tulee olemaan suurta vaikutusta alueen toisiin valtioihin, joista Pakistan tukee Talibania avoimesti.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

14.06.2010 23:52


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

15.06.2010 00:09


Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

15.06.2010 10:10



Vieras

#358 TIISTAI 15.06.10

15.06.2010 13:38

1. GAZAN TILANNE on nousemassa Lähi Idän diplomatian keskeiseksi aiheeksi, eikä siinä Gazan kansalta tai edes sen Hamasin johtamalta hallitukselta ole kysytty mitään. Pääministeri Netanyahu julkisti eilen nimittämänsä operaatio freedom flotilla välikohtauksen tutkimuskomitean, johon JP:n asiaa pohtivan artikkelin kirjoittajien mielestä ei nimitetty amerikkalaisia jäseniä sen uskottavuuden lisäämiseksi. USA antaa kuitenkin sille tukensa vakuuttaen, että Israelilla on kaikki asiantuntemus ja moraali puolueettoman tutkimuksen suorittamiseksi. Jotkut maailmalla eivät ole samaa mieltä.

YK:N PÄÄIHTEERI korealainen Ban ki-Moon ei kuitenkaan nielaise tätä syöttiä. Hänen sanotaan ”todenneen” Israelin asettaman tutkimuskomitean, mutta vaatii kansainvälistä tutkimusta asiasta. Tämä tarkoittaa sitä, että Israel voi alkaa varautua uuden ”Goldstonen” tapaisen raportin laatimiseen mandaatilla, jossa YK:n vastaava elin on valmiiksi muotoillut tutkimuksen päätelmät, kuten kävi cast lead operaatiota tutkineen Goldstonen raportin suhteen. Kysymys ei siten ollutkaan tutkimuksesta, vaan tarkoituksena oli etsiä laillisen tuntuiset todisteet syytöksille, joita komitean mandaatissa esitettiin.
http://www.haaretz.com/print-edition/news/un-seeks-international-gaza-flotilla-probe-despite-internal-israeli-inquiry-1.296192

PÄÄMINISTERI Netanyahu sanoi kertoessaan komitean nimittämisperusteista, että komitean tulee tutkia myös välikohtaukseen johtavat taustat, IHH:n ja al-Qaidan mahdollinen osuus ”avustuslaivueen” jäsenten valitsemissa sekä Turkin sille antama tuki. Vielä ei ole selvää, paneutuuko komitea myös tähän puoleen, joka on ulkopoliittisesti ja diplomaattisesti erittäin latautunut. Ilman tätä selvitystä komitean työskentely jää ontuvaksi. (JP)

2. TURKKI on kiristänyt Israelin suhteitaan sen presidentin, pääministerin ja ulkoministerin toistuvilla syyttävillä ja tuomitsevilla lausunnoillaan. Niissä ei ole havaittavissa minkäänlaista merkkiä sovinnollisuudesta tai asian tutkimisesta asiallisesti ja kiihkottomasti. Tämä antaakin selvän vinkin siitä, ettei kysymys ole avustussaattueesta vaan jostain aivan muusta, jossa tätä sinänsä traagista tapahtumaa käytetään keppihevosena.

VIIMEISENÄ tässä suhteitten häiriötilassa on Israelin Turkkiin myymien UAV-koneitten toimitusten jälkihoito. Vuonna 2004 solmittu kauppa oli arvoltaan 180 miljoonaa USD, ja israelilaiset asiantuntijat ovat olleet Turkissa opastamassa turkkilaisia kollegoitaan koneitten valvontalaitteiden asennuksessa ja hoidossa. Lauantaina Israel Aerospace Industries (IAI) ja Elbit Systems LTD kutsuivat asiantuntijansa kotiin ”turvallisuussyistä” flotilla välikohtauksen vuoksi. Toimituksilla oli vaikeuksia valmistusvaiheessa, sillä Turkki halusi koneisiin laitteitaan, joita koneen optimikapasiteetti ei sallinut. Kahdeksan konetta kymmenestä toimitettiin kuitenkin lopulta jonkin verran aikataulustaan myöhässä, mistä Turkki antoi moitteita. Kaksi viimeistä konetta toimitettaneen niiden valmistuttua.

TURKKILAISEN Todays Zaman lehden mukaan Turkki valmistautuu käyttämään omia IHA koneitaan, jotka ovat paljon alkeellisempia Israelin valmistamiin Heron koneisiin verrattuina. IHA pystyy lentämään 15 km 12 000 jalan korkeudessa, kun Heron lentää 50 tuntia 35 000 jalan korkeudessa. Israelin toimittajatehtaat vakuuttavat, ettei kauppaa ole peruttu, vaan liikesuhteet jatkuvat normaalisti, joskin hitaammalla aikataululla. (JP) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138069

3. UUSIN ja entistä paljon vaarallisempi tilanne on kehittymässä Iranin ilmoitettua, että se
lähettää kaksi avustuslaivaa Gazaan, ja kolmannen ns. sairaalalaivan, jonka tarkoituksena on ankkuroitua Gazan läheisyyteen ilmeisesti Egyptin aluevesille, jossa se on turvassa Israelin laivaston häirinnältä – edellyttäen, että Egypti antaa luvan käyttää aluevesiään. Tarkkailijat ovat pohtineet, mikä tarkoitus Iranin avustuslaivoilla on. Yleinen havainto lienee se, että Iranin tulee tehdä jotain raflaavaa Turkin avustussaattueen viedessä maailman huomion. Siksi se kiireellä valmistelee omaa ”avustussaattuettaan” voidakseen kilpailla Turkin saamasta myötätunnosta arabien sydämissä ja tietenkin ohjatakseen maailman huomion pois Iranin ydinsuunnitelman saamasta kansainvälisestä tuomiosta. Ensimmäinen avustuslaiva lähti Khoramshahrin satamasta maanantaina, toinen lähtee lauantaina, kertoo Debkafile. Niiden oletetaan saapuvan Gazan lähettyville ensi viikolla.

IRANIN seuraava askel hegemoniataistelussa Turkin kanssa sisältyy Debkafilen artikkeliin. Sen mukaan Iranin parlamentti valmistelee 200 parlamentin jäsenen matkaa Gazaan ensi lauantaina – edellyttäen, että edustajat saavat Egyptin viisumin. Kansanedustajat lentävät Iranista El Arishin lentokentälle, josta he puhemiehensä Ali Larijanin ja turvallisuuskomitean puheenjohtajan Alaeddin Boroujerdin johtamina siirtyvät Gazaan.
DELEGAATIO lähetti 14.06. virallisen pyynnön viisumeista ja luvasta laskeutua El Arishin tai Kairon kentälle ja jatkaa sieltä busseilla Rafahin terminaalin kautta Gazaan. Koneissa on mukana runsaasti elintarvikkeita sekä lääkkeitä. Jos Mubarak suostuu pyyntöihin, tämä on ensimmäinen kerta, kun Iranin korkea delegaatio voi silmäillä Israelin rajalinjaa.
LARIJANI suunnittelee vievänsä delegaation Gazan Israelin turva-aidan läheisyyteen, jossa hän pitää verta tihkuvan Israelin vastaisen puheen, kuten debka arvioi.
Iran lähettää neljä MAJIS:in (Iranin parlamentin) jäsentä Gazaan valmistelamaan parlamenttivierailua Gazassa edellyttäen, että Kairo suostuu siihen. http://www.debka.com/article/8848/

4. ISRAELIN merivoimat sanoo ottaneensa oppia Mavi Marmaran onnettomasta lopputuloksesta – jota laivaston apulaiskomentaja vara-amiraali Rani Ben.Yehuda ei pidä ollenkaan epäonnistuneena – ja lähtevänsä jokaiseen samantapaiseen uuteen tilanteeseen olettamuksesta, että laivassa voi olla vihamieleisiä ja väkivaltaisia terroristeja, jotka eivät kainostele hyökätä merisotilaita vastaan – tai paremminkin, jotka etsivät tilaisuutta siihen. Seuraavia tilaisuuksia onkin jo tiedossa. Libanonista on lähdössä yksi laivasaattue kohti Gazaa lähiaikoina.

TOINEN saattue tulee Iranista. Jerusalem Post kertoo tästä toisin kuin Debkafile. Yaakov Katzin tietojen mukaan yksi humanitääristä apua kuljettava alus seilaa Istanbuliin ja sieltä Gazaan. Muhammad Ali Nourace kertoo, että Istanbulin kautta kulkevan aluksen lisäksi toinen alus lähtee Khoramshahrista.
Israelin laivaston apulaiskomentaja sanoo, ettei heillä ole tietoa, onko iranilaisissa aluksissa aseita eikä siitäkään, onko siellä väkivaltaisia aineksia, mutta että siihen on varauduttava. Hän kehottaakin avustuslaivoissa matkustajina kulkevia aitoja avustajia tarkoin harkitsemaan ja seulomaan, keitä he kelpuuttavat matkaseuralaisikseen. Provokaation tietoinen mahdollisuus on aina huomioitava, hän varoittaa. Eräs Iranilainen viranomainen vakuutti muutama päivä sitten, että ”iranilaiset tulevat näyttämään Israelin sotilaille, kuka on kuka”.

JP:N ARTIKKELIN mukaan, joka perustuu Iranin kansanedustajan Mahmoud Ahmadi Bighashin tietoihin, tarkoitus oli aluksi viedä 200 kansanedustajan delegaatio Gazaan, mutta että sen suuruus on pienennetty kolmeen kansanedustajaan. Hän sanoi menevänsä kahden muun Majiksen, Iranin parlamentin, edustajan kanssa Gazaan loppuviikosta valmistelemaan delegaation vierailua. Hän kertoi myöhemmin, että Egypti oli myöntänyt viisumin 70 kansanedustajalle, jotka ovat rekisteröityneet Gazan matkalle. (JP)

4. UUTISOTSIKOITA
- Maanantaiaamuna Hebrorin lähellä sattunut terroristien hyökkäys poliisiautoa vastaan, jossa oli viisi Beershebasta Jerusalemiin matkalla ollutta poliisia, vaati kuolinuhrin yhden kahdesta pahiten haavoittuneista menehtyessä sairaalassa. Terroristi(t) väijyi(vät) autoa tienvarren kallioitten takana ampuen useita laukauksia poliisiautoa kohti. Autoa ohjannut haavoittunut poliisi päätti jatkaa ajoaan läheiseen armeijan tukikohtaan avun saamiseksi. Haavoittuneet vietiin Ein Keremin sairaalaan jossa 39-vuotias Yehoshua Sofer menehtyi kahden tunnin kuluessa. Hänellä oli tarkoitus solmia avioliitto Einav Blumin kanssa, joka hautajaisissa Beershebassa murehti: ”Kuka nyt kertoo minulle, että hän rakastaa minua enemmän kuin itseään?” (JP)
- Maanantaiaamun terrori-iskun suorittajaksi ilmoittautui al-Aksa, mutta myöhemmin tuntematon ryhmä ”flotilla martyrs” ilmoittautui syylliseksi ja ilmoitti samalla jatkavansa iskujaan. Poliisi arvioi, että hyökkääjä voi olla yksityis-yrittäjä ilman taustaryhmää, kuten useat muut äsken tapahtuneet. Poliisiautoa ei oltu vahvistettu tulitusta mutta kylläkin kiviä ja petrolipommeja vastaan. Alueen juutalaisasukkaita kehotettiin pysyttelemään sisätiloissa. Alue julistettiin suljetuksi sotilasalueeksi. Läheinen Dir Razah arabikylä julistettiin saartoon poliisin ja sotilaitten jatkaessa ampujan etsimistä. (JP)
- Yli 23 000 New Yorkin asukasta allekirjoitti vetoomuksen, jossa USA:n ulkoministeriötä pyydetään tutkimaan Mavi Marmaran matkustajien taustoja, jotka ovat puhujakiertueella kaupungissa tällä viikolla. Vetoomuksessa, jonka laati Jewish Community Relations Council New Yorkissa, kehotetaan ulkoministeriötä tarkoin tutkimaan viisumia anoneitten yhteydet IHH:n kanssa viitaten tanskalaisen kansainvälisten asioitten instituutin tutkimuksiin vuodelta 2006, jossa todettiin IHH:n yhteydet al-Qaidan ja kansainvälisen jihadin kanssa. (JP)
- Hamas sanoo tuhlaavansa kaiken rakkautensa ja varansa mieheen, joka heitti no 10 kengällä presidentti George Bushia Irakissa, Bagdadissa 2006. (JP)
- Saksalainen poliitikko Thomas Schalski-Seehann, Free Demokratic Party, nosti syytteen kolmea Saksan vasemmistopuolueen kansanedustajaa vastaan heidän osallistuttuaan Mavi Marmara aluksen matkaan Gazaan. Hän syyttää heitä avoimesta ja rumasta anti-semitismistä. (JP)
- Varokaa vihaisia aviovaimoja Ashdodissa. JP kertoi maanantaina, että yksi aviovaimo puukotti keittiöveitsellä naapurin 8.-kuukaudella raskaana olleen vaimon kuoliaaksi tämän läikyttäessä kahvia pöydälle. Viranomaiset pohtivat, miten palauttaa naapurisopu, joka ei palaudu ilman sovittelua. (JP)
- Jordanian kuningas Abdullah II syyttää Israelia, että se estää sitä kehittämästä ydinteollisuuttaan. Hän väittää, että Israel kieltää Etelä-Koreaa antamasta ydintietoutta Jordanialle ja kehottaa sitä huolehtimaan omista asioistaan. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/abdullah-israel-keeping-jordan-from-developing-peaceful-nuclear-program-1.296283
- Israelin seuraava sodan aihe: Öljy- ja kaasuesiintymät. Hizbullah esitti voimakkaan varoituksen, että Israelin Välimerellä löytämät erittäin lupaavat esiintymät kuuluvat Libanonille, ja ettei Hizbullah anna Israelin varastaa niitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138072
- OECD, joka hyväksyi Israelin täysjäsenekseen, pitää seuraavan vuosikokouksensa lokakuussa Jerusalemissa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138071
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137865
- Korkeimman oikeuden päätöksellä avatulla tiellä 443 Jerusalemista Modiiniin ja Tel Aviviin on jo sattunut terrori-iskuja, kuten pelättiin.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138058
   

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

15.06.2010 17:52


En tee minä teidän tähtenne, Israelin heimo...
Vieras

#360 Tarkennusta edelliseen:

15.06.2010 18:45

"Ja sinä, ihmislapsi, ennusta Israelin vuorista ja sano:
Israelin vuoret, kuulkaa Herran sana: Näin sanoo Herra, Herra: Koska vihollinen on sanonut teistä: 'Kas niin!' ja: 'Ikuiset kukkulat ovat tulleet meille perinnöksi', sentähden ennusta ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Koska - niin, koska teitä on hävitetty ja poljettu joka taholta, että joutuisitte muiden kansain omaisuudeksi, ja koska te olette joutuneet pahain kielten ja kansan panettelun alaisiksi, sentähden, Israelin vuoret, kuulkaa Herran, Herran sana: Näin sanoo Herra, Herra vuorille ja kukkuloille, puronotkoille ja laaksoille, autioille raunioille ja hyljätyille kaupungeille, jotka ovat joutuneet saaliiksi ja pilkaksi muille kansoille, mitä ympärillä on.
Sentähden sanoo Herra, Herra näin: Totisesti, kiivauteni tulessa minä puhun muita kansoja vastaan ja koko Edomia vastaan, jotka ovat kaikesta sydämestään iloiten ja sielu täynnä ylenkatsetta ottaneet omakseen minun maani karkoittaaksensa siitä ihmiset ja ryöstääksensä sen.
Sentähden ennusta Israelin maasta ja sano vuorille ja kukkuloille, puronotkoille ja laaksoille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, kiivaudessani ja vihassani minä puhun, koska teidän täytyy kärsiä pakanakansain pilkkaa.
Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä kohotan käteni: totisesti saavat pakanakansat, jotka teidän ympärillänne ovat, itse kärsiä oman pilkkansa.
Mutta te, Israelin vuoret, teette lehvänne ja kannatte hedelmänne minun kansalleni Israelille, sillä he ovat aivan lähellä, ovat tulossa.
Sillä katso, minä tulen teidän tykönne ja käännyn teidän puoleenne, ja teidät viljellään ja teihin kylvetään.
Ja minä lisään teille ihmisiä runsaasti - kaiken Israelin heimon kokonansa - ja kaupungit asutetaan ja rauniot rakennetaan.
Ja minä lisään teille ihmisiä ja karjaa runsaasti, ja ne lisääntyvät ja ovat hedelmälliset. Minä teen teidät asutuiksi, niinkuin olitte muinaisina päivinänne, ja teen hyvää vielä enemmän kuin alkuaikoinanne. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.
Minä annan teidän kukkuloillanne kulkea ihmisten, kansani Israelin; ja he ottavat sinut omaksensa, ja sinä tulet heille perintöosaksi, ja sinä et enää tästälähin riistä heidän lapsiansa.
Näin sanoo Herra, Herra: Koska teille on sanottu: 'Sinä olet ihmissyöjätär, oman kansasi lasten riistäjätär', sentähden et sinä ole enää syövä ihmisiä etkä enää riistävä lapsia omalta kansaltasi, sanoo Herra, Herra.
Enkä minä enää anna sinun joutua kuulemaan pakanakansojen pilkkaa, eikä tarvitse sinun enää kärsiä kansojen herjauksia, et myöskään sinä enää omaa kansaasi kaada, sanoo Herra, Herra."
Ja minulle tuli tämä Herran sana:
"Ihmislapsi, kun Israelin heimo asui maassansa, he saastuttivat sen vaelluksellaan ja teoillaan. Niinkuin kuukautistilan saastaisuus oli minun edessäni heidän vaelluksensa.
Niin minä vuodatin kiivauteni heidän ylitsensä veren tähden, jota he olivat vuodattaneet maassa, ja heidän kivijumalainsa tähden, joilla he olivat sen saastuttaneet.
Ja minä hajotin heidät pakanakansojen sekaan, ja heidät siroteltiin muihin maihin. Vaelluksensa ja tekojensa mukaan minä heidät tuomitsin.
Niin he tulivat pakanakansain sekaan; minne tulivatkin, he häpäisivät minun pyhän nimeni, kun heistä sanottiin: 'Nämä ovat Herran kansa, mutta heidän on täytynyt lähteä pois hänen maastansa'.
Niin minun tuli sääli pyhää nimeäni, jonka Israelin heimo saastutti pakanakansain seassa, minne tulivatkin.
Sentähden sano Israelin heimolle: Näin sanoo Herra, Herra: En tee minä teidän tähtenne, Israelin heimo, sitä minkä teen, vaan oman pyhän nimeni tähden, jonka te olette häväisseet pakanakansain seassa, minne tulittekin.
Minä pyhitän suuren nimeni, joka on häväisty pakanakansain seassa, jonka te olette häväisseet heidän keskellänsä. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, sanoo Herra, Herra, kun minä osoitan teissä pyhyyteni heidän silmäinsä edessä.
Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne.
Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
Niin te saatte asua maassa, jonka minä annoin teidän isillenne; ja te olette minun kansani, ja minä olen teidän Jumalanne.
Minä vapahdan teidät kaikista saastaisuuksistanne. Ja minä kutsun esiin viljan ja teen sen runsaaksi enkä anna teille nälänhätää.
Minä teen runsaaksi puitten hedelmän ja pellon sadon, niin ettette enää joudu kärsimään kansojen seassa herjausta nälän takia.
Niin te muistatte huonon vaelluksenne ja tekonne, jotka eivät olleet hyvät, ja teitä kyllästyttää oma itsenne rikostenne ja kauhistustenne tähden.
En minä teidän tähtenne sitä tee, sanoo Herra, Herra: se olkoon teille tiettävä. Hävetkää ja tuntekaa häpeätä vaelluksenne tähden, te Israelin heimo.
Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä, jona minä teidät puhdistan kaikista pahoista teoistanne, minä asutan kaupungit, ja rauniot rakennetaan jälleen,  ja autiomaa viljellään, sen sijaan että se on ollut autiona jokaisen ohitsekulkijan silmäin edessä.
Silloin sanotaan: 'Tästä maasta, joka oli autiona, on tullut kuin Eedenin puutarha; ja raunioina olleet, autiot ja maahan revityt kaupungit ovat varustettuja ja asuttuja'.
Niin tulevat pakanakansat, joita on jäljellä teidän ympärillänne, tietämään, että minä, Herra, rakennan jälleen alasrevityn ja istutan aution: minä, Herra, olen puhunut, ja minä teen sen.
Näin sanoo Herra, Herra: Vielä tätäkin annan Israelin heimon minulta anoa, että tekisin heille sen: minä lisään heille ihmisiä runsaasti kuin lammaslaumaa.
Niinkuin on pyhitettyjen uhrilammasten laumaa, niinkuin Jerusalemin lammaslaumaa sen juhlissa, niin tulevat raunioina olleet kaupungit täyteen ihmislaumaa. Ja niin he tulevat tietämään, että minä olen Herra."


Vieras

#361 Pieni Suomi on suuri Israel-rakkaudessa ja -tuessa.

15.06.2010 22:55

Kuluneella viikolla eri puolella maailmaa marssittiin Israelin puolesta.

New Yorkissa 600 ihmistä osoitti tukeaan Israelin suurlähetystön edustalla keskiviikkona 9.6.

Brysselissä poliisi sulki katuja peläten vihollisuuksien puhkeamista kun tuhatkunta tukimielenosoituksessa ollutta juutalaisyhteisöjen jäsentä marssi Belgian pääkaupungissa.

Hampurissa, Saksassa 150 mielenosoittajaa, sekä kristitttyjä että juutalaisia osoitti mieltään Israelin puolesta.

Suomessakin marssitiin.

Torstaina 10.6. Helsingin Auroran kentältä lähteneessä kulkueessa kohden Kasarmintoria marssi yli 2000 suomalaista osoittaen tukea Israelille.
Pieni Suomi on joissakin asioissa suurvalta.
Näin on Israelin tukemisessa.
Herra suokoon, että tämä asetelma ei muutu.

Juhani Starczewski
Adressin tekijä

#362 KESKIVIIKKO 16.06.10

16.06.2010 12:30

1. ”ISRAELIN JOHTAJAT tulee vetää Haagin kansainvälisen tuomioistuimen eteen tuomittaviksi rikoksista, joita he ovat tehneet Gazan kansaa vastaan”, totesi arabi-kansanedustaja Afu Aghbaria (Hadash) puhuessaan europarlamentissa kommunistipuolueen järjestämässä tilaisuudessa eilen. Tilaisuuteen oli kutsuttu myös kansanedustajat Nahman Shai (Kadima) ja Einat Wolf (Labor).
AGHBARIA otti puheessaan esille syytettyjen listaan Benyamin Netanyahun, Ehud Barakin, Avigdor Liebermanin ja Tzipi Livnin, joiden hän väitti Israelin johtajina tarkoituksellisesti vaikeuttaneen Gazan kaistan asukkaiden elämää.
”62 vuoden olemassaolonsa aikana Israel on toistuvasti hyökännyt naapureitaan ja arabikansalaisiaan vastaan”, Aghbaria väitti. ”Israel estää lääkkeiden ja lääketieteellisten tarvikkeiden viennin Gazaan. Sen seurauksena 700 gazalaista on kuollut rajanylityspaikoilla. Netanyahu, Barak, Lieberman ja Livni tulisi Haagin kansainvälisen oikeuden eteen”, hän totesi puheessaan europarlamentaarikoille.

TILAISUUTEEN osallistuneet kansanedustajat Shai ja Wolf julkistivat välittömästi yhteisen lausunnon, jossa he tuomitsivat Aghbarin väitteet.
”On vakavaa, että aikana, jolloin kansanedustajat tekevät kaikkensa tunteitten hillitsemiseksi, vähentää vahinkoa ja tuoda positiivinen viesti europarlamentaarikoille, arabikansanedustaja tulee ja nostattaa tunteita ja hyödyntää asemaansa vaatiakseen europarlamenttia asettamaan sanktioita Israelia vastaan.”
He lupasivat vievänsä Aghbarin puheen sisällön Knessetin puhemiehen Reuven Rivlinin tietoon. http://www.haaretz.com/news/national/arab-mk-to-eu-israeli-leaders-must-be-tried-at-the-hague-1.296404

2. ISRAEL on vaatinut, että länsivallat laativat matkustusohjeita ”freedom flotilla” kaltaisiin purjehduksiin osallistumista varten. Israelin viranomaiset ovat viime päivinä ottaneet yhteyttä lukuisiin länsimaisten hallitusten jäseniin kehottaen heitä laatimaan matkustusvaroituksia kansalaisilleen, etteivät he osallistuisi Gazan saarron murtamiseksi tarkoitettuihin purjehduksiin, hallituksen viranomaiset kertoivat JP:n toimittajille tiistaina H Keinon mukaan. Artikkelissa vakuutetaan, etteivät pyynnöt ole menneet kuuroille korville varsinkin sen jälkeen, kun sekä Hizbullah että Iran ovat sanoneet lähettävänsä omia aluksiaan Gazan rannikolle. Tämän sanotaan aiheuttaneen muutoksen joittenkin länsimaisten hallitusten taktiikassa.
Samaan aikaan kuitenkaan yksikään hallitus ei ole antanut omaa ohjeistoaan.

ISRAELIN turvallisuuskabinetti kokoontunee tänään keskustellakseen, miten vastata tuleviin laivueisiin ja miten vähentää rajoituksia materiaaleille ja tarvikkeille, joiden vienti Gazaan sallitaan. Artikkelissa selitetään, että Jerusalemin hallitus on alkanut ymmärtää, että maantiekuljetusten helpottaminen Gazaan herättäisi suotuisampia reaktioita ja yhteistyö-halua hallitusten taivuttamiseksi esittämään rajoituksia kansalaisilleen osallistua tuleviin yrityksiin Gazan saarron murtamiseksi.
Erään viranomaisen sanoi: ”Jos on tahtoa, keinot aina löydetään.” (JP)

TURVALLISUUSKABINETTI keskustellee yhteisymmärryksestä, jonka kvartetin lähettiläs Tony Blair ja Benyamin Netanyhau saavuttivat eilen Gazaan menevien tarvikkeiden viennin helpottamiseksi. Keskusteluissa pyrittiin laatimaan lista tavaroista ja materiaaleista, jotka ovat kiellettyjen listalla sallien hyväksyttyjen päästä vapaasti Gazaan. Listassa mainitaan erikseen rakennustarvikkeet, jotka on tarkoitettu YK:n rakennuskohteisiin Gazassa. Israel ei vaadi YK:n tarkastustoimia näistä, koska ne eivät joudu Hamasin käsiin.

IDF:N ilmoituksen mukaan se on sopinut YK:n paikallisedustajien kanssa, että he vastaavat Turkissa valmistellussa laivasaattueessa olleitten tarvikkeitten jakamisesta Gazassa. Laivat ohjattiin Ashdodiin, jossa ne tyhjennettiin matkustajista ja tavaroistaan, jotka kuljetetaan maanteitse Gazan rajaterminaaleihin. Israel on sopinut turkkilaisten laivanomistajien kanssa tarvikkeiden siirtämiseksi YK:n valvontaan. Hamas kieltäytyi ottamasta niitä vastaan.

YK:n paikallisjohtaja Robert Serry totesi eilen, että YK:n parissa on kasvava vaatimus Gazan saarron lopettamiseksi ja sen korvaamiseksi rakentavammalla järjestelmällä. Myös kvartetin parissa esiintyy vaatimuksia ”Gazan kestämättömän tilanteen” muuttamiseksi. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/israel-to-unveil-measures-to-ease-gaza-blockade-1.296393

3. PA:N JOHTO pelkää, että IDF:n 31. toukokuuta suorittama ”freedom flotilla” alusten miehittäminen ja sen aiheuttama vastalauseitten kuoro maailmalla vahvistaa Hamasin vallan laillistamista Gazassa. Hamasin valmistautuessa juhlimaan vallankaappauksensa 3-vuotis-päivää PA on entistä huolestuneempi ”islamilaisen järjestön” vallan lujittumisesta Gazassa. Hamas on Egyptissä Mubarakin hallituksen tarkassa valvonnassa toimivan ”muslimiveljeskunnan” haarajärjestö, joskin siteet ovat väljät.

PA:N VIRANOMAINEN valitti Ramallahissa, että IDF:n suorittama laivojen miehitys oli taivaan lahja Hamasille, joka vahvisti sen kansansuosiota Gazassa ja ulkomailla. Hän selitti, että samalla kun PA haluaa Gazan saarron helpottamista ja poistamista kokonaan hän ei haluaisi sen vahvistavan Hamasin suosiota. On keskusteltu siitä, että Israelin ja Gazan välisten terminaalien kautta kulkeva liikenne annettaisiin PA:n valvojien käsiin, ehkä YK:n tarkkailijoitten vahvistamina, kuten Rafahissa ennen Hamasin vallankaappausta.

PA:N VIRANOMAISET ovat ravoissaan arabiliiton pääsihteerin Amr Moussan vierailusta Gazassa, jossa hän tapasi Hamasin johtoa. He katsovat tämän vahvistaneen Hamasin otetta vallankahvasta ja antaneen sille arabiliiton tunnustuksen.
MAHMOUD ABBAS tapasi sekä presidentti Mubarakin että Amr Moussan erikseen eilen tiistaina Sharm el-Sheikhissä. Hänen kerrotaan välittäneen johtajille PA:n syvän huolen Hamasin vallan laillistamisesta. Hän lupasi muodostaa uuden hallituksen, jos Hamas suostuu sovintoon PA:n kanssa, mutta vasta sitten, kun se on allekirjoittanut Kairon sopimuksen.
AZZAM AL-AHMED, PA:n virkailija Ramallahissa, sanoi Gazan saarron murtoyritysten olevan osa Hamasin ja Fatahin sovintoponnisteluja. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=178562

4. SHIN BETIN, Israelin turvallisuuspalvelun, johtaja Yuval Diskin sanoi eilen, että Gazan merisaarron poistaminen on vaarallinen. Hän selitti, että Gazan sataman laajentaminen ja syventäminen suurille aluksille sopivaksi tulisi aiheuttamaan ammottavan aukon Israelin turvallisuusjärjestelyissä. Hän selitti, että tämä siitä huolimatta, että on tarjottu materiaalien ja tarvikkeitten tarkastusta ulkomaisessa satamassa esim. Kyproksella ennen lavojen matkaa Gazaan, koska hän ei luota tällaisen tarkastuksen ehdottomuuteen. Diskin puhui Knessetin ulko- ja turvallisuusvaliokunnan kokouksessa päivää ennen asian käsittelyä hallituksen turvallisuuskabinetissa.

YUVAL DISKIN pitää perättöminä väitteitä humanitäärisestä kriisistä Gazassa. Hän lisäsi, ettei hänellä ole mitään varauksia tarvikkeitten ja materiaalien viemisestä Israelin kautta maantiekuljetuksina, kun niistä on poistettu turvallisuudelle vaaralliset tarvikkeet.
Diskin selitti, että Gazassa on noin 5000 rakettia ja ohjusta, joista Hamas omistaa 4000 ja Jihad ja muut pienryhmät 1000. Valtaosa näistä on ns. ”kotitekoisia raketteja”, joiden kantomatka on 40 km, mutta sen lisäksi on ”ulkomailta tuotettuja” ohjuksia, jotka yltävät Tel Aviviin. Hän kertoi, että Siinai on terroristien pakopaikka, jonne al-Qaidan pakolaiset Irakista ja Afganistanista pääsevät turvaan Jordanian kautta. Lisäksi hän kertoi, että salakuljetus Siinailta Gazaan kehittyy entistä sofistisemmaksi sekä aseitten että ihmisten kuljettamiseksi Siinailta Gazaan ja takaisin. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178569

EGYPTIN ulkoministeriö reagoi vihaisesti Yisral Katzin esitykseen, että Israel sulkisi rajansa kokonaan Gazan kanssa, ja että kaikki yhteydet ja toimitukset sinne kulkisivat Egyptin kautta.
Egypti miehitti Gazan 1948 itsenäisyyssodassa, mutta vapautti sen 1976, mistä lähtien Israel teknisesti joskaan ei käytännössä vastaa siitä. Israel veti kaikki joukkonsa ja asukkaansa pois Gazasta Ariel Sharonin toimesta 2005, minkä jälkiseuraukset ovat edelleen hoitamatta. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/egypt-israel-wants-to-dump-gaza-on-us-1.296347

5. UUTISOTSIKOITA
- Korkein oikeus määräsi pariskunnan vankilaan, koska he kieltäytyivät siirtämästä tyttäriään Beit Yaacov kouluun. Slonim Hassidim sanovat, etteivät he tottele oikeuden päätöstä vaan menevät mieluummin ylpeästi vankilaan. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178561
- Valtion asettama tutkimuskomitea toteaa eilen julkistetussa raportissaan, että 2005 Gazasta ja neljästä Samarian kohteesta karkotettujen juutalaisten, n. 9000 asukkaan, asunnot ja toimeentulo on edelleen järjestämättä. Raportin mukaan vain 70 % karkotetuista on pysyvä asunto. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178571
- Ramat Shlomo lähiö Jerusalemissa oli USA:n varapresidentti Joe Bidenin Israelin vierailun keskipisteessä USA:n ulkoministeriön väittäessä, että rakennusluvan myöntäminen sen 1600 asuntoyksikölle vierailun aikana oli tahallinen provokaatio, minkä Israel hämmästyneenä kielsi. Nyt sisäministeriön alueellinen suunnittelu- ja rakennusvaliokunta myönsi luvan asuntojen rakentamisen valmistelemiseksi, mitä USA:ssa tuskin edes huomattiin, koska – kuten Mike Oren totesi – Obama on liikaa kiinni Meksikonlahden öljyvuodossa. PA:n edustaja Abu Libda vuodatti jo kovin kuluneeksi tulleen litanian ”suorasta rakennuskiellon rikkomisesta ja hyvin vakavasta iskusta epäsuoria keskusteluja vastaan”. Israel pitää kiinni periaatteesta, ettei Jerusalem kuulu Netanyahun julistamaan 10 kuukauden rakennuskieltoon. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178572
- Israel ja Vatikaani lienevät lähellä sopimusta, jolla 1999 lähtien avoinna olleet kysymykset katolisen kirkon omistamien n. 21 kohteen oikeudet selvitetään. Kysymys koskee myös verotusta, jota kirkko on pidättäytynyt maksamasta asioitten ollessa ratkaisematta. Jerusalemin ns. ”ylähuoneen” kohtalo, jossa Jeesus tradition mukaan juhli pääsiäistä opetuslapsineen, jää myöhemmin ratkaistavaksi. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178559
- IDF:n sotilas voi joutua oikeuteen 2 palestiinalaisen ampumisesta cast lead aikana. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178594
- IDF:n partio ampui aseistetun beduiinin 40 km Eilatista pohjoiseen epäillen tämän kuljettaneen ryhmän laittomia rajanylittäjiä maahan. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178592
- Englannin juutalaisjohtaja kiittelee Cameronin uutta hallitusta sanoen sen olevan paljon ystävällisempi Israelille kuin edellinen. (JP)
- Israelilaisten nuorten suunnittelema ”vastaflotilla” Kyprokseen peruttiin. (JP)
- Kiinan turismiministeri Shao Qiwei pitää Israelia erittäin eksoottisena maana vierailuille ja esittää siteitten laajentamista. http://www.ynetnews.com/home/0,7340,L-3083,00.html
- 3500 vuotta vanhoja kulttiesineitä löydettiin Jokneamista. Kallion halkeamasta löydettiin 100 ehjää tai osin särkynyttä esitettä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3904824,00.html

jotain tolkkua

#363 Re:

16.06.2010 14:20

#146: Michail Jaction -

Se eroaa sillä että islamin uskolle tuollainen on arkipäivää, tavallista pullaa. Kristinuskoiset terroristit voidaan varmaan lukea yhden käden sormilla, hyvä ettei yksi sormi riitä.

 

Jos on sokea eikä tajua, ei varmaankaan kannata tulla nettiin tyhmyyttään näyttämään?

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

16.06.2010 22:32


Juhani Starczewski
Adressin tekijä

#366 Pari tuhatta marssi Israelin puolesta-keskustelu:

16.06.2010 23:12

Juhani Starczewski
Adressin tekijä

#368 Israelin Suomen-suurlähettiläs Avi Granot, miten kommentoitte iskua?

17.06.2010 17:02

- Israel tarjosi laivasaattueelle monta kertaa apua saattaa avustustarvikkeet Gazaan. Järjestäjät olivat vähemmän kiinnostuneita ihmisten auttamisesta kuin poliittisesta tempauksesta, joten meidän piti järjestää sulku. Muuten sadat laivat toisivat pian uusia aseita Gazaan.

- Israelin kylät ovat olleet tuhansien ohjusten uhreja. Velvollisuutemme on varmistaa, ettei Gazaan kuljeteta lisää aseita.

Tukiko laivasaattue terrorismia?

- Toimittuaan noin he päättivät tukea Hamasia.

Eli onko laivue vastuussa uhreista?

- Totta kai. Olimme varoittaneet heitä monta kertaa. Vastaanotto oli väkivaltainen, joten myös meidän sotilaamme joutuivat käyttämään väkivaltaa.

- Jos ajat autolla seinään, ei ole seinän vika, jos sinua sattuu.

Mutta miksi sen piti tapahtua kansainvälisillä vesillä?

- Tämä on lähinnä tekninen näkökulma. Laivueessa oli niin paljon laivoja, että merivoimien oli käynnistettävä sulku tietyltä etäisyydeltä Gazaa.

Mitä mieltä olette siitä, että isku tuomitaan maailmalla?

- Olosuhteitamme ei täysin ymmärretä. Vakaista oloista on helppo kommentoida tekemisiämme. Mutta miten muut maat reagoisivat, jos ohjukset uhkaavat siviilejä jatkuvasti?

Onko lähetystönne edessä ollut mielenosoittajia?

- Ei. Lähinnä olemme tapauksen johdosta keskustelleet suomalaisten viranomaisten kanssa. Selitämme, että Suomella on aivan samanlainen tarve puolustautua kansalaisten suojelemiseksi.

- Onneksi Suomen ei tarvitse olla jatkuvan hyökkäyksen kohteena, mutta jos olisi, en usko että Suomi olisi toiminut toisin kuin me.

Juhani Starczewski
Adressin tekijä

#369 TORSTAI 17.06.10

17.06.2010 17:03

1. TULE sellaisena kuin olet, houkuttelee Fatahin korkea viranomainen Nabil Shaath toista palestiinalaista ajattelua tunnustavaa haaraa, joka ei ole vielä osannut tehdä päätöstään hyväksyäkö kosinta vai ei ja vilkuilee muihinkin mahdollisuuksiin.

SHAATH esittää kosintansa poliittisin termein kerrottuna - vastatessaan toimittajan esittämään kysymykseen väitteistä, että PA vaatii Hamasia tunnustamaan Israelin ehtona sovinnolle puolueitten välillä - tähän tapaan: ”Se ei ole ollenkaan totta. Emme koskaan ole pyytäneet, että Hamas tunnustaa Israelin oikeuden olemassaoloon. Emmekä ole vaatineet, että he hyväksyvät kvartetin (USA, Venäjä YK ja EU) asettamat ehdot.”
Kuten valistunut lukija varmaan muistaa ja tiedostaa, kvartetti on toistuvasti vaatinut, että ”mikä tahansa palestiinalainen hallitus luopuu väkivallasta, tunnustaa Israelin oikeuden olla olemassa ja kunnioittaa aiemmin Israelin ja PLO:n välillä tehtyjä sopimuksia, ehtona länsivaltojen avustusten saamiseksi”. Tähän voisi lisätä, että Obaman lupaamat 400 miljoonaa USD käytettäviksi Gazassa sotivat tätä vaatimusta vastaan.

SHAATH kertoi jordanialaiselle lehdelle Ad-Dustour antamassa haastattelussa, että PA vaatii vain sitä, että Hamas sallii PLO:n hoitaa rauhankeskustelut Israelin kanssa.
”Haluamme esitetyn yhteishallituksen pitäytyvän PLO:n poliittiseen ohjelmaan, kuten Ismail Haniyehin johtama hallitus oli. PLO tulee käymään rauhankeskustelut Israelin kanssa. Vain tätä me pyydämme Hamasilta”, hän selvitteli. Hän vaati, että kvartetti pudottaa kolmen kohdan vaatimuksensa, sillä ”jokainen arabimaa, joka ei tunnusta Israelia, kuitenkin tukee arabisuunnitelmaa”, hän selitti jatkaen: ”Arabisuunnitelman ja tulitauon hyväksyminen ovat siten riittäviä”.

SHAATH myönsi, että Hamasin johto Gazassa ja Damaskoksessa edustavat erilaista poliittista kantaa, mutta suuresta käsityserosta huolimatta hän sanoi olevansa optimistinen ja uskoi olevan mahdollista murtaa Gazan saarto ja saavuttaa Palestiinan yhtenäisyys.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=178689

2. ISRAELIN merivoimat valmistautuvat sydän kylmänä tietoihin, että Gazaan tulee ensi viikon aikana pyrkimään useita laivasaattueita. Iranin lupaamat kaksi alusta lienevät jo matkalla, toinen Turkin kautta joko varusteiden tai ”rauhanaktivistien” lisäämiseksi alukseen, toinen seilannee sinne suoraan. Keitä niiden henkilökuntaan ja matkustajiin kuuluu, on epäselvää, mutta Ahmadinejad sanoi, että ”Iran antaa Israelille opetuksen”. Tästä voisi päätellä, että tuskinpa he liikkuvat ruusuin ja ilmapalloin varustettuina. Aiemmin ilmoitettiin kolmannesta laivasta, joka olisi varustettu sairaalatarvikkeilla ja hoitohenkilökunnalla. Kansainvälinen Punainen Risti ilmoitti, ettei se ole osallisena Iranin Punaisen kuunsirpin suunnitelmissa varustaa oma laiva Gazan saarron murtamiseksi.

ENITEN Israelin merivoimia huolettaa Libanonissa kehitteillä olevat suunnitelmat nopeitten pienalusten lähettämiseksi Gazaan. Koska merimatka Libanonin rannikolta Gazaan on lyhyt, tällaiset alukset voivat päästä valvonnan ohi huomaamatta, varsinkin, jos niitä lähetetään useampia samaan aikaan. IDF:n upseeri selittää, että tämän vuoksi merivoimien tulee olla jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Toiseksi hän kaavaili, että alukset pyritään pysäyttämään avomerellä Gazan aluevesien ulkopuolella. IDF käytti tätä cast lead operaation aikana pysäyttäessään Iranilaisen aluksen tunkeutumatta siihen ja pakottaen aluksen kääntymään pois. Jos tämä ei toteudu, merivoimilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin miehittää alukset, jotka kieltäytyvät tottelemasta annettuja käskyjä. Jos iranilaisissa laivoissa on vallankumous-armeijan sotilaita, yhteenotosta voi tulla verinen.

TURKKILAISEN IHH-järjestön johtaja Bulent Yildirim, joka oli mukana Turkin varustamassa ”freedom flotillassa”, ilmoitti keskiviikkona, että IHH lähettää kuusi uutta alusta Gazaan heinäkuussa. Hän kertoi, että joitain surmansa saaneitten perheitten jäseniä ilmoittautui mukaan uuteen laivasaattueeseen. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178694

3. GAZAN ”avustuslaivojen” lähettäminen mukamas saarron murtamista varten uhkaa kehittyä entistä vaarallisemmaksi USA:n valmistautuessa mahdolliseen Israelin sekä Turkin ja Iranin merivoimien alusten välisiin yhteenottoihin Välimerellä.
Iranin parlamentin puhemies Ali Larijani ilmoitti äskettäin, että Iranin merivoimat tulevat puuttumaan mihin tahansa sen lähettämiä ”avustuslaivoja” vastaan tehtyihin toimiin sekä Persianlahdella että Välimerellä. Hän puhui sotilaallisista vastatoimista yksilöimättä tarkemmin, millaisista sotilastoimista on kysymys. Iranin sukellusveneet ovat levittäytyneet Persianlahden ulkopuolelle ainakin Punaiselle Merelle.

USA:n merivoimat päättivät pitää USS Harry S Truman lentotulialuksensa saattueineen Välimerellä mahdollisten väkivaltaisuuksien varalta. Aluksella on käytössään 60 hävittäjää ja 6000 merisotilasta, kuten Debkafile kertoo artikkelissaan.

ISRAELIN ulkoministeriö ilmoitti äskettäin, ettei Israel enää pidä Gazan saartoa murtavia aluksia avustussaattueina, vaan olettaa niiden kuljettavan kiellettyjä tarvikkeita ja materiaaleja sekä potentiaalisia terroristeja. Merivoimien erityisyksikön Shayetet 13 sotilaat eivät pyri enää valtamaan aluksia väripanoksin aseistautuneina, kuten Mavi Marmaran tapauksessa.
http://www.debka.com/article/8852/

4. BULGARIAN pääministeri Boyko Borisov soitti eilen Netanyahulle kysellen, koska Israel palauttaa Mavi Marmara-alukselta useilta bulgarialaisilta matkustajilta takavarikoidut henkilökohtaiset varusteet, kamerat ja tietokoneet. Asia tuli esille ulkoministeriön pääsihteerin Yossi Galin ulkomaisille lähettiläille pitämän tilaisuuden aikana, jossa Gal pyrki selvittämään kuulijoille avustussaattueen todellista luonnetta. Hän lupasi Bulgarian lähettilään kysymykseen henkilökohtaisten tavaroitten palauttamisesta vastatessaan, että asiaa tutkitaan, mutta ei antanut aikataulua.
Gal pyysi lähettiläitä varoittamaan kotimaittensa johtajia, etteivät he sallisi kansalaistensa osallistua tällaisiin operaatioihin, joissa viattomalta näyttävän julkisivun takana luuraa vaarallisia terroristeja ja väkivaltaisia aineksia, vaarantaen kansalaistensa turvallisuuden.

PÄÄMINISTERIN kanslia julkisti eilen Libanonissa suunnitteilla olevan avustuslaivueen taustahenkilöitä ja yhteisöjä.
Yksi aluksista on tarkoitus täyttää naisilla. Tämän suunnitelman takana on Samar Alhaj, Libanonin turvallisuuspalvelun virkailijan vaimo. Virkailija vietti neljä vuotta vankilassa tuomittuna osallisuudesta Libanonin entisen pääministerin Rafik Haririn murhaan.
Alhaj tapasi vaimonsa kanssa Hizbullahin pääsihteerin Hassan Nasrallahin 22.05.10. Mitä he siellä sopivat ei ole tiedossa, mutta ehkäpä siinä sovittiin yhteistyöstä ”nais-flotillan” suhteen.

ALHAJ kertoi äskeisessä haastattelussa, ettei Hizbullah osallistu avustuslaivueeseen, mutta että laivaan tulevat matkustavat ovat kaikkia Libanonin kansakerroksia edustavia naisia, joita yhdistää sammumaton viha Israelia kohtaan.
Israelilaisten tietojen mukaan 30 naista viidestäkymmenestä ovat libanonilaisia, kolme kuwaitilaista, lopuista ei ole tietoa.
Jos IDF yrittää miehittää tämän aluksen, onkohan odotettavissa ”kauheita lähitaisteluja”, kuten Tuntemattomassa Sotilaassa yksi sotilas kuvasi Venäjän naissotilaita rintamalla.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178695

5. UUTISOTSIKOITA
- Poliisi pelkää haredi-väestön massamielenosoituksen muuttuvan väkivaltaiseksi. Haredi-väki on sotajalalla monestakin syystä. Yksi on Jaffassa meneillään olevat arkeologiset kaivaukset, joitten yhteydessä löydettiin muinoin kuolleitten luita. Ajankohtaisempi syy on Emmanuelin haredi-väestön kieltäytyminen lähettämästä tyttäriään Beit Yacov-kouluun, koska se ei heidän mielestään täytä halachan vaatimuksia. Kaikkiaan 43 pariskuntaa odottaa korkeimman oikeuden päätöksen mukainen vankilatuomio. Massiivinen mielenosoitus alkaa tänään 13.30, jota johtavat sekä hassidic- että liettualaisrabbit. Ashkenazi haredi-rabbi Yosef Shalom Elyashiv sanoo myös osallistuvansa tilaisuuteen. Hän kehotti kaikkia yeshiva- ja kollel-opiskelijoita tulemaan mukaan, mitä myös pidetään harvinaisena opiskelun keskeyttämisenä. Vankilaan määrättyjen pariskuntien miehet viedään Mashiyahun vankilaan, naiset Neveh Tirza vankilaan osallistuttuaan mielenosoitukseen. Koko kärhämän taustalla on haredi-väestön vaatimus tyttöjen ja poikien erottamisesta eri luokkiin, mikä on vastoin maan lakeja. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178692
- Terkelin johtama tutkimuskomitea ei näytä tyydyttävän YK:n pääsihteerin vaatimuksia oman komitean muodostamiseksi ”avustussaattueen” väkivaltaiseksi muuttuneen keskeyttämisen tutkimiseksi. (JP)
- EU:n viranomaiset vihjaavat, että YK:n asettamien Iranin vastaisten sanktioitten koventaminen joutui vastatuuleen ”freedom-flotillan” välikohtauksen vuoksi. Yhtenä aiheena oli Iranin öljyn EU-maitten toimitusten siirtäminen tulevaisuuteen; toisena Iranin pankki- ja liikepalvelujen kieltäminen länsimaissa. Kolmantena mainitaan vallankumouskaartin tilien jäädyttäminen ja Iranin laivausyhtiön IRISIL toiminnan kieltäminen EU-maissa.
Myös USA harkitsee omia kovennettuja sanktioitaan Irania vastaan. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=178688
- Turkin jouduttua mustalle listalle potentiaalisena ja suosittuna lomakohteena
on inspiroinut turismiministeriön laatimaan listaa houkuttelevista kotimaisista lomakohteista. Egyptin Siinai on vaarallisena myös boikotissa. (JP)
- Palestiinalaisten enemmistö, 63 %, vastustaa PA:n julistamaa kieltoa työskennellä juutalaisyhteisöissä Juudeassa ja Samariassa. Gallup tutki myös johtajien suosiota. Fayed vastaan Abbas 19 %-34 %; Fayad vastaan Haniyeh 36% - 32 %. Haniyeh vastaan Abbas 39 % - 54 %. Fatah saisi parlamenttivaaleissa 45 %, Hamas 26 %. Turkkia piti 43 % parhaana tukijana, Egyptiä vain 13 % Länsirannalla suoritetun kyselyn mukaan. (JP)
- USA:n presbyteerikirkko kokoontuu keskustelemaan, miten Israel orjuuttaa palestiinalaisia varastettuaan heidän maansa ja alistettuaan heidät työorjuuteen. ”Ennen 1967 sotaa ei ollut PLO:ta, ei terroristeja, ei fedeyeen, mutta sitten tulivat eurooppalaiset siirtolaiset. Kaikki alkoi 1948 ”nagballa”, Israelin itsenäisyydellä, mitä seurasi ”laiton” Länsirannan miehitys”. Näiden valheellisten ja vääristeltyjen teemojen pohjalta kristillinen kirkkolaitos aikoo muotoilla uuden politiikkansa Israelia kohtaan. Kirkko sanoo kannattavansa rauhaa, mutta sen ajama rauha on pakkorauha Israelille unohtaen kokonaan, että kirkon opin tulisi pohjautua Raamattuun eikä propagandaan. http://www.jpost.com/Opinion/Columnists/Article.aspx?id=178658
- Syyrian presidentti Bashar Assad kertoi haastattelijalle, että Israelia johtaa ”pyromaaninen” hallitus, jonka kanssa on mahdoton tehdä rauhaa. Hän sanoi pelkäävänsä, että ”flotilla-välikohtaukset” Välimerellä voivat johtaa sotaan.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/syria-israel-raid-on-gaza-flotilla-raises-risk-of-mideast-war-1.296723

Joutukoot he häpeään ja kääntykööt takaisin, kaikki Sionin vihamiehet!

#370 ISRAELIN TILANNE 553

17.06.2010 22:41

Israelin tämän hetkistä tilannetta voisi lähteä tutkimaan ja
esittelemään psalmin 22 sanoilla, vaikka se onkin varsinaisesti
annettu kuvaamaan Messiaan kärsimyksiä.

”Minua saartavat väkevät sonnit, Bashanin härät piirittävät minut,
Avaavat kitansa minua vastaan, niin kuin raatelevat, kiljuvat
leijonat. Sillä minua koirat piirittävät, pahain parvi saartaa minut,
minun käteni ja jalkani niin kuin jalopeurat (po. ovat lävistäneet).
Minä voin lukea kaikki luuni, he katselevat minua ilkkuen.”
(Ps.2:13,14,17,18)

VOISIKO paremmin kuvailla tämän Jumalan valitun kansan tämän hetkisiä
tuntemuksia ja havaintoja. Englantilainen teksti kääntää sanat ”pahain
parvi” sanoilla ”assembly of the wicked”, mikä vihjaa kokoontumisesta
yhteisen suunnitelman laatimiseksi.
Juuri tätä Israelin lähinaapurit tekevät. He pitävät jatkuvia yhteisiä
johtajatason kokoontumisia, joissa päätetään yhteisestä strategiasta
laajan liittosuhteen solmimiseksi Lähi Itään, joka perustuisi
yhteisiin islamin arvoihin ja päämääriin - mutta ilman Israelia.
Israel koetaan tässä suunnitelmassa pahaksi häiriköksi, joka estää
islamilaisen kalifikunnan perustamisen Tyynenmeren rannoilta
Indonesiasta aina Atlantinmereen Mauritaniaan saakka.

ENSIMMÄISENÄ askeleena tätä muotoiltaessa on liitto Turkin, Syyrian ja
Libanonin välillä, johon myöhemmin liittyvät Iran ja Irak silloin, kun
niiden kansainvälinen asema selvenee.
Irak on vielä USA:n ja sen liittolaisten yhä löyhemmin miehittämä,
Iranin asema selkiytyy sen ydinsuunnitelman toteutumisen myötä. YK:n
asettamat sanktiot, joiden on määrä olla niin purevat kuin nykyisessä
kansainvälisessä ilmapiirissä on mahdollista saada aikaan, eivät
Israelin eikä monen länsimaankaan mielestä täytä niihin kohdistettuja
odotuksia. USA ja EU miettivät tapoja, joilla sanktioita
kovennettaisiin, mutta siinä on yllättäen noussut esiin Israelin
merivoimien operaatio ”rauhanaktivistien” laivasaattueen estäminen
31.05.10 Gazan saarron purkamisesta, mikä kehittyi veriseksi
aktivistien pahoinpideltyä 7 sotilasta, jotka henkensä säilyttämiseksi
avasivat tulen ahdistajiaan vastaan. EU:n viranomaiset sanovat, että
tämän vuoksi on vaikea saada EU-maita kovennettujen Iranin
sanktioitten taakse.

IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad onkin vähätellyt niitä
merkityksettömiksi. Iranin  talous on yllättävän vahva ja sillä on
vahvoja liittolaisia Kiinan ja Venäjän lisäksi Pohjois-Korea sekä
Amerikan mantereen vasemmistoon lukeutuvat valtiot Venezuelan
johdolla. Kiina tarvitsee Iranin kaasua ja öljyä. Venäjän intressien
mukaista on viljellä hyviä suhteita rajanaapuriensa islamilaisten
hallitusten kanssa oman suuren islamilaisen väestön rauhoittamiseksi.
Nämä ovat kylmiä tosiasioita, joita ei voi noin vain sivuuttaa.

TURKKI on aktivoinut vanhoja haaveitaan menneen imperiuminsa uudelleen
rakentamiseksi uudelta pohjalta käyttäen diplomatian ja taloudellisen
yhteistyön antamia keinoja. Turkin ulkoministeri Davutoglu totesi
äskettäin, että Lähi Idässä oli tällainen laaja yhteistoiminnan muoto
ja se toimi hyvin, kuten hän kehaisi, tarkoittaen tällä Ottomaanien
hallitusta.
AFGANISTAN on sekin vielä miehitetty maa, mutta amerikkalaiset
purkavat pikku hiljaa ja meteliä pitämättä asemiaan ja tukikohtiaan
siellä vetääkseen joukkonsa kokonaan pois maasta. Maata hallinnut
Taliban tullee nousemaan uudelleen maan johtoon.
PAKISTAN on sekin epävarman tulevaisuuden edessä. Pakistanissa on
voimakkaita klaaneja, jotka ovat liittoutuneet maassa toimivien
terrorijärjestöjen kanssa. Amerikan heikentyneen imagon ja selvästi
väsähtäneen asenteen vuoksi kenttä paljastuu uudelle kehitykselle,
joka voi saada virikkeitä läntisiltä musliminaapureiltaan. Pakistanin
asema on monin verroin vaarallisin, sillä se on rakentanut tiettävästi
lähes sata ydinpommia ja sillä on ohjuskalusto pommien ampumisesta
haluttuun kohteeseen. Vain Intia pidättelee sitä.

JORDANIA on pysytellyt suhteellisen rauhallisena pelätessään joutuvan
sisäisen vallan-kaappauksen kohteeksi, mutta sen kuningas Abdullah II
kuitenkin muistaa aika ajoin muistuttaa kuulumisestaan
muslimirintamaan ja Israelin vastaiseen leiriin. Se havittelee oman
ydinteollisuuden rakentamista Etelä-Korean avustuksella, missä se
syytti Israelin varoittavan Etelä-Koreaa ydintietouden antamisesta
Jordanialle. Abdullahin taktiikkaan kuuluu ottaa rajusti kantaa
Temppelivuoren ja Jerusalemin tilanteen kehittymisestä. Jordania solmi
rauhansopimuksen Israelin kanssa 1994 luopuen oikeuksistaan muualla
Länsirannalla paitsi Temppelivuorella. Se pitää itseään Jerusalemin
islamin pyhien paikkojen suojelijana.

EGYPTI odottelee aikaa, jolloin vanha ja sairaalloinen farao Hosni
Mubarak joutuu lopulta siirtymään syrjään jättäen kentän avoimeksi
valtataistelulle maassa. Mubarak on kovalla kädellä pystynyt
pidättelemään oppositiossa olevan Muslimiveljeskunnan suhteellisen
rauhallisena, mutta vain pidättämällä sen johtajiston sitä mukaa kuin
uusia ilmaantuu. Egypti on perinteisesti johtanut arabimaita, mutta
sen heikentynyt johto on joutunut katselemaan sivusta Turkin ja Iranin
toistaiseksi yhteistoiminnan muodossa tapahtuvaa valtataistelua.

ISRAEL JA TURKKI olivat ulkoapäin katsoen vuosikaudet varsin läheisiä
valtioita; jos eivät aivan liittolaisia, mutta maita, joilla oli
useita yhteistyömuotoja. Israel on tarjonnut Turkille oman kehittyneen
tekniikkansa saavutuksia sekä teollisuuden että maatalouden alueilla.
Israelin aseteollisuus sai edullisia sopimuksia Turkin Nato-aseitten
ja järjestelmien uusimiseksi nykyaikaisiksi tappojärjestelmiksi,
varsinkin elektroniikan ja tutkavarusteiden muuttamiseksi modernien
vaatimusten mukaisiksi. Viimeiset tarjoukset koskivat Israelin
ilmateollisuuden IAI ja Elbit-yhtiön kehittämien ja rakentamien UAV
miehittämättömien tiedustelukoneitten toimituksia Turkin ilmavoimille
Turkilla on omakin IHA kone, mutta se on varsin alkeellinen
verrattaessa Israelin tarjoamaan malliin. Sopimuksen mukaan Israel
toimitti 8 konetta kahden ollessa rakennusvaiheessa israelilaisten
asiantuntijoitten asentaessa valvontalaitteistoa ja opastaessa
turkkilaisia järjestelmien käyttämiseen. Kaikki näytti hyvältä vielä
vuosi sitten.
TURKIN pääministeri Recep Tayyip Erdogan, jonka etninen tausta
arveluttaa, sillä hänen perheensä palasi Turkkiin oltuaan karkotettuna
Georgiassa, tunnetaan suorapuheisena ja kärkevää kritiikkiä
vastustajistaan esittävänä johtajana, mutta hänen kritiikkinsä
kohdistuminen yhä enemmän Israeliin yllätti kaikki tarkkailijat eikä
vähiten Israelin johtajat.
Tämä Israelin vastaisuus puhkesi sitten kukkaan – jos näin runollista
kuvaa voi käyttää näin särmikkäästä kehityksestä – Turkin varustaman
ja tukeman ”avustussaattueen” seitsemän  aluksen pyrkiessä
murtautumaan Israelin julistaman Gazan merisaarron läpi. Erdogan
käytti valmisteluissa terrorijärjestöksi luokiteltua IHH-järjestöä,
joka uskottelee olevansa NGO, hallituksen tuesta riippumaton
hyväntekeväisyysjärjestö. Se oli pestannut laivaan ”aitojen”
avustajien lisäksi koulutettuja ja ideologisesti motivoituneita
gangstereita varustaen heidän Mavi Marmara-laivaan puukoin,
metallitangoin, puukartuin, lingoin ja kirvein aseistettuina. He
kuvasivat avoimesti videoesityksissä toivovansa päästä Gazaan tai
kuolla marttyyreina.

Viisi alusta kuudesta käänsi kurssinsa Ashdodiin ilman välikohtauksia,
kuudes alus Mavi Marmara kieltäytyi jatkaen matkaansa kohti Gazaa.
IDF:n merivoimien erikoisryhmä, vain väripanoksin aseistettuina,
laskettiin alukseen helikoptereista vain joutuakseen IHH:n
palkkasoturien pahoinpitelemiksi. Lopulta sotilaat turvautuivat koviin
ammuksiin surmaten 9 aktivistia. Alukset ohjattiin Ashdodiin, jossa
todettiin että neljässä aluksessa seitsemästä – viimeinen tuli
myöhemmin paikalle – oli avustustarvikkeita. Kysymys oli
tarkoituksellisesta provokaatiosta, jossa oli etukäteen huomioitu
väkivallan mahdollisuus.

TÄSTÄ alkoivat Israelin vastaiset syytökset. Erdogan syyttää Israelia
murhasta. Syytösryppääseen ovat osallistuneet Syyria
presidentti Bashar Assad, joka näyttää pääsevän Libanonin
pääministerin Rafik Haririn murhasyytteistä naarmuitta ja tietenkin
Iranin presidentti Ahmadinejad, joka toistaa Israelin
tuhoamis-ennustuksiaan, joka hänen mukaansa sai runsaasti uutta pontta
Välimeren välikohtauksen ansiosta. Jopa Kuuban seniili Fidel Castrokin
toipui sen verran, että pystyi herjaamaan Israelia natseiksi tarjoten
hakaristiä sen vaakunaksi. EU huutaa sutena susien joukossa vaatien
tutkimuksia tapauksesta ja YK:n pääsihteeri vaatii samaa, eikä
Israelin asettama tutkimuskomitea miellytä heitä ollenkaan.
ENITEN ISRAELIA surettaa USA:n liittoutuminen sen vastustajien kanssa
Obaman hallituksen politiikan vuoksi. USA äänesti NPT-konferenssissa
Israelia vastaan ja tahti jatkui YK:n turvallisuusneuvostossa, jossa
USA äänesti tutkimuskomitean asettamisen puolesta.
Missä ovat Israelin ystävät? Kaikki ovat jättäneet sen. Kauppasuhteita
on Intian kanssa ja Kiina nähdään uutena vaihtoehtona, mutta välit sen
kanssa sotkeutuivat USA:n väliintulosta.
”Mutta Herra on vanhurskas, Hän on katkonut jumalattomien köydet.
Joutukoot he häpeään ja kääntykööt takaisin, kaikki Sionin vihamiehet!
” (Ps.129:4-5; Ps.22:20-32)
Kastel 17.06.10 Gavriel


Vieras

#371 PERJANTAI 18.06.10

18.06.2010 21:00

1. ARVIOLTA 110 000 ihmistä osallistui mielenosoituksiin, joilla tuettiin vanhempia, jotka korkeimman oikeuden tuomarit tuomitsivat kahdeksi viikoksi, eli tämän lukukauden loppuun, vankilaan siksi, etteivät he suostuneet panemaan tyttöoppilaitaan samaan luokkaan sefardi-juutalaisten perheitten tyttöjen kanssa. Illalla seitsemän aikoihin kaksi bussia kuljetti 35 isää Mashiyahun vankilaan lähellä Ramlea Emmanuel Beit Yacov yhteisöstä. Tyttöjen äideistä 22 oli illalla kateissa. Vankilaan kahdeksi viikoksi tuomittuja nuorten lasten vanhempia, osa heistä yhteisön johtajia ja rabbeja, on kaikkiaan 43. Poliisi etsii niitä, jotka eivät ilmestyneet vankilaan määrättyyn aikaan mennessä viedäkseen heidän lukkojen taakse. Oikeus antoi 22 ”kadonneelle” äidille luvan viettää sapattinsa lastensa kanssa kotonaan.

LASTEN vanhemmat vakuuttavat, ettei kysymys ole rodusta – asiallisesti ashkenazit ja sefardit ovat samaa juutalaista sukua – vaan kysymys on pelkästään juutalaisen lain, halachan, tarkasta noudattamisesta. Osoitukseksi tästä he osoittavat, että pieni joukko sefardi-tyttöjä oli sallittu ashkenazi-tyttöjen kanssa samaan luokkaan, ja vankilaan tuomittujen joukossa on kolme sefardi-vanhempaa.

POLIISI varautui mielenosoituksiin, jotka sujuivat - ja oli tarkoitettu sujuvan – rauhallisesti ilman väkivaltaa. Useita katuja Jerusalemissa suljettiin kokonaan mielenosoittajien käyttöön. Täten Yermiyahu, Bar-Ilan ja Shmuel Hanavi suljettiin kokonaan ulkopuolisilta, kuten myös Golda Meit bulevardi, Rahov Hativat Harel, Sderot Eshkol sekä Shivtei Yisrael ja Hanevim-kadut.
PUHEET ja kutsut yhteiseen rukoukseen johdettiin Rehov Yermiyahu-kadulle pysäytetyn kuoma-auton lavalta. Hassidic-perinteen mukaan miehet olivat pukeutunet sapattiasuihin, mustiin pukuihin ja mustiin huopahattuihin, osalla leveällä karvareunalla varustettuina. (JP)
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178828

2. KOSKA suomalaiselle lukijalle lienee epäselvää, keitä nämä ultra-ortodokseihin luettavat slonim hassidic ashkenazi-juutalaiset ovat, lienee tarpeen pari selittävää sanaa Jonah Mandelin asiaa esittelevän JP:n kirjoituksen pohjalta.

”Slonim-hassidut on tyypillinen ashekazi hassidim ryhmä”, sanoo professori Menachem Friedman Bar-Ilan Yliopistosta, jota pidetään asiantuntijana haredi-yhteisöstä. ”He ovat yksi pienistä yhteisöistä, eivätkä ole varakkaita,” Friedman selittää. Hän kertoo, että Slonim kaupunki, mistä Hassidut on peräisin, sijaitsee Liettuassa. Slonim hassidit ovat osa pientä ryhmää yhteisöjä, jotka ylläpitivät hassidic-elintapaansa Liettuan haredi-kansan sydänalueilla.
Friedman selittää edelleen, että Slonim-hassidut yhteisön jäseniä muutti Israeliin – silloiseen Palestiinaan – 19.vuosidalla heidän rabbinsa käskystä. He asettuivat asumaan Tiberiaseen Karlin hassidut yhteisön viereen. Koska Itä-Euroopan slonim yhteisö tuhoutui holokaustissa, Israeliin muuttaneet slonim hassidic jäsenet ovat siten ainoat alkuperäistä slonim perinnettä säilyttävät ja kehittävät.

FRIEDMAN jatkaa: ”20. vuosisadan keskivaiheilla hassidut johtajiston muotoutuessa Israelissa, yhteisö muutti Jerusalemiin ja rakensi uuden yeshivan Mea Shearimiin. Heidän merkittävin johtajansa oli rabbi Avraham Weinberg, yeshivaa johti rabbi Shalonm Noah Barazovsky, joka oli naimisissa Weinbergin tyttären kanssa. Hän oli keskushenkilö pienen hassidut yhteisön elvyttämisessä Israelissa.
Aikaisin 80-luvulla slonim yhteisö jakaantui kahteen osaan sapattiaterialla sattuneen nimitysasian vuoksi. Barazocsky ryhmä suuntautui Agudat Israel yhteisöön, joka on United Tora Judaismin hassidic-haara. Toista ryhmää kutsutaan joskus nimellä Eda Haredit, joka ei ole edustettuna Knessetissä eikä saa valtion avustuksia. Tämä ryhmä on ollut näyttävästi esillä vastustaessaan viikosta toiseen jatkuvin mielenosoituksin vanhankaupungin lähellä sijaitsevan parkkialueen pitämistä auki sapattina.

EMMANUELISTA oli tarkoitus kehittää slonim-yhteisön keskus, jonne heidän instituutionsa kollel, yeshivat eri ikä- ja sukupuoliryhmiä varten, perustettaisiin. Yritykset joutuivat kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin pakottaen heikoimmissa asemissa olevat muuttamaan pois.
FRIEDMAN selittää, että pieni slonim yhteisö, joka jatkaa elämäänsä Emmanuelissa talous-vaikeuksista huolimatta, on tärkeä slonim hassidut yhteisön perienteiden säilyttämisen vuoksi.

3. ISRAELIN johtajat odottavat Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoganin seuraavaa siirtoa maitten välisissä suhteissa. Uutisraportit kertovat Turkin purkavan diplomaattisia suhteita asteittain, mutta virallista ilmoitusta asiasta ei ole saatu. Turkin Israelin lähettiläs kutsuttiin kotiin eikä ole mitään tietoa, palaako hän enää asemapaikalleen.

ERDOGAN on vaatinut Israelilta virallista anteeksipyyntöä Mavi Marmaralla tapahtuneen murhenäytelmän johdosta, jossa menehtyi 9 Turkin kansalaista. Apulaisulkoministeri Danny Ayalon on ulkomailla kertonut, ettei Israelilla ole mitään syytä pyytää anteeksi, mutta että Turkilla on kaikki syyt siihen, koska se varusti ja tuki saattuetta, jonka yhteen laivaan oli ilmeisen tietoisesti ja tarkoituksella sijoitettu puolisensataa huligaania ja terroristia. Mavi Marmara-aluksella otetuissa videokuvissa laivassa olleet terroristit auliisti tunnustavat tulleensa mukaan lujasti päättäen joko päästä Gazan satamaan tai kuolla marttyyreina. He olivat täysin tietoisia Israelin julistamasta merisaarrosta ja Israelin esittämästä varoituksesta, ettei se tule sallimaan saattueen laivojen pääsyn Gazaan.

ISRAELIN puolustusministeriön edustaja kertoo haaretzin web-sivun artikkelin mukaan, ettei heillä ole mitään tietoa muutoksista Turkin kanssa tehtyihin kauppasopimuksiin ja että tilanne jatkuu normaalisti. Ehkä tieto on juuttunut perjantai-illan liikenteeseen, sillä aseteollisuuden johtajat sanovat, että on vain ajasta kysymys, koska tieto peruutuksista tulee, sillä monet edustajat ovat jo pakanneet laukkunsa kotiinpaluuta varten Turkkiin.

Turkissa uutiset kertovat, että se peruuttaa 16 sopimusta, joitten arvo mitataan miljardeissa.
Päällimmäisenä peruutetaan 1000 Merkava III tankin toimitukset, arvo 5 miljardia USD; M-60 tankkien uudistaminen, arvo 50 miljoonaa USD; 800 miljoonan USD sopimus kahden Israelissa valmistetun koneen sekä ilmavalvonta- ja varoitusjärjestelmän toimitus; 54 F-15 Fantom hävittäjän uudistaminen, arvo 632.5 miljoonaa; 48 F-5 pommikoneitten uudistaminen, arvoltaan 75 miljoonaa USD.
Todays Zaman lehti, jossa edelliset tiedot julkistettiin, kertoo siviilisopimusten ja -suhteitten jatkuvan häiriöttä kunnes toisin ilmoitetaan. Osa edellä mainituista kohteista on jo toteutettu, kertoo artikkeli ja lisää, että peruutettujen sopimusten uusiminen voi tapahtua vasta seuraavien vaalien jälkeen. Turkin armeijan parissa Erdoganin radikaalit Israelin vastaiset otteet ovat herättäneet hämmästelyä ja vastalauseita.

ISRAELIN puolustusministeriö selvästi haluaa jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, eli ummistaa silmänsä todellisuudelta toivoen, että mörkö on hävinnyt kun silmät avaa. Israelissa on yhä selvemmin alettu kysellä, miten viisasta on viedä huipputeknisiä laitteita ja järjestelmiä maahan, joka veljeilee avoimesti Israelin tuhoa ajavan valtion kanssa. Yhä useampi on myös alkanut kysellä, millaisen uhkan puolustusministeri Barakin sovittelupolitiikka muodostaa Israelin turvallisuudelle tilanteessa, jossa maan viholliset uhkaavat uudella sodalla. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/turkey-reportedly-freezes-defense-deals-with-israel-1.296733

4. ”JOS Israel menehtyy, Eurooppa menehtyy sen mukana”, sanoo Espanjan etinen
presidentti (1996-2004) Jose Maria Aznar lontoolaisessa suurlevikkisessä London Times lehdessä julkaistussa artikkelissaan. Hän ei ole ainoa, joka on selkeästi ilmaissut kantansa Israelin puolesta, mutta kuuluu niihin johtajiin, jotka uskaltavat ilmaista sen vasta luovuttuaan vaikutusvaltaisesta virastaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Aznar olisi puolustanut Israelia aiemminkin, mutta osoittaa tendenssin, miten johtajien mielipiteitä kontrolloidaan.

ANZAR kertoo artikkelissaan: ”Gazan yhteydessä esitetty viha on mielettömyyttä. Me emme voi unohtaa sitä, että Israel on lännen paras liittolainen sekavassa ympäristössä.”
Hän selittää, että aivan liian kauan on ollut epämuodikasta nousta puolustamaan Israelia, eikä ole helppoa tehdä niin tilanteessa, mihin Israelin vastaisia aineksia täynnä olevan aluksen seikkailu Välimerellä johti. Hän toteaa, että ideaalitilanteessa mitään sellaista ei olisi tapahtunut; IDF:n sotilaat olisivat rauhanomaisesti selvittäneet tilanteen ilman 7 sotilaan pahoinpitelyä ja yhdeksää turkkilaista kuollutta, eikä ystävällisissä suhteissa ollut Turkki olisi varustanut Mavi Marmaraa kohtalokkaalle matkalleen. ”Israel asetettiin mahdottoman tilanteen eteen: Joko luopua maansa turvallisuuden takaamisesta ja Gazan saarrosta tai saada maailman vihat päälleen.”
ANZAR selittää, että ”YK perusti Israelin, joten sen laillisuus ei ole kyseenalainen, ja sillä on syvälle juurtuneet demokraattiset instituutiot; se on dynaaminen avoin yhteisö, joka on toistuvasti osoittanut etevämmyytensä kulttuurin, teknologian ja tieteen aloilla”. Toiseksi Anzar toteaa, että Israelin juuret, historia ja arvot osoittavat sen kuuluvan länsimaihin, että se on normaali länsimaa, mutta joka on joutunut epänormaaleihin olosuhteisiin. ”Israel on ainoa Euroopan maa, jonka olemassaolo on kyseenalaistettu alusta lähtien. Aluksi naapurimaat yrittivät tuhota sen perinteisin asein; sitten terrorismin ja itsemurhapommittajien kautta, ja nyt viimeksi radikaalin islamin ja sen kannattajien toimesta kansainvälisen lain ja diplomatian keinoin. 62 vuotta perustamisensa jälkeen Israel edelleen taistelee olemassaolostaan. Sitä pommitetaan raketein ja ohjuksin etelästä ja pohjoisesta, uhataan tuholla Iranin toimesta saatuaan ydinaseen käyttöönsä, ollen sekä ystävien että vihollisten jatkuvan puristuksen alaisena Israel ei koskaan ole saanut nauttia rauhantilasta.”

Anzar kritisoi länsivaltoja, jotka eivät näytä ymmärtävän Lähi Idän tilanteen monimutkaisuutta eikä sitä, että ne kasvavassa määrin katsovat Lähi Idän ongelmien perustuvan Israelin olemassa oloon, ja että rauhantila Muslimivaltojen kanssa saavutetaan uhraamalla Israel. Erityisesti hän ihmettelee, että USA näyttää juuttunen samaan illuusioon. Anzar varoittaa, etteivät länsimaat voi mennä siihen tuhoamatta samalla itsensä.
Anzar perusti ryhmän nimeltä ”Friends of Israel”, johon hän on saanut mukaan useita nimekkäitä henkilöitä, entisiä johtajia ja diplomaatteja.

Edellä oleva kirjoitus julkistettiin One Jerusalemin web-sivulla.
http://sn117w.snt117.mail.live.com/default.aspx?wa=wsignin1.0

5. UUTISOTSIKOITA
- Turkkilaisen matkustajakoneen ohjaajan virhe oli aiheuttaa yhteentörmäyksen Ben Gurionin kentällä keskiviikkoiltana.
- Englannin hallitus antoi matkustusvaroituksen osallistumisesta Gazan saarron murtoa yrittäviin saattueisiin. (JP)
- Syyrian presidentti Bashar Assad uhkuu edelleen sotakiihkoa. Hän sanoi BBC:n haastattelussa keskiviikkona, että sodan mahdollisuus vahvistui IDF:n suorittaman ”freedom flotillan” välikohtauksen vuoksi. (JP)
- Rahanpuutteen vuoksi puolustusministeriö esittää, että kaasunaamarinsa haluavat maksavat ainakin osan sen kustannuksista. Osa sai ne ilman hintaa.
- Venäjän presidentti Medvedev arvosteli USA:n ja EU:n lisäämiä sanktioita Irania vastaan. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3907070,00.html
- Egypti ei pysäytä Iranin laivoja matkalla Gazaan.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3907116,00.html
- Libanonin parlamentti siirsi kuukaudella esitystä, jolla olisi annettu
arabipakolaisille maassa kansalaisoikeudet.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138133

Joutukoot he häpeään ja kääntykööt takaisin, kaikki Sionin vihamiehet!

#372 SUNNUNTAI 20.06.10

20.06.2010 18:10

1. NAISFLOTILLAN organisoija Libanonissa sanoo: ”Naiset ovat salainen ase varastelevaa vihollista vastaan.” Tämä organisoija on nimeltään Samar Alhaj, Libanonin turvallisuuspalvelun upseerin vaimo. Upseeri vietti 4 vuotta vankilassa tuomittuna osallisuudesta Libanonin entisen pääministerin Rafik Haririn murhaan. Pariskunta sai vastaanoton Hizbullahin pääsihteerin Hassan Nasrallahin luona 22.05.10. Radio A-Shams toimittajan Zohair Bahloulin kysymykseen, miksi tämä alus nimeltään Mariam kuljettaa vain naisia, Samar Alhaj vastasi: ”Aluksessa on vain naisia siksi, ettemme antaisi varastelevalle viholliselle tekosyytä käyttää aseita.” Hän lisäsi, että ”aluksessa kuljetetaan syöpälääkkeitä lapsille ja naisille, jotka kärsivät rinta- tai kohtusyövästä, jonka he saivat Israelin käyttämistä kemiallisista pommeista Gazassa”. PUHUESSAAN Israelista Samar Alhaj kertoili tähän tapaan: ”Tuo yhteisö, jota ei ole voitettu voitetaan alukseen tulevien naisten toimesta. Aseemme on syöpälääkitys. Meillä ei ole Scud-ohjuksia tai muitakaan ohjuksia, sittenpähän näette mitä he meille tekevät.” Hän kertoi, että alukseen tulee 50 naista Libanonista, USA:sta, Ranskasta, Englannista, Japanista, Kuwaitista ja Egyptistä. Haastattelijana toiminut Bahloul julisti, että oli kunnia hänelle haastatella noin merkittävää naista ja toivotti lopuksi: ”Allah varjelkoon teitä ja antakoon matkanne onnistua.” (JP) 2. NAISFLOTILLAN kuten myös toisen aluksen rahoituksen järjestäjä palestiinalaista perua oleva syyrialainen liikemies – tai sellaisena itseään mainostava Iranista Hizbullahille menevien rahavirtojen välittäjä ja ”Free Palestine Organization johtaja – Yasser Kashlak kertoi Hizbullahin al-Manar TV-yhtiön haastattelussa olevansa entistä toiveikkaampi, että ”eräänä päivänä nämä samat alukset ottavat kansilleen Euroopan jätökset (tarkoittaen juutalaiset), jotka tulivat kotimaahani, takaisin omaan kotimaahansa”. Hän kehotti Gilad Shalitia palaamaan Pariisiin ja ”muita murhaajia” Puolaan. ”Tämän jälkeen metsästämme heitä maailman ääriin, kunnes olemme saaneet heidät oikeuden eteen toimistaan Deir Yassinin teurastuksesta tähän päivään saakka.” YASSER KASHLAK, kiivas Hizbullahin kannattaja, kertoi Israelin tuntemuksistaan edelleen kutsuen sitä ”kapiseksi koiraksi, joka lähetettiin pelottelemaan arabeja”. Hän lähetti viestin Israelille sanoen: ”Nouskaa aluksiin, joita lähetämme teille ja menkää takaisin omaan mahanne. Älkää antako maltillisten arabijohtajien pettää itseänne, te ette voi tehdä rauhaa kanssamme. Lapsemme palaavat Palestiinaan eikä ole mitään syytä yhteiseloon kanssanne. Vaikka johtajanne allekirjoittavatkin rauhansopimuksen, me emme allekirjoita sitä.” Hän kertoi, että toinen alus Libanonista kuljettaa 12 amerikkalaista entistä parlamentaarikkoa. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=178935 3. ISRAEL ON ilmoittanut, että se tulee käyttämään kaikkia keinoja estääkseen aluksia murtamasta 2007 asetettua merisaartoa Gazan merialueille Hamasin kaapattua vallan Gazassa. Israelin lähettiläitä kaikkialla maailmassa kehotettiin välittämään tämä sanoma kohdemaissaan selittäen, että Israelilla on kansainvälisen lain mukaan oikeus puolustaa asettamaansa saartoa Gazassa. ISRAELIN YK:n lähettiläs Gabriela Shalev lähetti kirjeen YK:n pääsihteeri Ban ki-Moonille, jossa hän selittää asiaa. ”Israel pyytää kansainvälistä yhteisöä käyttämään vaikutusvaltaansa estääkseen näiden alusten lähettämisen ja kehottaakseen jäsenmaitaan kieltäytymään osallistumasta sellaiseen toimintaan.” Shalev kertoi lisäksi kirjeessään, että nämä alukset kiristävät jännitystä ja voivat vaikuttaa alueen rauhaan ja turvallisuuteen. ”Huomioiden Israelin ja Gazaa hallitsevan Hamasin välisen jatkuvan jännitystilan, alusten ilmoitetun päämäärän saarron rikkomiseksi ja alusten lähdön Libanonista, joka on edelleen vihamielisissä suhteissa Israelin kanssa, Israel pidättää itselleen oikeuden kansainvälisen lain mukaan käyttää kaikkia keinoja estääkseen Gazan kaistalle asetetun merisaarron rikkomisen,” Shalev kirjoitti viestissään. SHALEV sanoi epäilevänsä alusten todellista tarkoitusta jo pelkästään flotillaan osallistuvien lausunnoista päätellen, joissa he toivovat saavansa marttyyrin kohtalon. Hän epäili alusten järjestäjillä olevan yhteyksiä terrorijärjestö Hizbullahin kanssa Libanonissa, eikä sulkenut pois mahdollisuutta, että niissä kuljetetaan aseita Hamasille. Hän esitti toivomuksen Libanonin hallitukselle, että se toimisi vastuullisesti ja estäisi laivojen matkan Gazaan. ISRAELIN apulaisulkoministeri Danny Ayalon sanoi näiden alusten järjestelyjen paljastavan niiden todellisen tarkoituksen: ”Jos edellisten alusten yhteydessä olikin humanitäärisen avun suojaverho, näitten yhteydessä se on vedetty täysin syrjään, koska ne kuljettavat kansillaan Hizbullahin ja Iranin jäseniä.” EDELLISISTÄ seitsemästä ”freedonm flotilla” laivasta neljässä kuljetettiin Gazan humanitäärisiä tarvikkeita ja materiaaleja; kolmessa muussa vain matkustajia ja terroristeja sekä heidän matkatavaroitaan ja aseitaan. YK:N PÄÄSIHTEERI Ban ki-Moon on vakaasti kansainvälisen tutkimuskomitean asettamisen kannalla todeten, ettei Israelin asettama komitea täytä kansainvälisiä vaatimuksia. (JP) TÄYTYNEE tässä yhteydessä ihmetellä, miten Turkin armeija voi pommittaa kurdikyliä Irakissa ja Turkin koillisosissa, ja miten sen armeijan yksiköt voivat tunkeutua Iranin pohjoisosiin tuhotakseen kurdikyliä ja murhatakseen asukkaita siellä ilman YK:n väliintuloa? Vai eikö YK:n pääsihteerille ole kerrottu asiasta? 4. HIZBULLAHIN upseerien on nähty liikkuvan esteettä Libanonin merivoimien Beirutin ja Yunianin satamissa, kertovat Debkafilen omat tiedustelulähteet todeten, että Libanonin armeijan merivoimien yksiköt ovat koordinoimassa voimiaan vastatakseen Israelin merivoimien mahdolliseen iskuun sen aluksia ja satamia vastaan. Libanonin merivoimat koostuvat vain muutamasta nopeakulkuisesta veneestä, kertoo Debkafile, mutta niillä on rannikkopuolustukseen tarkoitettuja ohjuksia. Esimerkki tällaisesta oli Libanonin kakkossodan aikana Israelin ohjusveneen rampauttaminen kiinalaisvalmisteisella silkworm C-802 tutkaohjatulla maalta merelle ohjuksella. Nämä ohjukset ovat Libanonin armeijan hallussa, mutta se suostui Hizbullahin vaatimuksiin niiden käyttämiseen. LIBANON on asettanut rannikkopuolustuksensa hälytysvalmiuteen, mihin on liittynyt Hizbullah omine ohjuspattereineen satamien suojaamiseksi. Debkafile toteaa edelleen, että Libanonista lähetettävä laivue on potentiaalisesti paljon vaarallisempi kuin muut, sillä maat ovat muodollisessa sotatilassa, koska rauhansopimusta ei ole solmittu. Toiseksi Hizbullah vain odottaa sopivaa veruketta laukaistakseen joitain sen väitetyistä 45 000 ohjuksestaan laivasaattueen tueksi, ja lisäksi sen sotilasjohtajan Imaad Mughniyehin salamurha Damaskoksessa on edelleen kostamatta. Miten läntisten valtioitten Libanonin rannikkoa valvovat sota-alukset toimivat tässä tilanteessa, on täysin arvailujen varassa. http://www.debka.com/article/8863/ haaretz.com kertoo web-sivullaan, että Libanon on kieltänyt avustusaluksia lähtemästä libanonilaisesta satamasta, koska maan lakien mukaan alusten kiinnittyminen Israelin valvomaan satamaan on kielletty. Uutinen siitä oli al-Hayat lehdessä sunnuntaina. Toiseksi uutisessa kerrotaan, etteivät saattueen järjestäjät ole jättäneet lupa-anomusta. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/report-lebanon-forbids-launch-of-gaza-bound-flotilla-1.297194 5. UUTISOTSIKOITA - Olkoot Israelin ja Turkin välit mitä tahansa, kohtalon ivaako lie, että lastenmurhista IDF:n sotilaita syyttävän Turkin armeija käyttää Israelin valmistamia Heron UAV miehittämättömiä koneita tuhotessaan kurdikyliä Irakissa. Turkki kehuu sotilaitten surmanneen 130 kurdia toukokuun aikana Irakissa, mutta viimeiset operaatiot eivät ole olleet yhtä ansiokkaita. http://www.haaretz.com/print-edition/news/spat-or-not-turkey-still-using-israeli-tech-in-attacks-on-kurdish-pkk-rebels-1.297122 - USA:n nimittämä välittäjä George Mitchell pistäytyi kuvien perusteella Israelissa, mutta media taitaa jo kyllästyä koko touhuun eikä välitä siitä enää. Eikä media ole ainoa, joka odottaa uusia luovia ratkaisuja kahden kansan väliseen ongelmaan. Moshe Arens esittää tosissaan, että Israelin tulee hylätä kahden valtion periaate ja myöntää Juudean ja Samarian arabeille täydet kansalaisoikeudet. Se todella ratkaisisi monia ongelmia, mutta ei varmaan miellytä kaikkia, ei Israelissa tai PA:ssa, ei oikealla eikä vasemmalla. http://www.haaretz.com/blogs/strenger-than-fiction/strenger-than-fiction-israel-should-consider-a-one-state-solution-1.296976 - Suezin kanavan läpi meni äskettäin 12 sotalaivaa yhtenä saattueena. Niistä 11 oli USA:n merivoimien alusta USS Harry S Truman lentotukialuksen johdolla; 12. alus oli Israelin merivoimien. Uutiset kertovat niiden seilaavan Punaiselle-merelle, osa ilmeisesti Persianlahdelle. Liittyykö niiden matka Iranin vastaisiin sotahankkeisiin vai Iranin lähettämiin avustusaluksiin, ei selviä uutisesta. http://www.debka.com/article/8862/ - Hamas ostelee tontteja ja kiinteistöjä Jerusalemissa, sanoo Shin Betin johtaja Yuval Diskin. Hamas on kielletty Jerusalemissa, mutta se toimii avustusjärjestön dawas kautta kilpaillen Fatahin kanssa. Diskin kertoi, että Hamas oli saanut ostoja varten 21 miljoonaa USD egyptiläiseltä Qatarissa asuvalta sheikiltä Yusef al-Qaradawilta, jolla on yhteyksiä terrorismiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138129 - Korkein oikeus harkitsee uudelleen päätöstään tuomita Emmanuel-kylän haredi-äitejä miestensä kanssa 2 viikoksi vankilaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138137 - Satoja ulkomaisia järjestöjä ja yhtiöitä, niistä 23 Englannista, osallistuu vuosittaiseen Biomed-tieteelliseen konferenssiin Tel Avivissa. Englanti on alan johtavia maita maailmassa. Konferenssia arvostetaan suuresti. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3905858,00.html - Hakaristejä oli töherretty Rishon Chadad-keskuksen seiniin tekstillä: Menkää takaisin puolaan. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3907606,00.html - Eversti Richard Kemp palveli 30 Englannin armeijaa eri puolilla maailmaa. Hän sanoo, ettei taistelu terroria vastaan suinkaan ole loppunut. Hän suhtautuu hyvin epäillen Palestiinan valtion perustamiseen, koska se aiheuttaa valtatyhjiön, jonka terrorijärjestöt täyttäisivät. Hän ei usko NATO:n tai YK:n joukkojen kykyyn suojella Israelin turvallisuutta Länsirannalla. - http://www.jpost.com/Features/InThespotlight/Article.aspx?id=178738 - Kinneretin vedenpinta laski 2 sm 08.-10.06.välisenä aikana, 21 sm alemman varoitusviivan yläpuolella. Pinnan korkeus on nyt 212,81 m merenpinnan alapuolella.
Siunataan edelleen Israelia!
Vieras

#373 Israel voitti tänään informaatiosodan Mavi Marmarasta:

21.06.2010 20:08

Sen jälkeen, kun Mahmoud Abbas ilmoitti, että hän tukee Gazan merisaartoa; sekä Yhdysvallat, Euroopan Unioni, Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin virasto New Yorkissä että UNIFIL Libanonissa  ovat ilmoittaneet, että he kannattavat Gazan kansainvälisen merisaarron jatkamista siten että Gazaan toimitetaan maitse avustustarvikkeita. Tämän seurauksena Libanon, Kypros ja jopa Syyria ovat kieltäneet satamiensa käytön Free Gaza-liikkeeltä. Ainoastaan Turkin satamat ovat käytettävissä. Mutta Libanonista lähtevien laivojen kristilliset nimet Maria ja Julia tekevät sen vaikeaksi Turkille.

Mavi Marmaralla surmansa saaneista kahdeksan kuuluivat terroristijärjestö IHH:n. Vain yksi oli sivullinen, joka joutui vahingossa ristituleen.


Vieras

#374 MAANANTAI 21.06.10

21.06.2010 20:10

1. ISRAELIN turvallisuuskabinetti, johon kuuluvat hallituksen tärkeimmät ministerit, päätti sunnuntaina helpottaa tarvikkeiden ja materiaalien vientiä Gazaan, joilla helpotetaan siviilien elämää, mutta joita ei voida käyttää rakettien ja sotilaallisten kohteitten rakentamiseen. Aiemman sallittujen tavaroitten luettelon sijaan julkistettaneen lista kielletyistä tavaroista ja materiaaleista, joka on selvästi lyhyempi ja yksityiskohtaisempi.

NETANYAHU on käynyt perusteellisia keskusteluja kvartetin Lähi Idän erityislähettilään Tony Blairin kanssa. Jpostin artikkelin mukaan Blairin osuus oli elintärkeä uutta Gazan politiikkaa suunniteltaessa. Kabinetin päätöksellä on kahdenlainen merkitys: Ensiksi se tyydyttää kvartetin ja useimpien muitten maitten vaatimuksia käyttötarvikkeitten viennin helpottamiseksi, ja toiseksi se vetää maton niiden alta, jotka ovat tukeneet avustuslaivojen lähettämistä Gazan saarron purkamiseksi. Jos sellaisia saattueita vielä lähetetään, ne nähdään entistä selvemmin aseitten ja rakettien valmistamiseen sopivien materiaalien sekä terroristien viemiseksi saarron läpi Gazan kaistalle.

TONY BLAIR selvitteli tilannetta tähän tapaan: Aiemman sallitun listan sijasta julkistetaan nyt kiellettyjen lista, jonka mukaan kaikki muut on vapaasti vietävissä Gazaan, eli siviilikäyttöön tarkoitetuilla vientiartikkeleilla ei ole mitään rajoituksia. Samaan aikaan säilytetään – kansainvälisen laillisuusperiaatteen mukaan – kiellettyjen artikkeleitten turvallisuussaarto. Tämän periaatteen seurauksena Gazan saarron murtamisyrityksillä ei ole samaa oikeutusta kuin aiemmin. Uusi periaate sovittiin kolme viikkoa Välimeren välikohtauksen jälkeen.
”Me sanomme nyt kyllä korianderille mutta ei Kassamille”, kuten pääministerin kanslian virkailija totesi lisäten, että Olmertin julistaman Gazan saarron tarkoituksena oli heikentää Hamasia ja auttaa Gilad Shalitin vapauttamiskeskusteluja. Koska kummallakaan taholla ei ole saavutettu merkittävää edistystä, on paikallaan omaksua uusi suunnitelma. (JP)

2. PÄÄMINISTERI Netanyahu sanoo, että Gazan siviilisaarto on lopetettu, mutta kaistan
turvallisuussaarto on entistä tiukempi. Kabinetin päätös merkitsee seuraavia toimia.
- Hallitus julkistaa listan kielletyistä, kahden käytön tavaroista.
- Määrättyihin kohteisiin tarkoitettuja kiellettyjä materiaaleja voidaan vielä.
- Terminaalien käyttöä kehitetään joustavammaksi ja niitä lisätään tarvittaessa.
- Ihmisten liikkumista terminaalien kautta helpotetaan ja kehitetään joustavammaksi inhimilliset ja lääkinnälliset seikat huomioiden. Tilanteen paranemisen myötä kehitetään uusia tapoja yhteyksien lisäämiseksi.
- Israel jatkaa politiikkaansa meriteitse Gazaan menevien tarvikkeitten tarkastamiseksi Ashdodissa.
HALLITUKSEN päätöksessä selitetään, että tarkoitus on estää terroristien liikkuminen Gazasta ulos ja sisään sekä aseitten, sotilaallisten tarvikkeiden ja kaksikäyttöisten materiaalien vienti kaistalle, joilla vahvistetaan Hamasin ja muitten terrorijärjestöjen sotilaallista kapasiteettia. Päätöksessä todetaan, että Gilad Shalit on ollut lähes 4 vuotta Hamasin panttivankina, jonka vuoksi se vaatii kansainvälistä yhteisöä voimallisesti tuomitsemaan ne, jotka pitävät häntä vankeudessa, ja vapauttamaan hänet välittömästi.

DIPLOMAATTILÄHTEET ilmoittavat, että turvallisuuskabinetti suostuu EU:n rajanvalvonta avustajien (EUBAM) toiminnan ulottamisen kaikkiin rajaterminaaleihin Rafahin lisäksi. EU:n valvojat suorittivat tehtäviään Rafahin terminaalissa Gazan ja Egyptin rajalla 18 kuukauden ajan vuosien 2005-2007 aikana. USA on esittänyt rajaterminaalien lisäämistä Rafahin, Erezin,
Kerem Shalomin, Karnin ja Kissufimin ohella.

NETANYAHU selvitellee uutta Gazan - kuten myös koko palestiinalaiskysymykseen liittyvää -politiikkaansa USA:n presidentti Barack Obamalle, jonka kanssa hänellä on sovittu tapaaminen Valkoisessa Talossa kuudes heinäkuuta. Gazan kaistan kohtalo on kuitenkin vain yksi sivujuoni Israelin ja palestiinalaisten välisissä keskusteluissa. Obaman vaatimuksena on saada nopeaa edistymistä rauhankeskusteluissa. Obama odottaa myös, että siviililiikenne Gazan ja Länsirannan palestiinalaisten yhteisöjen välillä helpottuisi. Miten tämä käytännössä selvitettäisiin, on ongelma, johon ei ole helppoja ratkaisuja. PA vaatii maayhteyttä, jolla sillä olisi vapaus liikkua ilman IDF:n valvontaa, eli Israelin alue jaettaisiin kahteen osaan. Tällainen järjestelmä toisi mukanaan epämukavuuden ohella ratkaisemattomia turvallisuusriskejä.

VALKOINEN TALO julkisti eilen lausunnon, jossa se kiittelee Israelin hallituksen päätöstä todeten, että näillä toimenpiteillä uskotaan voitavan oleellisesti parantaa Gazan asukkaitten tilannetta. Se lupasi työskennellä yhdessä Israelin, PA:n, kvartetin ja muitten kansainvälisten järjestöjen kanssa päätöksen nopeaksi toteuttamiseksi ja tutkia mahdollisuuksia uusista toimenpiteistä, kuten yhteydestä Gazan ja Länsirannan välillä. Siinä USA vahvistaa Israelin oikeuden itsepuolustukseen ja lupauksensa toimia yhdessä kansainvälisten liittolaisten kanssa laittomien aseitten viennin estämiseksi Gazan kaistalle. Lausunnossa kehotetaan kaikkia niitä, jotka haluavat viedä tavaroitaan Gazaan, tehdä se maayhteyksien kautta ilman tarvetta tilanteen kärjistämiseen.

VENÄJÄN ulkoministeri Sergei Lavrov vierailee Israelissa heinäkuun lopulla. Israel saanee häneltä viimeisen tiedon Venäjän asemasta Iranin tilanteeseen ja sitä vastaan asetettuihin sanktioihin. Venäjä on tiettävästi perunut v. 2005 solmitun sopimuksensa myydä S-300 ilmapuolustusjärjestelmän Iranille.

IDF:N taholta kerrotaan, että akuutin tilanteen kärjistymisen helpottumisesta huolimatta merivoimat ovat jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Välitön uhka tulee Libanonissa valmistellun kahden aluksen lähettämisestä Gazan saarron murtamiseksi, mutta toinen uhka seilaa jossain Punaisenmeren tienoilla Iranin varustamana kohti Gazaa. Egyptin ilmoitti, ettei se aio estää tämän Iran-flotillan pääsyä Suezin kanavan kautta Välimerelle.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178968

3. NAIS-FLOTILLA Gazasta uhoaa edelleen murtavansa Gazan saarron ja pääsevänsä
kohdesatamaansa. Libanonin viranomaiset ilmeisesti pelästyivät Israelin mahdollisia vastatoimia, jotka voisivat kohdistua Beirutin ja muihin satamalaitteita vastaan, ja ovat keksineet byrokraattisia esteitä matkan toteuttamiselle. Operaation puuhanainen on juristi Samar Alhaj, jonka mies istui 4 vuotta vankilassa Rafik Haririn murhaan osallisuudesta. Nais-flotillan alus nimettiin Jeesuksen äidin mukaan Mariamiksi (Maria), sen matkustajina on pelkästään naisia, shia- ja sunnimuslimeja sekä kristittyjä useasta maasta, 50 yhteensä naista Libanonista, USA:sta, Ranskasta, Englannista, Japanista, Kuwaitista ja Egyptistä. Mahtaa siellä on kova porina, jonka keskeisinä aiheena on arvattavasti sammumaton juutalaisviha.

JÄRJESTÄJÄT sanovat matkustajien edustavan feminismiä, mutta Guardian-lehden mukaan tunnettua naislaulajaa ja Libanonin kauneuskilpailun kakkosta, Haifa Wehbe, ei kelpuutettu mukaan, koska ”hän esiintyy vaillinaisesti puettuna, hänen alastomuutensa ja muslimien siveyssääntöjä polkeva julkisuutensa häpäisee puhtaan islamin mutta myös eurooppalaisten naisten julkisivua”. Tämä selitys on Hizbullahin edustajan kynäilemä. Artikkelissa kysytään viattomasti, miten vaikea kunniamurhiin ja kokovartaloverhoon tottumattomien ulkopuolisten on ymmärtää, miten Wehben mukanaolo voisi häväistä toisten mukanaolevien imagoa?
Wehbe tunnetaan miljoona-levikkeisten albumien tekijänä. Hän oli kuuluisa varsinkin Rafik Haririn murhan jälkeen 2005 julkistamansa levyn ”Baddi Eesh” (haluan elää) ansiosta. Kansanliikkeen painostama, ns ”cedar-vallankumous”, ansiosta Syyria joutui vetämään joukkonsa Libanonista ja vähentämään osallistumistaan sen politiikkaan. Kuten tunnettua, tämä suuntaus on nyt kääntynyt päinvastaiseksi. Libanon on nykyisen pääministerinsä Saad Haririn johdolla antautunut Syyria ja sen kautta Iranin vasallivaltioksi. http://www.jpost.com/Opinion/Editorials/Article.aspx?id=178990

4. NAIS-FLOTILLAN ja muittenkin Gazan saarron murtamiseen tarkoitettujen todellisten suunnitelmien ja päämäärien paljastuessa ja joutuessa kansainvälisen tuomion kohteeksi suu messingillä odottaneet arabit ovat nostaneet kovan huudon: Mikä sionistien juoni tämänkin sai aikaan? Hamasin edustaja Mahmoud Zahar uhkaa aloittaa Kassamien ampumisen Gazasta uudelleen ja kehottaa palestiinalaisia Juudeassa ja Samariassa tekemään samoin niillä aseilla, joita heillä on. Zahar vakuuttaa, että julistakoon Blair mitä tahtoo Hamasin halusta ja kelvollisuudesta osallistua rauhankeskusteluihin, Hamasin kanta ei ole muuttunut miksikään.

DEBKAFILE, joka asiaa tarkastelee artikkelissaan, varoittaa omiin lähteisiinsä viitaten, ettei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, eli Hamas, Hizbullah, Turkki ja Iran suunnittelevat uutta toimenpideohjelmaa jatkaa aloittamaansa saarron murtamispolitiikkaa. Jos Beirutin satama on tukossa, potentiaalisia satamia alusten varustamiseksi ei ole useita tarjolla. Turkin ja Kypressin satamat voivat tulla kysymykseen. Toiseksi Syyrian satamat voisivat myös olla tarjolla, mutta Debkafile arvioi, että presidentti Bashar Assadin ulkomaanmatkan vuoksi hän ei halua nostattaa ongelmia Israelin kanssa juuri nyt, vaikka maat ovat muodollisessa sotatilassa. http://www.debka.com/article/8865/Viimeisen uutisen mukaan Libanon antoi nais-flotillalle luvan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=179047

4. UUTISOTSIKOITA
- David Skolni tutkii artikkelissaan Argentiinan jalkapallotähden Lionel Messin kabbalistisia aiheita sekä hänen henkilöönsä että nimeensä liittyen. http://www.debka.com/article/8865/
- Israel ilmoittaa, että Gazan kaista on edelleen pääsykiellossa ulkomaisille vip-vieraille. Tämän sai kokea Saksan taloudellisen ja yhteistyön ministeri Dirk Niedel, jolta evättiin pääsy sinne. (JP)
- Hallitus hyväksyi suunnitelmat kahden meriveden puhdistuslaitoksen rakentamiseksi Sorek-alueelle. Ne tuottavat 150 miljoona kuutiometriä puhdistettua vettä vuodessa. Haderan laitos puhdistaa vettä 127 miljoonaa kuutiometriä. Suurimmat puhdistuslaitokset ovat Saudi Arabiassa, mutta ne toimivat ei periaatteella, Israelissa käytetään osmosis-menetelmää. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=179016
- Syyria, Turkki, Jordania ja Libanon ovat päättäneet perustaa vapaa-kauppa-alueen, mikä sallii vapaan matkustamisen maitten välillä. (JP)
- Israelin liikemaailma on kasvavassa määrin siirtymässä Hongkongin ja Manner-Kiinan tarjoamiin mahdollisuuksiin länsimaisen taloudellisen epävarmuuden ja kasvavan Israelin vastaisuuden vuoksi.
http://www.jpost.com/Business/BusinessNews/Article.aspx?id=178989
- Jerusalemin kaupunki jatkaa Silwanin kaupunginosaan suunnitellun kehitys-
ohjelman toteuttamista. Asiaa käsitellään paikallisessa suunnittelu- ja
rakennustoimikunnassa tänään. Suunnitelmaan kuuluu useitten arabien
laittomasti rakentaman talon purkaminen, joista 22 on pahiten tiellä, toiset
kymmeniä rakennuksia käsittävät kohteet voivat hakea rakennusluvan
jälkikäteen. Israel katsoo, että rakentamista maassa täytyy jatkaa oli Obama
tai ei, ja varsinkin Jerusalemissa. Rakennuskieltoa Länsirannalla ei jatkettane
syyskuun jälkeen, vihjaavat uutiset.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=179031

Joutukoot he häpeään ja kääntykööt takaisin, kaikki Sionin vihamiehet!

#375 TIISTAI 22.06.10

22.06.2010 20:42

1. FLOTILLA-UUTISIA.
KVARTETIN nimittämä Lähi Idän erikoislähettiläs Tony Balir vakuuttaa, ettei ole mitään syytä lähettää uusia avustuslaivoja Gazaan. Sen sijaan hän kehottaa niitä, jotka tuntevat tarvetta avustaa Gazan kansaa, käyttämään maayhteyksiä joko Egyptin tai Israelin kautta, jotka ovat laillisia ja avoimia teitä Gazan kaistalle.
BLAIR sanoi poikkeavansa joistakin muista kansainvälisten järjestöjen edustajista siinä, että hän näkee Israelin todellisen turvallisuusvaatimuksen, jotka täytyy huomioida. Täten hän katsoo, että Israelin tarjous ohjata avustuslaivat ensin Ashdodin satamaan tarkastusta varten ennen matkaa Gazan satamaan on täysin hyväksyttävä ja järkevä.

BLAIR vakuutti, että hän on keskustellut asiasta jo kauan ennen Mavi Marmaran välikohtausta Välimerellä ja ottanut Israelin turvallisuusnäkökohdat ja Gazan kansan päivittäiset tarpeet esityslistan kärkeen, joitten välillä on tehtävä selkeä ero. Koska aiempi politiikka Hamasin heikentämiseksi ei tuottanut tuloksia, on aika omaksua uusi, hän järkeili.
Toiseksi Blair kaavaili voivansa saada PA:n poliiseja valvomaan Gazan rajaliikennettä sekä ulottaa EU:n roolin Israelin ja Gazan välisiin terminaaleihin Rafahin terminaalin tapaan.
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=179110

USA:N valkoinen talo antoi varoituksen kaikille kansalaisilleen välttää menemistä Gazan kaistalle mitä tietä tahansa, mukaan lukien merikuljetukset. Lausunnossa tähdennetään, että aiemmat yritykset päästä Gazaan Israelin julistaman saarron läpi on johtanut siihen, että Israelin armeijan merialukset ovat pysäyttäneet heitä kuljettavat alukset, mikä on aiheuttanut heille vammautumista, kuolemaa, pidätyksiä ja karkotuksia.
USA:n antama varoitus annettiin sen jälkeen, kun Israel oli virallisesti pyytänyt niitä maita, joiden kansalaisia osallistui aiempaan flotillaan, kieltämään kansalaisiaan osallistumasta niihin. Israel totesi tyydytyksellä Englannin antaman samansuuntaisen varoituksen. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=179107

LIBANONIN viranomaiset ilmoittivat eilen, että Libanonista suunnitellut kaksi avustuslaivaa ovat saaneet luvan lähteä matkaan, mutta vain Kyprokselle, jossa ne voivat itse määritellä seuraavan satamansa. Tällä silmänkääntötempulla he katsovat sivuuttavansa määräyksen, joka kieltää libanonilaisia laivoja matkustamasta Israelin valvomaan satamaan, jollaisena Gazan satamaa pidetään. Israel ja Libanon ovat edelleen muodollisessa sotatilassa.
39-vuotias Syyriassa asuva palestiinalainen Yasser Kashlak, joka johtaa Free Palestine järjestön avustusryhmää, sanoi valmistelujen olevan lähes valmiit, mutta ei halunnut turvallisuussyistä antaa laivojen lähdön päivämäärää.

LIBANONIN liikenneministeri Ghazi Aridi sanoi, että avustuslaiva nimeltä Julia on Tripolin satamassa ja vain odottaa satamaviranomaisten lupaa. Se saa seilata Kyprokselle, mutta ei suoraan Gazaan, hän selitti. Hän sanoi Libanonin hallituksen vastaavan laivoista, Julia ja Mariam, niiden matkasta, lastista ja matkustajista (aktivisteista) – sekä ulkomaisista että libanonilaisista. Kyproksen eteläosaa hallitseva hallitus kielsi Gazaan meneviä laivoja käyttämästä sen satamia, mutta Turkin hallitseman pohjoisosan satamat lienevät avoinna. Kyproksen hallituksen edustaja Stefanos Stefanou sanoi, etteivät Libanonin avustuslaivojen järjestäjät ole esittäneet virallista pyyntöä käyttää sen satamia.
HIZBULLAH on kieltänyt osallisuutensa Gazan avustussaattueeseen. Sillä on edustajia Libanonin hallituksessa, joten hallituksen vastuu koskee myös sitä. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=179047

EGYPTIN ulkoministeri Ahmed Aboul Gheit kehotti maanantaina kaikkia osapuolia välttämään toimia, jotka voisivat antaa Israelille tekosyyn peruuttaa päätöksensä Gazan saarron helpottamisesta ja palata aiempaan käytäntöön, kuten hän lausui.
FREE PALESTINE MOVEMENT järjestön puolesta laivasaattuetta valmisteleva ”liikemies” Yasser Kashlak sanoi Israelin varoituksista näin: ”Haukkuva koira ei pure. Kehotan israelilaisia lähtemään maastani ja palaamaan sinne, mistä tulivatkin. Israel on inhimillinen hirviö. Ei se ole vain minun viholliseni, se on inhimillisyyden vihollinen. Ei mikään historian kansa ole surmannut niin paljon lapsia kuin tämä terrori-vihollinen on tehnyt. He ovat Euroopan roskakansaa.” - Kehottaisin Kashlakia tutkimaan historiankirjansa uudelleen.
2. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas kertoo PA:n virallisessa äänenkannattajassa Al-Ayyam lehdessä, että hän harkitsee vakavasti vierailua Gazassa. ”Olen usein halunnut mennä sinne, mutta ehkä on parempi odottaa sovintoneuvottelujen tuloksia ennen sitä. Mutta toisaalta haluaisin mennä sinne, ja olen varma, että sellainen vierailu olisi avuksi.”

GAZAN hallituksen edustaja Sami Abu Zuhri sanoo, ettei Abbas voi vierailla Gazassa, ellei hän ano lupaa Haniyehin hallitukselta ja koordinoi matkaansa sen kanssa.
Hamasin poliittisen toimiston apulaispuheenjohtaja Musa Abu Marzouk syytti Abbasia, että hän käyttää hyväkseen Hamasin ja Fatahin välisiä sovintoneuvotteluja auttaakseen Israelia viime kuussa avustussaattuetta vastaan tekemänsä iskun jälkiselvittelyissä. Hän sanoi puheitten sovintoneuvotteluista virinneen kansainvälisen painostuksen kasvaessa Gazan saarron poistamiseksi, ”toiset hyvässä, toiset pahassa tarkoituksessa”.
MARZOUK vakuutti järjestönsä olevan valmis sovintoon Fatahin kanssa Egyptin tekemän välitysesityksen pohjalta. Hän tunnusti, että heillä on siihen useita varauksia, mutta että kummankin osapuolen tulee keskittyä Palestiinan kansan etuihin ennen muita. Egyptin ulkoministeri Gheit ilmoitti Kairossa viime viikolla, ettei Egypti tee muutoksia esitykseen.

HAMAS vastustaa PA:n poliisien sijoittamista Gazaan ja sen valvojia Rafahin terminaaliin. Se pelkää, että Hamasin sotilaallinen siipi Izzadin al-Qassam lopetetaan. Hamasin taholta muistutetaan, että se voitti viimeiset parlamenttivaalit, mikä tulee huomioida keskusteluissa. Toiseksi Hamas vaatii, että oikeus ”vastarintaan” (resistance, aseellinen vastarinta) tulee säilyttää. Kolmanneksi se syyttää, että PA jatkaa Hamasin tukijoitten pidätyksiä Länsirannalla, viimeisen 24 tunnin aikana sen poliisi pidätti 11 Hamasin tukijaa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=179104

3. ISRAELIN USA:N lähettiläs Michael Oren kertoo Herb Keinonin kirjoittaman artikkelin
mukaan, että Turkin hallituksen diplomaattinen muutos edustaa historialista muutosta länsi-suuntauksesta itäiseen suuntaan, eikä kukaan osaa sanoa, mihin se johtaa. Hän vakuuttaa, ettei Israelin politiikka ole muuttunut Netanyahun hallituksen aikana juuri ollenkaan siitä, mitä se oli edellisten hallitusten aikana, eikä Yhdysvaltainkaan politiikan muutos ole syynä Turkin muutokseen. Hän luonnehtii tilannetta todeten, että elämme muutosten meressä. Hän on kirjoittanut kaksi kirjaa Lähi Idän historiasta, joten hänellä on sormituntuma asioihin.

” MUUTOS Turkin orientoitumisessa – sananmukaisesti Orienttia kohti – on tapahtuma, jolla on historialliset mittasuhteet. Turkin paluu Lähi Itään 90 vuoden tauon jälkeen on valtava, eikä kukaan tiedä, mihin se johtaa.” Hän lisää, että Turkin kokeman muutoksen ohella on nähtävissä merkittävä muutos USA:n ulkopolitiikassa. Presidentti Barack Obaman tullessaan valtaan on päättävästi ja vakavissaan hakemassa muutosta USA:n sisä- ja ulkopolitiikkaan”.
Pääministeri Netanyahun politiikasta hän sanoo, että sitä on vaikea erottaa siitä, mitä se oli edellisten hallitusten aikana.

OREN KERTOO, että presidentti Joe Bidenin Israelin vierailu aiheutti dramaattisen muutoksen Obaman politiikassa. Hän sanoi sen tapahtuneen viikon sisällä, vaikka väittääkin, ettei se ollut niin paha kuin mitä media raportoi. Hän sanoo USA:n hallituksen tajunneen, ettei enempää sen sisä- kuin ulkopoliittinen toimintakaan auttanut rauhankeskustelujen aloittamiseksi Israelin ja PA:n välillä.
Oren kertoo, että Obaman hallituksen politiikan suuntauksen muutos ilmeni välittömästi. PA:n johto oli asettunut mukavasti nojatuoleihinsa syventyen tarkkailemaan Israelin ja USA:n keskinäistä sananvaihtoa, odottaen ja kuvitellen, ettei siltä vaadita yhtään mitään. Muutos ilmeni siinä, että Abbas myöntyi välittömästi - joskin melkoisen venkoilun ja vasta arabiliiton luvan saatuaan – epäsuoriin keskusteluihin Israelin kanssa, joskin hyvin vastahakoisesti.

OREN kuvailee Obaman henkilökuntapäällikön Rahm Emanuelin ymmärtävän syvästi Israelin tilanteen, että hän on henkilö, jonka kanssa pystyy keskustelemaan. Hän sanoi Emanuelin soittaneen hänelle Israelin vierailunsa jälkeen ja kyyneltyen muistelleen, miten ystävällisesti ihmiset Israelissa suhtautuivat häneen ja hänen poikaansa, jopa Tel Avivin rantatiellä joggaillessaan ihmiset pysäyttivät hänet ja toivottivat onnea, ”mazel tov”.
Rahm Emanuel eroaa syksyllä toimestaan, kertovat uutiset, koska hän ei ole kokenut muutosta, jota hän odotti, eikä ilmeisesti ole kaikkien suosiossa Valkoisessa Talossa. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=179108

4. UUTISOTSIKOITA
- Israelin suhteet USA:n kanssa ovat antaneet aiheen etsiä uusia turvallisuustakuita, ja IDF katsoo, että Kiina nousevana suurvaltana on sopiva kohde. Tärkeimpänä kohtana tässä orientoitumisessa on saada Kiina näkemään Israelin huoli Iranin ydinaseesta. IDF:n delegaatio lensi lauantai-iltana kenraalimajuri Yair Golanin johdolla Pekingiin. Muita aiheita keskusteluissa ovat siviilipuolustus ja Israelin äskettäinen kotirintaman harjoitus ”Turning Point 4”. Golan viettää seurueineen Kiinassa viikon verran. Ennen häntä siellä vierailivat sotilastiedustelun johtaja kenraalimajuri Amos Yadlin ja strategisen suunnitteluosaston johtaja kenraalimajuri Amir Eshel pyrkien vaikuttamaan Kiinan Iranin politiikkaan. Israelin Kiinan suhteita ovat häirinneet USA:n tarkkailu sotilaallisten tuotteiden viennin alueella, aiheuttaen kriisin 2005 Israelin joutuessa perumaan sovitun kaupan tutkavalvonta
laitteiden asentamiseksi venäläisvalmisteiseen koneeseen. (JP)
- Shin Bet yhdessä poliisin kanssa pidätti 13 Jerusalemin arabia osallistumisesta useisiin terrorihyökkäyksiin Silwanin lähiössä. Pidätykset tehtiin 30. toukokuuta autoa vastaan tehdyn hyökkäyksen johdosta 3. maaliskuuta 7-kerroksisen Jonatanin talon asukasta vastaan. Kolme Jebl Mukaberin arabia pidätettiin siihen syyllistyneinä. Yksi heistä tunnusti avanneensa tulen tarkastuskierroksella ollutta autoa kohti lähiössä. Toisessa tapauksessa hyökkäys tehtiin turvallisuusjeeppiä vastaan haavoittaen yhtä vartijaa. Arabit valuttivat öljyä kadulle saadakseen auton pysähtymään ennen hyökkäystä. Maaliskuun 16. päivänä arabit avasivat tulen juutalaisia kohti Ras al-Amud lähiössä vastalauseena Hurvan synagogan avaamiselle. (JP)
- Jännitys on noussut huippuunsa maroniittikristittyjen patriarkan Boutros Sfeirin ja Hizbullahin välillä Libanonissa. Sfeir vieraili Zahlen kaupungissa Bekaan laaksossa, joka on Hizbullahin tukialuetta. Hizbullah pahoitti mielensä patriarkan käyttäessä siitä sanontaa ”niin sanottu Hizbullah”, ja syyttäen sitä armeijan rakentamisesta naapurimaitten antamin asein Pariisin konferenssissa viime viikolla. Terroristi räjäytti Zahlessa auton päivää ennen vierailua. (JP)
- Israelin matkaoppaat tekivät opintomatkan Betlehemiin 10 vuoden tauon jälkeen. Tarkoitus on, että he voisivat opastaa seurueita kaupungissa. Oppaat pelkäävät, että arabit vaativat oikeutta opastaa seurueita Israelissa. (JP)
- USA:ssa vierailulla oleva puolustusministeri Barak kritisoi Jerusalemin alueellisen suunnittelu- ja rakennustoimikunnan päätöstä hyväksyä Silwanin kehityssuunnitelma, joka sisältää 22 laittomasti ja puutteellisesti rakennetun arabitalon purkamista ns. ”kuninkaan puiston” rakentamiseksi. Barak sanoo päätöstä harkitsemattomaksi ja huonosti ajoitetuksi. Barakilla ei virkansa puolesta ole oikeutta puuttua Jerusalemin sisäpolitiikkaan, mutta Labourin puheenjohtajana hän voi niin tehdä. Ollessaan virallisella vierailulla ulkomailla hänen ei tulisi antaa tämänkaltaisia lausuntoja. Yhä useammat vaativat Barakin eroa tai erottamista, mutta Netanyahu ei voi tehdä sitä hallituksensa yhtenäisyyden vuoksi. Haaretz.com asiaa käsittelevä artikkeli on vahvasti puolueellinen eikä vastaa todellisuutta. Siinä väitetään asukkaitten vastustavan suunnitelmaa, kuitenkin osa vastustaa painostuksen vuoksi, osa ei. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/barak-lashes-out-over-east-jerusalem-demolition-plan-1.297635
- Itävaltaiset arkeologit sanovat löytäneensä maan sisästä tutkakameroitten avulla Avaris-kaupungin, jonka he olettavat olleen Hyksojen pääkaupunki
3 500 vuotta sitten Niilin suistoalueella. Hyksojen oletetaan hallinneen Egyptiä
vuosisatoja, mutta egyptiläiset poistivat kaiken, mikä viittasi heidän aikaansa
tuhoten heistä kertovia asiakirjoja, seinäkirjoituksia ja kaupunkeja.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138198

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…