Assembly-tapahtuma kiellettävä

Kalle Kaitala
Tampere

/ #71

10.03.2008 17:37

Ensinnäkin, olen ensimmäisenä myöntämässä että suuri osa elämästäni pyörii tietotekniikan ympärillä, johtuen sekä henkilökohtaisesta intressistäni että työelämästäni. Tässä mielessä en ehkä osaa ottaa neutraalia näkökulmaa kaikkiin esitettyihin mielipiteisiin.

Olen osallistunut useampaan Assembly-tapahtumaan, sekä kesä- että sittemmin myös talviversioon. Talviversioon otan sen verran kantaa, että kuten kesälläkin ohjelmassa on useita (tekniikkaväritteisiä) liikunnallisia kilpailuita. Olen ilolla seurannut ja osallistunut esim. tanssipeli-aktiviteetteihin, joista on muodostunut nykyään tärkeä osa teknistä nuorisokulttuuria. Myös jalka- ja koripalloa on Assyillä pelattu useat kerrat.

Tapahtuman pääpaino on kuitenkin tietotekniikassa. Kulutuskriittisenä ihmisenä en useinkaan tajua isojen yritysten tarvetta tyrkyttää jokaista pientä yksityiskohtaa uutena ja hienona asiana joka jokaisen oman arvonsa tuntevan henkilön tulisi hankkia. Samaan aikaan kuitenkin tunnistan tekniikan kehityksen tarpeen, jonka ansiosta käyttöliittymät ovat nyt kehittymässä suuntaan jossa tehdään muutakin kuin vain istutaan näyttöpäätteen ääressä. Näen tulevaisuuden jossa virtuaalisen ja todellisen maailman rajat alkavat todenteolla hämärtyä. Ehkä tämä voi pelottaa joitakin ihmisiä.

Ja samaan aikaan kun kehittäjätiimit väsäävät upeita audiovisuaalisia kokemuksia aistiemme nautinnoksi, tekevät ns. oldskool-koodaajat ällistyttäviä tempauksia useamman vuosikymmenen ikäisillä laitteilla. Jos tämä on teknomasturbaatiota, joka tuhoaa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäyntiä, olen hiukan ihmeissäni. Mielestäni nykyisin ihmiset ovat avoimempia, rehellisempiä ja sosiaalisempia kuin koskaan ennen. Se, että kanssakäymisen mahdollistaa sähköä kuluttava työkalu, on toissijaista. Lieve-ilmiöitä on esiintynyt kautta aikain, niihin ei vain ole osattu kiinnittää samalla tavalla huomiota työkalujen puutteen vuoksi.

On hyvä että adressin aloittaja on huolissaan niin ympäristöstä kuin kanssaihmistensä terveydestäkin. Mielestäni myös Assembly Organizing on alkanut ottamaan näitä asioita huomioon, ja ns. roskaruoka-kulttuurin vastapainoja on asetettu esille. Nämä asiat ovat kuitenkin kulttuuriarvoja joihin yksin Asmorgilla ei ole kovinkaan suurta päätäntävaltaa. Kulutushysteria on mielestäni hypetetty klisee, joka ei niinkin raskaasti verotetussa maassa kuin Suomi pääse toteutumaan kovinkaan suuressa määrin. Lisäksi useimmat käytetyt laitteet kerätään joko jatkokäyttöä ajatellen tai kierrätetään uudelleen uusien laitteiden raaka-aineeksi. Tässä asiassa EU:n RoHS-direktiivi ja Suomen SER-kierrätysjärjestelmä ovat hyviä tiennäyttäjiä. GreenPeace-järjestön vihreysindeksiä seuraamalla voi myös vaikuttaa omiin ostopäätöksiinsä positiivisesti.

Tiivistettynä: Sen sijaan, että lähdetään barrikaadeille kieltämään kaikkea missä voidaan vähääkään nähdä lieve-ilmiöitä, olisi tärkeämpi tarjota valistusta ja vaihtoehtoja. Sosiaalisen kanssakäymisen osalta näen Assembly-tapahtuman arvon enemmänkin positiivisena kuin negatiivisena.