Assembly-tapahtuma kiellettävä

Sakarias Lehtomäki
Adressin tekijä

/ #75

10.03.2008 20:02

Simo Nurmi,

Käden koordinaatio ja reaktionopeus kehittyvät varmasti myös esimerkiksi maahanmuuttajia kadulla turpiin mäiskiessä, ja lisäksi tiimissä mäiskiminen luo yhteenkuuluvuuden tunteen, minkä ansiosta mäiskiminen on hauskaa. Oletko siis näiden argumenttien pätiessä myös sitä mieltä, että rasistisessa jengiväkivallassa ei ole mitään vikaa?

Mikä tahansa asian pystyy perustelemaan viattomaksi ja puhtoiseksi sillä, että poimitaan asiasta vain ne hyvät puolet ja vältellään kiusallisisia puolia. Pelaajapiireissä muutamat tällaiset aiheet, esimerkiksi pelien mahdollinen vahingollinen vaikutus psyykeen ja maailmankuvaan, on luokiteltu suorastaan tabuiksi, ja niiden puheeksi ottaminen tuo erittäin herkästi ns. "kukkahattutädin" leiman.

Onnittelut myös Sami Sihvoselle ensimmäisestä tässä keskustelussa saamastani väkivaltauhkauksesta. Suosittelen kuitenkin, että etsisit jonkin paremman tavan kehittää käden koordinaatiotasi ja reaktionopeuttasi.