SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA

tanja vakkari
anjalankoski

/ #156

17.03.2008 08:25

Totta kyllä, että suden, kuten myös muiden eläimien käytökselle on aina jokin syy. Susi on petoeläin. Näin ollen sillä on myös siis pedon käyttäytymismallit ja vaistot. Susikannan kasvu ei vaikuta siihen miten sudet käyttäytyvät ihmistä kohtaan, vaan se että jos pennut jo "äidinmaidossa" saavat oppia, että ihmistä ei tule pelätä ja kunnioittaa. Enkä edelleenkään ole sitä mieltä, että kaikki sudet tulisi karsia pois, vaan vain häirikköyksilöt. Näin turvattaisiin se ettei pennut tätä ajattelumallia susilla jatka.
Ja kyllä esimerkiksi koiria voi suojata monilla tavoin, meilläkin koirat vahvassa tarhassa. Mutta miten suojaat niitä koiria metsällä? Kuten Karpela joskus totesi, että kokeet pois tai aidatuille alueille vai?! Tai miten esimerkiksi vaikuttaa ihmisiin se että hirviä ei pystytä koirien kanssa metsästämään susialueilla? Hirvikanta kasvaa ja näin ollen myös esimerkiksi hirvien aiheuttamat liikennevahingot. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tai miten suojaat lapsia, jos sudet kärkkyvät kotipihalla? Pidetään lapset sisällä? Jos siihen joudutaan menemään, eikö asiat silloin ole jo päässeet liian pitkälle?