Sisäilmasta vakavasti sairastuneille lapsille pienryhmäopetus
Elisa Lientola |
/ #9 Voimia vanhemmille pitää ääntäongelmasta!07.03.2014 22:12Tässä rakennetaan nyt täysin uutta toimintamallia, jossa vakavasti oireilevat lapset saataisiin turvaan ajoissa ja koulupolku ehjäksi. Koko maan koulujen sisäilma ja homeongelnat ovat ilmiö jota ei hetkessä hyvästä tahdosta huolimatta pysty ratkaisemaan kukaan, siksi tarvitaan turvapaikka. Toki tavoitteen tulee olla se että ongelmat korjataan kouluissa, mutta niin lapset kuin aikuisetkin ovat erilaisia ja joku saattaa oireiilla altistuttuaan ihan muustakin kuin rakennuksen ongelmista, minkä vuoksi heidän kohdallaan uusi onnistunut kouluraknnuskaan ei auta. Toivottavasti tietoisuus oireiden monimuotoisuudesta ja todellisuudesta läpäisee luisimmankin kallon, eikä asia hautaude vastakkainasetteleen. Kenenkään ei pitäisi joutua sairastumaan pysyvästi suorittaessaan oppivelvollisuutta tai pöiväkodissa ( sen enempää kuin työssäkään. Lakikin jo velvoittaa järjestämään opetuksen. Kuitenkin edelleen tietämättömyys on jarruna erityisen tuen päätöksille ja asian puuttumiseen riittävän ajoissa. Tärkeää olisi nyt että tarpeen laajuus tulee selväksi. Valitettavasti tämä asia koskee pienempää joukkoa kuin kokonaiset honekoulut joten meteli ei ole yhtä massiivista, mutta se ei tee asiasta vähempiarvoista. Nut on aikarummuttaa kokemuksista ja tarpeesta! Sille annetaan arvoa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Sisäilmasta vakavasti sairastuneille lapsille pienryhmäopetus" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18165 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
427 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1926 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1312 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6408 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
96 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10489 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.