Kasvisruokapäivä kouluihin

Visa Keinänen
Tampere

/ #26

11.09.2008 14:36

kasvisruoasta saa aivan kaikki ravintoaineet, kuin liha- ja maitotuotteita popsimallakin. Näiden tasapainoisesta saannista täytyy vain nykisellään itse pitää paljon tarkemmin huolta kasvissyönnin marginaalisuuden takia.

Kuten jo aiemmin mainittiin, tuottamalla kasviksia vain ihmisille, eikä karjalle, saataisiin nykyisellä tuotannolla semmoiset kymmenen kertaa enemmän ruokaa, paljon pienemmillä päästöillä (lehmänsaisse, lihan käsittely etc.) Ja kyllä se lihantuotanto täten kärsii ilmaston radikaaleista muutoksista ihan yhtä paljon.

Omalla kokemuksellani voin sanoa, että kasvisruoasta saa aivan täysin yhtä hyvää, kuin liharuoastakin. Itseasiassa ensimmäistä kertaa ihan kasvisruokaa syödessäni, luulin soijarouhetta jauhelihaksi, ja kerran olen luullut soijasuikaleita kanaksi. Jälkimmäisen kohdalla kyllä vähän ihmettelin koostumusta, mutta hyvää oli. Nykyisellään kunnon kasvisruoka tuppaa olemaan jopa usein perusliharuokaa parempaa, kun sen tekemiseen joutuvat nämä hipit käyttämään vähän enemmän antaumusta, kuin mikron käynnistysnapin painamista. Kasvisruoan huono maine johtunee juuri laitoskasvisruoasta ja koulun kesäkeittopäivistä (tykätäkseen kasvisruoasta ei tarvitse tykätä kesäkeitosta. Hyi.) Miten koulujenkin keittiöissä käsitellään rehuja, on aivan käsittämätöntä. tuntuu, kuin siellä oikein kovalla vaivalla tehdään kasvisruoasta mahdollisimman syömäkelvotonta.

Itse ajatusta kasvisruokapäivästä vastustan. Juurikin kun koulujen kasvisruoka tuppaa olemaan täysin ala-arvoista (ja parhaimmillaan samaan aikaan ei edes oikeasti kasvisruokaa), ei tuo aiheuttaisi muuta kuin ruokailun skippaamista ja kasvisruoan maineen huonontumista entisestään.

Jos lihan syönti vähenee, vähenee lihan tuotantokin. Tuollaiset "pelkkää lihaa-päivä"-kommentit ovat aika typeriä, kun päivän (epäonnistuvana) pointtina on tutustuttaa pikku-Timpat kasvisruokaan ja rikkoa ennakkoluuloja. Liharuoan vähenemisellä (ja lopulta poistumisella, ah mikä utopia) on oikeasti jotain merkitystä, nauroi karvanoppa-amisjuntti ja Timppa-12v ituhipeille sitten kuinka paljon.