EI Tom of Finland -postimerkkiä Suomeen!

JuhaniH
Vieras

/ #1643 Re: Nimimerkeistä

19.05.2014 11:41

#1637: eräs vain - Nimimerkeistä

Kiitos vastauksesta. Ei kannata lähteä aggressiiviseen huuteluun mukaan. Minä en kovin voimakkaasta kommentoinnista pidä, siitä tulee paha mieli. Enkä ole Jyväskylän kävelykadullakaan vielä kovin aggressiiviseti käyttäytynyt.

Myönnän, että minulla jonkun verran rappeutumista aivoissa on tapahtunut, kun ikää on sen verran paljon. Fyysinen puoli sentään on ikäistäni huomattavasti parempaa, jos kuntoa mitataan Cooperin testillä tai leuanvedolla. Rukousta kuitenkin tarvitaan ja Raamatun lukua, että Jumalan johdatus ja ohjaus säilyisi elämässä.

Näitä ei tietysti ateisti ymmärrä, mutta sekin aika voi joskus tulla, eikä sitä edes tarvitse tulla Raamatulla päähän lyödyksi, vaikka olen kuullut että sellaistakin olisi tapahtunut. Siis isä olisi lyönyt Isolla Raamatulla Jumalaan uskovia rienaavaa poikaansa päähän, jolloin olisi sitten pojan kurssi kääntynyt elämässä parempaan suuntaan ja hän olisi ymmärtänyt, että Jumala tosiaan on olemassa.