SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA

Kristiina Korhonen
Kuopio

/ #43

11.01.2007 00:45

"Suomen susikanta kuuluu Venäjän valtavaan susipopulaatioon"

Et ole edelleenkään selittänyt/ymmärtänyt, että miksi susikanta ei Venäjää ympäröivissä maissa ole sen suurempi kuin Suomessakaan. Euroopan puoleisessa osassa Venäjää elää pieni osa koko Venäjän susimäärästä, huom! pieni osuus, siihen ei voi laskea kuuluvan KOKO Venäjän susimäärää (Venäjähän on suurin maa pinta-alaltaan maailmassa). Eivät ne kaikki norkoile tuossa rajamme pinnassa. Pinta-alaan nähden susia on Venäjällä vähän. Ja Venäjän karjalassa määrä on entisestään vähentynyt. Sieltä ei yksinkertaisesti tule enää rajan yli susia kuten ennen muinoin. Tyhjästä on paha nyhjästä.

Susi on Suomessa ollut rauhoitettu ja uhanalainen laji jo ennen EU:ta, siksi en ymmärrä tätä EU-mantran hokemista, aivan kuin pitäisi löytää syntipukki muualta kuin omasta toiminnasta.

"Suomessa susi ei ole uhanalainen, sillä kuten Kristiina Korhonen totesi: ...tappamalla sudet eivät Suomesta vähene niin kauan kuin raja on avoin!"

Ja hevonkellit. Luet taas lauseen kuten ideologiaasi sopii. Jos tavoite on saada susi hävitettyä kokonaan Suomesta, se ei onnistu kuin raja sulkemalla fyysisesti. Siihen asti riittää se YKSIKIN rajan ylittänyt susi kumoamaan sen, että ne tappamalla vähenisivät.