Helsingin nuorisolautakunnalle:Pakilan nuorisotaloa ei saa sulkea
Vieras |
/ #37 Jätetään Maunulan monitoimitalon nuta väliin ja säilytetään Pakilan nuta17.05.2015 16:52Kun pitää säästää nuorison hyvinvoinnissakin, niin Maunulalaiset ja Viikkiläiset ovat tervetulleita Pakilan tunnelmalliselle nutalle! Viikistä pääsee perille kahdesta-kolmeen bussilla, maunulasta yhdellä. Ala-asteikäistä tarvitsee kouluttaa, että osaavat matkustaa turvallisesti perille. Lisäksi pitää hommata bussikortti ja mahdollisesti ala-aste ikäisten vanhemmat tulevat autoilla hakemaan varhaisnuoret kotiin ja lähtee vähän aikaisemmin töistä, että ehtivät. Miksi pitäisi säästää Pakilan alueella, jossa on alle kouluikäisiä tuhat ja koululaisia varmasti lähemmäs neljätuhatta? Meidän tulee säilyttää kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuinen ja kodinomainen nuorisotalo! Tämän toteamiseen, Päättäjien kannattaa tehdä esimerkiksi Myllypuron mediakirjastoon elämysmatka syyspimeillä, talvella tai sateisina iltapäivinä ja iltoina, jossa nuoret majailevat, koska ei ole paikkaa mihin he menisivät laajalla Myllypuron alueella. Nuoret aiheuttavat ymmärrettävästi järjestyshäiriöitä kirjastossa jutellessaan keskenään ja nuoriso joudutaan poistamaan tiloista, koska muut asiakkaat eivät pysty lukemaan tai asioimaan siinä metelissä. Onko lakkauttamisesta kysytty etukäteen alueen asukkailta ja tehty laaja-alainen tutkimus todellisista taloudellisista säästöistä? Uskon, että tässä on tehty hätiköity johtopäätös eikä ole mietitty seurauksia saatikka tehty riskianalyysia. Maunulan tuleviin tiloihin voi hankkia yrityksen, joka maksaa kallista vuokraa uudiskohteessa. Meillä ei ole yksinkertaisesti edes varaa tämänkaltaisiin mielettömyyksiin. Ristiriitaa tuottaa miettiä, että Miten kaupungilla voidaan haluta väkisin Guggenheimia muiden lähinaapurimaiden kieltäytyessä ja vielä kaupunkimme hienoimmilla paikalle, kun meillä on monta saneerattaua ja ainutlaatuista museota jo kaupungissa?
Annetaan ne turhat rahat kaupunkimme nuorisotyölle, kouluille ja ip-kerhoille ja pidetään nuoristamme huolta. Pakilan nuorisotalosta maailman perintökohde!
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50988 Luotu: 02.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1062 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
722 Luotu: 26.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
930 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11069 Luotu: 09.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
390 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
296 Luotu: 25.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
3106 Luotu: 09.03.2022
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
166 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
150 Luotu: 03.08.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
141 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
137 Luotu: 22.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
357 Luotu: 01.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
215 Luotu: 23.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
105 Luotu: 02.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
384 Luotu: 30.06.2025