Sähkösavuketta säädeltävä sen todellisten riskien mukaisesti!
Vesku 1 |
/ #612 Re: Re: Sähkötupakka laki 201624.03.2016 06:07#611: Purjdb - Re: Sähkötupakka laki 2016 Purjdb Voisitko tarkentaa mistä tuo tieto on lähtöisin "että on varmistettu tupakkalain voimaantulo ja minkälaisena ???" Ainakaan nyt maaliskuun aikana ei tietääkseni lakivaliokunta ole lopullista päätöstään uudesta tupakkalaista varsinkaan sähkötupakan osalta tehnyt sillä ei ole mitenkään mahdollista että voitaisiin surutta törkeästi polkea useitakin oikeuksiamme ja valheelliselle pohjalle rakennettu tupakkalaki asetettaisiin voimaan sellaisenaan kuten lakiehdotuksessa olevissa muutoksista oli alkujaan esitetty ! Muilta osin olen samaa mieltä kommentistasi Suosittu FinnVape on parasta-aikaa perustamassa Hesan asemalle ensimmäistä myymäläänsä suomessa nyt kevään 2016 aikana ja lisää niitä tulee tämän vuoden aikana eripuolille suomea, eihän tällainen toiminta kannattaisi missään nimessä ellei Finnvapen omistajilla olisi varmaa tietoa tulevasta sähkötupakkaa koskevasta lakimuutoksesta minkälainen se tulee olemaan ja tietävät kyllä myymälöidensä perustamisen kannattavuuden suomessa, sillä eihän ne nyt niin hulluja ole että tyhjän päälle rakentaisivat myymälöitään kannattamattomina ja jos tämän mukaan asioita perustelee niin ei kaavailtu lakimuutoskaan sähkötupakan osalata tule olemaan niin tiukka kuin etukäteen on pelätty. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2034 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1026 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18200 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
455 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1959 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
674 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1321 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12812 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
114 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6421 Luotu: 29.11.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
764 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10499 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
699 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024