Lopetetaan hallinnointi ja keskitytään potilastyöhön |
/ #82 Koskaan ei ole ollut yhtä paljon lääkäreitä kuin nyt18.10.2019 13:37Pitäisi ensin selvittää, mistä johtuu "lääkäripula". Suomessa ei ole koskaan ollut yhtä paljon lääkäreitä kuin nyt. Silti terveyskeskusten virkoihin ei hakeuduta ja monelta erikoisalalta puuttuu osaajia. Olisiko syy työoloissa? Suurin ongelma on, että lääkäreiltä itseltään ei kysytä, miten he työtään pystyisivät tekemään parhaalla mahdollisella tavalla. Hallintoyksiköt kaupungeissa ja kunnissa ovat paisuneet ja aivan muut intressit ohjaavat päätöksiä kuin potilaiden tarvitsema hoito. Lääkäreiden mielipiteitä vähätellään ja heistä puhutaan alentuvasti. Tällaisin menetelmin esimerkiksi Helsingissä nämä suuret "Hyvinvointikeskus " hankkeet ovat onnistuneet karkottamaan monia pitkäaikaisia ja työhönsä sitoutuneita lääkäreitä. Lääkäreiden työaika kuluu jonninjoutavaan ellei ole mahdottomaksi käynyt. Toimistosihteerien karsiminen on ollut suuri virhe. Ennen monet työhönsä omistautuneet lääkärit jatkoivat työuraa vielä eläkeiän ylitettyään, nyt vain odotetaan ensimmäistä tilaisuutta jäädä pois työelämästä tai tehdä jotain muuta. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
16833 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1382 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1216 Luotu: 29.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
986 Luotu: 03.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12576 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
709 Luotu: 04.05.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2515 Luotu: 08.04.2024
Oinasjärven koulun kolmiopettajaisuuden säilyttäminen
315 Luotu: 29.04.2024
Luohuan koulun puolesta
871 Luotu: 24.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
545 Luotu: 27.04.2024
Meilahden autonomisen sosiaalikeskuksen puolesta
340 Luotu: 29.04.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
197 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4091 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
315 Luotu: 26.04.2024
Päivähoito, alakoulu ja nuorisotila on säilytettävä Uimaharjussa
140 Luotu: 29.04.2024
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Konginkankaan keskustan ja pohjoisen liittymän välille/ Pohjoishiekka-Vt4
138 Luotu: 02.05.2024
Pelastetaan Peltosaaren koulu tehdään yhdessä Itäinen koulu lapsille
530 Luotu: 12.04.2024
Kouluvalmentaja säilytettävä Mouhijärven yhteiskoululla
236 Luotu: 28.04.2024
Rauman kyläkoulut säilytettävä osana kouluverkkoa
1335 Luotu: 23.04.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68000 Luotu: 15.02.2024