IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Kurikkalainen
Vieras

/ #202 Re: Maatalous syyllinen kalakantojen häviämiseen

05.12.2010 20:07

#201: Oikeat syylliset esiin - Maatalous syyllinen kalakantojen häviämiseen 

Luin hetki sitten myös kyseisen henkilön väitöskirjatutkimusta. Siinä todettiin selkeästi kuinka soilta tuleva kiintoaine saadaan helpolla kuriin nykyisillä menetelmillä, kuten laskeutusaltaat ja pintavalutus. Tämähän nyt toki on tiedossa, tai no tuntuu kirjoituksista päätellen monella tuo tieto olevan vielä kateissa. Maatalouden suuriin päästöihin tuokin tutkimus kohdistaa päähuomion.

Täällä oli kirjoitusta tuossa ketjussa aiemmin tutkijoista ja tutkimuksista. Tämäkin tutkimus on oiva esimerkki siitä kuinka tärkeitä nuo tutkimukset ja niiden tekijät on yhteiskunnalle. Vain näin saadaan oikeaa tietoa jonka perusteella voidaan tehdä asioita oikeammin. Kirjoittaja " oikeat syylliset esiin" on aivan oikealla asialla. Jatketaan tällä linjalla.