IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Metsänhoitaja
Vieras

/ #214 Puu ei riitä korvaamaan turvetta

09.12.2010 09:47

Laitetaanpa tänne keskusteluun faktatietoa. Puhutaan paljon siitä, kuinka hirveän paljon meillä Suomessa on puuta. No totuushan on kuitenkin se, että Suomen soissa on turvetta yli 96 miljardia m3. Metsissämme on puuta vain 1,9 miljardia m3. Turvetta on siis noin viisikymmentä kertaa enemmän kuin puuta.

Vaarana puun nopean käytön lisäämisessä on se, että liian suuri läpimittaista puuta alkaa mennä hakkeeksi. Se taas ei ole kansantaloudellisesti järkevää. Kaikki mahdollinen puu mitä voidaan jatko-jalostaa on ohjattava jalostuslaitoksiin eikä missään tapauksessa voimaloiden polttokattiloihin. Tuo olisi hölmöläisten puuhaa.

Turpeen määrä verrattuna puuhun on siis todella suuri, valtava. Ei kai luulisi kenenkään intresseissä olevan se, että kotimaasta saatavaa energiaa ei käytettäisi. Olisihan se nyt hölmöläisten hommaa olla sitä hyödyntämättä. Jokainen maa maailmassa haluaa hyödyntää kotoista energialähdettään, oli se laatuaan mitä hyvänsä. Meillä täällä Suomessa on hitaasti uusiutuvaa biomassaa turvetta, nopeammin uusiutuvaa puuta, tuultakin hiukan. Toisilla mailla on sitten mitä kenelläkin, mutta kaikki tosiaankin hyödyntävät oman maansa tuotteita. Useimmilla mailla on vain fossiilista, mutta eivät hekään siitä luovu ennenkuin se resurssi on käytetty. Ei kai kukaan kuvittele että esim Norja lopettaisi öljyn ja maakaasun tuotannon, tai että Lähi-Idän sheikit samalla tavoin olisi lopettamassa öljyn pumppaamisen maaperästään. Miksi meidän tulisi luopua omista energiaresursseistamme? Tuotannon päästöt vesistöihin ovat tutkitusti häviävän pienet.

Venäjän maakaasun varaan ei kai tosissaan kukaan halua, ei ainakaan ennenkuin Venäjä alkaa käyttäytyä kuten normaaliin markkinatalouteen kuuluu. Venäjän politiikassa on vielä aivan liian paljon sellaisia arvaamattomia tekijöitä ja muuttujia ettei sellaisen varaan voi Suomen energiahuoltoa rakentaa. Niin paljon huonoja esimerkkitapauksia on ollut, viime talvena viimeksi.

Vielä lisäksi on muistettava, kun täällä puhuttiin "raha-uskovaisista", että turveteollisuushan jättää Suomeen noin 500 miljoonan potin hyödyttämään kansantalouttamme. Tästä summasta on vähennetty ne muutamat miljoonat, jotka tulevat tukena. Tätäkin tuki-osuutta tarkoituksellisesti liioitellaan lähes poikkeuksetta. Puuta tietysti pitää alkaa käyttämään yhä enenevässä määrin, mutta kuten sanottua sen riittävyys asettaa omat rajansa. Ja jo nykyisin puuta tuodaan ulkomailta, tuossa ei todella ole mitään järkeä. Itä-Suomen voimaloihin on ajettu jo pitkät ajat haketta Venäjältä koska sitä ei ole tarjolla riittävästi Suomen puolella kohtuullisella etäisyydellä voimalaitoksista.

Käytetään siis turvetta ainakin nykyisessä laajuudessa, meidän omaa kansallista energian raaka-ainettamme.