YLE puheen RADIOKANAVALTA POIS MUSIIKKI

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#2609

Yle Puhe on ollut aina hyvä, mutta nyt loppui kuuntelu.

(Oulunsalo, 12.06.2018)

#2622

Hei!
Jäätyäni eläkkeelle lisääntyi erityisesti Yle puheen kuuntelu. Valitettavasti se ikävän muutoksen jälkeen taas väheni. Ehdin kuunnella asiantuntevia ohjelmia ja pidin niistä. Kysymys ei suinkaan ole omasta musiikkitajuttomuudestani, koska olen opiskellutkin musiikkia. Liekö aloite muutokseen tullut toimittajilta, koska onhan kohtuullisen kova homma keksiä tuntikaupalla asiallista puhumista, toistoista puhumattakaan. Toivon siis, että ohjelmassa toimittaisiin kuuntelijoiden tahdon mukaan, eikä muista syistä.

(Raahe, 13.06.2018)

#2629

Surkein päätös ikinä, soittaa musiikkia Puheella ja pilata ainut järkevä radiokanava. Kyllä musiikkia työnnetään tarpeeksi sadalta muulta kanavalta ja kuuntelisin niitä jos musiikkia haluaisin.

(Parainen, 14.06.2018)

#2630

Yle PUHE

(Turku, 14.06.2018)

#2640

Jos Yle Puhe -nimiselle radiokanavalle otetaan musiikkia, on radion nimenkin vaihduttava.

(Turku, 17.06.2018)

#2647

Tärkeä asia kyseessä.

(Kuusamo, 19.06.2018)

#2650

Olisi tosiaan tärkeää että Yle Puhe olisi alkuperäisen tarkoituksensa mukaan puhe-kanava,säilyttäisi oman erikoisuutensa. Nyt se on mennyt kokoajan teennäisempään,muita ohjelmia matkivaan suuntaan. Ei hyvä. Haluamme takaisin alkuperäisen Puheen!

(Siilinjärvi, 20.06.2018)

#2659

Musiikki pois Puheelta. Radiossa on kymmeniä musiikkia tarjoavia kanavia, ihmisillä on vapaus valita näistä mieleisensä (joskin tarjonta on melko kapea ja siten huono, missä ovat esim. jazz-, metalli- ja muut undergroundkanavat?) Yle Puhe tarjoaa tiedonjanoisille kuulijoille vastinetta juuri Perttu Häkkisen, Juuso Pekkisen ja Mahadura & Özberkanin kaltaisten ohjelmien kautta. Musiikki Puheella on kuin hienossa ravintolassa tarjoiltaisiin Ikean euron hodareita varsinaisen menun lisäksi. Ylellä itselläänkin on musiikkikanavia, radiomusan diggailijat kääntäkööt näille taajuuksille.

(Kerava, 27.06.2018)

#2674

Yle Puhe on minulle tällä hetkellä ainoa Ylen kanava, jota missään muodossa kuuntelen. Se on myös ainoa media, mitä yleltä käytän, vaikka maksan satoja euroja Yle-veroa. Se on ollut työmatkojeni ilo, jonka parissa voin rentoutua laadukkaiden ja valmisteltujen radio-ohjelmien parissa, ilman musiikkia. Valitettavasti nyt ollaan sekä erittäin kaukana Juuso Pekkisen aamun viiltävistä analyyseistä, että rentouttavasta radiohetkestä ilman pakolla väliin tungettua musiikkia - jotan en halua kuunnella. Jos haluaisin, vaihtaisin YleX:lle, Novalle tai vaikkapa Radio Suomeen.

Surullisena on sanottava, että viimeisimmänkin Ylen median käyttö minun osaltani loppuu tähän, ellei musiikkia poisteta Puheelta ja samalla mielellään viedä esimerkiksi aamuohjelmia vanhaan asiaohjelmien suuntaan, eikä kohti ha-ha-ha-hauskoja ja muka-oivaltavia kaupallisten kanavien aamuohjelmia.

(Turku, 01.08.2018)

#2678

Sen kymmenen kanavaa soittaa jo samoja hittiretkutuksia, kyllä tilausta on pelkälle puheelle! Kysykää vaikka Jari Sarasvuolta.

(Kempele, 11.08.2018)

#2691

Musiikki pois Yle Puheelta!

(Kangasala, 30.09.2018)

#2708

25-vuotias hyvää musiikkia rakastava liberaali nainen täällä kiehuu pettymyksestä Puheen uudistusta kohtaan. Kuuntelin ennen paljon YLE Puhetta & jos kaipuu tällaiselle keskipaksulle viihdejumputukselle syntyi niin kuuntelin hetken vaikka mitä tahansa muuta kanavaa. Nyt ei näköjään ole edes eroa sillä minkä kanavan avaan eli parasta vaan siirtyä radiosta muualle.

Puheen aamuja ennen rutiininomaisesti kuunnellut muistisairas isoäitinikin on hermostunut kun aina vaan löytää jonkun riivatun musiikkikanavan vanhan sijaan. Kumpikaan meistä ei tietenkään kuulu tuohon 30-44v kohderyhmäänne, mutta kuten kuuntelijanumeroiden laskusta näkee jos saman ikähaarukan ihmiset juttelevat vain omalle ikähaarukalleen niin kyllä se kiinnostus sinne haarukkaan jää ja kuivahtaakin niin että vain muutamat harvat saavat jotain irti näykittyä.

Puheella on toki myös hyviä ohjelmia ja olen esim. Mahadura & Özberkanin iso fani, mutta uudistukset meinaavat käännyttää niistäkin pois. Jos musiikkia on pakko lisätä niin sitä tulisi mielestäni soittaa vain tarkoin harkitusti ja perustellusti kun se aiheeseen sopivasti liittyy, ei tällaisella ”otetaans tähän yks biisi” -meiningillä.

Vaikka ajan hengessä on hyvä pysyä mukana on iso pr-virhe ja suorastaan loukkaus luulla että kaikki vanha pelottaa nuorempia sukupolvia ja täytyisi jotenkin viihteellistää. Vähän kuin Eckbergin leipomouudistus tai Postin Itellarumba koko homma.

Taidan vastedes kuunnella pelkkää jenkkien NPR-kanavaa, kun siellä vielä osaavaa ja professionaalia, erilaisia puheääniä edustavaa ja laajalle kuuntelijakunnalle sopivaa yleisradiota osataan tehdä eikä Suomesta enää parempaa löydy. Harmi.

Muutosta odotellessa.

(Kouvola, 18.01.2019)

#2710

Musiikki Yle Puheella ärsyttää suunnattomasti. Vaihdan välittömästi kanavaa. Eikö kuuntelijoilla ole mitään sananvaltaa ä

(Lahti, 23.01.2019)

#2718

Puhe on puhetta.
Poppi on tarpeetonta puheessa.

(Helsinki, 11.03.2019)

#2721

YLE:n puheradio on palautettava takaisin musiikittomaan kunniaansa!

(HELSINKI, 17.04.2019)

#2734

Lopetitte vuosia sitten ajantasan, joka oli loistava ohjelma. Nyt YLE 1 kanavaa ei voi enää kuunnella, vaikka kuinka yrittääkin...
Tänäänkin tekopirteä, lässyttävä ja ammattitaidoton kimeä ja mielistelevä naisääni, ei voinut mitenkään kuunnella.
Missä ovat entiset ammattitaitoiset kuuntelijoita arvostavat ja asiallisesti puhuvat toimittajat.
Myös paikallis radiota voi kuunnella enää vain silloin kun sitä juontaa joku entisistä ammattitaitoista ja oikein ääntään käyttävistä toimittajista. Irtisanokaa ne tekopirteät imelät tyhjäntoimittajat, jaksatteko itsekään heitä kuunnella, älkää aliarvioiko kuuntelijoita, eivät nuoretkaan arvosta uusia surkeita toimittajia.
Yleisradiota varten maksan veroa....vaadin sille vastinetta.

(Oulu, 28.01.2020)

#2736

Suomessa on yli 65 v senioreja 1,23 miljoonaa. Monet meistä eivät pidä musiikista ja radion laadukkaat puheohjelmat ovat lähes ainoa helpotus yksinäisyyteen. Eikö nykytekniikalla voida yhdellä kanavalla lähettää vain puhuttuja asiaohjelmia, joissa ei "tavallaan niinkutella" eikä käytetä "mielettömän törkeitä" adjektiivejä? Musiikkia ja erikoisesti pop-musiikkia kanavia on todella riittävästi myös kaupallisilla kanavilla. Verovaroin rahoitettu "julkinen palvelu" ei tarvitse yhtään lisää.

(Kauniainen, 13.11.2020)