Suomen boikotoitava vuoden 2019 Euroviisuja

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#618

Terveisiä Suomen asiantuntijoille, jotka antoivat " Israelin taideteokselle" täydet 12 pistettä. SYVÄLTÄ.

(Tampere, 18.05.2018)

#622

Ei tueta eikä kannusteta ihmisoikeuksien loukkaajia.

(Vantaa, 18.05.2018)

#626

Apartheid saatava loppumaan.

(vantaa, 18.05.2018)

#629

Suomen on myös ponnisteltava sen eteen että jatkossa tähän kisaan voi osallistua vain kuulumalla Eurooppaan maantieteellisesti, ei maksamalla EBUlle osallistumismaksuja

(Helsinki, 18.05.2018)

#631

Euroviisuista on kolmena viimeisenä vuonna tullut osa hybridisotaa.

(Salla, 18.05.2018)

#638

Olen kaksoiskansalainen, toivon että myös kotimaani Ruotsi tekee saman päätöksen (y)

(Tukholma, 18.05.2018)

#671

Toivon todella, että Suomi ei osallistuisi Israelin euroviisuihin vaan näyttäisimme solidarisuutemme Palestiinan kansaa kohtaan. Emme voi mitenkään hyväksyä Israelin jatkuvia ihmisoikeusloukkauksia ja osallistuminen tuleviin Euroviisuihin olisi juuri sitä, hiljaista hyväksymistä.

(Barranquilla, 18.05.2018)

#676

"[Helsingin Pitkänsillan p]uoliympyrässä olevan kivisen kaiteen edessä makaa maha pystyssä nainen, virkattu kassi vieressään – ja en voi katsoa uudestaan sitä, sillä sillä ei ole päätä", kirjoitti Helmi Koistinen, 13 v, päiväkirjaansa 13.4.1918. https://www.hs.fi/paivanlehti/20042018/art-2000005648438.html

Eikö 70 vuotta veljessotaa riitä? Ennen 1940-luvulta alkaen muualta Palestiinaan muuttaneita juutalaisia paikalla asuneet jälkeläisineenkö ovat Suomen mielestä vapaata riistaa testata uutta israelilaista aseteknologiaa? Pyhä maa on pyhä kolmelle uskontokunnalle. Sota on aina veljessotaa.

(Helsinki, 18.05.2018)

#693

Mitä te saatte siitä, että puolustatte Israelin terroria?

(Tampere, 18.05.2018)

#704

Jätetään väliin. Jätimmehän väliin myös Venäjän fudiksen MM-kisat.

(Helsinki, 18.05.2018)

#715

Israelin valtio perustuu siionismille, ja se nykymuodossaan toteuttaa hidasta kansanmurhaa. Vastikään sekä Israelissa että Palestiinassa käyneenä voin todeta että Israelin äärinationalistinen kehitys on todella pelottavaa katseltavaa.

(Helsinki, 18.05.2018)

#718

Kannatan ajatusta Suomen poisjäämisestä Euroviisuista 2019.

(Utjsoki, 18.05.2018)

#738

ihmisoikeusrikokset tuomittava!

(pukaro, 18.05.2018)

#741

STOP ISRAEL!!

Suomen on näytettävä moraalista esimerkkiä ja suoraselkäisyyttä. Palestiinan kansa on poljettu ahtaalle kymmeniä vuosia ja tälle on tultava LOPPU!

#ENOUGH IS ENOUGH!

(Helsinki, 18.05.2018)

#779

Jos krimin vuoksi tehdään talouspakotteita yms, niin miksi ei nyt ?

(ESPOO, 19.05.2018)

#796

Paremman näkyvyyden saamiseksi aloitteen voisi lisiätä nykyisessä muodossaan myös kansalaisaloite.fi palveluun.

(Pori, 19.05.2018)