Ylioppilaskirjoitusten siirtäminen myöhemmäksi COVID-19-pandemian vuoksi

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#4011

On mielestäni erittäin epäreilua abeja kohtaan siirtää kirjoituksien ajankohtaa viikkoa aikaisemmaksi. Tämän takia kaikkien abien stressi tasot nousevat kattoon, sillä pahimmassa tapauksessa he joutuvat kirjoittamaan jopa 5 ainetta yhdellä viikolla. Ja kukaan ei ole varautunut tähän äkilliseen suunnitelmien muutokseen. Kaikki abit olivat varautuneet siihen, että heillä olisi vielä tämä viikko aikaa kerrata kirjoituksia varten, ja nyt tämä kallisarvoinen viikko evätään heiltä mikä on hyvin epäoikeudenmukaista. Muutos vaikuttaa erittäin negatiivisesti kaikkien abien mielenterveyteen, ja mikäli heillä myös sattuu olemaan muita henkilökohtaisia ongelmia esimerkiksi mielenterveyden kanssa, on tämä hyvin epäoikeutettua heitä kohtaan ja todella haitallista heidän psyykkiselle hyvinvoinnille.

Kevin Råholm (Vaasa, 14.03.2020)

#4015

Itse en kirjoita vielä tänä vuonna mutta minusta on pöyristyttävää miten näin voidaan vielä lisätä kirjoittavien stressiä ihan kuin sitä ei muuten olisi tarpeeksi! Kysymys ei ole mistään ala-asteen sanakokeesta... ja itse näin lukihäiriöisenä voin sanoa että kyllä minäkin mielummin luen viikon ja olen varmempi itsestäni kuin ahdistun neljänpäivän lukemisella.

Laura Uutinen (Vantaa, 14.03.2020)

#4021

Yo-kirjoutusten aikaistaminen on törkeää, sillä yo-kokeiden valmistautumisika lyhenee viikolla ja itseni mukaan lukien, kokelaat joutuvat tekemään 4 ellei jopa 5 koetta peräkkäin. Tälläinen kuormitus on myös henkilökohtaista, toiset onnistuvat kokeessa vähäisen kuormituksen takia paremmin jos kokeella on esim. Vain yksi tai kaksi kirjoitusta yo-viikolla.

Alexandra Saari (Pöytyä, 14.03.2020)

#4034

VASTASTAMME

Iimaan Hassan (Helsinki , 14.03.2020)

#4035

Reaalikokeiden aikaistaminen viikolla vaikeuttaa monien ylioppilastutkintoaan tekevien opiskelijoiden mahdollisuuksiin saada opiskelijan omaa tasoa vastaavat arvosanat. Reaalikokeiden aikataulua tulisi mielummin siirtää eteenpäin niin, että tutkinnonsuorittajilla on mahdollisuus silti tulla ylioppilaaksi tulevana toukokuussa. Kirjoitusten aikaistaminen myös mahdollistaa sen, että kokelaalla on viisi (5) kirjoituspäivää ensi viikolla.

Tuuli Koskinen (Uurainen, 14.03.2020)

#4051

Kirjotukset voitaisiin pitää mielummi silloin kun niitten pitäisi olla :) kemian kokeen piti olla 2 viikon pääst mut se onki 4 päivän päästä enkä pysty lukea ku kamala paniikki päällä.

Pervin Yüksek (Vantaa, 14.03.2020)

#4068

Ihan ***** typerää viedä vähästäkin lukulomasta vielä aikaa

Emmi Asumalahti (Ikaalinen, 14.03.2020)

#4069

Lukusuunnitelma on tehty aikoja sitten ja reaalien kohdalla ne on pahasti vielä kesken, tulee vaikuttamaan vahvasti kokeen tuloksiin, ja pahimmassa tapauksessa voi johtaa että pakollisia kirjoitettavia en pääse läpi jolloin myöhästyminen voi siirtyä

Roope Mustajärvi (Tornio, 14.03.2020)

#4072

Kiitos aloitteesta!

Nasra Diriye (Helsinki, 14.03.2020)

#4088

Joku pieni varotus etukäteen olis ollu iha helvetin näin lukusuunittelut valmiiks tehneenä.

Niko Tiikkaja (Tampere , 14.03.2020)

#4094

Todella törkeää

Malla Tuomikko (Joensuu, 14.03.2020)

#4104

Siirtäkää

Niko Laakso (Espoo, 14.03.2020)

#4137

Todellakin!

Elli Holmström (Helsinki, 14.03.2020)

#4140

Koska kaikki ei ole valmis

Gabrielle Bagula (HELSINKI, 14.03.2020)

#4143

Tämä on aivan totta!

Viljami Laakso (Lahti, 14.03.2020)

#4154

Ei ole reilua että abit altistetaan muuten jo stressaavassa tilassa tälläisen ryöpytyksen alle

Nea Felt (Helsinki, 14.03.2020)

#4168

Haistakaa lukiohiiret pitkä paska

Miro Pihkanen (Tampere, 14.03.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…