Vaadimme Laukaan kunnanhallituksen esittämien sivistystoimen määrärahaleikkauksien perumista
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#217
Miettikäähän vielä uudestaan mitä päätätte?Sanna Kalmari (Laukaa, 24.05.2020)
#219
Lukuvuoteni remontin alla olevan Vihtavuoren koulun epäkäytännöllisissä tiloissa 24 epun opettajana on ollut haasteellisempi kuin koskaan aiemmin yli 30 vuoden aikana. Työ on vaativaa jo nykyoloissa ilman leikkauksia. Ryhmäkokoja ei voi kasvattaa edes hetkellisesti ilman että se vaarantaa lasten oppimisen ja turvallisuuden. Henkilökunta on osaavaa ja pätevää, mutta sitä tulee olla riittävästi lasten lukumäärään nähden.Oili Seppälä (Vihtavuori, 24.05.2020)
#224
Perusopetuksesta säästämisellä on suora vaikutus tulevaisuuden sivistykseenme sekä lasten ja nuorison hyvinvointiin.Sirpa Holm (Kokkola, 24.05.2020)
#235
Lapsissa on tulevaisuus! Säästökohteita kunnasta löytää vaikka ja kuinka paljon muualta, kuin lapsista! Nyt terve järki käteen! Lapset ovat kärsineet tämän kevään aikana etäkoulun takia jo aivan tarpeeksi. Oppiminen etäkoulun aikana oli hyvin vähäistä, joten ei ole oikein, että vielä syksylläkin oppimista heikennetään. Terveisin neljän peruskoululaisen äitiHannele Alanen (Laukaa, 25.05.2020)
#258
Ei näin,säästöt turhista kerskarakentamisista.Aki Moilanen (Kuusa, 25.05.2020)
#265
Lyhytnäköisiä säästöjä, jotka tulisivat tulevaisuudessa maksamaan moninkertaisesti. Noilla opettajien lomautuksilla pilataan koko lukuvuosi ja niiden jälkiä joudutaan korjaamaan pitkään. Panostus laadukkaaseen opetustyöhön on panostus tulevaisuuteen. Leikkaus on turha kuluerä tulevaisuuteen.Ville Rokala (Jyväskylä, 25.05.2020)
#267
Ei säästetä tulevaisuudelta.Taina Pylväläinen (Laukaa, 25.05.2020)
#278
Myös erityisopetus pitää huomioida eikä sieltä voi enää karsia mitään!! Viime vuosina on muutenkin vedottu resurssien puutteeseen.Heli Järvelin (Laukaa, 25.05.2020)
#282
Lapsen oikeudet eivät ole säästökohteita. Lapsilla on oikeus saada opetusta turvallisessa, valvotussa ympäristössä.Purjo Kortelainen (Lievestuore, 26.05.2020)
#284
Lapset ovat tulevaisuutemme. Eläkkeelle erityisopettajan virasta jääneenä tunnen koulumaailmaan ja tiedän,miten valtava merkitys esim.ryhmäkoolla on oppimiseen ja kaiken kaikkiaan hyvinvointiin.Maisa Peltoniemi (Joutsa, 27.05.2020)
#285
Ei opettajien lomautuksille🤝mira ahlqvist (vihtavuori, 27.05.2020)
#287
Koulutoiminnassa on syntynyt säästöä korona aikana siivouksessa, koulukyydeissä ja ruokailussa. Väliin putoajat tuovat myös kustannuksia.Mirja Ylönen
Mirja Ylönen (Laukas, 27.05.2020)
#297
Laukaa säästää muutoinkin lasten erityisopetuksen tuntimääristä ja erkkaop työmäärä luokkaa kohden on kohtuuttoman suuri ja tukitunnit per oppilas on liian vähäistä.Eritysopettajat kaipaavat kouluihin lisää ammatti-ihmisiä ja käsiä, jotta opettajat eivät uupuisi. Koulujen tehtävä ei ole hoitaa oppilaita, vaan opettaa.Seija Koskinen (Laukaa, 11.06.2020)