Ei kaivoksia Suomen Käsivarteen

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#23603

Siteeraan adressia: "Käsivarren alueen merkitys luonnon monimuotoisuudelle on siis kiistaton ja sen suojelutarve on tunnustettu sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti. Arktisen alueen kaivostoiminnan yksi riskitekijöistä on ilmastonmuutoksen vaikutuksesta aiheutuva ikiroudan sulaminen[12]. Käsivarren tunturialue on tunnettu palsasoistaan. Ikiroudan pettäessä myös täältä laskevat joet voivat samalla tavalla levittää mahdollisia vahingollisia aineita laajalti koko Suomen länsirajan vesistöalueelle, kuten vastikään kävi Siberian Ambarnajajoella [13]. Nämä riskit on otettava vakavasti.

Kaivostoiminta olisi alueen ympäristölle ja luonnon monimuotoisuudelle kohtalokkaita. Kaivostoiminta tekisi tyhjäksi valtion pyrkimykset luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi sekä vesialueen omistajien pyrkimyksen taimenen suojelemiseksi."

Mandi Säilä (Helsinki, 06.08.2020)

#23612

Suomen kaivoslaki on uudistettava; avokätisesti luovutetaan maamme luonnonvaroja ulkopuolisten käyttöön ”paikanvaltaajan oikeudella” ! !Poronhoito elinkeinona on uhattuna! Tulot menevät pääosin ulkomaisille omistajille ja paikallisten elinkeino kärsii! Turistit ulkomailta hakevat rauhaa ja alkuperäistä luontoa. Turismi on myös tärkeä tulonlähde paikallisille.

Anja Sakko (Oulu, 06.08.2020)

#23636

Kaivostoiminta tuhoaa elämää. Kaivostoimijat ja kaivosteollisuus ovat haittailmiö, joka pitää saada pysähtymään. Kaivannaiset nostetaan vain kerran ja sen jälkeen alueet ovat tuhon omat. Ihmisoikeuksien- ja luonnonsuojelulakien noudattaminen on välttämättömyys. Nyt nämä sivuutetaan.

Ritva Taskinen (Valkeakoski, 06.08.2020)

#23644

Kaunis käsivartemme ei kestä kaivosta.

Niilas Nordenswan (Helsinki, 07.08.2020)

#23649

Malminetsintälupa myönnettiin myös iin/oulun 4 tielle, taajama-, pohjavesi- ja Natura 2000 alueelle tänä keväänä. On paitsi törkeää käyttää hyväksi sekasortoista COVID-19 tilannetta, että ammattitaidottomuutta myöntää lupia arvokkaille pohjavesi ja suojelualueille.

Rosa-Maria Alaraasakka (Espoo, 07.08.2020)

#23657

Käsivarren alueen luonnon ja vesistöjen monimuotoisuus turvattava!
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Suomen ainoalle suurtunturialueelle, kulttuuriltaan rikkaalle sekä luonnoltaan ja maisemaltaan ainutlaatuisella Käsivarren alueelle ei sallita kaivoslain mukaisia varauksia, ei malminetsintää eikä kaivostoimintaa.
Me allekirjoittaneet, emme hyväksy minkäänlaisia varauksia, malminetsintälupia, emmekä kaivostoimintaa Suomen Käsivarteen!

Raisa Warto (Helsinki, 07.08.2020)

#23707

Älkää pilaa luontoa rahojen takia.

Petri Pallari (Sala, 08.08.2020)

#23708

Säilyttää luonto

Irene Mylläri (Oulu, 08.08.2020)

#23734

Ei Suomeen ulkomaisia yhtiöitä.

Marko Pigg (Kinnula, 08.08.2020)

#23736

Ei kaivoksia!

Aimo Parkkila (Oulu, 08.08.2020)

#23739

Talvivaara jo sotki useita järviä.Yksi ulkomaalainen,kaivos teki konkurssin.Jättet oli kuskattu ,kaivokseen.Vaikutus pohjavesien.Lohi ei nouse paskavesiin.

Frans Baas (Vähäniva, 08.08.2020)

#23740

Nyt joku roti lapin tuhoamiselle!

Marika Malmberg (Seinäjoki, 08.08.2020)

#23748

Ensinnäkin kaivokset pilaa vesistöt,könkämä eno.turha edes väittää ettei niin käy jokainen tietää että se on vale.toiseksi miksi annetaan ulkomaisten yhtiöiden kaivaa arvomineraalit ilmasiksi suomen maaperästä ja me otetaan vaan velkaa. Esim.kittilän kultakaivos ,häpeeällistä .

Jarmo Eloranta (Kolari, 09.08.2020)

#23749

EI!!!

Vuokko Pappila (Kouvola, 09.08.2020)

#23759

Ei Suomeen ikinä!

Lauri Pyhälä (Vantaa, 09.08.2020)

#23764

Eikä myöskään Kolarin Hannukaiseen.

Seppo Eira (Jyväskylä, 09.08.2020)

#23766

Kaiken arvoa ei voi eikä pidä mitata rahassa

Marko Hahl (Lahti, 09.08.2020)

#23767

Ei missään nimessä saa pilata suomen Luontoa kaivoksilla yhtään enenpää, jotain arvokasta pitää säilyttää tuleville sukupolvillekin.

Eeva-liisa Päiväniemi (Ikaaline, 09.08.2020)

#23770

Pitääkö kaikki ainutlaatuinen luonto pilata rahanhimo takia

Hannu Kettunen (Pöljä, 09.08.2020)

#23771

Ei kaivostoimintaa koko Lappiin

Eeva Sala (Parainen, 09.08.2020)

#23777

Suomi ei ole kehitysmaa joten ei raiskata luontoa (ulkomaalaisten) yritysten voiton vuoksi!

Tanja Huittinen (Mäntsälä, 09.08.2020)

#23779

Matkailu käsivarteen päättyy jos siellä alkaa kaivaukset. Kun turismi loppuu niin kylä kuolee. Pilataan arvokkkaat luontomaisemat.

Merja Koivisto (Ryttylä, 09.08.2020)

#23783

Jätetään puhdasta luontoa tuleville sukupolville, jotta lapseni ja lapsenlapseni saavat kokea sen.

Ari Sihvonen (Kittilä, 09.08.2020)

#23786

Ei saa pilata Lappia

Arja Lukkarinen (Askola , 09.08.2020)

#23794

Ei pilata arvokasta luontoamme!

Sirpa Järnfors (Kemi, 09.08.2020)