Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#7223

Olen itse kärsinyt raudanpuutteesta koko ikäni ja menetin jopa työni sen takia. Myös 4 lastani ovat vahvasti raudanpuutteisia ja kärsivät keskittymishäiriöistä ja heillä on oppimivaikeuksia yms. Itselläni oli sydänoireita,niveloireita,jatkuvaa kuumetta ja lukemattomia muita oireita. Kun itse tajusin mistä kyse,hävisi kaikki oireeni rautaa syömällä.

Pia Susi (Vehmaa, 08.12.2022)

#7245

Raudanpuutteen diagnisoinnin ja hoidon ongelmat Suomessa on mitä todennäköisimmin yksi selittävä tekijä sille, miksi nuorten naisten uupumus ja sairaus poissaolot ovat lisääntyneet. Kun puutostilaa ei hoideta, aiheuttaa se lopulta jotakin muuta sekundaarista vaivaa. Se, että kokee itsensä jatkuvasti kykenemättömäksi jaksamaan normaaleja arkisia askareita tuottaa riittämättömyyden tunnetta, joka etenkin meidän suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme alkaa lopulta kuormittaa myös mielen hyvinvointia.

Piia Väisänen (Espoo, 08.12.2022)

#7389

Raudan puute pitää tutkia ja hoitaa asiallisesti näin vältytään turhilta ja pitkiltä sairauslomilta. Lääkäreitä pitää kouluttaa paremmin raudan puutteen diaknosointiin.

Niina Eriksson (Helsinki, 08.12.2022)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…