Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#7809

Minusta raudanpuutten jättämättä hoitaminen loukkaa tasa-arvoa koska useimmiten naiset kärsivät tästä vaivasta. Minusta voidaan katsoa että myös ihmisoikeuksia loukataan tämän hoitamatta jättämisellä. Raudanpuute vaikuttaa myös työssä jaksamiseen, sairauspoissaoloihin ja johtaa ylimääräisiin kalliisiin turhiin tutkimuksiin joiden kustannukset ovat varmasti suuremmat kuin rautainfuusiot puhumatikaan turhista lääkkeistä ja lääkekoileuista tai vääristä diagnooseista. Tärkeää on myös tiedostaa miten tämä vaikuttaa monen perheenäidin jaksamiseen ja tätäkautta lasten hyvinvointiin ja koko perheen voimavaroihin parisuhdetta unohtamatta. Tässä kohtaa voisi vedota myös lastenoikeuksiin saada jaksava hyvinvoiva äiti. Myös nuoret naiset kärsivät usein raudanpuutteesta ja tällä on kauaskantoiset vaikutukset opiskeluun, työllistymiseen ja yhteiskunnassa pärjäämiseen. Pahimmassa tapauksessa nuori syrjäytyy ja joutuu sairaseläkkeelle turhalla masennusdiagnoosilla mikä ei ainakaan ole se alkuperäinen syy huonolle voinnille ja väsymykselle. Toki jokainen lopulta masentuu kun ei saa tarvitsemaansa hoitoa ja joutuu pahimmassa tapauksessa kärsiä vuodikymmeniä invalidisoivista ja erittäin tuskallisista oireista. Toivon että vuoden 2023 askel parempaan olisi tasa-arvo naisille ja oikeis raudanpuutteen hoitoon.

satu Sinivuori (Vihti, 23.12.2022)

#7846

Tärkeä aihe! Pienellä satsauksella iso muutos ihmisten hyvinvointiin

Nina Ojala (Oulu, 24.12.2022)

#7886

Jokainen ansaitsee saada sairauden hoitoa! Lääkäreillä ei ole käsitystä raudanpuutteen vakavuudesta eikä sen hoidosta. Vaaditaan lääkäreille lisäkoulutuksen tai osaavia tämän alan lääkäreitä konsultaatioavuksi.

Parikka Sari (Mikkeli, 26.12.2022)

#7936

Moni aisten alhaisen ferritiinin oireiden vuoksi potilaat joilta ferriä ei suostuta tutkimaan vaikka yksinkertainen verikoe tukkivat terveydenhuollon ja erikoislääketieteen ajat köynneilläön kun etsimme hödissämme diagnoosia ja syytä vakaville elämää vaikuttaville oireille. Olen käynyt sisätaudit, neuron, magneettikuvat, mielenterveysouolrn ja monia muita kun syy löytyikin yllättäen tyhjästä varasto raudasta. Ja infuusioon pääsy on kuormittavinta kun lääkäreillä täysin erilaiset näkemykset siitä milloin infuusioon. Itse huomaan että oireet määrittävät Infuusion tarpeen jos muuten rauta ei imeydy. Minulta elämä mennyt, työkyky, avustajan tarve koska rauta ollut vuosia lopussa ja lääk eivät reagoi sen vaatimalla vakavuudella.

Virve Ovaska (Lappeenranta , 30.12.2022)

#7939

Hei!
Asiasta keskustellaan säännöllisesti meidän ihmisten kesken, lähes kaikilla naisilla ks oireita.
Jaamme vinkit keskenämme kunnes lääketiede tarttuu asiaan.
T. Satu

Satu Teerikangas (Turku, 30.12.2022)

#7985

Omakohtainen kokemukseni infuusion myötä raudanpuutteesta normaaliarvoihin, oli käänteentekevää työkyvyssäni, jaksamisessani sekä yleisterveydessäni.

Jenni Ohvanainen (Nokia, 05.01.2023)

#8000

Raudanpuute on näkynyt alentuneena kykynä toimia, ajatella. Työkyky kärsii kun on pahoja muistiongelmia ja väsymys niin paha että meinaa pystyyn nukuhtaa. Terveydenhuollossa vähätellään ja kuitataan kaikkia perheellisen ihmisen vaivoiksi. Olen kärsinyt reippaasti yli 5 vuotta oireista, jotkut kärsivät vuosikymmeniä ennen kuin löytävät lääkärin joka ottaa heidät tosissaan. Mikä teitä päättäjiä vaivaa kun ette saa aikaiseksi asioita jotka oikeesti toisivat konkreettisen säästön perusterveydenhuollon puolella vaan jauhatte ja pyöritätte samoja asioita vuodesta toiseen. Ajatelkaa asioita tavallisen pulliaisen näkökulmasta jonka vuositulot jäävät alle 20 000 euroon. Ei hänellä ole varaa hoidattaa itseään yksityisellä ja näin jää ilman hoitoa tässäkin asiassa eli raudanpuutteessa. Helppoa se on 10 000 euron kuukausituloilla tehdä päätöksiä joilla ei ole normi kansalaisen näkökulmasta mitään merkitystä vaan päinvastoin vaan lisää paskaa niskaan ja asiat vaikeutuu. Nyt halloota päättäjät, pää pois perseestä!

Emma Bauer (Helsinki, 05.01.2023)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…