ADRESSI ISRAELIN JA JERUSALEMIN JAKAMISTA VASTAAN!

ADRESSI ISRAELIN JA JERUSALEMIN JAKAMISTA VASTAAN – Suomen turvallisuus vakavasti vaarassa

Kommentoidessaan Yhdysvaltain presidentin Trumpin päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi pääministeri Sipilä kertoi 7.12.2017 Suomen kannattavan yhdessä toisten EU-valtioiden kanssa kahden valtion mallia eli Palestiinan valtion muodostamista jakamalla Israelin valtio kahtia. Me allekirjoittaneet Suomen kansalaiset vastustamme tätä politiikkaa ja tahdomme, että Suomi irrottautuu jakamishankkeesta, jonka tarkoituksena on Israelin tuhoaminen.

Paljon töitä on tehty näiden kysymysten parissa noin sadan vuoden ajan, ja jos erillinen palestiina-laisvaltio todella olisi ratkaisu rauhan saavuttamiseksi alueella, niin se olisi toteutunut jo kauan aikaa sitten. Vuosina 1948-1967 Gaza, Itä-Jerusalem, Golan ja Länsiranta olivat arabien hallin-nassa ja Palestiinan valtio olisi siten ollut helposti perustettavissa ja rauha saavutettavissa, jos se olisi ollut noiden alueiden hallussapidosta kiinni. YK ehdotti Palestiinan valtiota 29.11.1947 anta-massaan lausunnossa, jonka mukaan arabit olisivat saaneet myös suuria alueita Pohjois-Israelista, Nasaretin ja koko Jerusalemin. Arabimaat torjuivat ehdotuksen, koska niiden tarkoitus ei ole Pales-tiinan valtion synnyttäminen, vaan Israelin tuhoaminen kokonaan ja lopullisesti.

Vuoden 1947 jakoehdotuksen hyväksymisen sijaan arabimaat hyökkäsivät Israeliin v. 1948. Omat johtajat kehottivat paikallisia arabeja muuttamaan pois sodan alta, jonka jälkeen he voisivat palata. Kun Israel voittikin Itsenäistymissodan (1948-49), palaaminen ei onnistunut. Näin pakolaisongel-ma syntyi arabimaiden oman toiminnan seurauksena, siksi että ne eivät halua taipua mihinkään ratkaisuun. Jos arabimailla olisi tahtoa, palestiinalaiset olisi ajat sitten asutettu niiden alueille ̶ vastaavasti kuin arabimaista pois ajetut 850.000 juutalaispakolaista asutettiin Israeliin vuodesta 1948 lähtien. Palestiinalaisten asuttamista varten on jo olemassa palestiinalaisvaltio, Jordania, jonka britit erottivat aikoinaan juutalaisille luvatusta mandaattialueesta. Suurelta osalta siellä asuvia pales-tiinalaisia vietiin pois maan kansalaisuus v. 1988. Ainoa Lähi-idän maa, jossa palestiinalaisille myönnetään kansalaisuus ja jossa heidän asioistaan huolehditaan hyvin, on Israel.

Kaikki sotansa Israelia vastaan hävinneissä arabimaissa on ymmärretty, että ne eivät pääse päämää-räänsä Israelin tuhoamiseen tavanomaisen sodan avulla. Sen sijaan on alettu lämmittää uudelleen ajatusta Palestiinan valtiosta: Israelin pilkkominen sitä varten tekisi Israelin alueesta niin pienen, että sen puolustaminen olisi käytännössä mahdotonta. Palestiinalaisvaltion muodostaman välietapin kautta arabimaat pääsisivät sitten toteuttamaan varsinaisen tavoitteensa, Israelin tuhoamisen. Useat arabien edustajat ovat tämän tavoitteensa ja toimintasuunnitelmansa tuoneet suoraan julki. Esimer-kiksi PA:n Libanonin lähettiläs Abbas Zaki ilmoitti NBN-TV:ssä 9.4.2008:

”We Act According to a Phased Plan. Once We Get Jerusalem, We Will Move On to Drive Israelis Out of All Palestine.” (Toimimme vaihe vaiheelta etenevän suunnitelman mukaisesti. Kun saamme Jerusalemin, jatkamme ajamalla israelilaiset kokonaan pois Palestiinasta.)

Länsimaat ovat niin sinisilmäisiä, että kuvittelevat kahden valtion mallin tuovan alueelle rauhan, kun todellisuudessa on tulossa lopullinen sota Israelin hävittämiseksi ‒ mahdollisesti lyhyehkön näennäisrauhan jälkeen. Se sota ei tule jäämään vain Lähi-idän riesaksi, vaan Venäjän, USA:n ja useiden arabivaltojen sotilaallinen läsnäolo viereisessä maassa Syyriassa takaa konfliktin laajen-tumisen kolmanneksi maailmansodaksi, josta kärsivät kaikki maat ja kansat maailmassa. Siten Suomikin omalta osaltaan ‒ ei suinkaan ole rakentamassa rauhaa ‒ vaan edesauttamassa Lähi-idän ruutitynnyrin räjähtämistä kolmanneksi maailmansodaksi kahden valtion mallia tukiessaan.

Toisin kuin median antama kuva, tosiasioiden selvittäminen auttaa ymmärtämään, että arabit ovat valtaosin vastuussa aggressioista alueella. Heidän terroritekojensa seurauksena 1334 israelilaista on kuollut vuodesta 2000 lähtien, ja he ovat aloittaneet kolme isoa sotaa: Arabimaiden aloitteellisuus Itsenäistymissodassa on selvä, samoin v. 1973 käydyssä Jom Kippur –sodassa. Kuuden päivän sodan (1967) aloittajasta on väitelty; Israel ampui ensimmäiset laukaukset, mutta se joutui tekemään niin puolustautuakseen jatkuvasti yltynyttä arabiterrorismia vastaan, arabijoukkojen ollessa Israelin rajoilla ja arabijohtajien vannoessa sotaa Israelille. Konfliktiin johti Egyptin suorittama Tiranan salmen sulkeminen Israelin laivoilta, millä Israel ajettiin nurkkaan myös taloudellisesti niin, että sille ei jätetty muuta mahdollisuutta kuin sotia. Nykyään myönnetään, että sotaa voidaan käydä muutenkin kuin aseilla, esimerkiksi kybersodalla verkossa. Arabimaiden aggressio Israelia vastaan ennen Kuuden päivän sotaa oli jo sodankäyntiä.

Media tuottaa vääristyneitä mielikuvia kertomalla mm., kuinka Israelin sotilaat ampuivat joitain palestiinalaisia, mutta sitä ei kerrota, mitä nämä tekivät ennen kuin heitä ammuttiin. Jos koko tarina esimerkiksi aiotusta terrori-iskusta tuotaisiin julki, mielikuvat muuttuisivat. Israel joutuu välillä käyttämään kovia otteita, koska jos se ei tekisi niin, se olisi jo hävinnyt kartalta. Siviiliuh-reja tulee terroristien piilotellessa naisten ja lasten selän takana. Israelin armeija omaksui 2000-luvun alussa tavan välttää siviiliuhreja lähettämällä aiottujen kohteiden asukkaille tekstiviestejä, joissa varoitetaan iskuista ennalta, jotta he voivat siirtyä muualle; tämä tieto on peräisin ulkopuoli-selta tarkkailijalta. Israelin sotilaat välittävät siis huomattavasti enemmän palestiinalaisista kuin heitä ihmiskilpinä käyttävä Hamas.

Alueen historiaa tuntevalle on selvää, että Israel ei itse tule aloittamaan sotaa. Arabimaat, hävittyään tähänastiset sotansa sitä vastaan, ovat tulleet varovaisemmiksi, eivätkä siksi ryhdy sotatoimiin ilman selkeää muiden maiden tukea, erityisesti kun Israel on ydinasevaltio. Sen vuoksi, mitä enemmän Israelia tuetaan, sitä vähemmän arabimaille jätetään mahdollisuuksia käydä sen kimppuun kahden valtion mallin ja sen kautta lopullisen sodan avulla. Israelin vahvistaminen olisi siten paras rauhan tae; mitä enemmän sille sallitaan väljyyttä omissa asioissaan, sitä vähemmän rohkaistaan arabimaita ryhtymään sotaan Israelia vastaan, ja rauha säilyy maailmassa. Erityisesti pitäisi luopua vaatimasta Israelin jakamista ja hyväksyä Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem on siten askel rauhan suuntaan.

PALASTIINAN VALTIO EI MERKITSISI AIEMMAN TILANTEEN PALAUTTAMISTA

Palestiinalaisilla ei koskaan ole ollut omaa valtiota alueella, toisin kuin juutalaisilla. Valloitettuaan muinaisen Juudean ja tuhottuaan Jerusalemin vuonna 70, roomalaiset nimesivät alueen uudelleen Palestiinaksi juutalaisten entisen ja historian lehdiltä silloin jo kadonneen arkkivihollisen filistea-laisten mukaan, mutta kyse ei ollut Palestiinan valtiosta. Muinaisilla filistealaisilla, jotka olivat indoeurooppalaista merikansaa, ei ole mitään tekemistä nykyisten palestiinalaisten kanssa, ei rodullisesti, ei historiallisesti, eikä millään muullakaan tavalla. Arabimuslimien oman kirjan Koraanin mukaan (suurat 5 ja 10) Jumala on antanut Israelin maan juutalaisille.

PLO:n edesmennyt johtaja Jasser Arafat itse myönsi, että ei ole olemassa ”Palestiinan kansaa”. Palestiinalaisiksi kutsutut ovat arabeja, jotka rodultaan, uskonnoltaan tai kieleltään eivät eroa viereisten maiden arabeista. Palestiinalaisten kansallinen identiteetti syntyi vasta Israelin valtion perustamisen jälkeen poliittisista syistä, kun he lähtivät sieltä 1948, olivat pakolaisleireillä ja sen jälkeen jatkuvien poliittisten kiistojen kohteita.

Vuonna 1948 arabimaiden hyökkäyksen alla pois lähteneitä palestiinalaisia katsotaan olleen noin 700.000. Heistä noin 75 prosenttia oli uusia, vasta vuoden 1882 jälkeen tulleita. Juutalaisten talou-dellinen aktiivisuus loi työpaikkoja, jotka houkuttelivat arabeja muuttamaan alueelle. Vain 25 pro-sentilla palestiinalaisista oli takanaan pidempi asumishistoria alueella, mutta myös juutalaisia oli asunut siellä pitkään, jo antiikin ajoilta. Muuttoliike arabimaista Palestiinaan lisääntyi huomatta-vasti toisen maailmansodan aikana, minkä vuoksi 700.000:ssa on paljon sellaisia, jotka olivat asuneet alueella vain pari vuotta.

Maailmansodan aikoihin suuri osa muuttaneista oli juutalaissiviilejä vastaan taistelemaan tulleita arabisotilaita. Mandaattiaikana ennen Israelin itsenäistymistä britit sallivat jihadistien vyöryn viereisistä arabimaista. Jopa juuri keskitysleireiltä saapuneet juutalaiset joutuivat heti puolustamaan itseään, mikä oli vaikeaa, kun britit olivat kuolemanrangaistuksen uhalla kieltäneet juutalaisilta aseen kantamisen. Arabien johtohahmo, Hitlerin kanssa veljeillyt Jerusalemin suurmufti Hadz Amin piti jihadisteille palopuheita käskien heitä ”ajamaan juutalaiset mereen”. Jasser Arafat oli Hadz Aminin nuori serkku, joka seurasi Aminia ja omaksui mentoriltaan tämän tavoitteet.

ERITTÄIN KOVAT VOIMAT OVAT LIIKKEELLÄ ISRAELIN PUOLESTA

Israelin asema ei selity pelkästään historiallisilla ja reaalipoliittisilla argumenteilla; tulee ottaa huomioon myös hengellinen ulottuvuus. Israelin sotilaalliset resurssit ovat, Itsenäistymissodan loppupuolta lukuun ottamatta, olleet viereisten arabimaiden yhteenlaskettuihin resursseihin verrattuna huomattavasti pienemmät. Eron perusteella arabimaiden olisi pitänyt voittaa Israelia vastaan käymänsä sodat. Näin ei käynyt, koska israelilaisten vahvan puolustustahdon ja –kyvyn lisäksi on tapahtunut paljon ihmeitä, jotka ovat myötävaikuttaneet Israelin varjeltumiseen monin-kertaisesti ylivoimaiselta viholliselta.

Esimerkiksi Kuuden päivän sota lopputuloksineen on jo kokonaisuudessaan ihme, mutta sen kuluessa tapahtui runsaasti pienempiä ihmeitä. Tilanteet ovat olleet esimerkiksi sellaisia, että yksi israelilainen sotilas on ottanut vangiksi ison joukon vihollissotilaita, joilta kysyy, miksi annoitte minun, joka olen yksin, ottaa teidät kaikki vangeiksi. Vihollissotilaat vastaavat, että tässähän on suuri joukko israelilaisia sotilaita. Ihmeet muistuttavat Vanhassa Testamentissa kerrottuja vastaavia tapauksia israelilaisten voitokkaista taisteluista monikymmenkertaista ylivoimaa vastaan.

Amerikkalaisessa Westpointin sotilasakatemiassa selitetään Israelin menestystä Kuuden päivän sodassa, että israelilaiset tekivät lähes kaikki asiat oikein, kun taas arabit tekivät lähes kaikki asiat väärin. Heidän sodanjohtonsa teki vakavia erehdyksiä, esimerkiksi lähetti kahden valtion kaikki lentokoneet samalle kentälle, jolloin Israelin ilmavoivat pystyivät pommituksilla tuhoamaan ne samalla kertaa. Tämä saattaa olla osa ihmettä, koska Vanhan Testamentinkin kuvaamissa sodissa Jumala usein sekoittaa Israelin vihollisen arvostelukyvyn aiheuttamalla hämmingin sen keskelle tai panemalla kuninkaan neuvonantajien päähän harhaanjohtavia ideoita.

Yliluonnollisen suojelun kääntöpuolena Israelia vastustavat valtiot ja yksilöt joutuvat kouriin-tuntuvin tavoin kärsimään tekojensa seurauksista. Esimerkiksi Iso-Britannia menetti maailmanher-ruutensa vetäytyessään Palestiinan mandaatilta aseensa arabeille lahjoittaen, itse juutalaisia vastaan johtamansa arabilegioonan avulla taistellen ja täyttämättä kunnolla Balfourin julistuksen yhtey-dessä juutalaisille antamiaan lupauksia. Yhdysvaltain vastuu Israelin kohtelusta on vielä suurempi kuin muiden valtioiden, koska USA on ollut alusta pitäen sen läheisin ystävä ja liittolainen. John McTernan osoittaa kirjassaan ”God’s Final Warning to America”, että joka kerran, kun USA:ssa tehdään Israelin vastainen päätös tai toimenpide, niin 24 tunnin kuluessa siitä Yhdysvaltoihin iskee hurrikaani, maanjäristys tai muu luonnonmullistus.

Päätöksentekijäkin voi kokea huomattavan henkilökohtaisen takaiskun, kuten tapahtui Bill Clintonille Lewinsky -skandaalin myötä samana päivänä 21.1.1998, kun hän oli suhtautunut hyvin kylmäkiskoisesti Netanjahuun tämän vieraillessa Valkoisessa talossa. Clinton neuvotteli 16.1.1994 Genevessä Syyrian presidentti el-Assadin kanssa Golanin luovuttamisesta Syyrialle, ja seuraavana päivänä tapahtui Kaliforniassa 6,9 magnitudin mystinen maanjäristys, joka oli hurrikaani Andrew’n jälkeen toiseksi tuhoisin luonnonkatastrofi USA:ssa. Andrew tuhosi 180.000 kotia Floridassa sama-na päivänä 23.8.1992, kun USA isännöi Madrid II rauhankonferenssia. Madrid I-konferenssin aikoihin muodostui puolestaan Pohjois-Atlantilla kaikkia luonnon normaalisääntöjä rikkonut ”the Perfect Storm”. Taloudellinen katastrofi iski länsimaihin 30.11.1998 Dow Jonesin pudotessa 216 pistettä, aiheuttaen satojen miljoonien dollareiden menetykset, kun USA ja 42 muuta valtiota lupasivat antaa samana päivänä Washingtonissa vierailleelle Arafatille 3 miljoonaa dollaria.

George W. Bushin kotiosavaltio Texas joutui hurrikaanien temmellyskentäksi hänen pyrkiessään viemään läpi ”Roadmap to Peace”-suunnitelmaansa, joka korvaisi pieleen menneen Oslon sopimuk-sen. Bushin lähettäessä 8.6.2001 ulkoministeri Tenetin Jerusalemiin, puhkeaa samana päivänä Texasissa trooppinen myrsky Allison, joka aiheuttaa 7 miljoonan dollarin tuhot ja sulkee George Bushin lentokentän kahdeksi päiväksi. Allison riehuu viisi päivää, alkaen laantua samaan aikaan, kun Tenet lähtee Jerusalemista. Nowtheendbegins -sivustolla on lueteltu 11 samantyyppistä tapausta, joista inhimillisesti pahin on hirvittävää tuhoa aiheuttanut ja tuhansien amerikkalaisten evakuoinnin vaatinut hirmumyrsky Katrina, joka alkoi muodostua samana päivänä 23.8.2005, kun Israel oli päättänyt juutalaisten evakuoinnin Gazasta. George Bush oli painostanut Israelia luovuttamaan Gazan palestiinalaisille osana suunnitelmaansa.

Myös hirmumyrsky Katrinan muodostumistapa ja reitti uhmasi kaikkia normaaleja sääntöjä ja meteorologit kutsuivat sitä historian omituisimmaksi myrskyksi. Sen hirvittävä tuhovoima vastaa sitä hirvittävää tuhoa, jonka Gazan luovuttaminen palestiinalaisille aiheutti, kun Hamasin terroristit alkoivat jatkuvasti ampua sieltä raketteja israelilaisia kohti ‒ ja amerikkalaisten kärsimykset kotiensa menettämisestä sitä surua, josta kotinsa menettäneet juutalaiset kärsivät.

Psalmin122:3:n mukaan ”Jerusalem on rakennettu kaupungiksi, joka kuuluu tiukasti yhteen.” (alku-tekstin mukainen käännös). Ne pakanakansat, jotka yrittävät jakaa Israelin, kohtaavat tuhonsa Josafatin laaksossa (Joel 3:2). Sakarja 12:2-3: ”Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille ylt’ympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repi-vät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.”

Sakarja 14:12-13: ”Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan ja kieli mätänee heidän suuhunsa. Sinä päivänä Herra saattaa heidät täyteen sekasortoon. He käyvät käsiksi toinen toiseensa, nostaen käden toistaan vastaan.” Lihan mätäneminen elävältä voi johtua ydin-säteilystä.

Hesekiel 38-39:ssä ennustetaan niiden sotajoukkojen kohtalo, jotka pyrkivät valloittamaan Juudan ja Jerusalemin: Ne lyödään yliluonnollisesti, tuon sekasorron avulla, kun alkavat taistella toisiaan vastaan. Hyökkääjät joutuvat tappiolle myös äärisäätilojen ja luonnonmullistusten vuoksi. Heidän totaalisen tuhonsa jälkeen israelilaiset voivat käyttää valtavaa sotasaalista, mm. hyökkääjien aseita seitsemän vuotta polttoaineena, mikä viittaa ydinaseisiin (Hes. 39:9-10).

Israeliin hyökkäävät valtiot on ilmoitettu Hesekiel 38:1-2:ssa: Sotilasliiton johtajaksi kuvattu Venäjä (Roos; Mesek=Moskova ja Tuubal=Tobolsk), Iran (Persia), Turkki (Toogarma), pohjois-afrikkalaisia ja arabimaita (Etiopia, Puut), Saksa ja sen eurooppalaisia liittolaisia (Goomer). Profetia on nyt alkanut täyttyä, kun kolmen ensin mainitun valtion edustajat tapasivat toisensa Šotshissa 22.11.2017. Tämä on ensimmäinen kerta historiassa, kun nuo valtiot ovat ryhtyneet liittoutumaan keskenään, minkä pitäisi kaikua vakavana varoituksena muillekin kansoille profetioiden luotetta-vuudesta ja lopputuloksesta, jos Jumalan silmäterään yritetään kajota.

POLIITIKOILTA KYSYTÄÄN SAMAA RYHDIKKYYTTÄ KUIN EDELTÄJILLÄÄN

Obadjan kirjan 12-15:ssä kehotetaan olemaan ilkkumatta juutalaisia heidän hädänpäivänään. Juutalaisten porteista ei pidä tunkeutua sisälle, eikä viedä heidän omaisuuttaan. Jakeet loppuvat sanoihin: ”Älä luovuta Juudasta paenneita takaa-ajajien käsiin ahdingon päivänä! Lähellä on Herran päivä, lähellä kaikkia kansoja. Niin kuin olet veljellesi tehnyt, niin myös sinulle tehdään. Sinulle maksetaan tekojesi mukaan.”

Vaadittaessa Israelilta sen alueiden luovuttamista, ei jostain syystä ymmärretä, että siellä asuu tavallisia kunnon ihmisiä, jotka kärsivät joutuessaan pois kodeistaan. Israelin maa on niin pieni, että häädetyillä ei välttämättä ole paikkaa mihin mennä. Esimerkiksi Hebronista v. 1929 pois ajettuja perheitä hajosi tästä syystä. Gazastakin häädetyt ja muut israelilaiset jätettiin alueluovutuksen vaatineiden toimesta ”takaa-ajajien käsiin ahdingon päivänä”, kun sen kautta mahdollistettiin jatkuvat raketti-iskut israelilaisten koteihin.

Suomen valtionjohdon kristillinen vakaumus suojeli sodan aikana sekä maamme juutalaisia että suomalaisia kärsimyksiltä, joita olisi tullut kansan osaksi, jos Raamatun ohjeet juutalaisten kohtelusta olisivat jääneet noudattamatta. Noin 200 juutalaista palveli viime sodissa, heistä useat upseereina. SS-johtaja Heinrich Himmler saapui heinäkuun 1942 lopussa Suomeen, pyytäen luovuttamaan 2300 suomenjuutalaista natsien käsiin. Mannerheim ilmoitti välittömästi Suomen hallituksen jäsenille, että hänen armeijastaan ei luovutettaisi ainoatakaan juutalaista Saksaan, ei näiden omaisia tai sukulaisiakaan. Mannerheimin kysyessä arkkipiispa Erkki Kailalta tämän mielipidettä juutalaisten luovutukseen Kaila luki Mannerheimille edellä mainitun Obadjan kirjan kohdan ja lisäsi: ”Ei saa koskea Jumalan silmäterään!” Näin Mannerheim sai arkkipiispalta rohkaisun pysyä kannassaan.

Valtionjohdolta tarvittaisiin jälleen samanlaista ryhdikkyyttä kuin Mannerheim osoitti. Vetoam-mekin päättäjiin, että nämä harkitsisivat mahdollisia muita ratkaisuja Lähi-idän jännitteiden lieven-tämiseksi, erityisesti sitä, että tuettaisiin tuota Lähi-idän ainoaa demokratiaa, jossa palestiinalaisten elintaso ja eliniänodote ovat tutkitusti paljon korkeampia kuin arabimaissa. Israelin jakaminen ja saattaminen tuhon partaalle jakamista seuraavan sodan kautta ei auta lainkaan siellä asuvia palestii-nalaisiakaan, saati että se aiheuttaisi uuden maailmanpalon.

Israel osoittaa yleensä hyvin suurta pitkämielisyyttä palestiinalaisia kohtaan, pyrkien välttämään konfliktien eskaloitumista niin pitkälle kuin mahdollista ̶ eikä se tule, kuten alussa todettiin, itse aloittamaan sotaa. Jos kuitenkin Israelin kimppuun hyökätään ja se ajetaan täydellisesti nurkkaan tuhon kolkuttaessa ovella, se voi viimekätisenä keinona käyttää ydinasetta. Mikä tahansa valtio käyttäisi kaikkia aseitaan tuollaisessa tilanteessa. Tämä tekee tilanteesta niin vaarallisen koko maailman, ja myös Suomen kannalta: Itsesuojeluvaiston tulisi estää ajamasta vihonviimeiseen nurkkaan ydinasevaltiota, joka on voittanut kaikki sotansa ylivoimaista vihollista vastaan. Tähän mennessä on valtaosin kuunneltu vain toista osapuolta; nyt olisi korkea aika ottaa selvää Israelin näkökannoista.