Suosituimmat adressit vuonna 2010 - Suomi

Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | Tämä vuosi (2019) | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

Diak Etelän rakenneuudistuksia on harkittava uudelleen

Opetusministeriön mukaan Diakonia-ammattikorkeakoulun tulisi keskittää nuorten koulutus Diak Etelässä yhteen toimipaikkaan. Tämä merkitsisi koulutuksen loppumista kokonaan Kauniaisissa ja nuorten osalta myös Järvenpäässä. Uudistuksen taustalla on sinänsä perusteltu tavoite ammattikorkeakoulujen rakenteen kehittämiseen. Diakin kohdalla suunniteltu toimenpide on kuitenkin ristiriidassa kirkollisen koulutuksen erityisluonteen ja tavoitteiden kanssa ja merkitsisi juuri rakennetun ja hyvin toimivan

Luotu: 2010-04-23

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2779 2779
2010 2778 2778

Pelastushelikopteri ASLAKin toiminnan jatkuminen keskeltä Lappia

Pelastushelikopteri Aslakin toimintaa ollaan lopettamassa viranomaisten toimesta ja tulevan budjettirahoitteisen vastaavan helikopterin sijoituspaikaksi ollaan päättämässä Sodankylän sijasta Rovaniemeä. Aslak on toiminut menestyksellisesti kymmenen vuotta Sodankylästä, ja ennen kaikkea sen sijainti koko Lapin kannalta on ollut optimaalisin. Lapin asukkaiden ja matkailijoiden kannalta Aslak on osoittanut tarpeellisuutensa jo lukemattomia kertoja. Koko Lappi, sen asukkaat ja lähes kaikki Lapin tär

Luotu: 2010-12-14

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 3205 3171
2010 2763 2738

Markku Uusipaavalniemen skandaalihaastattelu on uutisoitava!

(Lista adressin luomisen jälkeen julkaistuista uutisista löytyy videoiden alapuolelta. Raportoi listasta puuttuvista uutisoinneista osoitteeseen erkka.kulmala(at)gmail.com.)HUOM! Tämä adressi ei ota kantaa Markku Uusipaavalniemen poliittisiin tai yhteiskunnallisiin näkemyksiin.On outoa, että uutiskynnyksen ylittävät puistosta löytynyt lihapulla ja Muonion jättilohi, vaikka samaan aikaan ihmiset ovat tietämättömiä Markku Uusipaavalniemen 22.9.2010 julkaistusta haastattelusta. Haastattelu on herät

Luotu: 2010-10-02

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2836 2805
2010 2749 2718

Hallituksen on kiellettävä alkoholin mielikuvamainonta

Nuorten alkoholinkäyttö on 2000-luvulla ollut vähenemässä. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että suotuisa kehitys on pysähtynyt. Huolestuttavaa on nuorten runsas kertajuominen, humalajuomisen yleistyminen sekä runsaan ja säännöllisen juomisen kasautuminen. Altistuminen alkoholijuomien mainonnalle aikaistaa alkoholin käytön aloittamista ja lisää alaikäisten alkoholinkäyttöä. Mainonta luo mielikuvaa aikuisuudesta ja elämästä, johon kuuluu alkoholi - alkoholin käyttäminen on luonnollista ja jopa suos

Luotu: 2010-08-17

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2719 2701
2010 2719 2701

Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen

Viime aikoina olemme saaneet lukea huolestuttavia uutisia Euroopan etnisestä väkivallasta. Edes monikulttuurisen ideologian nimissä silmiä ei voida enää sulkea tosiasioilta. Alla muutamia faktoja poimittuna ympäri Eurooppaa (alla numeroituna lähteet): Tanskan poliisin mukaan Kööpenhaminan vuoden 2003 ryöstöistä on ollut 80 % ja väkivaltarikoksista 64 % maahanmuuttajien tekemiä (1). Saksan liittokansleri Angela Merkel on todennut, että Saksan kokeilu monikulttuurisesta kansakunnasta on epäonnistu

Luotu: 2006-07-25

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 23436 23376
2010 2622 2621

Adressi Seinäjoki–Jyväskylä –välisen taajamajunaliikenteen supistamista vastaan

Me allekirjoittaneet vaadimme, että VR luopuu suunnitelmistaan karsia osan taajamajunavuoroista Seinäjoki–Jyväskylä välisellä rataosuudella. VR on ilmoittanut, että liikenteestä poistuvat kokonaan Seinäjoelta klo 16.34 ja Jyväskylästä klo 10.33 lähtevät taajamajunavuorot. Muutokset astuvat voimaan 12.12.2010 ja ovat voimassa ainakin vuoden 2011 ajan. Junavuorojen lakkauttamisen seurauksena yhteydet Tampereelta ja etelästä Haapamäen kautta Pihlajavedelle, Ähtäriin, Tuuriin, Alavudelle ja Se

Luotu: 2010-09-14

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2594 2578
2010 2594 2578

OMAN USKONNON OPETUS SÄILYTETTÄVÄ NYKYISELLÄÄN

Emme hyväksy tuntijakotyöryhmän ehdotusta uskonnon opetuksen uudesta järjestelystä. Se heikentää merkittävästi oman uskonnon opetuksen asemaa. Tuntijakotyöryhmä esittää selviä heikennyksiä nykyiseen käytäntöön. Oman uskonnon opetus peruskoulun aikana vähenisi 3 vuosiviikkotuntia eli nykyisestä 11 vuosiviikkotunnista 8 vuosiviikkotuntiin (1 vuosiviikkotunti = 38 oppituntia). Tilalle esitetään kahta vuosiviikkotuntia kaikille yhteistä etiikkaa. Nykyinen katsomusten opetusjärjestely tukee monik

Luotu: 2010-06-01

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2564 2546
2010 2564 2546

Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Torniossa suoritettu ensihoito- ja sairaankuljetuspalveluiden kilpailutus päätöksineen perutaan, koska: 1. Kilpailutukseen johtaneessa menettelyssä on mitä ilmeisimmin rikottu kaupungin hallintosäännön pykälää 14. Vaadimme myös, että mahdollisuus yo. palveluiden tuottamiseen kaupungin omana palveluna selvitetään asiantuntijoiden toimesta. Asiantuntijoina on käytettävä yo. palveluiden operatiivisesta toteutuksesta sekä kustannuslaskennasta hyvin perillä

Luotu: 2010-11-18

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2545 2467
2010 2545 2467

Eläimille elämisen arvoiset olot - Eläimet eivät saa kärsiä ruoantuotannossa

Me allekirjoittaneet emme hyväksy sitä, että eläimet joutuvat kärsimään tuotannon tehostamisen ja halvan ruoan vuoksi. Sitoudumme suosimaan eläinystävällisesti tuotettuja elintarvikkeita sekä välttämään tuotteita, joiden tuotantoon liittyy tuotantoeläinten kärsimystä. Lisäksi vaadimme perusteellisia muutoksia tuotantoeläinten oloihin ja kohteluun: * eläimille kärsimystä aiheuttavista tuotantomuodoista ja hoitotoimenpiteistä tulee luopua * maataloustukia tulee suunnata eläinten hyvinvointia parh

Luotu: 2009-12-18

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 6683 6653
2010 2543 2533

hiusalan alv-kokeilu päättymässä

Pyydämme kaikkia parturi-kampaamo alalla työskenteleviä, ja asiaa kannattavia allekirjoittamaan adressin. Adressi toimitetaan Suomen hiusyrittäjille sekä päättäjien käsiin. (lähetämme adressin eteenpäin, jokaisen 1000. nimen jälkeen) Vuonna 2007 suomessa ja monissa EU-maissa aloitettu työvaltaisten palvelualojen arvonlisäverokokeilu on päättymässä 2010 vuoden lopussa.Kokeilun ajaksi parturi-kampaamoiden arvonlisäveroa kevennettiin 22%:sta -> 8%:iin. Verotuksen kehittämistyöryhmän väliraportis

Luotu: 2010-08-28

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 7436 7414
2010 2511 2503

Tuomas Virkkunen selostamaan jalkapallon MM-kisoja 2010

PÄIVITETTY 22.4: Adressi on nyt saavuttanut 8,000:n allekirjoituksen rajan, mikä tarkoittaa sitä että lähetän sen eteenpäin todennäköisesti 3.5 alkavalla viikolla. Nimien keruuta ei missään nimessä kuitenkaan lopeteta vielä, vaan kehotan edelleen mainostamaan adressia tutuille siihen asti että kello lyö 24 ensi viikon perjantaina. Lisäys 13.12.2009: Mikäli adressi kerää vähintään 8,000 nimeä ennen toukokuun alkua, lähetetään se eteenpäin kuukauden ensimmäisen viikon aikana. Tuomas Virkkunen selo

Luotu: 2009-05-14

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 8308 8305
2010 2497 2496



Facebook
Pitäisikö kehitysapua suurentaa?