IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kommentoitu viesti
Vieras |
#2503 Pekka Mervolan kolumni viime vuoden puolelta22.02.2014 10:53
|
Vastaukset
Vieras |
#2505 Re: Pekka Mervolan kolumni viime vuoden puolelta2014-02-24 15:34:19#2503: - Pekka Mervolan kolumni viime vuoden puolelta jospa olisi aika miettiä, miksi juuri mökkiläiset ja maalla asuvat näkevät turpeessa huonoja puolia. He (me) joutuvat asumaan ja kenties hankkimaan elantonsa toisten raiskaamassa ympäristössä. Ehkä he ovat nähneet asiat ruohonjuuritasolta ja ovat sen vuoksi kriittisiä. Jostain kumman syystä esim. vapolla on näkemys, ettei paikalliset asukkaat juurikaan vastusta turvesoita, mutta miksi muistutusten allekirjoittajia saattaa olla satoja per hakemus???? Ihmisille on luotu sellainen uskomus, että vapon mahdille ei mahda mitään ja jättävät asian yleensä sen yhden allekirjoituksen varaan ajatusmaailmalla, että ei niille kuitenkaan voi mitään. Itse olemme saaneet pelastettua jo aika paljon ja periksi ei anneta, ennekuin viiva on suora!!! Ja viitaten noihin aiempiinkin kommentteihin, että pitää olla laaja-alaisempaa keskustelua asian ympäriltä, voisi sanoa, että tuollaisella turpeen puolesta puhumisella ja turvevesipäästöillä on yhtä paljon yhteistä kuin turvehemmoilla ja homoliitoilla. Teillä arvoisilla puolestapuhujilla on sellainen näkemys, että turvetta on saatava vesistöjen ja maaseudun asukkaiden tilasta välittämättä - eihän ne p**kat sinne satojen kilometrien päähän näy taikka tunnu. Jos tällä palstalla halutaan keskustella laaja-alaisemmin aiheesta, niin miksi ette ota kantaa esim. siihen, mitä pitäisi tehdä jo aiemmin tehdyille vesistötuhoille, jotka on myönnetty vaponkin toimesta. Teidän mielestä pitäisi vain kaikki painaa villaisella, koska mielestänne 'nykytekniikalla' päästöjä ei enää tule vaikka nämä hienot nykytekniikat on pääosin todistettu tehottomiksi. Mm. pintavalutuskenttä on pääsääntöisesti päästöjä lisäävä systeemi, ylivirtaamia ei huomioida päästölaskelmissa, puhdistuksen tavoitearvotkin on vain 20-50% eikä niistä ole määrätty minkäänlaisia sanktioita jos ne ylittyvät saatikka missään ei määrätä millä ajanjaksolla ne pitäisi saattaa lupaehtojen mukaiseen kuntoon, lupaehtojen mukaista tarkkailua tehdään elyn toimesta neljän vuoden välein - vieläpä etukäteen ilmoittamalla tarkastuksista eli suolla saa lotrata mielimäärin vähintään kahdeksan vuotta ennekuin asiasta saatetaan huomauttaa uudelleen jne jne...Olettaisin, että tämä palsta on tarkoitettu tällaista keskustelua varten. Ellette arvoista puolestapuhujat voi kommentoida tällaisia asioita asiallisesti, niin turha tänne on linkittää mitään lehtijuttuja sen ja sen edustajan sanomisista.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50972 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
385 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
160 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1058 Luotu: 25.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
266 Luotu: 10.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
309 Luotu: 03.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
41 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
236 Luotu: 29.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
210 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
33 Luotu: 07.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
855 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11065 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
928 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
127 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022