Lisää resursseja Uuden Verson toimintaan!
Kommentoitu viesti
Jenni Nieminen Adressin tekijä |
#514.09.2011 23:38#4Luonnollisesti tarkastetaan ja mahdollisesti poistetaan tai ainakin yliviivataan kirjallisesta versiosta jos on useasti allekirjoittaneita henkilöitä. #1 Yhteisöllisten messujen ympärille muodostuneessa toiminnassa on nimenomaan työssäkäyvien miesten ja naisten toimintaa. Kannattaa liittyä messuissa sähköpostilistoille joissa saa tiedon toiminnasta. #2 En ole huomannut että missään yhteisöllisessä messussa olisi karsastettu eri ikäisiä, ja olen käynyt niissä jokaisessa. Kaikissa messussa on ollut eri ikäisiä ihmisiä, hienoa että myös ikäihmisiä, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. #3 Mielestäni on hyvin tärkeää suojella kirkon aivan keskiössä ja ytimessä olevia asioita,kuten Jumalanpalveluselämän säilyttäminen ja hengellisen kasvun tukeminen. On erittäin ikävää että työttömillä on ollut noin hankala tilanne. NA-työllä on pieni budjetti suhteessa sen laajuuteen, joka ulottuu käsittääkseni koko työikäiseen väestöön. Kyse on suurista asioista. Ellei nykyisistä nuorista aikuisista huolehdita, kirkon jäsenmäärä tulee tippumaan radikaalisti, kuten monissa maissa on jo tapahtunut. Suurempi huolenaihe kuin kirkosta eroaminen sinänsä on uskonelämän jääminen taka-alalle henkilökohtaisella tasolla ja suuremmassa mittakaavassa. Itse olen monien muiden tavoin alkanut käymään Jumalanpalveluksissa vasta yhteisöllisen messun kautta. |
Vastaukset
Vieras |
#6 Re:2011-10-19 23:09:05Jos puhutaan koko työikäisestä väestöstä, miksi sitten työtä kutsutaan nurten aikuisten työksi? Minä ainakin koen tuon nimen iältään rajaavaksi. Jos oikeasti halutaan tehdä työikäisille ja työiköäisten kanssa jotain toimintaa (messuja, raamiksia opetusiltoja) - miksi niiden nimi ei sitten ole työikäisten toiminta vaan nuorten aikuisten? 40-vuotias, 50-vuotias, 60-vuotias ovat vielä työikäisiä mutta eivät nuoria aikuisia! |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
533 Luotu: 15.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1073 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18287 Luotu: 25.04.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2083 Luotu: 05.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
254 Luotu: 21.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2018 Luotu: 04.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
231 Luotu: 20.05.2024
Mortin männikön puolesta
138 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
709 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6437 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10512 Luotu: 13.12.2020
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
500 Luotu: 08.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
53 Luotu: 17.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1341 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12835 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024