IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kommentoitu viesti
lintubongari |
#1107 Re: Re: Re:17.04.2012 13:37En ole sanonut ihannoivani erityisesti suoalueita. Suot ovat vain yksi kohdepaikka missä lintuja voi tarkkailla. Suota kun Suomessa on joka maakunnassa ihan riittävästi muutenkin. Mitä pohjoisemmaksi mennään sitä enemmän. Toisaalta tuollaiset rakennetut lintujärvet ovat lajistoltaan paljon runsaampia bongauspaikkoja kuin jokin iso luonnontilainen suoalue. Lisäksi isommille ryhmille, esim. koululaisryhmille, nuo rakennetut lintujärvet ovat helposti saavutettavissa bussilla. Näin useat heistä saavat ensikosketuksen lintutarkkailuun ja toivon mukaan mahdollisimman moni kiinnostuu aiheesta ja jatkaa sitä myös iän karttuessa. Pidän hyvänä asiana että eri puolille Suomea on rakennettu ja suunnitellaan lisää rakennettavaksi vastaavantyyppisiä lintujärviä. Monissa on paikallinen joko metsästys- tai sitten lintu-/luontoseura mukana rakennushankkeessa. Tämä taas luo yhteisöllisyyttä kyläyhteisöön. Sitä luonnontilaista suotahan on yli neljä miljoonaa hehtaaria, joten myös mainitsemaasi "aidompaa" ympäristöä toki löytyy. Itselleni mieluisimpia paikkoja ovat merten rannat ja aarniometsät. Näistä aarnimetsistä on Suomessa pulaa, ei suoalueista. Ulkomailla sitten viihdyn parhaiten sademetsissä. Tuossa vielä linkki kansainväliseen järjestöön, jonka kanssa olemme yhteistyössä. (Bird Life International). |
Vastaukset
Vieras |
#1108 Re: Re: Re: Re:2012-04-17 14:29:11#1107: lintubongari - Re: Re: Re: Hieman tuntuu olevan termistöt harrastajalla hukassa, mutta tarkennellaan siis hieman: Turvevesipäästöillä aiheutetaan karuunkin järveen muutamissa vuosissa tila, että sitä aletaankin sitten kutsua lintujärveksi. Tämä julistus tehdään yllättävän voimakkaan (ja väitetysti, mutta perustelemattomasti, maa- ja metsätalouden seurauksena syntyneestä yhtäkkisestä ravinne- ja kiintoaine tuotoista) rehevöitymisen, veden äkillisen sameutumisen, suo tuoksun jne. seurauksena. No, ei mitään, kun lintujärviluokitus on saatu julistettua, niin päästövesien kanssa ei enää tarvitse nuukailla! Eikä vesistön osalta parannustöihin kohta edes saa ryhtyä, sillä onhan vaivalla saatu "rakennettua" lintujärvi. Kun turvetuotanto on sitten saatettu loppuun, niin myydään todellinen joutomaa prameillen ja "hyvää tehden" vaikka sille metsästysseuralle. Sieltä saadaan hyvää ennallastamistyövoimaa, jotta saadaan aikaiseksi lintukosteikko. Lintu- ja luontoseurojen mukaan saaminen on lähinnä sellainen "rakennettu" vapaaehtoinen pakko, koska siellä on sitä vilpitöntä halua tehdä vielä edes se minkä voi. Tämä on siis bongarin ylistämä "rakentamista", sillä suotahan riittää. Ja muuten lintujärviäkin kyllä, ainakin tätä menoa. Mutta kun kysyntä alkaakin olla pikapuolin tuhansien järvien maassa niistä luonnontilaisista puhtaista järvistä! Siksi minun mielestäni OLISI HYVIN RAKENTAAVAA PÄÄSTÄ KOKONAAN IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ ! Kun kokonaisuutta katsoo ja "rakentamisen" alkuvaiheita ajattelee, niin ei saata bongari kovin moni lintubongari selkääsi kannustavasti taputella. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1917 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18018 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
854 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1129 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1300 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
508 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
610 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
450 Luotu: 13.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
267 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
455 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
598 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
754 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12789 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6367 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024