Kannabis lailliseksi
Kommentoitu viesti
nimetön |
#3705 hihihi26.05.2012 13:43Itse myöskin kieltolain kannattajana haluaisin esittää mielipiteeni tosiasiasta, että huumeongelmaan ei ole ratkaisua rankaisematta jättäminen. Kannattaisin itse käyttäjien elämäntilanteen käsittelemistä rankaisun sijasta jokaisen kiinnijäämisen yhteydessä. Myöskin käyttäjään suhtautuminen rikollisena on väärä ja syrjäyttävä, vähemmän haitallista olisi suhtautua samallalailla kuin sairaaseen yksilöön, joka ei pysty enään ajattelemaan omaa parastaan. Ohjaisin päihdeongelmaisia mielummin lääkäriin kuin rangaistavaksi, taikka pakoilemaan yhteiskunnasta ja ihmisista huoltapitäviä tahoja. Tuntuu, että laillistamiskysymys poistaisi kannattajiltaan vain kaiken vastuun omista rikkeistä ja elämänhallinnan menettämisestä. Ja jos joku väittää etteikö alkoholismilla ja kannabiksenpoltolla olisi samanlaisia piirteitä, esimerkiksi riippuvuuden ja "ikävien" ihmissuhteiden kautta, niin vastatkoon sitten faktoilla. Tarkoitan ikävillä ihmissuhteilla juurikin rikollisia yhteyksiä/ihmisiä jotka kuuluisivat terveydenhuollon hoidettavaksi, mutta ovat ilman apua addiktionsa "harmittomuuden" takia. Tavallaan siis rikollisen ja vaarallisen ihmisen muuttuminen toisten silmissä valistuksen kautta riippuvaiseksi ja sairaaksi yksilöksi joka on avuntarpeessa olisi askel parempaan. Tietysti laillistaminen tekisi kannabiksesta luultavasti samallalailla viikonloppujen riemuksi kuuluvan päihteen, mutta samalla myöskin aiheuttaisi uuden kansanterveydellisen ongelman, kuten alkoholikin. |
Vastaukset
dindingdong |
#3706 Re: hihihi2012-05-29 20:37:02Anteeksi, en ymmärrä kuinka kannabis voi aiheuttaa kansanterveydellisen ongelman. Voisitko selventää? |
Jari Vuoksenranta Jyväskylä |
#3722 Re: hihihi2012-06-20 19:15:26"Myöskin käyttäjään suhtautuminen rikollisena on väärä ja syrjäyttävä, vähemmän haitallista olisi suhtautua samallalailla kuin sairaaseen yksilöön, joka ei pysty enään ajattelemaan omaa parastaan. Ohjaisin päihdeongelmaisia mielummin lääkäriin kuin rangaistavaksi, taikka pakoilemaan yhteiskunnasta ja ihmisista huoltapitäviä tahoja." Kykeneekö alkoholisti tai ylinopeutta ajava "ajattelemaan omaa parastaan"? Kysymys on lähinnä siitä missä rajoissa sallitaan "vapaa" toiminta, alkolukot, kasinopelien kielto ja nopeusrajoittimet eivät mielestäni kuulu siihen. (koska niitä voi kiertää, mutta järjestelmällistä kiertohalua ei vielä ole, toisin kuin huumeiden kohdalla) |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45473 Luotu: 02.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
165 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
139 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
107 Luotu: 03.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1731 Luotu: 12.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
75 Luotu: 01.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
215 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
242 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20859 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
107 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Tjudan vanhan graniittisillan säilyttämiseksi
93 Luotu: 26.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3583 Luotu: 10.09.2021