Hepojoentien tieturvallisuuden parantaminen

Hepojoentien liikenne on kevyelle liikenteelle turvaton paikka.  Liikenne on vuosien aikana Hepojoentiellä lisääntynyt ja siinä ajetaan usein huomattavia ylinopeuksia. Hepojoentien syrjäisen sijainnin ja mutkaisuuden vuoksi se myös tunnetaan alueella paikkana, jossa tarkoituksella ajetaan ylinopeutta.

 

Hepojoentiellä tieosuudella kantatie 40 risteyksestä pohjoiseen Hepojoen suuntaan on kevyenliikenteenväylä Mäenpääntielle asti. Tästä eteenpäin Hepojoentieltä puuttuu piennar, tie on kapea, tiemaalaukset puuttuvat, tie on valaisematon ja myös osin heikkokuntoinen. Hepojoentiellä on 80km/h nopeusrajoitus. Hepojoentiellä on myös läpikulkuliikennettä Paimioon ja Lietoon.

 

Liikenteen lisääntyessä, myös kevyen liikenteen määrä on lisääntynyt. Erityisesti pienten koululaisten koulumatkan tulisi olla turvallinen.  

Me allekirjoittaneet vaadimme, että kevyenliikenteen käyttäjien tieturvallisuuden parantamiseksi ELY-keskus ja Kaarinan kaupunki ryhtyvät toimenpiteisiin. Esimerkiksi: kevyen liikenteen väylä, valaistus, nopeusrajoituksien laskeminen, nopeusrajoitusten valvonta, risteyspeilit, suojatie, pientareen laajentaminen sekä muut mahdolliset liikenneturvallisuutta lisäävien toimenpiteiden mahdollisuus tulisi tutkija ja toteuttaa.


Maria Nurmi, Sofia Virta ja Niina Alho    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Maria Nurmi, Sofia Virta ja Niina Alho voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Facebook
Tuleeko uskonnon olla oma oppiaineensa?