Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan.
Vieras |
#107611.09.2015 03:02Sunnuntailisät ovat minulle todellä tärkeä osa palkkaa kun olen perheeni ainoa elättäjä, ruokavaliokorvauksen keliaakikoilta hallitus jo päätti lopettaa joten vielä hankalammaksi menee gluteenittoman ruokavalion noudattaminen. Entä sitten jos/kun sairastun? Kestämätön tilanne! |
Vieras |
#107711.09.2015 03:10Suuret pörssiyhtiöt hyötyvät laista eniten. Siis rahan siirtoa duunarilta osakkeenomistajien taskuun. |
Vieras |
#107811.09.2015 03:20Mielestäni Sipilän hallitus ei ajattele, että meitä heikompiakin palkan saajia tarvitaan yhteiskunnan ylläpidossa. Meitä on paljon. Sipilän hallituksen päätöksillä Suomi ajautuu ksiisiin. Mitenkähän sitten suu pannaan? |
Vieras |
#107911.09.2015 03:20Hallituksen suunnitelmat täysin epäoikeudenmukaisia. Nyt jo pienipalkkainen ja lapsiperheellinen kärsii joka känteessä. Leikkaukset johtaa suureen eriarvoistumiseen josta ei seuraa mitää hyvää! |
Vieras |
#108011.09.2015 03:33En hyväksy, että pienituloisilta leiikataan suhteessa kaikkein eniten. |
Vieras |
#108111.09.2015 03:44Olen pienituloinen eläkeläinen ja aika hädissäni, viedäänkö tuo pienikin hätäapu minulta pois. |
Vieras |
#108211.09.2015 04:01Koska hallitus tekee ison virheen. |
Vieras |
#108311.09.2015 04:07Koska pakottava lainsäädäntö on vallan väärinkäyttöä. |
Vieras |
#108411.09.2015 04:10Tämä hallitus tekee aivan päättömiä ratkaisuja ottaa niiltä joilla vähiten on koko hallitus kumoon |
Vieras |
#108511.09.2015 04:29EI voi naisvaltaisille matalspalkkaisille vuorotyöläisille lyödä tuota pöytään. Verotettakoon suurtuloisia ja rikkaita enemmän. Onneksi itse jään eläkkeelle keväällä. |
Vieras |
#108611.09.2015 04:35kehotan kaikkia nousemaan vastarintaan, vaikka väkivaltaa käyttämällä. tuollaiset päättäjät jotka syytävät rahaa ulkopuolisille muukalaisille ja muihin maihin oman kansan kustannuksella täytyy syöstä vallasta keinolla millä hyvänsä ja hirttää. |
Vieras |
#108711.09.2015 04:36En voi hyväksyä tapaa jolla maan hallitus kurittaa naisvaltaisia työaloja. Sunnuntai korvaukset ovat meille hoitajille tärkeä lisä jo muutenkin matalaan palkkaan. Lomien lyhennykset näkyy työssäjaksamisessa. Ei muuta kun hallitukseen koko poppoo tekemään hoitotyötä kuukaudeksi kolmivuoroon. Montako olisi tulossa töihin. veikkaampa ettei yksikään tulisi tekemään näitä hommia edes pariksi päiväksi. Mutta me Superilaise emme periksi anna. Teemme todella arvokasta työtä. |
Vieras |
#108811.09.2015 04:40Pieni palkkaisten naisten puolesta. |
Vieras |
#108911.09.2015 04:43Olen yksinhuoltaja ja aina tehnyt kovasti töitä. Nyt mitta täynnä jos tää politiikka tulee käytäntöön. Suunnitelmissa lähteä muualle,Norja kutsuu...ehkä siellä arvostetaan työpanostani. |
Vieras |
#109011.09.2015 04:46Minua suuresti huolestuttaa millaiset työurat odottavat meidän tämän päivän nuoria, työuransa aloittelevia. Opiskelet kalliisti. Jos ja kun saat työtä et saa vakituista paikkaa vuosiin. Palkasta paljon maksuja. Työajat esim kaupanalalla venyneet kohtuuttomiksi. Lomia vähennellään. Sairastut niin maksat siitäkin. Epävarmuustekijöitä on aivan liian paljon. Eriarvoisuus kasvaa.. Mielestäni ns. suuret ikäluokat ovat vetäneet kyllä tämän tilanteen kotiinpäin satanolla!!! Nuoret joutuvat karmaisevalla tavalla maksumiehiksi. Olihan meillä joskus ikäluokka joiden isät olivat rintamalla jne. mutta...pitäisi sitä elämässä hyvää kehitystä jäädä muillekin. Eläkkeelle jäämisestä en onneksi edes haaveile. Haaveilen terveydestä että pystyisin elättämään itseni ja perheeni työllä. Olen todella surullinen lapsieni puolesta. |
Vieras |
#109111.09.2015 04:47Tulevaisuus pitäisi näyttää paremmalta. Mutta Suomen hallitus vie ihmisten tulevaisuuden, elintason vähitellen huonoksi. Mikä järjetön. Kuka haluaisi sellaista?Miksi kysyttiin vain työnantajalta siitä päätöksestä. Minkähän vuoksi he vastustaisivat kun he hyötyvät siitä . Itsekästä meni alentamaan toisten loma eikä itsensä. Helpo tehtävä. |
Vieras |
#109211.09.2015 04:50Hallituksen ehdottamat/pakottamat suorastaan riistot ovat tärkeyden huippu! Miten meillä työssä olevilta vähennetään etuja, että muka saataisiin töitä muille??!! Älyttömiä ehdotuksia! |
tiuski |
#109311.09.2015 05:01Ei tämä nyt ihan pelkästään hoitajia koske, on niitä nyt muitakin ammattiryhmiä jotka tekevät vuorotyötä vielä pienemmällä palkalla. |
Vieras |
#109411.09.2015 05:07Suomen ns, vähaosaiset on tosissaan!!! |
Vieras |
#109511.09.2015 05:09Sanattomaksi vetää, kun aina puhuttu demokratiasta ja kansa muka saa olla mukana päätöksenteossa. Nyt diktaattorimaisesti vaan sanellaan,ja kansalaiset taipuu.tarkastelisivat ensin hallituksen jäsenet palkkojaan, mistä voi leikata. Miten kys. Leikkaukset muka lisää työllisyttä? |
Vieras |
#109611.09.2015 05:13Ei näillä nykyisilläkään tuloilla pärjää niin saatikka niitä vielä leikkaamalla. Miten tämä työttömyyttä karsii?? Ne joita tämä koskettaa eniten joutuvat tekemään enemmän töitä pienemmällä palkalla jos meinaa elintasonsa säilyttää ilman isompia muutoksia. Työttömyys ei näin ollen vähene vaan pikemminkin kasvaa! Koittakeehan päättäjät nyt mennä ihan oikeisiin töihin niin jahka teillekkin se todellisuus tästä ahdingosta valaistuu!! |
Vieras |
#109711.09.2015 05:24Järkyttävää talouspolitiikkaa pienipalkkaisille työntekijöille, eläkeläisille ja köyhille. Ministerit ja kansanedustajat voisivat puolittaa palkkansa ja lyhentää kesälomansa kolmeenkymmeneen päivään malliksi muille. Helppo Sipilän on kyykyttää köyhiä kun itsellään on miljoonia pankkitilillä. Yrittäisi itse pärjätä 1000e:n kuukausiansioilla niin ehkä hänenkin ääneensä ja älyynsä tulisi inhimillisempää näkökulmaa. Uskovainen mies kaiken lisäksi. |
vieras |
#1098 Juha Sipilä on vienyt Suomen Vihan aikaan11.09.2015 05:29Kansan vihaan ovat syyllisiä Juha Sipilä Aleksanteri Stup Timo Soini Näin on tultu kansanvallasta ___Vihan aikaan. Nämä Tyrannit ulos eduskunnasta ! |
Vieras |
#109911.09.2015 05:41On järkyttävää, että sosiaalialan palkat vain pienenevät, kun ansiomme ovat jo tällä hetkellä ala-arvoisen huonot työnkuormitukseen verrattuna!!!! Jokainen päättäjä esim. kotipalveluun viikoksi töihin. |
Psyykkiset ongelmat lisääntyvät myös |
#1100 Saammeko me päiväkotityöläiset kasvosuojukset tauteja vastaan SSS-kolmikon rahoista?11.09.2015 05:45Ei nimittäin ole taloudellisesta mahdollista sairastaa, jos nämä kurimukset tulevat käytäntöön! Ja ei tarvitse olla kovin terävä kynä siellä penaalissa tajutakseen mitä tarkoittaa käytännössä ja isommalla kuviolla kun töihin tullaan sairaana. Tervetuloa katsomaan päiväkotielämän arkea, sitä rään, viruksien, bakteerien, aivastelujen, yskimisten, oksennusten, ripuleiden, angiinoiden ym ym toistuvaa kiertoa ja epidemioita. Niissä ei paljoa auta käsien toistuva peseminen, valitettavasti. Jotkut sairastuvat flunssaan jossa lämpöilyä tai kuumetta, ääni ei kulje ja räkä valuu 1-2x/vuodessa, jotkut 3-4x/vuodessa, jotkut useammin. Noro-virus, se se on kiva tauti ja eipä vie petiin, tai siis wc-pytylle sanko käsissä, kuin ehkä 3-5vrk ajaksi ja väh1vko menee että toipuu tolpilleen ja silloinkin se vielä TARTUTTAA!! Tämä oli tällaista ratakiskon vääntämistä, mutta olisi kiva ja ilmeisen tarpeen SSS-kolmikon saada tätäkin silmilleen ja korvilleen. Aivan pöyristyttävää, Herrat eivät vain välitä, eivät ainakaan pienestä ihmisestä joka sillä n.2000e bruttopalkallaan elää ja elättää perhettään.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1306 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3467 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
408 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
335 Luotu: 04.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20427 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1703 Luotu: 22.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68602 Luotu: 15.02.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1835 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
540 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
677 Luotu: 13.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1462 Luotu: 10.12.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11320 Luotu: 03.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2503 Luotu: 15.07.2023
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
259 Luotu: 17.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
589 Luotu: 01.03.2023
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
22 Luotu: 29.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1841 Luotu: 10.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
757 Luotu: 10.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025