Noin 230000 suomalaislasta osallistuu kunnalliseen varhaiskasvatukseen tai saa hoitoa yksityisen hoidon tuella (v. 2013). Heistä noin 180000 oli hoidossa kunnallisissa päiväkodeissa. Missä uinuvat näiden lasten vanhemmat, kun ennennäkemättömän suuret leikkaukset kasataan lasten harteille, tähdätään erityisesti naisten selkiin ja ammutaan samalla seulaksi koko koulutusjärjestelmän perusta? Suomineidon omaan nilkkaan osuu nyt, että tuntuu, mutta missä ovat vastustajat?
Entä naiset? Äidit? Nouskaa jo! Vähintään puolet lasten vanhemmista on naisia. Lisäksi noin yhdeksän prosenttia lapsiperheistä on yhden vanhemman perheitä ja näistä useimmat tunnetusti yksinhuoltajaäitejä. Ovatko naiset tuudittautuneet päivähoitolain myötä nelikymmenvuotiseen uneen vai onko laput tarkoituksellisesti silmillä arjen vietyä voimat? Nyt ei ole silmien ummistelun vaan ripeän toiminnan aika. Erityinen vastuu on niillä, joita pienten lasten asiat koskettavat. Lue eteenpäin, niin ymmärrät, miksi on kyse juuri sinusta ja minusta - meistä, tässä ja tänään.
Tämän päivän naiset eivät enää tiedä tai muista, että kanssasisaret taistelivat 60-70-luvulla maalaisliiton ja "vennamolaisten" vastavirrassa lapsilleen oikeuden kunnalliseen päivähoitoon. Ennen tuota historiallista päätöstä 1972 naisen paikka oli naimisiinmenon jälkeen usein kotona - liekö siis ollenkaan järkevää kouluttautua saati töihin mennä. "Hyvätapaisia lapsia" taas kaupiteltiin kauppojen ilmoitustauluilla kilteille tädeille hoitoon. Nykylasten isovanhemmat muistanevat tämän ajan halutessaan. Kyllä ei näet ennen aina ollut paremmin.
Moiset asiat tuntuvat ehkä kaukaisilta, mutta historia havisuttaa lehtiään yllättävän lähellä. Syvään ja hyvään uneen ei ole syytä, vaan vanhempien tulee olla nyt erityisen valppaina. Maalaisliiton letkeän nostalginen klangi kuuluu nykyisen hallituksen ja heidän kannattajiensa linjauksista. Muutoin on vaikea ymmärtää, miksi varhaiskasvatuslain sisältöä koskevasta kehittämisestä tuli hallitusmuutoksella kotikasvatus-varhaiskasvatus-taistelu myös kansalaisten parissa. Tai miksi hallitus halusi "vahvistaa vanhemmuutta" kajoamalla ensi töikseen subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen. Ilmeisesti perustelut ovat painavat, sillä hallituksen kovasti halveksumaa säätelyä lisätään. Varoja siirretään varhaiskasvatuksessa hallintokerroksiin, kun Kansaneläkelaitos ja kunnalliset virkamiehet valjastetaan jatkossa vainuamaan varhaiskasvatuksen väärinkäyttäjät, ettei ihan kaikki lapset sentään pääsisi varhaiskasvatuksen piiriin. Ainakaan yli neljää tuntia. Eikä ainakaan ihan kaikissa kunnissa.
Hallituksen esittämät leikkaukset osuvat lisäksi poikkeuksellisen terävästi erityisesti julkisen sektorin pienipalkkaisiin naisiin, jotka nyt heikon työllisyystilanteen aikana ajetaan kotiin. Naiset ovatkin kätevä työvoimareservi; syyllisyysnarusta kiskomalla ja häpeäkortilla tuuppaamalla voi joukkoa repiä aina sopivaan suuntaan. Naiset itse käyvät lopulta toistensa kimppuun kirkkaimman kruunun toivossa ja sättivät taistelun tuoksinassa kilpaa kanssasisariaan. Nyt päivähoito, ja sen ohessa varhaiskasvatus, on pahis; lapsensa hoitoon vievä luopio tai laiskuri ja kotihoito taas ainoa varteenotettava vaihtoehto. Hyvä äitihän hoitaa kodin ja lapset sekä huoltaa tietysti miehen, jotta perheen pää voi tuoda kapean leivän kotiin. Siinä ohessa hyvä äiti täyttää yhteiskuntavelvollisuutensa hoitamalla myös kyläyhteisön sairaat, vammaiset ja köyhät talkoovoimin ihan vain marttaenergialla. Kyllä äiti osaa - ja jaksaa! Edellisen kerran naisia tuupattiin häpeä- ja syyllisyysdiskursseilla kotiin 90-luvulla julkista sektoria paisuttamasta ja vähäisiä työpaikkoja viemästä. Ei, en vastusta kotihoitoa, mutta en voi ymmärtää, miksei perheiden omaan asiantuntemukseen lastensa parhaasta luoteta.
Vuoden 2013 tilastojen mukaan kunnallisen sosiaalisektorin työntekijöistä (ei, en katso varhaiskasvatuksen kuuluvan sosiaalisektoriin, mutta Thl:n tilasto vuodelta 2013 jaottelee näin) lähes 45% työskentelee lasten päivähoidossa ja heistä jopa 97% on naisia. Varhaiskasvatuksen alasajon voidaan ajatella edellisten lisäksi koskettavan yli 600 yksityistä päiväkotia henkilöstöineen. Mutta missä on näiden naisten ääni? Entä lastentarhanopettajien, joita on liki 15000 kuntasektoreilla. Herätkää nyt ainakin te, ja toimikaa!
Tiedän. Kymmenettuhannet ovat jo huutaneet äänensä käheiksi ja vastustavat edelleen kiivaasti tahoillaan leikkauksia. Some tuuttaa tutkimuksia, kannaottoja ja vetoomuksia päivittäin. Minuakin väsyttää. Huutaminen, itkeminen ja asiaperustelut eivät tunnu auttavan. Kukaan ei tunnu kuuntelevan asianosaisia, asiantuntijoita, saati "kaiken maailman dosentteja". Leikkausten takana olevaa uskomusjärjestelmää on vaikea ymmärtää, saati muuttaa. Tiedolla sitä ei ilmeisesti ainakaan horjuteta. Kätilöinti auttaisi kaiketi sipilöintiin, mutta vain harva tuntuu osaavan tätä kieltä.
Tavallaan alan jo toivoa, että muutama ikäluokka uhrataan tässä SSS-hallituksen "varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja vanhemmuutta korostavassa" uudistuksessa, jotta päätösten mielettömyys lävähtäisi tulevaisuudessa kaikkien silmille. Kun tämä mittava ihmisuhraus on tehty ja lapset hallituksen hölmöyden alttarilla uhrattu, voitaisiin pelastaa edes yhden historiallisen silmänräpäyksen verran lapsipolojen jäljessä tulevia ikäluokkia, kun koulutuksen merkitys näyttäytyy hetken ajan kirkkaana. Samaa virhettä tuskin ainakaan toistettaisiin aivan heti.
Mutta eletäänpä nyt silti ensin hetki tätä päivää. Ah, taantumuksen tuulet ja viettelevät valheet. Voih aikaa, jolloin asiantuntijoita ei kuunnella, valehdellaan päin naamaa ja perustuslakiakin väännellään miten sattuu. Kuha näyttää tulevan säästöjä.
Niin, helmiä on näemmä mennyt sioille varhaiskasvatuksen muodossa riittävän tasalaatuisena tavarana, koskapa sen merkitystä ei enää kukaan näe. Vaikka ulkomailla Suomen edu-care-malli herättää ihastusta, suomalaisten omissa silmissä se on tämänhetkisten puheiden mukaan tulkittuna tarhantätien puuhastelua, jota kuka vaan voi tehdä ja joukon jatkoksi vaan kersa tai muutama lisää. Jatkossa syövät kansalaiset helmien sijasta yhä enemmän puuta, heinää ja puutaheinää. Vanhentuineilla laskelmilla ja mustaa valkoiseksi väittävillä valheilla on hallintorekisteriasian lisäksi saatu hallituksessa tuotettua oman väen, ei yhteiskunnan etua ajavaa politiikkaa. Hallituksen askelmerkit on katsottu peräpeilistä. Kuka aikoo lammasmaisesti seurata ja katsoa vierestä, kun Suomen ylpeydenaihe - koulutusjärjestelmä - tuhotaan tyvestä latvaan?
Meillä on joukkovoimaa, viisautta ja keinoja vastustaa vääriksi kokemiamme asioita. Varhaiskasvattajat ovat aiempien eturistiriitojen sijaan tiivistäneet rivejään, mutta osa tuntuu edelleen olevan tietämätön vaikutuskanavista. Kansalaisadressin allekirjoittaminen ja mielenilmaukset kesällä olivat upea voimannäyte, mutta mikäli kaikki samat henkilöt olisivat uudestaan paljon tukevamman vaikutuskanavan eli kansalaisaloitteen 1634 takana, asia etenisi pian jopa eduskuntaan asti. Mikäli edes suurin osa lasten vanhemmista vastustaisi leikkauksia kansalaisaloitteen keinoin, asia olisi sillä taputeltu. Puhumattakaan Suomen naisista. Pitää muistaa, että päivähoitolaki ja subjektiivinen päivähoito-oikeus saatiin aikaan nimenomaan naisten yhteistyöllä. Ajat tuskin olivat -70 ja -90-luvuilla mitenkään oleellisesti paremmat, joten emme voi piiloutua "vaikeiden taloudellisten aikojen ja kipeiden leikkausten välttämättömyyden" suojiin. Säästöt kelpaavat, mutta valheellisesti perustellut näennäissäästöt eivät.
Allekirjoittakaa paikallisen adressin lisäksi kansalaisaloite 1634! Tämä on yksittäisen ihmisen suorin mahdollinen kanava vaikuttaa lasten hyvinvointiin, tasa-arvoon, alueellisten erojen kasvun pysäyttämiseen sekä ennen kaikkea varhaiskasvatuksen tulevaisuuteen. Koulutusjärjestelmää koskevia leikkauksia ei voida ratkoa vain kunta kerrallaan vaan maassa tulee olla tasa-arvoinen ja yhtäläisiä oikeuksia tukeva linja.
Tulevaisuutta voimme vain arvailla. Tulevaisuus tehdään kuitenkin tänään, sillä huomisen perusta on tämän päivän tekoja.
Ota yhteyttä adressin tekijään