Adressi Vantaan erityisluokkakeskittymien purkamista vastaan

Hei, en ole itse facebookissa, mutta voin liittää tähän alle uudemman version, jota työstin ehdotusten pohjalta. Minun puolestani kuka hyvänsä saa pistää sen omille facebook-sivuilleen tai sen voi pistää vanhempainyhdistysten sivuille. Asiayhteydessä voi mainita kirjoittajan.

Vesa Haapala

VANTAAN MITALLA

”Vantaa säilyttää peruskoulun erityisluokat, mutta siirtää ne lähikouluihin.” Tutustuin tähän lehdissäkin esiintyneeseen lauseeseen syyskuussa, kun istuin vaimoni kanssa erityisoppilaiden vanhemmille suunnatussa tiedotustilaisuudessa Vantaan Veromäessä, joka on yksi erityisopetusta tarjoavista kouluista. Asiaa esitellyt perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo kertoi sorvanneensa muutosta kesälomistaan tinkien. Esittelyn edetessä toivoin yhä hartaammin, että hän olisi lomaillut joukkoineen kuten me tavalliset kuolevaiset.

Kalo tähdensi, ettei kyse ole säästöistä. Kyseessä on pedagoginen hanke, jolla vastataan nyky-yhteiskunnan haasteisiin entistä paremmin. Aina kun kuulen sanan paremmin, tiedän, että syyt ovat taloudellisia ja poliittisia. Koulutukseen käytettävät varat eivät lisäänny. Vantaalla on yhä kasvava joukko erityistukea tarvitsevia oppilaita. Palvelut on tuotettava entistä tehokkaammin. Ehkä ei ole syytä vähätellä pedagogistakaan ulottuvuutta: byrokraatit ovat saaneet kuningasidean tampattuaan vuosikaudet heitä varten järjestetyissä koulutustilaisuuksissa.

Tilaisuudessa Kalo esitti pelastavansa lapset lähikouluihin. Tähän saakka heitä on raahattu pitkin Vantaata. Vastassa oli kriittisten kysymysten tulva. Kalo vastasi haasteeseen kylmän rauhallisesti, eikä ihme onhan hän vetänyt pitkään maksullisia koulutustilaisuuksia sarjassa ”Yhtenäisen perusopetuksen kehittäminen kunnassa ja koulussa”, luentojen kohderyhmänä  opetustoimen pedagoginen johto, rehtorit ja opettajat, kokoontumispaikkoina Sokos Hotelsit ja Holiday Innit. Jumppasaliin kokoontuneet vanhemmat saivat vastaansa esityksen, jossa tilastot, läheisyys, samanarvoisuus ja mahdollisuus löivät kättä. Tosiasiaksi paljastui silti, että kolmessa vuodessa Vantaan reilusta kahdestasadasta erityisluokasta on jäljellä noin neljäkymmentä. Varsinaisen erityisavun piiriin jäävät kaikkein vaikeimmat tapaukset.

Pari viikkoa myöhemmin kuuntelin vanhempainillassa koulun johdon ja erityisopettajien kohteliaita, ketään osoittelemattomia mutta voimakkaita puheenvuoroja. He pyysivät järjestäytymään vanhempainyhdistyksenä ja laatimaan lausuntoja, osallistumaan hanketta vastustavaan adressiin sekä pyytämään arvioita psykologeilta ja psykiatreilta. Parasta vaikuttamista olisivat yhteydenotot opetuslautakuntaan.

Miksi koulun henkilökunta lähetti tällaisen viestin, vaikka perusopetuksen johto kehittää hiki päässä lasten etua? Siksi, että joustavat opetusjärjestelyt ja resurssien kohdentaminen tarkoittavat käytännössä sitä, että kaikki kärsivät, niin erityisoppilaat, tavalliset oppilaat kuin opettajat ja vanhemmat. Harkiten rakennetut pienryhmät ja vuosien aikana synnytetyt verkostot puretaan. Asioita aletaan ratkoa asuinpaikkojen sanelemin ehdoin.

Tosiasia on, että tiedotustilaisuuksien antama kuva hankkeen pedagogisista perusteista oli erittäin hutera ja yksiulotteinen. Hankkeen edut esitettiin taulukoin, joiden uskottavuus ja todenvastaavuus eivät perustu todennettuihin tietoihin tai käytännössä testattuun seurantaan (pilotointi), vaan myötäsukaisiin oletuksiin siitä, että kaikki sujuu optimaalisesti laskelmien mukaan.

Perusopetuksen eliitin suurin silmänkääntötemppu on laskelma, jossa koulut saavat erityisopettajan kahdeksaakymmentä oppilasta kohden, kun nykyisin Vantaan kouluissa on yksi erityisopettaja kahtasataaviittäkymmentä oppilasta kohden. Tämä tilastollinen väistöliike huonontaa erityisopetusta tarvitsevien lasten tilannetta siten, että he kilpailevat muiden oppilaiden kanssa erityistuen mahdollisuudesta. Erityistuki ei kohdennu sitä kipeimmin tarvitseville oppilaille. Tähän saakka heille on tarjottu apua siksi, että heidän on katsottu tarvitsevan sitä jatkuvasti. Jokaisen erityisoppilaspaikan jalustana ovat asiantuntijoiden tutkimukset sekä lasten kanssa työskennelleiden opetuksen ja esiopetuksen ammattilaisten havainnot.

Kun erityisopettajat ja kouluavustajat jaetaan lähikouluihin, on niissäkin mahdollista opiskella pienryhmissä, väittää Kalo. Koko suunnitelma rakentuu ilmaisuille voivat, on mahdollista ja tarvittaessa. Kuka takaa, että pätevät opettajat ja avustajat siirtyvät lähikouluihin tarvittavassa ajassa, jos ylipäätään siirtyvät? Suurella todennäköisyydellä osa erityisopettajista tulee siirtymään kehyskuntiin ja mahdollisesta lisäkoulutuksesta huolimatta opetusta hoitavat epäpätevät opettajat – jokainen menetetty erityisopettaja on tässä suhteessa suuri vahinko oppilaita ajatellen. Ehkä pienryhmiä ja opetuksen tukimuotoja perustetaan, jos rehtorit katsovat sen tarpeelliseksi. Mutta miten taataan, että koulut täyttävät erityisopettajien paikat ja että pienryhmät saadaan suunniteltua siten, että ne todella tukevat oppimista edes nykyistä vastaavalla tasolla? Kuinka opettajat jaksavat ja selviävät, kun luokissa on hyvin erilaisista ongelmista kärsiviä lapsia haastamassa opetusta? Mahdollinen erityisluokka, joka on osa lähikoulua, kokoaa eri ongelmista kärsiviä, jopa eri-ikäisiä oppilaita. Tällainen paikallinen erityisluokka luo erittäin suuren negatiivisen leimautumisen vaaran – ”vammaiset” ja ”häirikköporukan” tuntee jokainen, joka on käynyt koulua, jossa oli erityisluokka.

Mielenkiintoista on, että musiikkia, kieliä tai kansainvälistä koulua sekä muita erikoisaloja opiskelevat lapset voivat entiseen tapaan hakea opiskelupaikkaa. He eivät menetä mahdollisuuksiaan. Oppilaille, joiden haasteena on selviytyminen elämän perusasioissa, ei ole näillä näkymin vaihtoehtoja. Tiedotustilaisuutta vetänyt Kalo korosti, että erityisoppilaidenkin on sopeuduttava yhteiskuntaan. Vantaalla siis kokeillaan sopeutumista lapsilla, jotka kärsivät eriasteisista sosiaalisista, neurologisista, psykologisista ja psykiatrisista ongelmista. Täällä tahdotaan tutustua käytännössä siihen, millainen lenkki he ovat talouden, tulosten ja uuden tasa-arvon määrittämässä yhteiskunnassa ja millaista selviytymisen eetosta he perheineen toteuttavat. Kiitos, Ilkka Kalo, että autat meitä vanhempia heräämään viimein todellisuuteen! Olemme vakuuttuneita, että juuri erityislapset perheineen ovat kohderyhmä, jolla on syytä tutkia sosiaalisista haasteista selviytymisen lainalaisuuksia.

Päätelmäni ovat ikävä kyllä linjassa niiden puheiden kanssa, joilla Kalo tyrmäsi vanhempien esittämät, sosiaalisiin ja tunne-elämän kipukohtiin paneutuvat kysymykset. Vantaan perusopetuksen johtoportaalle tasa-arvo merkitsee sitä, että kaikki asetetaan samalle viivalle yksilöllisistä ominaisuuksista huolimatta. Erityislasten ongelmat ovat kognitiivisia kauneusvirheitä, jotka voidaan ratkaista suurissa ja heterogeenisissa opetusryhmissä asianmukaisin opetusjärjestelyin.

Tosiasiassa ihmisten toisistaan poikkeavat kognitiiviset kyvyt eivät muodosta yhteiskunnallista haastetta, sillä kyse on yksilöiden välisistä luonnollisista eroista. Varsinaisia kipukohtia ovat kyvyttömyys sisäistää tai soveltaa sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä sekä vakavat keskittymisen ongelmat neurologisine taustoineen – juuri nämä seikat tekevät monista oppilaista erityisoppilaita, joiden oppimisympäristöön ja opetusmenetelmiin on tähän saakka katsottu tarpeelliseksi kiinnittää kokoaikaista huomiota, jotta ongelmat eivät lisäisi oppimisen (kognitiivisia) ongelmia. Mutta onneksi Vantaalla ongelmat ovat ohi. On tuo siunattu lähikoulujen tasa-arvoistava ja yhteisöllinen ilmapiiri!

Hyppy, johon erityisopetuksen mukauttaminen toteutuessaan erityislapset pakottaa, vertautuu haasteiltaan tilanteeseen, jossa aikuinen siirretään uransa kriittisessä vaiheessa työympäristöön, jota hän ei tunne ja jonka sääntöjä ja käytäntöjä hän ei pysty itsestään riippumattomista syistä seuraamaan. Kuitenkin tätä henkilöä koskevat tavanomaiset suoriutumistavoitteet, ja hän on jatkuvan vertaisarvioinnin kohteena. Työnohjauksellisena tukena hänet sijoitetaan ajoittain toisten alisuorittajien joukkoon. Mahdollisuutta rakentavampaan työympäristöön ei ole. Jokainen ymmärtää, millaisia vaikeuksia tilanne aiheuttaa opettajille ja vanhemmille, tärkeimmistä eli oppilaista puhumattakaan. Siirtosuunnitelman toteuttaminen tarkoittaa käytännössä itsetunnon ja eriytymisen ongelmien pellon kylvämistä.

Viimeaikaisessa tiedotuksessa ja uutisoinnissa Ilkka Kalo ja suunnitteluryhmä ovat pyrkineet vähättelemään siirtymähankkeen laajuutta ja vaikutuksia. Toisaalta he ovat esittäneet eri yhteyksissä, että suunnitelma on ymmärretty väärin. Käytännössä perusopetuksen rakenteiden ja tukimuotojen uudistuksen vaikutukset ovat kuitenkin paljon esitettyä dramaattisemmat. Jopa yhden tai kahden erityisoppilaan siirron vaikutukset ovat merkittäviä koulun opetuksen suunnittelun, luokkatilanteen hallinnan ja ennen kaikkea lasten itsensä kannalta. Vantaan kaupungin mahdollisuudet tarjota tukea erityislapsille ovat olleet tähän saakka ainakin oman perheemme kohdalla lähinnä kouluelämään liittyviä. Olemme itse kustantaneet lapsemme lääkärit, terapiat ja muut tukitoimet. Jos Vantaa aikoo romuttaa nykyisen, erinomaisesti toimivan erityisoppilaan tukemisen kouluaikana, tuo tämä valtavasti lisäpaineita koko perheen elämään.

On ilmiselvää, että hankkeen suunnittelijoilla ei ole realistista käsitystä erityislasten arjesta ja niistä seurauksista, joita heidän suunnitelmallaan on perheille lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Ehkä laajin ja kauaskantoisin uhka on siinä, että uudistus voi olla osaltaan pikemminkin edistämässä kuin ehkäisemässä lasten ja nuorten syrjäytymistä yhteiskunnassa. Syrjäytymisen kustannukset ovat valtavat, vaikka kyseessä olisi vain muutama kymmenen nuorta.

Erityisoppilaat voivat kehittyä ja selvitä yhteiskunnassa. Heidän mahdollisuutensa ovat hyvät, kun he saavat tarvitsemansa tuen turvallisessa ympäristössä. Niitä tarjoavat koti, ohjatut harrasteet ja koulut, joilla on osaaminen ja resurssit erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten auttamiseen. Erityisopetuksen lippulaivat, kuten Vantaan Veromäki, ovat antaneet tästä erinomaisen näytön. Ideaalitapauksessa, jota Veromäen käytäntö on tukenut, oppilaiden välinen tasa-arvo on merkinnyt sitä, että peruskoulun päättyessä erilaisilla oppilailla on ollut suunnilleen yhtä vahvat valmiudet elämään yhteiskunnassa. Erityisoppilaiden vahvuuksia on voimistettu, ja he ovat saaneet kannustusta ja tukea ympäristössä, jossa sitä on käytännössä ollut mahdollista antaa.

Pyydän kaikkia mukaan tämän järjettömän hankkeen pysäyttämiseen. Sen kaatuminen voi koitua myös nykyisen johtoportaan eduksi: heidän ei tarvitse olla ruma alaluku suomalaisen kouluelämän historiassa. Vastuullisen ihmisen ei tarvitse siunata jokaista hanketta, johon laki antaa mahdollisuuden ja johon lyhytnäköinen talousajattelu ja hatara pedagogiikka kannustavat.

#51: - Re: Osallistu opetuslautakunnalle lähtevään mietelmään

#56: - Re: Re: Re: Osallistu opetuslautakunnalle lähtevään mietelmään

Hei,

tätä saa levittää pamflettina ja jakaa ympäriinsä; lehtien merkkimäärät ovat niin rajallisia ettei sinne mahdu tällaista. Tein tähän uusimpaan versioon pyytämiänne korjauksia, napatkaa teksti tästä. Olisi tärkeää saada nimiä adressiin sekä välittää teksti niille, jotka asioista päättävät.

Vesa Haapala

Kirjoittaja on vantaalainen, kolmen lapsen isä, kirjailija ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.

Vantaan mitalla