Vastustamme Ylästön teollisuusaluetta & lumenkaatopaikkaa

K K

#1 Mustikkasuonkallio on tärkeä lähivirkistysalue

12.02.2012 00:05

Alue on ylästöläisten ja pakkalalaisten tärkeä virkistysalue. Käytän
aluetta kuntoliikuntaan joka päivä.
Ylästön puolen luonnonsuojelualeen metsästä kulkee kolme vilkkaasti käytettyä polkua
sähkölinjan alta Mustikkasuonkallioille.
Alue on syksyisin suosittu marjastus- ja sienestysalue. Lisäksi metsä on
hyvä melunvaimennin Kehä III liikennemelulta Ylästön suuntaan.

Pakkalan alueen asukasluku kasvaa vauhdilla ja siksi virkistysalueiden
tarve kasvaa myös. Lumenkaadolle löytyy varmasti parempia joutomaita
kuin kaupunkilaisten aktiivikäytössä oleva upeasti säilynyt täysikasvuinen metsä.

Luonnonsuojelualue on aika kapea. Jos sähkölinjojen takainen metsä kaadetaan, suojelualueesta tulee metsän sijasta kapea puistikko, josta joka suunnalta näkyy rakennettu ympäristö. Ei oikein tunnu enää metsältä saati luonnonsuojelualueelta silloin. Välissä kulkeva sähkölinjakin piiloutuu maisemaan paremmin kun kummallakin puolella on metsää.

Jos kaikki nyt metsässä tarpovat siirtyvät vain luonnonsuojelualueen puolelle, metsä kuluu aika raskaasti käytöstä.
Elina

#2 Re: Mustikkasuonkallio on tärkeä lähivirkistysalue

12.02.2012 15:02

#1: K K - Mustikkasuonkallio on tärkeä lähivirkistysalue

Sähkölinjan alla on hyvää tilaa lumenkaatoalueelle, sitä ei voi kuitenkaan mihinkään muuhun käyttää. Ei ole mitään järkeä kallioita sen tieltä räjäytellä.

Hyvä pointti myös tuo, että jos se metsä lähtee, niin kehän melu kuuluu tänne paljon pahemmin.


Vieras

#3

13.02.2012 09:09

Oikeaa asiaa. Käydään siellä silloin tällöin siis Vantaan metsässä.

Vieras

#4 Korppien metsä matalaksi :(

13.02.2012 18:46


Onhan noita hiekkakuoppia ja peltoja minne sitä lunta voi viedä. Ihan tarpeeksi niitä teollisuus hallejakin tällä alueella on. Rakentakaa ylöspäin jo olevien hallien päälle niin ei tarvitse meidän metsää kaataa. Ulkoilen koiran kanssa päivittäin tuossa metsässä. Koirapuistokin olisi parempi vaihtoehto alueelle, ei tarvitsisi metsää kaataa, aitaisi vaan.

Alueella elää myös korppeja joiden en toivoisi kärsivän ihmisen tyhmyydestä. Alueen vieressä olevan luonnonsuojelualueen mäyrien, kettujen ja supien elinalue pienenee ja häiriintyy myös huomattavasti.
Terho

#5 Käsittämätön aloite

14.02.2012 22:42

Muutosaloite koskee isoa aluetta, eli noin 10 hehtaaria ja pilaisi olennaisesti viereisen luonnonsuojelualueen luonteen, sekä vähentäisi metsän virkistyskäyttöarvoa. Ylästön ja Pakkalan alueet on rakennettu erittäin tiheästi, ja alueen asukkailla - pitää olla mahdollisuus ulkoilla myös lähellä luonnossa.

Suomi on juuri vahvistanut Kioton ilmastosopimuksen jatkon Durbanissa. Yksi muutos oli se, että Suomi joutuu korvaamaan metsäpinta-alan supistumisesta seuraavan hiilinielun vähenemisen. On absurdi ajatus että tässä tilanteessa sankkaa pystymetsää raivataan lumenkaatopaikaksi! Se olisi täysin vastoin sopimuksen henkeä.

Seuratkaa asian etenmistä täältä. Vielä ei ole liian myöhäistä.
http://www.vantaa.fi/fi/kaavoitus_ja_maankaytto/asemakaavoitus/lansi-vantaan_asemakaavayksikko/ylasto/lumenvastaanottopaikka_tulkintien_etelapuolelle_ylastoon_nro_002149_

Epäilen että aloitteen perusteena ovat myös tarpeellisista kallioleikkauksista syntyvät murskevarat.
ahnzky

#6 Vastaväitteitä

15.02.2012 21:08

Mukavaa että täällä on paljon enemmän asiantuntijoita kuin kaupungilla. Ylästö on metsien ympäröimä omituinen linnake. Sieltä riittää osia lohkottavaksi tähänkin tarkoitukseen. On kyseenalaista väittää, ettei muuta virkistysaluetta ole, sillä Helsingin keskuspuisto alkaa saumattomasti suoraan Ylästön eteläpuolelta.
Addressissa jää myös kätevästi mainitsematta, että Tulkintien pohjoispuoli on jo nyt yhtenäistä teollisuusaluetta, jonka laajentaminen on täysin järkevää. Vantaa tarvitsee työpaikkoja, ja yrityksille on yksinkertaisesti pakko luoda lisätilaa. Teollisuusalueella lumenkaatopaikkakaan ei häiritse kenenkään maisemaa. Vantaalta ajetaan muutenkin lumia myös Helsinkiin, kun lumelle ei ole riittävää kaatopaikkakapasiteettia.

Ilmastoon kaavamuutoksella ei ole mitään käytännön vaikutusta. Suomessa riittää metsää hiilinieluksi ja kymmenen hehtaaria pääkaupunkiseudulla on pisara valtameressä.

Kymmenisen vuotta sitten koko keski-Vantaa oli yhtä joutomaata, mutta onneksi kaupunkirakenne on eheytynyt kyseisellä alueella ja joutomaiden käyttöönotto jatkuu pääkaupunkiseudun kehittyessä.
Terho

#7 Re: Vastaväitteitä

16.02.2012 18:31

#6: ahnzky - Vastaväitteitä

Ympäristöasioissa kuka tahansa voi olla asiantuntija, eikä se ole pelkästään rakennus- tai kunnallistekninen asiantuntijakysymys. Jokainen näkee oman ympäristönsä juuri omalla tavallaan. Ympäristö ei ole pelkästään maisema, jota katsellaan ikkunasta, vaan ympäristössä myös liikutaan ja virkistäydytään.

Tulkintien pohjoispuoli on kyllä yhtenäistä teollisuusaluetta, ja sopii hyvin sellaiseksi Kehä-III:n tarjoamien hyvien liikenneyhteyksien ansiosta. Nyt onkin kysymys siitä, mihin teollisuusalue loppuu ja mistä metsä alkaa, ja mihin vedetään raja. Nyt rajaa ollaan nimenomaan vetämässä liian kauas Tulkintiestä.

Kannatan itse tiivistä yhdyskyntarakentamista sekä asuin- että yrityskäyttöön, mutta sen vastapainoksi pitää jättää rakentamattomia alueita rakennettujen väliin. Ylästön ja Pakkalan alueet ovat erittäin tiiviisti rakennettuja, ja myös vilkas läpikulkuliikenne haittaa varsinkin lasten liikkumista. Ko. metsä on kaavassa tällä hetkellä virkistysaluetta ja sellaisena tarpeellinen paikallisille asukkaille. Metsä suojaa myös lentokentältä kantautuvalta sekä yli lentävien lentokoneiden melulta. Juuri lentomelun vuoksi Keski-Vantaa pysyikin pitkään harvaan rakennettuna - "joutomaatahan" ei ole olemassakaan.

Ympäristövaikutusten mitätöimisessä käytetään aina samaa perustetta, eli juuri tällä tai tuolla yksittäisellä asialla ei ole kokonaisuuteen suurta vaikutusta. Ei tietysti olekaan, mutta kokonaisuudella on, ja kokonaisuus muodostuu pienistä osista. Vantaan kokoisen kaupungin maankäyttöpolitiikalla on jo iso kokonaisvaikutus, ja käytännössä se muodostuu juuri tämän tyyppisistä yksittäisistä päätöksistä.

HC Andersen

#8 Lumenkaatopaikka

18.02.2012 14:02

Eikö ne paremmalla verukkeella keksi tapaa saada luohia kalliota sepeliksi kun "lumenkaatopaikka", eikö Backaksen kartanon maillla ole joutilasta peltomaata tähän tarkoitukseen?
2 bokserikoiraa ja maastopyörä
Vieras

#9 Kallioisen metsikön vieressä on jo lumenkaatopaikka

18.02.2012 16:46

Onkohan hanketta valmisteleva virkamies tietoinen siitä lepakkoyhdyskunnasta kun asustaa siinä suolammen likellä?

Ylästössä asuvana koiranulkoiluttajana tiedän että Vantaanjoen eteläpuoliseen Helsingin keskuspuistoon ei suksimisaikana ole mitään asiaa jalankulkijana tai maastopyöräilijänä koska kaikki keskuspuiston polut on muutettu laduiksi - osa latukoneella ja osa suksimalla pitkin polkua.  Nyt katoavaksi määritetty metsä on erittäin tärkeä ja paljon käytetty ulkoilualue johon polut tehdään ja pidetään auki kävelemällä niillä ahkerasti.

Ylästöntien pohjoispuolella pellon keskellä on jo lumenkaatopaikka 500 metrin päässä aiotusta paikasta.

 

 

Muuttaisinko Vantaalle?

#10

18.02.2012 20:42

Minä näen tässä hankkeessa kovin tuttua hankkeita eteenpäin ajavien henkilöiden lähialuetuntemuksen puutetta joka vaivaa kaikkia pääkaupunkiseudun päättäjiä. Päättäjät, menkää kävelylle kyseiseen metsään ja kävelkääpä samalla reissulla vertailuksi lähivirkistysalueeksi mainostettuun Helsingin keskuspuistoon. Se ei ihan vieressä ole, paitsi jos mittaa matkoja autoilijan näkökulmasta. Edellä esitettiin hyvä huomio myös siitä, miten keskuspuistossa ei talviaikaan ole sijaa muunlaiselle liikkumiselle kuin hiihdolle. Pidän sitä hyvänä piirteenä, antaa hiihtäjien hiihtää rauhassa sen ajan vuotta kun voivat.

Lumenkaatopaikalle on Vantaalla monta muutakin mahdollista sijaintia, kaukana eivät ole myöskään lentokentän liepeet jossa tilaa riittää neliökilometreittäin ja jonka käyttö muuhun kuin teollisuuteen on lähes mahdotonta.

Pidän kummallisena piirteenä, että ainoa syy johon vedota tällaisten hankkeiden estämiseksi on luonnonsuojelullinen, eikä huomioon oteta lähialueen asukkaita, joiden paikkatuntemus ja sitä kautta näkemys alueen käytöstä voi olla paljonkin parempi kuin parhaimmankaan ammattilaisen.

Jos nyt takerrutaan vain lumenkaatopaikan sijoitukseen, pidän hätiköitynä ryhtyä uusien sijoituspaikkojen perustamiseen parin lumisen talven perusteella. Mutta jos rahaa on tuhlattavaksi niin eihän se ole este.

Ymmärrän, että kyseinen metsä on hyvän maaperänsä takia otollista rakennusalueeksi, mutta ennakoin jo tilannetta, jossa pääkapunkiseudulla ei kohta ole asukkaiden lähiympäristössä jäljellä muita alueita virkistyskäyttöön kuin märkiä ojanpohjia, hakkuuaukioita tai pystysuoria kallioleikkauksia. Kasvata siinä sitten lapsia luontoa kunnioittaviksi ja innokkaiksi liikkujiksi. Toivoisin päättäjiltä kaukonäköisyyttä eikä ongelmien luomista tulevien päättäjien päänvaivaksi.
jepjep

#11 Re:

22.02.2012 11:17

#10: Muuttaisinko Vantaalle? -  

Ei ole suunnitelman laajuus missään linjassa viereisten tonttien kanssa. Tuosta kun ottaa puolet pois eli suunnitelma sisältäisi vain Tulkintien välittömän läheisyyden, niin voisi vielä hyväksyä. Olen vähän samoilla linjoilla muiden kanssa siitä, että tuo lumenkaatopaikka on veruke, jolla kalliot voidaan murskata.


Vieras

#12

23.02.2012 16:38

Huomasin kaavamuutoksen syksyllä Vantaan kauoungin sivuilta, kun tutkin peräkylään tulevaa muutosta. Lähes masennuin huomiosta ja puhuin kerran asiasta aktiivipyöräilijälle ulkoiluttaessani koiria linjoilla. Kiitos, jos tämä adressi on hänen aloitteensa! Kallioiden louhiminen kadottaisi paljon arvokkaita asioita ja kasvattaisi lentomelua asutusalueelle. Luulisi myös luonnosuojelijoita kiinnostavan ihmeellinen pieni suo keskellä korkeita linjoja. t. Kaisa Eskola, ylästöläinen jo 60-luvulla.

Vieras

#13

23.02.2012 18:03

Ylästön asuntoaluetta ei pidä pilata kamalan näköisillä kaatopaikoilla, mikäli Vantaalle halutaan kunon veronmaksajia.

Vieras

#14

25.02.2012 19:41

Järjetön idea tuonne siirtää lumet!!
Ensinnäkin roskaa aluetta,vesiongelmaa valuma vesistä!
Virkiskistys alueella käyvät ihmiset menettävät lähimetsänsä.
Pääkaupunkiseudun keuhkoja leikataan ja virkistysalueita,missä ihmiset saa vastaisuudessa käydä luonnossa,lappiinko se on aina lähdettävä?!
KONRAD

#15 Re: Vastaväitteitä

26.02.2012 13:18

#6: ahnzky - Vastaväitteitä

Ensinnäkin Ylästö ei ole mikään omituinen linnake vaan sellaisten ihmisten asuinalue jotka rakastaa luontoa ja eläimiä. ko.metsäalueella on valkohätäpeuroja.vahva käärme populaatio, supikoiria,mäyriä,kettuja ja jäniksiä lisäksi hyvä metsämarja ja sienikanta.Minä en ainakaan halua tilalle meluavia ja saastuttavia teollisuuskomplekseja. Pitäisikö koko Etelä-Suomen luonto tuhota.Muualta tullaan vauhdilla tänne, viedään ne teollisuuslaitokset sinne missä työstä on pulaa ja tilaa riittää !


Vieras

#16 HS...

03.03.2012 00:19

Harmi, että HS:n vierailu meni sivu suun. Toivottavasti ok juttu, jos tulee.
t. Kaisa E

Vieras

#17

10.04.2012 22:25

Harmi,että adressi on jo suljettu. Nimiä olisi vielä tullut paljon lisää. Olen itsekin kyseisellä alueella poiminut paljon puolukoita ja suppilovahveroita. Kuitenkin tärkeintä on ollut stressin poistaminen kovan työpaineen alla. Ja luonnossa kulkeminen on parasta, ja ilmaista, stressin poistoa.
Mielestäni kallioiden päällä oleva pieni lampi on luonnon monipuolisuutta ajatellen hyvinkin tärkeä. Vantaallahan luonnonvesialueita on vähänlaisesti.
Kimmo Snellman
uusi asukas ylästössä

#18

31.05.2012 20:42

Todella harmi tosiaan, että tämä meni ohi. Muutimme alueelle vasta huhtikuussa ja ihannoimme aluetta juuri ympäristönsä takia. Pääkaupunkiseutu, joka on kuitenkin "landella". Koiran kanssa paljon mahdollisuuksia käydä lenkillä ja maisemat rauhoittavat kummasti.
Todella harmillista, mikäli kyseinen alue muutetaan lumenkaatopaikaksi.
Kyllä varmasti löytyy joku muu paikka lumenkippaamiseen kuin luontoalue, jossa on ihmisten lenkkipaikat. Missä sitä sitten lenkkeillään ja kannustetaan lapsia luonnon helmaan??
Kristiina

#19 Mustikkasuonakallioalue on tuhoontuomittu

11.10.2015 17:38

Ymmärrystä riittäisi, jos alueelle rakennettaisiin asuinalue tai toimistotoimitiloja, mutta lumenkaatopaikaksi ko. alue on tuhlausta ja sulaa hulluutta. Krakanojan lukuisista ympäristövahingoista ei ole opittu mitään. Mustikkasuon kaavailtu lumenkaatopaikan hulevedet virtaavat esteettä Krakanpuron systeemiin. Olkaa yhteydessä Krakanpuro kunnostamista vaaliviin kansalaisaktivisteihin. Vuosi 2015 on purojen vuosi Vantaalla ;)

Tuulensuunpuisto on kosteikkolehto, joka ei nykytilassa korvaa Mustikkasuonkallioaluetta virkistyskäytössä. Toisaalta Tuulensuunpuisto nykytilassa rakentamattomana palvelee Krakanpuron ja Vantaanjoen liikunta-alueen luontoa, ja ko. alueen muuttaminen puistoksi tuhoaisi osaltaan Krakanpuron haisevaksi ojaksi.

Vantaan poliittinen päätöksentekijä pakottaa alueen asukkaita maksullisten sisäliikunta'palveluiden' asiakkaaksi - metsä ja kalliot kun eivät näy rahavirtana velkaisen kaupungin kassaan toisin kuin uudisalueen ohjattu sisähalliliikuntaa harjoittavien yritysten toiminta. Mustikkasuonakallion säilyttämiselle voisi löytyä poliittista tahtoa vain, jos sen luontoarvot toisivat kaupungille tuloja. Olisi järkevämpää vaatia muutosta asemakaavaan alueen muuttamiseksi asuinalueeksi ja kallioita alueen jättämistä asuinalueiden väliseksi virkistysalueeksi. Kunnallispoliittikkojen ja rakennusurakointiyritysten keskinäinen avioliitto on vain niin vahva, että en usko kansalaisaktivismin pääsevän väliin, ellei Mustikkasuonkallio-aktivisteilla ole suoria yhteyksiä poliittiseen päätöksentekoon.

Mustikkasuonkallion länsipääty on jo räjäytetty ja kiviaines myyty pois. Metsänhakkuu vei uusvantaalaisilta lapsiperheiltä leikki- ja liikuntapaikan sekä mustikkametsän.