PITÄJÄNMÄEN SRK:N LAPSITYÖN PUOLESTA
Arto Antturi |
/ #15 Pitäjänmäen seurakunnan hyvämaineinen lapsi- ja perhetyö jatkuu!20.05.2015 18:57Olen iloinen voidessani ilmoittaa, että Pitäjänmäen seurakunta pitää tiukassa taloudellisessa tilanteessa kiinni vahvasta sitoutumisesta lapsiperheiden arkeen. Konalan seurakuntatalossa lapsityö jatkuu entiseen tapaan myös syksyllä 2015. Seurakuntaneuvosto on tänään 20.5. kokouksessa merkinnyt tiedoksi lastenohjaaja Marjut Rannan ilmoituksen eläkkeelle jäämisestä ja samalla valtuuttanut kirkkoherran palkkaamaan määräaikaisen, osa-aikaisen lastenohjaajan siihen saakka kunnes seurakuntaneuvosto tekee päätöksen, miten lapsi- ja perhetyö pitkäjänteisesti järjestetään. Juuri ennen klo 18.30 alkanutta seurakuntaneuvoston saimme tiedoksi adressin ”Pitäjänmäen srk:n lapsityön puolesta”. Olemme seurakunnan päätöksentekijöitä erittäin iloisia adressista ja sen sisältämästä aloitteellisuudesta, koska se edustaa täsmälleen samaa huolta ja sitoutumista, joka myös meillä on. Tässä hieman taustaa ja tietoja seurakunnan lapsityön tilanteesta. Pitkäaikainen ja rakastettu lastenohjaaja Marjut Ranta on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle 1.9. alkaen. Kiitämme Marjutia uskomattoman hienosta ja pitkäjänteisestä työstä alueen perheiden hyväksi ja toivotamme mitä parhainta terveyttä ja Jumalan hyvää hoitoa eläkepäiville! Työtovereina olimme tietoisia Marjutin suunnitelmista, vaikka virallinen ilmoitus siitä tuli vasta 11.5. Ilmoitusta edeltävällä viikolla 7.5. saimme tietää, paljonko Pitäjänmäen seurakunnalla on käytössään rahaa tulevalla kolmivuotiskaudella 2016-2018. Koska oli tiedossa, että säästökuuri on kova, ymmärsimme, että tarvitaan tarkkaa suunnittelua ja henkilöstö tulee vähenemään. Samalla oli itsestään selvää, että emme halua luopua hyvämaineisesta lapsi- ja perhetyöstä, vaan teemme kaikkemme, että sitä voidaan jatkaa pitkäjänteisesti - niillä resursseilla, jotka meillä on käytössä. Seurakuntaneuvoston seminaarissa 9.5. mietimme tiukkaa tilannetta ja miten siitä selvitään. Kirkkoherrana tein ehdotuksen, että valitsemme seurakunnan toiminnalle kolme strategista painopistettä, joista yksi on juuri hyvämaineinen lapsi- ja perhetyö. Marjutin eläkkeellelähtö koskee meihin kovaa ja talousluvut koskevat myös kovaa, joten lapsi- ja perhetyön pitäminen hyvämaineisena ei tule olemaan helppoa. Mutta juuri sellaisia strategisten painopisteiden pitääkin olla. Konalan kerhotoiminnan suunnittelu syyskaudeksi oli luonnollisesti tehty varautuen siihen, että uuden lastenohjaajan palkkaamista joudutaan siirtämään ensi vuodelle. Tämä herätti vanhempien keskuudessa pelkoa siitä, että lapsi- ja perhetyö joutuisi ensimmäisenä leikkausten kohteeksi. Näin ei siis tapahdu, eikä sellaista missään vaiheessa edes suunniteltu. Leikkaukset tulevat kohdistumaan ensimmäisenä pappien määrään. Seurakunta kyllä tarvitsee aikalisän, jotta voimme tehdä hyvän ja pitkäjänteisen kokonaisratkaisun lapsi- ja perhetyön turvaamiseksi. Siitä on nyt päätetty. Olemme siis aidosti iloisia seurakuntalaisten aktiivisuudesta asiassa ja uskomme entistä vahvemmin yhdessä tekemiseen. Nyt jos koskaan tarvitaan seurakuntalaisuutta! Mitä enemmän meitä on, sitä enemmän voimme yhdessä tehdä – sekä osallistumalla itse että jäsenmaksujen ja palkattujen työntekijöiden kautta. Tule mukaan! Iloisin kevätterveisin, Arto Antturi kirkkoherra, kolmen ihanan tytön isä ja yhden pikkupojan isoisä p. 050 340 9746 P.S. Mulle saa soittaa :-) |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2001 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
970 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18107 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
381 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
655 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1308 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1883 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6394 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
475 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1041 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10479 Luotu: 13.12.2020