Teuron kyläkoulun puolesta
Anne Ylitalo |
/ #1022.07.2015 05:23Risto Kilpeläinen on väitöstutkimuksessaan selvittänyt, minkälainen oppimis- ja kasvuympäristö kyläkoulu nykypäivänä Suomessa on. Tutkimuksessa kysyttiin maaseudun pienten koulujen opettajilta käytännön kokemuksia heidän työstään ja kyläkoulun toiminnasta. Tutkimustulokset osoittavat, että maaseudun kyläkoulut ovat pedagogisesti arvokkaita oppimis- ja kasvuympäristöjä. Lähikouluina niillä on suuri merkitys lapsille, perheille ja koko kyläyhteisölle. Kyläkoulujen vahvuuksina painottui koulun lähiluonto sekä ympäristön turvallisuus ja lapsiystävällisyys. Koulua ympäröivää luontoa ja kyläyhteisöä hyödynnettiin runsaasti opetuksessa. Koulujen sisätiloja kuvattiin kodikkaiksi ja opetuksellisesti tarkoituksenmukaisiksi. Suurimpia puutteita ilmeni liikunta- ja käsityötiloissa. Psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön vahvuuksiksi kohosivat paitsi voimakas yhteisöllisyys myös oppimista ja kasvamista tukeva viihtyisä, perhemäinen ja turvallinen ilmapiiri. Pienessä yhteisössä kaikki tunsivat toisensa, eikä ketään jätetty yksin. Kyläkouluissa opittiin myös tekemään yhteistyötä, hyväksymään ihmisten erilaisuus sekä auttamaan ja kannustamaan toisia. Oppilaiden välistä kiusaamista ja häiriökäyttäytymistä esiintyi vain vähän. Yhteisöllisyyttä ilmensi myös koulun ja kodin vilkas yhteistoiminta ja yhteiset kasvatustavoitteet. Opettajat näkivät ansioina myös mahdollisuudet opetuksen eriyttämiseen, oppilaiden eri-ikäisyyden ja vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen. kehittämiseen. Opettaja on oppimis- ja kasvuympäristön keskeinen tekijä. Hänen työmotivaatiollaan on suuri merkitys luokan ja koko koulun ilmapiirille ja toiminnalle. Niin meillä kuin ulkomaillakin on viime vuosina ollut kohtalokkaita esimerkkejä lasten ja nuorten kouluviihtymättömyydestä, henkisestä pahoinvoinnista ja syrjäytymisestä. Pienten koulujen sulkemisten vuoksi yhä suurenevat kouluyksiköt eivät ole parhaita kouluratkaisuja lasten oppimista ja kasvua tai koko yhteiskunnan tulevaisuutta ajatellen. Ihmisläheisillä kyläkouluilla voisi olla suurikin merkitys tulevaisuuden koulusuunnittelussa. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1069 Luotu: 12.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
529 Luotu: 15.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2070 Luotu: 05.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18270 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2012 Luotu: 04.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
193 Luotu: 20.05.2024
Mortin männikön puolesta
135 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
702 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6435 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
313 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
724 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1340 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12830 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
498 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1481 Luotu: 29.04.2024